se ei välttämättä ole suruton mies joka juo. Se voi olla aivan kristityn vanhempain lapsia joka on mennyt kristityn tytön kanssa naimisiin. Ja sitten vaan elämä on tuntunut tylsältä. Oma "kiltti" uskovainen vaimo ei olekkaan ollut enää se maailman paras, vaan huoruus on vetänyt kokeilemaan maailman tarjoamia naisia. On tullut kaljoittelu ja rafloissa käyminen. Omaa vaimoa vain käytetään hyväkseen.Suoraan sanottuna hellan, ja pyykkikoneen välissä. Mitä välillä kännipäissä baarista tullessa mottastaan vaimoa, kun on niin huono omatunto itsellä. Lapset kärsii siinä sivussa, kun joutuu näkemään kaiken. Miksi isä juo? Sitten sunnuntaina seuroihin ja hirveetä kulissia esitetään. kyllä meillä menee kaikki niin hyvin. Kuinka kauan tälläistä ihminen jaksaa kestää? Miten voi auttaa.. Kuinka usein jaksaa antaa anteeksi toiselle osapuolelle. ?
Tämä on hirveän yleistä. Toivoisin ettei vihollinen pääsisi millään tavoin kenenkään avioliittoa pilaamaan näin. VAikka jaksaakin antaa anteeksi, mutta luottamus on kadonnut.
Tämä on hirveän yleistä. Toivoisin ettei vihollinen pääsisi millään tavoin kenenkään avioliittoa pilaamaan näin. VAikka jaksaakin antaa anteeksi, mutta luottamus on kadonnut.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vai oliko tämä taas tälläinen yleistys?
"...hirveän yleistä...."
En nyt ihan usko tältä istumalta, että on yleistä.
Sensijaan uskon, että se on suruton mies joka juo. Vaikkakin voi olla Kristityn kodin lapsi ja on joskus, vaikka ihan pienenä lapsena, ollut elävästi uskomassa.
Ehdottomasti sellaisen kuuluisi pyytää Jumalalta armoa tuntemaan oman kadotetun tilansa ja tekemään totinen kääntyminen. Vieläpä ehkä pyytää seurakuntaa rukoilemaan puolestaan, että saisi katumisen armon ja palata takaisin.
Kuulehan sinä onneton aviopuoliso, moni meistä joka käy kyllä seuroissa, ja täyttää muodollisesti Kristityn tuntomerkit, tavat ja tottumukset on kuitenkin hengellisellä tasolla jo kauan sitten luopunut elävästä uskosta ja täyttää normeja vain siveyden ja yhteenkuuluvuuden ylläpitämiseksi.
Se on vain puolisosi kohdalla tullut näkyviin se kadotettu usko. Kaikilla se ei näy nin selvästi, että öljy lampussa on päässyt loppumaan. Siksi meitä aina kehoitetaan valvomaan, eli siis tulemaan sanankuuloon.
Niin, vaikka toisin luulisi, kuulee silloin tällöin kaikenlaista uskovista piireistäkin. Ihmiset on ihmisiä, erehtyviä ja syntisiä. Ikävää kuulla tällaista, mutta kuitenkin luulisi että jos on jollain tapaa edes uskomassa, pitäisi ihmiseltä löytyä tahtoa muuttaa tapojaan, jos näin on päässyt käymään, mutta toiset voivat herätä vasta kun vaimo on jo lähtenyt, vaikka sen ei pitäisi olla ensimmäinen ratkaisu, jos kerran naimisissakin ollaan. Kaikkea ei valitettavasti usein huomaan toisesta tutustumisen alkumetreillä toisin kuin tämä täti, joka saa jäädä ikuisesti vanhax piiax, kun sai ongittua sulhoehdokkaastaan kaikkea mitä päivän valo ei siedä. Ei ollut lestadiolainen, mutta uskossa mukamas, pyh hyh.