Olen joskus ajatellut, kuinka ihanaa olisi jos vanhempiani ei olisi. Isäni on muuttanut onneksi pois, mutta äiti on vielä kotona. Meillä on asekaappi ja minulla on sen avain. Panoksiakin löytyy yhdestä kaapista.
Emme juttele ikinä mistään, enkä voi enkä halua puhua heille, koska kun olin nuorempi he pahoinpitelivät minua turhistakin asioista, huusivat ja aina vain valittivat. Saan tehdä nykyään mitä haluan ja ryyppäänkin kerran viikossa itseni sammumiseen saakka. Joskus poltan hamppua, mutta en kuitenkaan mitään vahvempaa. Saan olla ulkona niin kauan kuin haluan, mutta vain v-loppuisin olen yli neljään ulkona.
No, en aio toteuttaa koskaan suunnitelmiani, mutta kuitenkin odotan innolla että pääsen ensi vuonna muuttamaan kun täytän 16v
Emme juttele ikinä mistään, enkä voi enkä halua puhua heille, koska kun olin nuorempi he pahoinpitelivät minua turhistakin asioista, huusivat ja aina vain valittivat. Saan tehdä nykyään mitä haluan ja ryyppäänkin kerran viikossa itseni sammumiseen saakka. Joskus poltan hamppua, mutta en kuitenkaan mitään vahvempaa. Saan olla ulkona niin kauan kuin haluan, mutta vain v-loppuisin olen yli neljään ulkona.
No, en aio toteuttaa koskaan suunnitelmiani, mutta kuitenkin odotan innolla että pääsen ensi vuonna muuttamaan kun täytän 16v
Vastaukset 12
Vanhimmat
Niinpä, aivan yhtälailla kuin sinä inhoat vanhempiasi minä inhoan murkkuani. Kumpa olisi jo täysi-ikäinen niin voisi rauhassa heittää pellolle opettelemään elämään itsenäisesti.
Hienoa, että joku uskaltaa sanoa myös vanhempana koettua tunnetta! Minä olen myös murkun äiti, en ole ajatellut tappaa häntä koskaan mutta inhoan ajoittain täysillä ja odotan, että pääsisi jo siitä tyrannista rauhaan. Murkku kuvittelee, että voi kohdella vanhempia miten vain, mutta vanhemmat ei saisi antaa takaisin. Tekis miel tosiaan potkaista pellolle meidän 17-vuotias, eikä huvittais elättää sitä, uskomatonta kuin ne kehtaa viedä kaikki rahatkin panematta itse tikkua ristiin.
niin nopeasti, ettei jalat kerkee maata koskea.
Toivottavasti kerkesit käydä siellä juttelemassa tänään ettei iltapäivälehdistä maanantaina tarvi lukea sinusta.
Minäkin olen ajatellut tappaa - itseni!Mutta en tietenkään tapa,koska en uskalla,pelkuri kun olen!
Mutta asian ajattelu joskus helpottaa.
Ps.Teet oikein kun et tapa vanhempiasi,onnettomia kun ovat,kuten useimmat vanhemmat - minäkin.
Näin muuten on: Onnettomia murkkuja ja yhtä onnettomia vanhempia!
Heips,
Murrosikä on vaativaa sekä nuorelle että vanhemmille. Vihan tunteet kuuluvat asiaan, ne ovat aivan normaaleja - puolin ja toisinkin.
Kerroit ajatuksistasi, mitä tunnet -hyvä- mutta mitä et kuitenkaan tee. Tunnet katkeruutta menneestä ja nyt saat tehdä mitä haluat. Olet kuitenkin vielä nuori ja tarvitsisit huolenpitoa, myös rajat ovat rakkautta ja välittämistä. Ehkäpä haluaisitkin ne rajat: et saisi olla noin myöhään ulkona, etkä ryypätä?
Kaikkea hyvää sinulle jatkossa, toivottavasti elämäsi lähtee sujumaan hyvin ja tietenkin olisi hyvä, että suhde äitiisi muuttuisi: se vaatii kummaltakin työtä, mutta myös sinä voisit olla se aloitteentekijä, jos äitisi ei sitä tee.
minä olen ainakin onnellisempi ilman rajoja, siihen kellään ei ole mitään sanomista
Läheltä liippasi.melkein uskoin.aika jännää.
Kuinka monesti olet itse huutanut ja valittanut vanhemmillesi? Taitaa se elämä alkaa äidillesi ja isällesikin, kun täytät 16 ja muutat pois kotoa. Great!
Ja kunhan täytät 18, olet lakisääteisesti vastuussa kaikista tekemisistäsi, sopimuksistasi ja veloistasi. Poliisi ja vankila laittavat Sinullekin rajat, jos et opi järjestäytyneen yhteiskunnan sääntöjä kotonasi sitä ennen.
Kyllä Siperia opettaa - Sinuakin!!!
Siis jos lapsi erehtyy vähän sanomaan vastaan, niin vanhemmilla on oikeus antaa selkään?!
Ja tuolla tyylilläkö niitä yhteiskunnan sääntöjä pitäisi oppia?
Sääliksi käy lapsiasi, jos heitä kohtelet niin kuin annat olettaa :(
Juttusi herätti ajatuksen että miten epäoikeidenmukaisesti vanhemmuuden saa. Äitejä ja isejä on päästä päähän. Kuten nyt sinulla, jota vanhempasi ovat kaltoinkohdelleet ja pahoinpidelleetkin ja jotka eivät sinua, omaa lastaan, ole arvostetaneet. Sen mallin olet saanut kotoasi, sen mallin mukaan kasvanut ja muusta et tiedä. Olen pahoillani puolestasi, olisit todella ansainnut parempaa. Syytönhän sinä heidän käytökseensä ja syntymääsi olet. Minulla taas on rakastavat vanhemmat, minua on hellitty, arvostettu ja pidetty rakkaana. Edelleen meillä on lämpöiset välit vaikka muutin jo omaan asuntooni, ja myöhemmin kun he vanhuksina tarvitsevat apua olen ensimmäisenä heitä auttamassa ja korvaamassa kaiken sen rakkauden ja turvan ja tuen mitä olen heiltä saanut.