eieiei!
luulin,että nyt ollaan paremmilla raiteilla..tänään oli takana jo viides päivä oksentamatta.se oli paljon minulle.vaikken oikeestaan ole edes tiedostanut oksentavani niin usein,niin nyt kun mietin..liian usein.bulimia.
ei.sitten söin.illalla.minun piti olla syömättä.söin vielä leipää.sitä mitä en saisi syödä.en saisi syödä leipää illalla! päivä oli muuten syömisiltään hyvä ja terveellinen.mutta sitten söin illalla leipää.söin siis vähän lisää.seuraavaksi söin rahkaa.sitten vähän jugurttia.mysliä.lisää leipää.raejuustoa.niin että mahaan sattui.
oksensin.ja tuli ylös,mahanesteitä myöden.oloni on niiiiin kurja.enkö onnistu? huomenna uusi päivä.yritän uudelleen. :(
luulin,että nyt ollaan paremmilla raiteilla..tänään oli takana jo viides päivä oksentamatta.se oli paljon minulle.vaikken oikeestaan ole edes tiedostanut oksentavani niin usein,niin nyt kun mietin..liian usein.bulimia.
ei.sitten söin.illalla.minun piti olla syömättä.söin vielä leipää.sitä mitä en saisi syödä.en saisi syödä leipää illalla! päivä oli muuten syömisiltään hyvä ja terveellinen.mutta sitten söin illalla leipää.söin siis vähän lisää.seuraavaksi söin rahkaa.sitten vähän jugurttia.mysliä.lisää leipää.raejuustoa.niin että mahaan sattui.
oksensin.ja tuli ylös,mahanesteitä myöden.oloni on niiiiin kurja.enkö onnistu? huomenna uusi päivä.yritän uudelleen. :(
Vastaukset 12
Vanhimmat
tein itse juuri samaa. eli söin taas kaikkea mitä kaapista löytyi...
Mietin tässä,että joskus maailmassa aloitin laihdutuskuurin (olin todella ylipainoinen) sillä, että lupasin "nyt aloitetaan kuukaudeksi karkkilakko" ja sain sen pidettyä.
Nyt voisin luvata tällä palstalla, että aloitan sen kuukaudeksi taas.
Tää kuulostaa tosi naivilta, mutta en keksi enään muutakaan bulimiani hoitoon.
jolle voisit kertoa tuosta,muutenkin kuin "nimettömänä"täällä.tuota ei voi jatkua pitkään ilman vakavia seurauksia sun terveydelle.älä jätä asioita tuohon tilaan,vaikkakin se on niin helppoa kieltää itseltäänkin minkään olevan vialla.jos et pysty puhumaan siitä kenenkään läheisen kanssa niin varaa aika kotikaupunkisi mielenterveystoimistosta.siellä riittää samanlaisia tarinoita eikä se tee sinustakaan "erilaista" tai "hullua"vaikka siellä kävisitkin.ja kaiken voit asioida anonyymisti jos et halua kenenkään tietävän.itsekin tiedät jo että jotain on vialla,se on jo askel kohti aikaa jolloin se on vain muisto muiden joukossa,mutta nyt ja tässä sille täytyy tehdä jotain ja kukaan ei siihen yksin pysty.voimia ja jaksamista:)
tiedän,että tämä on minulle jonkinlainen ongelma..mutta.en luokittele itseäni tarpeeksi syömishäiriöiseksi,jotta voisin hakea ihan oikeaa apua.ajattelen,että pääsen tästä yli itsekin. syömishäiriöiset,jotka hakeutuvat hoitoon,tarvitsevat sitä oikeasti.en minä.en ole tarpeeksi hyvä sh.en ole tarpeeksi laiha.
tuntuu jotenkin niin oudolta.olen kärsinyt jonkinlaisesta syömishäiriöstä jo vuosia.enkä koskaan ole ollut todella laiha.en koskaan tarpeeksi laiha,että edes näyttäisin ongelmaiselta.kaikki alkoi ehkä joskus yläasteen lopussa.perinteisellä karkkilakolla.ja eihän se tietenkään siihen jäänyt.aloitin täydelliseen herkkulakon.lukio oli kamalaa aikaa.paineita joka puolelta.ystäväpiiri oli yhtä häiriöitynyttä joka vain yllytti laihdutukseen ja häiriöilyyn..rasvaa en käyttänyt enää ollenkaan.sitten jäi perunat,pastat ja riisit ja kaikki "kunnon ruoka". söin vain omia tiettyjä juttujani.hedelmiä,kasviksia,raejuustoa,näkkileipää.ruisleipäkin oli pannassa jonkin aikaa.ei joustoa.laihduinkin hieman..ja paastoilin..light juomista tuli parhaita ystäviäni nälän kadottajina..en muista koska oksentelu tuli kuvioihin.mutta ensimmäisen kertani muistan.olin ehkä lukion ensimmäisellä.olin syönyt ja sain ajatuksen oksennuksesta.oksensin jauhelihakeitot vessan lavuaariin.sen jälkeen oksensin syömättömyyskausinani ahmimisen jälkeen ehkä muutamia kertoja.kunnes lukion lopussa oksentelu tuli taas kuvioihin.ja tällä linjalla mennään..toisinaan useammin,toisinaan harvemmin.haluan laihtua.välillä olen syömättä.välillä yritän terveellistä laihtumista.välillä sorrun syömään liikaa ja oksennan.en tiedä.enkä ehkä haluakaan.tämä on jo osa minua.en ehkä haluakaan siitä eroon.tai haluan,mutta..ääääh.kunpa tämä kaikki ei olisi koskaan alkanutkaan.
syön edelleen vain omia juttujani.saan hermoromahduksen jos joutuisin syömään ei-sallittuja ruokia.joskus toki pakon edessä joudun joustamaan.ja ihme kyllä,kun on ympärillä normaaleja ihmisiä,se ei edes tunnu oudolta.ei pahalta.silloin tunnen oloni kuin yhdeksi muista.vaikka sisimmässäni kuitenkin tiedän,että olen joukon ainoa joka tuntee morkkista niistä karkeista.tai muutamasta suolatikusta illanistujaisissa.äh.en minä tiedä.
joskus lukiossa kävin vanhempien pakottamana puhumassa asiasta mutta sain ravinto-ekspertin vakuuttuneeksi siitä että tarvitsen vain hiukan lisää ruokaa,ja lupasin syödä juu.ja kaikki ookoo.sen jälkeen en ole ammatti-ihmisille puhunut.ei minulla ole ongelmaa.sellasita jonka myöntäisin.
sekavaa ja niin..sekavaa.
...on ongelma, tuo on todella vakavaa ja haittaa elämääsi varmasti hirveän paljon! Mielestäni sinun kannattaisi mennä juttelemaan jonnekin, vaikka edes terveyskeskukseen. Niin, että sinut oikeasti otettaisiin vakavasti... En ymmärrä noita "ammattilaisia" jotka eivät huomaa kun on päivänselvä tapaus kyseessä. Eihän se ole normaalia kun joku oksentaa syömisen jälkeen, eikä sitä korjata vaan pelkällä ravintotietämyksen opettamisella..
Eikä sinun tarvitse olla kuolemanlaiha jotta voit hakea apua!!! Mitä aiemmin syömishäiriöihin saadaan apua, sitä helpompi niistä on päästä eroon...Tuo voi jatkua läpi elämän, ethän sinä sitä halua?
Voi kun pystyisit saamaan itsesi uskomaan että sinulla on vakava ongelma, ja saisit itsellesi apua...Toivottavasti jaksat..
mitä paskaa!!! "...on ongelma, tuo on todella vakavaa ja haittaa elämääsi varmasti hirveän paljon! Mielestäni sinun kannattaisi mennä juttelemaan jonnekin" Yleensä tänne kirjottaa ihmiset, jotka itsekkin kärsii syömishäiriöstä. se on niin vitun hienoo neuvoo muita, mutta arvaa paljonko auttaa "mee jutteleen", ku tuntuu et kukaan ei ymmärrä sun tilannetta.
niin,en loukkaannu että minulle täällä neuvotaan tuollaisia "mene juttelemaan"-juttuja.en tietenkään.ihanaa vain että joku jaksaa kirjoittaa edes jotain.
mutta..totta on tuokin.ei se ole vain niin helppoa mennä ja avata itsensä jollekin ventovieraalle.ulospäin kun osaan olla kuin kuka tahansa normaali parikymppinen.
tämä on minun henkilökohtainen salaisuuteni,josta en välttämättä halua muiden tietävän.se olisi jotenkin niin lopullista jos menisisn ja kertoisin kaiken.vaikka haluaisinkin,ettei minnun tarvisi elää jatkuvasti syömisiäni tarkkaillen,ja tuntien mielipahaa jokaisesta syömästäni ruuasta ja..no,tiedätte.silti,se on todella vaikeaa vain mennä,kertoa kaikki ja pyytää apua.
yksin yritän ehkä ennemminkin.enkä tiedä uskaltaisinko,haluaisinko edes kertoa totuutta jos jollekin tästä kertoisin.ei se ole helppoa.
...sitten itse neuvoisit..? Yritin vaan auttaa...En minä ilkeyttäni sanonut että mene jollekin juttelemaan.. Itse kärsin sosiaalisista peloista, vakavasta masennuksesta ja anoreksiasta...mulla terapia ei ole ainakaan vielä auttanut, mutta uskon että se voi joillakin auttaa, ja ehkä pitemmän päälle minullakin...
Olen tosi pahoillani jos aiheutin jollekin pahaa mieltä, en todellakaan tarkoittanut..
...kiittää ketjun aloittajaa kun olit niin ystävällinen, vaikka taisin loukata sinuakin..=( koittakaahan jaksaa...
eiei,et sinä loukannut.ja joskus se vaan on niin ettei tällaiseen tilanteeseen auta vaikka käskisi tehdä mitä.niinhän se on että ensi asekel paranemiseen olisi ongelman todellinen myöntäminen itselle.ja jollekin muulle.sitä kautta siis avun hakeminen.mutta ei se ole niin yksinkertaista.ei todellakaan.
voimia todellakin!
Ihana kuulla, että muillakin on samanlaisia ajatuksia. Ite säikähin ensimmäistä oksentamistani sen verran, että uskalsin kertoa terkkarille tai oikeestaan vaan myöntää kun se arvas mistä on kyse. Sillä hetkellä sekin helpotti paljon.
Nyt oon ongelmani kanssa syvemmällä, mutta tuolle tutulle terkkarille en voi enää mennä kun en kuuluu sen hoittaviin...
Kovasti oon yrittäny kerätä rohkeutta lähtä hakee apua uuestaan, mutta en USKALLA!!!
Ajattelen myös etten oo tarpeeksi sairas jne.
en tiiä...
Aivan kuin olisin itse tuon kirjoittanut. Täsmälleen samat tunteet ovat minullakin, en voi mennä hakemaan apua, koska en näytä syömishäiriöiseltä, en ole tarpeeksi laiha. Saatan olla alipainoinen, mutta en missään tapauksessa laiha.
Välillä aloitan järjettömän tiukan dieetin, ahmin anorektikoiden elämäkertoja. Juon hirvittävät määrät mustaa teetä, syön omenia ja raejuustoa. Sitten.. sitten ratkean. Syön pussillisen suklaakeksejä, karkkia, jäätelöä ja oksennan kaiken. Tiedän, ettei oksentaminen ole kovinkaan tehokas keino: se ei auta poistamaan niitä tuhansia kaloreita, jotka juuri ahmin sisääni. Ja taas se dieetti, kunnes ahmiminen toistuu.
Välillä pystyn kontrolloimaan syömisiäni. Mieleni tekee 24/7 suklaata ja sipsejä, mutta en vain anna valtaa mielihaluilleni.
En voi lopettaa, ennen kuin olen tarpeeksi laiha. Kukaan ei edes usko mua syömishäiriöiseksi, koska olen oksettavan lihava. Itse tiedän, että sh ei todellakaan ole fyysinen sairaus, mutta muista en voi olla niin varma.
Aiemmin tiesin itselläni olevan ongelma. Mutta enää harvemmin näen sen ongelmana. Se on mulle jo lähestulkoon normaalia käyttäytymistä.
pakkia.oksensin lauantaina.oksensin sunnuntaina.
sunnuntaina itkin tunnin ilman mitään syytä.oli käsittämättömän paha olla.
piti lukea.tentti oli maanantaina.enkä voinut keskittyä.ahdisti kaikki ja silloin tuntui että olin todella YKSIN!jo hetken ajattelin että menen puhumaan jollekin.
..kunnes tuli eilinen,ja selvisain päivästä todella vähällä ruokailulla.tänä aamuna herätessä maha oli niin ihanan tyhjä.oli hyvä olla.. "eikä mitään ongelmia enää ollut".