Käänynnäiset?

Saako muslimi kääntyä esim kristinuskoon Suomessa tai kristittyissä maissa. Saako edes sunni kääntyä shiiaksi . Haditeissa sanotaan että vääräuskoisten tulee kuolla tai kääntyä islamiin . Olen lukenut ,että islamista poiskäänynnäinen tuomitaan kuolemaan mutta tämä voi pelastautua palaamalla islamiin .Onko totta?
18707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Vastailen nykyisin vain joihinkin kysymyksiin. Kun olen satunnaisesti lukenut, olen huomannut, että valitetaan hiljaisuutta. Mutta keskustelu pyörii vain muutaman teeman ympärillä, samoihin asioihin palataan jatkuvasti. En halua vaikuttaa ylimielisyydeltä, mutta toisto ei tunnu mukavalta. Tähänkin vastasin 8.10. eli muutama viikko sitten. Kopioin tähän sen suoraan:

Kysymykseen (joka oli muslimilapsen kääntyminen kristityksi) voin vastata islamin kannalta.
Mutta ensinnäkin, lähes jokaisessa perheessä - kulttuurista ja uskonnosta riippumatta - on vaikea hyväksyä, jos lapsi valitsee toisen uskonnon kuin perheen uskonto, vaikka lapsi olisi aikuinen. Useimmille suomalaisille musliminaisille on tullut vanhempiensa kanssa ongelmia (enemmän tai vähemmän), joskus jopa välit ovat lähes poikki. Mutta useimmiten myös ajan myötä välit paranevat, kun perhe sopeutuu ja näkee etteivät menetäkään lastaan mihinkään.

Islamin jättämistä ajat varmaan takaa. Miten suhtautua tähän riippuu maasta, ollaanko islamilaisessa maassa vai esim. Euroopassa. Ja sitten vielä: muslimimaissa on omat lakinsa maista riippuen, islamilaisella maalla tarkoitan, miten islamin mukaan maassa tulisi olla. Perinteisesti islamista luopuminen on tulkittu ns. kuolemansynniksi. Mutta mm. Egyptin Al-Azhar-yliopiston oppinut on tulkinnut viime aikoina samoin, kuin jo aiemmin monet vähemmän oppineet. Jos ihminen ei propagoi julkisesti islamista jättämistään ja levitä samalla islamia panettelevia asioita (julkisesti siis), hän on itse vastuussa asiasta Jumalalle, eli jää Tuonpuoleiseen. Luopumuksen julkinen propagointi on tulkittavissa maanpetokseksi, tämän vuoksi siitä seuraa ankarampi rangaistus. Mikä se on, riippuu tilanteesta ym.

Euroopassahan nämä asiat jäävät Jumalalle. Ne tapaukset, joissa olen kuullut, että muslimi on jättänyt islamin, ovat lähinnä herättäneet surua muslimien parissa, ja ihmetystä. Puhun nyt niistä harvasta tapauksesta, jossa muslimiksi tullut jättääkin islamin. He ovat itse katkaisseet siteensä muslimeihin, mitään torjuntaa ei ole meidän puolelta tapahtunut.

Ketäänhän ei voi pakottaa uskomaan (Koraani 2:256: Uskonnossa ei ole pakkoa - voi suomentaa toisin sanoinkin, idea sama).

Äänestä
  • "Perinteisesti islamista luopuminen on tulkittu ns. kuolemansynniksi."

    Mitä on niinsanottu kuolemansynti ?

    "Luopumuksen julkinen propagointi on tulkittavissa maanpetokseksi, tämän vuoksi siitä seuraa ankarampi rangaistus."

    Mikä on tämä ankarampi rangaistus ?

    Äänestä

  • Uskomaton kirjoitti:

    "Perinteisesti islamista luopuminen on tulkittu ns. kuolemansynniksi."

    >Mitä on niinsanottu kuolemansynti ?

    Synti, josta seuraa äärimmäinen rangaistus.

    >Mikä on tämä ankarampi rangaistus ?

    Kuolemanrangaistus.

    Äänestä

  • Uskomaton kirjoitti:

    "Perinteisesti islamista luopuminen on tulkittu ns. kuolemansynniksi."

    Mitä on niinsanottu kuolemansynti ?

    "Luopumuksen julkinen propagointi on tulkittavissa maanpetokseksi, tämän vuoksi siitä seuraa ankarampi rangaistus."

    Mikä on tämä ankarampi rangaistus ?

    Kuolemansynti tarkoittaa syntiä, josta seuraa kuolemanrangaistus.

    Kysyt ankarammasta rangaistuksesta. Vastasin siihen jo: "Mikä se on, riippuu tilanteesta ym."
    Mutta ankarimmillaan voi olla kuolemanrangaistus.

    Äänestä

  • He ovat itse katkaisseet siteensä muslimeihin, mitään torjuntaa ei ole meidän puolelta tapahtunut.
    - - -

    Onkohan näin? Kyllä islaminuskoisissa maissa voi joutua maksamaan kovankin uskostansa Jeesukseen. En usko, että asia on noin yksipuolinen, siis että muslimit eivät koskaan hylkäisi. Käytäntö todistaa aivan muuta.

    Äänestä

  • Isra kirjoitti:

    Kuolemansynti tarkoittaa syntiä, josta seuraa kuolemanrangaistus.

    Kysyt ankarammasta rangaistuksesta. Vastasin siihen jo: "Mikä se on, riippuu tilanteesta ym."
    Mutta ankarimmillaan voi olla kuolemanrangaistus.

    Miten voitte sanoa, ettei uskoon voi pakottaa, jos taustalla väijyy kuitenkin kuolemanrangastuksen mahdollisuus? Menee yli oman oikeus- ja uskonnonvapauskäsitykseni. Samoin loukkaa mielestäni universaalia sananvapautta se, ettei uskosta luopumisestaan saa huudella.

    Äänestä

  • auringonkukka kirjoitti:

    Ymmärrän, että islam ei heti aukene, varsinkaan tältä perspektiiviltä tarkasteltuna.

    Mutta ensinnäkään ketään ei pakoteta muslimiksi - ja tämän varmasti olet islamista tajunnut. Ketään ei myöskään voi pakottaa uskomaan. Kuolemanrangaistuksia luopumisesta ei ole langetettu useassakaan muslimimaassa pitkään aikaan (milloin viimeksi ja missä, en tiedä tarkkaan). Mutta on huomattava, että muslimimaiden lainsäädäntö on sekoitus islamia ja sekoitus muita lakeja.

    Julkinen uskosta luopuminen on maanpetos-asia. Joka maassa on asioita, jotka katsotaan maanpetoksiksi ja sellaisista on Suomessakin ankara rangaistus.

    Sinulla on oikeus mielipiteeseesi ja käsityksiisi uskonnonvapaudesta ja sananvapaudesta. En vain voi muuttaa islamin miellyttämään esimerkiksi sinua.

    Äänestä

  • Mikko kirjoitti:

    He ovat itse katkaisseet siteensä muslimeihin, mitään torjuntaa ei ole meidän puolelta tapahtunut.
    - - -

    Onkohan näin? Kyllä islaminuskoisissa maissa voi joutua maksamaan kovankin uskostansa Jeesukseen. En usko, että asia on noin yksipuolinen, siis että muslimit eivät koskaan hylkäisi. Käytäntö todistaa aivan muuta.

    Tällä lauseellani: "He ovat itse katkaisseet siteensä muslimeihin, mitään torjuntaa ei ole meidän puolelta tapahtunu", tarkoitin Suomen oloja.

    Olet varmaan oikeassa, torjuntaa esiintyy muslimimaissa, yhtä lailla kun me "käännynnäiset" saamme täällä torjuntaa osaksemme.

    Äänestä

  • Isra kirjoitti:

    Ymmärrän, että islam ei heti aukene, varsinkaan tältä perspektiiviltä tarkasteltuna.

    Mutta ensinnäkään ketään ei pakoteta muslimiksi - ja tämän varmasti olet islamista tajunnut. Ketään ei myöskään voi pakottaa uskomaan. Kuolemanrangaistuksia luopumisesta ei ole langetettu useassakaan muslimimaassa pitkään aikaan (milloin viimeksi ja missä, en tiedä tarkkaan). Mutta on huomattava, että muslimimaiden lainsäädäntö on sekoitus islamia ja sekoitus muita lakeja.

    Julkinen uskosta luopuminen on maanpetos-asia. Joka maassa on asioita, jotka katsotaan maanpetoksiksi ja sellaisista on Suomessakin ankara rangaistus.

    Sinulla on oikeus mielipiteeseesi ja käsityksiisi uskonnonvapaudesta ja sananvapaudesta. En vain voi muuttaa islamin miellyttämään esimerkiksi sinua.

    ei aukene islam minulle ei.

    Sanopa vilpittömästi, Isra, haluaisitko, että esimerkiksi Suomen lakia muutettaisiin niin, että uskostaan luopuvia muslimeita rangaistaisiin jotenkin? Jos et, niin mikset?

    Mitä olet muuten mieltä siitä, mitä käy yhteiskunnalliselle kehitykselle, jos uskonnon- ja mielipiteenvapautta järjestelmällisesti rajoitetaan? Itse näen, että kriittisyys ja ihmisoikeudet ovat kaiken edistymisen edellytys.

    Vielä kysyisin, asuisitko itse nykyisessä sosioekonomisessa tilanteessasi mieluummin Suomessa vai Saudi-Arabiassa. Miksi?

    Lopuksi: onko Sinusta hyvä systeemi, että uskonnolliset lait ovat samalla maallisia lakeja?

    Kysyt mielipiteitäni. Selvä:
    1. En halua muuttaa Suomen lakia tässä mielessä, vaan kannatan sitä tulkintaa,jonka aiemmin esitin. Eli asia on ihmisen ja Jumalan välinen.

    2. Islam kukoisti silloin, kun islamilainen maailma eli suvaitsevaisuuden hengessä. Mainitsemasi rajoitukset eivät kuulu islamiin, paitsi ettei luopumusta tulisi propagoida julkisesti. Ihmisoikeuksien perustaksi minulle riittää islam. Olen jossain vaiheessa lokakuuta kirjoittanut täällä, että islamilaisen ihmisoikeuskäsityksen ja länsimaisen ihmisoikeuskäsityksen välillä on paljon yhtäläistä. Vain joissakin kysymyksissä on eroja.

    3. En asuisi mieluummin Saudi-Arabiassa, vaikka elänkin taloudellisesti tiukoilla Suomessa. Saudi-Arabian systeemi pohjautuu tiukimpaan lakikoulukuntaan hanbalilaisuuteen ja sen pohjalta kehittyneeseen wahhabismiin. Mutta näihinkään se ei pohjaudu täysin, mm. kuningashuone on siellä lain yläpuolella, mikä on epäislamilaista. En ole ikinä julistautunut täällä Saudi-systeemin ihannoijaksi, siksi kysymyksesi hämmästytti minua.

    4. Islamin pohjalta rakennettu lainsäädäntö ei sulje pois ns. maallisia lakeja, sillä on asioita, joissa voimme säätää neuvottelun pohjalta yhteisölle lakeja, jos näistä ei ole islamissa mainintaa. Sitäpaitsi islamissa ei ole eroa uskonnollisen ja maallisen välillä, tällainen jaottelu on myöhemmin kehittynyt.

    Kiitos, kun vastasit selväsanaisesti kysymyksiini. Täsmennän vielä muutamaa kohtaa:

    Saudi-Arabia oli kysymyksessäni mukana lähinnä siksi, että olen ymmärtänyt, että siellä eletään lähinnä sharian lain mukaista elämää. Aikaisemmat kannanottosi eivät ole minulle tuttuja.

    Ymmärsinkö oikein, että Sinä haluat mieluummin elää maassa, jossa sharian määräyksiä ei tarvitse henkensä uhalla noudattaa, vaan niiden noudattaminen perustuu uskonnolliseen vakaumukseen, ja joiden vahtikoirana on vain Jumala?

    Ainut, mikä oikeasti särähti korvaani oli se, että Sinulle islam "riittää ihmisoikeuksien perustaksi". Onko sinusta ihmisoikeuksien mukaista esim. kivittää ihmisiä uskonnollisista syistä? Nyt en puhu Nigerian "alkuasukastuomioista" vaan ihan oikeista sharia-tuomioista. Itse olen sitä mieltä, että kuolemanrangaistus on lähtökohtaisesti väärin.

    Tällä hetkellä elän mieluiten Suomessa, vaikka sekin on ongelmallista. Minulla on siis pääasiallisesti Jumala "vahtikoiranani" käyttääkseni ilmaustasi.

    Vastaan kivitys-asiaan, kuten lokakuun alussa. Kopioin suoraan vanhan vastaukseni alemmas.

    Shari'an noudattamisen täytyy nousta ensisijaisesti uskonnollisesta vakaumuksesta. Henkeä uhkaavat asiat ovat hyvin vähäisiä määrältään. Jotkut kysymykset ovat sosiaalisia ja niitä rikkomalla rikkoo yhteiskuntaa vastaan. Siksi silloin ei voi puhua pelkästään yksilön uskonnollisesta vakaumuksesta.

    Joissakin äärimmäisissä tapauksissa voin hyväksyä kuolemanrangaistuksen. Ja huom. jos sitä vastustaa, pitää vastustaa myös USAa tai ainakin niitä sen osavaltioita, joissa kuolemantuomioita langetetaan.

    Eihän sekään ole oikein, että on joku maa kuten Turkki, jossa sekularismi on pakollista. Sekään ei ole vapautta.

    Tässä siis lokakuun alun vastaukseni kivitys-asiaan:

    Vähemmistön edustajana voin kyllä sanoa, että mitä ne universaalit ihmisoikeudet ovat? Tiedän, mitä asiaalla tarkoitetaan, mutta eivät ne ole universaaleja, jos ne eivät koske myös esim. muslimivähemmistöä Suomessa. Jälleen näemme esimerkin hienoista periaatteista, joihin teoriassa sitoudutaan, muttei käytännössä.

    Islamissa on perusta ihmisoikeuksille, eikä näissä ole eroa ns. universaaleihin ihmisoikeuksiin kuin joissain kohdin. Islam on se, joka ensisijaisesti sitoo muslimeja.

    Mitä shari'aan tulee, osa siitä, jota kutsumme shari'aksi on ikuista, varsinaista shari'aa, osa taas fiqhiä, lainoppia, joka on tulkinnanvaraista.

    Seuraava pätkä julkaistiin An-Nurissa 3/02. Se näyttää esimerkin, miten näissä asioissa pitäisi edetä. Ja selitys: zina-sana tarkoittaa aviorikosta ja myös haureutta.

    "Maiz ibn Malik oli kasvanut orpona Hazzalin holhouksessa. Hän syyllistyi zinaan erään tytön kanssa, ja Hazzal käski häntä menemään ja kertomaan asiasta Profeetalle, jotta tämä rukoilisi hänelle anteeksiantoa. Maiz meni moskeijaan ja sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs, olen syyllistynyt zinaan; puhdista minut.” Profeetta (saas) vastasi: ”Voi sinua! Mene, tee katumusta ja pyydä anteeksiantoa Allahilta.” Maiz liikahti poispäin, mutta palasikin toistamaan vaatimuksensa, jolloin Profeetta vastasi kuten edelliselläkin kerralla. Maiz toisti pyyntönsä vielä kahdesti; hänen todistettuaan näin jo neljä kertaa itseään vastaan Profeetta viimein kysyi häneltä: ”Mistä minun pitäisi sinut puhdistaa?” Maiz vastasi: ”Zinasta.” Profeetta (saas) kysyi: ”Pitääkö paikkansa, että syyllistyit zinaan sen-ja-sen tytön kanssa?” Maiz vastasi: ”Kyllä.” Profeetta kysyi: ”Oletko mielenvikainen?” Mies vastasi: ”En.” Silloin Profeetta kysyi ihmisiltä: ”Onko hän mielenvikainen?” ja ihmiset vastasivat kieltävästi. Profeetta kysyi, oliko hän juovuksissa, ja ihmiset kiistivät. Profeetta kysyi Maizilta, oliko tämä naimisissa, ja tämä sanoi olevansa. Profeetta sanoi: ”Sinä varmaankin vain suutelit tai hyväilit tai katsoit tyttöä?” Maiz sanoi, ettei niin ollut asia. Profeetta kysyi: ”Nukuitko hänen kanssaan?” ja mies vastasi myöntävästi. Profeetta kysyi: ”Kosketitko häntä intiimillä tavalla?´” ja Maiz vastasi myöntävästi. Profeetta kysyi täsmällisesti: ”Yhdyitkö häneen?” ja Maiz todisti näin tapahtuneen. Tämän selkeän ja kiistattoman tunnustuksen kuultuaan Profeetta (saas) sanoi: ”Viekää ja kivittäkää hänet.” Kun Maizia kivitettiin, tämä hätääntyi, yritti paeta ja huusi: ”Oi ihmiset, viekää minut takaisin Allahin Lähettilään luo! Minun väkeni huijasi minua ja sanoi, ettei minua tapettaisi.” Ihmiset kuitenkin surmasivat hänet. Profeetan (saas) kuultua tapahtuneesta hän sanoi: ”Ettekö olisi antaneet hänen olla ja tuoneet hänet luokseni? Hän olisi varmaankin katunut ja Allah olisi hyväksynyt hänen katumuksensa.” Profeetta puhutteli myös Maizin holhoojaa sanoen: ”Oi Hazzal, sinulle olisi ollut parempi, mikäli olisit peittänyt hänet vaatteillasi (so. salannut hänen syntinsä ihmisiltä.”
    [Hadith on Muhammad al-Jibalyn teoksesta ”Closer than a Garment” (Al-Kitaab & as-Sunnah Publishing, Arlington, Texas, 2000)]

    Tämä hadith opettaa meille, että vain muslimihallitsija tai tämän edustaja voi langettaa fyysisen rangaistuksen. Hänen pitäisi olla haluton vastaanottamaan tunnustuksia ja tarjota syntiselle tilaisuus kätkeä syntinsä ja katua hiljaisuudessa. Suurenkaan syntisen ei pidä vaipua epätoivoon, sillä todellinen katumus voi pyyhkiä hänen syntinsä kokonaankin pois."

    Näet myös, ettei rangaistusta voi langettaa vain naiselle

    "Eihän sekään ole oikein, että on joku maa kuten Turkki, jossa sekularismi on pakollista. Sekään ei ole vapautta. "
    Voitko täsmentää kantaasi ettei pakollinen moniarvoisuuden hyväksyminen ole hyvä asia.
    Mitä hyvää tuottaa esim. uskonnonvapauden poistaminen ja siirtyminen teokratiaan maallistuneeseeen valtaan verrattuna.
    Jos esim. Turkki (muslimienemmistöisistä maista ehkäpä kehittynein) ajautuisi pelkän uskonnollisen vallan ikeeseen, niin mikä asia olisi mielestäsi paremmin kuin nyt.
    Juuri Turkin armeijan vallankaappaukset, niin ikäviä kuin vallankaappaukset ovatkin, on estänyt maan luisumisen radikaalifanaatikkojen käsiin ja taannut ihmisille ajattelunvapautta poislukien kurdien oikeudet. Jopa kurdien oikeudet ovat kehittymässä juuri maallisen vallan ansiosta, koska niitä on pakko kehittää jotta Turkki pääsee eteenpäin yhteistyössä EU:n kanssa.

    Siis mikä on ongelma mielestäsi Turkin sekularismissa?

    Äänestä

  • Eihän? kirjoitti:

    Otsikostasi: olenko sanonut, että ajattelunvapaus on pahasta? Päinvastoin, olen mielestäni tuonut esiin, että kannatan sitä.

    Ja mitä ajattelunvapaus kuuluu Turkkiin? Kyllä länsimainen sekularismi on moniarvoisempaa kuin Turkin pakko-sekularismi. Se sallii suunnilleen yhdenlaiselle ajattelulle tilaa. Onko se vapautta, ettei saa käyttää huivia juuri missään työelämässä? Tai yliopistolla?

    TV:stä näkemieni ohjelmien myötä minulle on muodostunut käsitys, että islam Turkissa on hyvin monivivahteista kuten muuallakin. Muslimipuolueen kannattajissa on paljon koulutettuja, moderneja muslimeja, jotka kuitenkin haluavat islamia. Meidän käsityksemme turkkilaisista tuntuvat olevan sitä, millaisia ovat turkkilaiset Saksassa. Siellähän heidän julkisuuskuvansa on, että vain kouluttamattomat kannattavat islamia ja käyttävät huiveja (vm. tietysti naisista).

    Mitä mieltä sitten olet Öcalanin kuolemantuomiosta? Minä en ainakaan sitä kannattanut, aivan poliittinen. Ja sehän oli tuon "sekularistisen" järjestelmän langettama.

    Mielestäni kurdien oikeudet ovat kehittymässä vasta EU-pakon kautta. Heidän asemansa on ollut järkyttävä.

    Haluan kuitenkin tuoda esiin myös myönteistä Turkista. Olen vieraillut kahdessa muslimimaassa, Turkissa ja Egyptissä, kummassakin muslimina ollessani, huivi päässä. Mielestäni Turkissa ilmapiiri oli avoimempi ja pystyi hengittämään. Egyptissä koin itseni ahdistuneeksi. Suurin ongelma Egyptissä (vuosi oli -92) oli, että joka kadunkulmassa oli poliisi raskaasti aseistettuna. Tuntui, että mikä täällä kytee, mitä on tapahtumassa.

    Turkissa (jossa olin v-93) vain pari kertaa sain huonoa kohtelua, luultavasti siksi, koska he eivät pidä arabeista ja entinen mieheni oli arabi. Olimme siellä yhdessä.

    Ilmeisesti en täysin ymmärtänyt ajatuksenkulkuasi alunperin, kiitos lisäselvityksestä.
    Kuten kirjoitin, kurdien ongelma on vakava Turkissa, mutta se on jonkinverran helpottunut parin viime vuoden aikana (Ecevitin kaudella, mikä nyt päättyi)koska Turkki pyrkii EU:hun niin heidän on pakko lisätä ihmisoikeuksia.
    Juuri Turkin sekularismi ja maallinen hallinto on taannut maan tasaisen kehittymisen. Jos kävit siellä -92, niin yllättyisit kehitysvauhdista jos kävisit siellä nyt.
    Olen itse asunut molemmissa mainitsemissasi maissa, tosin Egyptissä vain lyhyen aikaa ja olen samaa mieltä ilmapiiristä kanssasi, mutta eri mieltä miten se muuttuu jos Turkkiin tulee islamilaisesti suuntautunut hallinto. Yhden asian liikkeet eivät ole saaneet juurikaan hyvää aikaan missään.
    Öcalanin kuolemantuomio ei muuten pidä paikkaansa vaan se on muutettu tänä vuonna elinkautiseksi. Jos hallinto olisi islamistinen hänet olisi todennäköisesti jo teloitettu. Tuomio on poliittinen ja tuskin saa tukea mistään muualta kuin Turkin sisältä. Tämä kurdien sortohan perustuu önce vatan (yksi maa) politiikkaan, eli Turkki pelkää maan hajoavan jos kurdien oikeuksia lisätään. Jos moniarvoisuus säilyy ja maallistunut hallinto jatkaa, niin myös kurdien oikeuksia on lisättävä, muuten voivat heittää hyvästit EU-yhteistyölle.
    Itse vastustan ilman muuta huivien käytön sallimista, tuskinpa itsekään uskot islamilaisten koulujen sallivan muiden uskontojen tunnuksien julkista esittelyä tiloissaan.
    Mielestäni sitäpaitsi lasten ei edes pidä kuulua mihinkään uskontoon, vaan päätös pitää tehdä aikuisiällä kun omat ajatukset asiasta ovat muotoutuneet.

    Jatkan mielelläni asiallista keskusteluamme. Huomaan, että mielipide-eroja on. No, niistä voi keskustella.

    En kehuisi Ecevitiä. Ei siitä ole kauankaan, kun Hesarissa (oliko viime keväänä?) oli juttu hänen epäonnistuneesta talouspolitiikastaan.

    Tuskin islamilaiset puolueet mitenkään yhden asian liikkeitä ovat. Niin, Öcalanilla oli kuolemantuomio. En usko sitäkään, että ns. islamistit (mitä sillä sitten tarkoitetaankaan) olisivat häntä listineet. Ei ole perusteita.

    Islamilaiset koulut ja huivi-kysymys eivät ole rinnastettavissa. Islamilaiset koulut eivät ole mikään uskonnollinen määräys, kuten huivi. Mitä hyvää niiden kieltämisellä saa? Muuta kuin että islam vain vahvistuu. Uskon, että salliva ilmapiiri on paras kaikille osapuolille. Tuttavani, joka kuuluu erääseen kristilliseen vähemmistökirkkoon, opiskeli USA:ssa Bostonin osavaltiossa. Kaikki saivat pitää omat pyhänsä, rukoushetkensä ym. Jos tentti sattui päällekkäin, tentin sai tehdä myöhemmin ilman ylimääräisiä korvauksia. Tämä uskonnonvapaus on kirjattu sen osavaltion lakiin.

    Ymmärrän mitä tarkoitat lasten ei-kuulumisesta uskonnolliseen yhteisöön, mutta itse olen täysin päinvastaista mieltä. Valitkoon, kun siihen ikään tulee. Jopa osa meidän suomalaisista kasvatusexperteistä puoltaa uskonnollista kasvatusta, mm. iltarukousta tms. Myönnän, että liian ahdas uskonnollinen kasvatus ei välttämättä toimi, mutta mitä on "liian ahdas", lienee tulkintakysymys. Lapset kasvavat yhteiskunnassa, jonka kehitysvauhdissa eivät aikuisetkaan tahdo pysyä. Pysyvät arvot pohjalla ja luottamus Jumalaan ovat mielestäni avainasemassa heidän selviämisessään.

    Toivoo nimimerkki Kokemusta on.

    Äänestä

  • Isra kirjoitti:

    Ymmärrän, että islam ei heti aukene, varsinkaan tältä perspektiiviltä tarkasteltuna.

    Mutta ensinnäkään ketään ei pakoteta muslimiksi - ja tämän varmasti olet islamista tajunnut. Ketään ei myöskään voi pakottaa uskomaan. Kuolemanrangaistuksia luopumisesta ei ole langetettu useassakaan muslimimaassa pitkään aikaan (milloin viimeksi ja missä, en tiedä tarkkaan). Mutta on huomattava, että muslimimaiden lainsäädäntö on sekoitus islamia ja sekoitus muita lakeja.

    Julkinen uskosta luopuminen on maanpetos-asia. Joka maassa on asioita, jotka katsotaan maanpetoksiksi ja sellaisista on Suomessakin ankara rangaistus.

    Sinulla on oikeus mielipiteeseesi ja käsityksiisi uskonnonvapaudesta ja sananvapaudesta. En vain voi muuttaa islamin miellyttämään esimerkiksi sinua.

    Jos synnyt muslimiperheeseen, sinut luokitellaan muslimiksi. Tassa tapauksessa ei ole vapautta valita.

    Äänestä

  • Zoe kirjoitti:

    Jos synnyt muslimiperheeseen, sinut luokitellaan muslimiksi. Tassa tapauksessa ei ole vapautta valita.

    No, mutta! Jos synnyt kristittyyn perheeseen, sinut kastetaan. Samanlaillahan se käy: ei vauvalta voi mielipidettä kysyä. Jos muslimiperheen muslimiksi syntyminen on pakottamista, niin jokaisen uskonnon edustajien perheen vesa pakotetaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sikhi kirjoitti:

Saako muslimi kääntyä esim kristinuskoon Suomessa tai kristittyissä maissa. Saako edes sunni kääntyä shiiaksi . Haditeissa sanotaan että vääräuskoisten tulee kuolla tai kääntyä islamiin . Olen lukenut ,että islamista poiskäänynnäinen tuomitaan kuolemaan mutta tämä voi pelastautua palaamalla islamiin .Onko totta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu