Mietityttää

Olen osallistunut kirjoittajakursseille ja lukenut joskus lehdistä kustannustoimittajan työstä. Yksi asia on jäänyt epäselväksi ja mietityttää minua kovasti: Missä määrin kustannustoimittajan henkilökohtainen mielipide kaunokirjallisen tekstin sisällöstä vaikuttaa hänen antamaansa palautteeseen ja muutosehdotuksiin? Oletetaan esimerkiksi, että minä tarjoaisin julkaistavaksi novellia, jossa mies houkuttelisi naisen piilopaikkaan, kietoisi kätensä tämän olkapäiden ympäri, suutelisi naista ja uhkaisi tätä köydellä, jos tämä koettaisi vastustaa. Olisiko mahdollista, että tällainen kohtaus pitäisi poistaa kokonaan tai muuttaa aivan toisenlaiseksi siitä syystä, että kustannustoimittaja sanoisi: "Hyi kauhistus, tuolla tavoin minuakin on ahdisteltu! Tarinastasi saa melkein pahoinvointia!" Jos lukija sanoisi minulle näin, vaikka olisi kustannustoimittajakin, minä todennäköisesti sanoisin hänelle, etteivät hänen lääppimiskokemuksensa liikuta minua, koska ne EIVÄT liity minun tekstiini. Kirjailijan tarkoitus ei missään nimessä ole loukata tai järkyttää ketään henkilökohtaisesti. Sitä paitsi erään kirjoittajakurssin ohjaaja sanoi kerran, ettei kirjailijan tarvitse "orjailla", jos joku esimerkiksi suuttuu tunnistaessaan itsensä tositapahtumiin perustuvasta fiktiosta.

1

316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mäkärä

      En tiedä millaista hardcorea olet kirjoittanut, jos menee tässä sormi suuhun. :)

      Omat kontaktini kustannustoimittajain ammattiryhmän edustajiin ovat jääneet ohuen ohuiksi kuin herra Snellmanin leikkeleet, mutta ainakin nimekkäissä taloissa luottaisin kyllä heidän ammattitaitoonsa...
      Ainahan voi pyytää toisen mielipiteen vaikka toisesta kustantamosta tai arvostelupalvelustakin.

      Eivätköhän nykylukijat sinänsä ole jo kaiken nähneet. On lähes mahdotonta ryhtyä uudeksi Henry Milleriksi, markiisi de Sade´sta puhumattakaan.
      Mutta orjailla ei pidä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      287
      7406
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      48
      3886
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3428
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      71
      3148
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      114
      2827
    6. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      38
      2624
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      49
      2488
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      53
      2243
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      68
      2023
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      99
      1901
    Aihe