Itse olen ollut pienestä pitäen kova jännittämään ja perheestä jossa käytettiin paljon alkoholia (tässä lienee syy näihin oireisiin)
Ensimmäisen kohtauksen sain noin 10v sitten keskellä kaupunkia eräs mies tuli minua vastaan ja silloin se iski...kaikki sumeni ja sydän hakkasi mielettömästi.
Sen jälkeen aloin karttaa kaupungilla kulkemista ja muutenkin paikkoja joissa paljon ihmisiä, kaupan jonot ym.
Metrolla kulku vaikeutui, tuntui että kaikki tuijottavat juuri minua.
Mutta noin 4v sitten löysin aivan ihanan psykiatrin joka patisti minut psykoterapiaan jolla minun kauhukseni vastaanotto oli keskellä kaupunkia:). Kampissa en uskaltanut mennä rullaportaita ylös ja jonkin aikaa käytin vain hissiä mutta sitten kerran ajattelin, että mitä jos hissi onkin rikki ja joudun menemään rullaportaita...siitä se sitten alkoi rullaportailla kulku...psykoterapeutti nimenomaan patisti minua kohtaamaan pelkoni. Jonkin aikaa kaupungilla kulku oli yhtä helvettiä aina piti soittaa kännykällä ystäville, että sain ajatukset pois kohtauksesta.Tien ylitykset ja siltojen yli kulut olivat kuin jostain kauhukertomuksesta, nyt tosin olen näistä päässyt yli (onneksi)
Kahvi kekkereitä ja muita sosiaalisia tilanteita tosin kartan edelleen. Kun ei meinaa kuppi eikä haarukat ja veitset pysyä kädessä kun kohtaus iskee kahvipöydässä tästä en vielä ole päässyt yli.
Tapasin tulevan siippani viime kesänä ja kerroin hänelle heti alussa mikä minua vaivaa eikä hän ollut moksiskaan.Hän on ollut minulle todella tukena vaikeina päivinä. Siitä kiitos hänelle.
Lääkitystä jatkan edelleen ja jatkan vaikka elämäni loppuun asti jos vain voin elää ns. normaalia elämää.:)
Ensimmäisen kohtauksen sain noin 10v sitten keskellä kaupunkia eräs mies tuli minua vastaan ja silloin se iski...kaikki sumeni ja sydän hakkasi mielettömästi.
Sen jälkeen aloin karttaa kaupungilla kulkemista ja muutenkin paikkoja joissa paljon ihmisiä, kaupan jonot ym.
Metrolla kulku vaikeutui, tuntui että kaikki tuijottavat juuri minua.
Mutta noin 4v sitten löysin aivan ihanan psykiatrin joka patisti minut psykoterapiaan jolla minun kauhukseni vastaanotto oli keskellä kaupunkia:). Kampissa en uskaltanut mennä rullaportaita ylös ja jonkin aikaa käytin vain hissiä mutta sitten kerran ajattelin, että mitä jos hissi onkin rikki ja joudun menemään rullaportaita...siitä se sitten alkoi rullaportailla kulku...psykoterapeutti nimenomaan patisti minua kohtaamaan pelkoni. Jonkin aikaa kaupungilla kulku oli yhtä helvettiä aina piti soittaa kännykällä ystäville, että sain ajatukset pois kohtauksesta.Tien ylitykset ja siltojen yli kulut olivat kuin jostain kauhukertomuksesta, nyt tosin olen näistä päässyt yli (onneksi)
Kahvi kekkereitä ja muita sosiaalisia tilanteita tosin kartan edelleen. Kun ei meinaa kuppi eikä haarukat ja veitset pysyä kädessä kun kohtaus iskee kahvipöydässä tästä en vielä ole päässyt yli.
Tapasin tulevan siippani viime kesänä ja kerroin hänelle heti alussa mikä minua vaivaa eikä hän ollut moksiskaan.Hän on ollut minulle todella tukena vaikeina päivinä. Siitä kiitos hänelle.
Lääkitystä jatkan edelleen ja jatkan vaikka elämäni loppuun asti jos vain voin elää ns. normaalia elämää.:)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.