Haluaisin kysyä teiltä ensi syksyn opettajat, jotka saatte nykyisiä eskarilaisia oppilaiksenne, kuinka huomioitte arat ja ei niin arat oppilaat, miten toimitte näiden arkojen ja aikaa uuteen sopeutumiseen tarvitsevien oppilaiden kanssa? Onko jotain millä tavoin voitte edesauttaa näiden ujompien lasten koulunkäyntiä ensipäivinä? Kuka helpottaa ja kuinkas em. lapsen lähtemistä ensimmäisen tunnin jälkeen ovesta ulos joka on vielä arka lähtemään luokkatovereidensa mukaan välitunnille? Jääkö hän yksin? Kertokaa kokemuksia ja mielipiteitä, ja voiko "arasta ankanpojasta vielä kehkeytyä reipas koululainen"?
Opettajillle!!!
tasa-arvo
12957
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Meillä on mahdollisuus viiden ensimmäisen viikon ajan pitää oppilaita pienemmissä ryhmissä siten, että ovat isona ryhmänä vain yhden, kaksi tuntia päivässä. Näin opettaja tutustuu paremmin lapsiin ja lapset tutustuvat paremmin toisiinsa. Toisen lapsen/opettajan tunteminen paremmin auttaa monesti tällaisia ujoja tyyppejä.
Jos mahdollista, niin kotoa käsin kannattaisi jo ruveta luottamaan lapseen ja jotenkin se myös ilmaista hänelle: "Koulussa opit monta kivaa asiaa, koulussa tutustut moniin eri lapsiin..." Ei kuitenkaan pidä toitottaa liikaa koulusta. Se on kuitenkin vain yksi osa elämää ja lapsi voi ahdistua jatkuvasta "treenaamisesta", kun loppujen lopuksi ei tiedä mistä on kysymys.
Itse yritän pitää silmällä tällaisia tyyppejä. Annan kuitenkin heti mahdollisuuden "olla reipas". Useamman kuin kerran on sattunut niin, että päiväkodista ja kotoa on tullut viestiä: "Voi sitä meidän haaveilijaa, ujoa Marjukkaa, kuinkahan se oikein nyt pärjää..." Ja koulussa ollaankin oltu niin reipasta, että! Ei tietenkään mikään suupaltti, mutta hommansa hyvin taitava ja kavereitten kanssa toimeen tuleva tavallinen ekaluokkalainen.
Tiivistettynä: lähtökohtana kannattaa pitää sekä kotona että koulussa, että lapsi pärjää. Luotetaan lapsen omiin voimiin. Mutta molemmat tahot ovat kuulolla ja puuttuvat tarvittaessa tilanteisiin ohjaamalla oikeaan suuntaan.
haluan lisätä, että jokaisen ensimmäisen luokan opettajan tehtävänä on selvittää lapsille koulun tavat. Ja ne tavat ovat ihan tavallisia hyviä tapoja: Kuinka huomioidaan toisia eri tilanteissa. Ykkösjuttuja on että toisen ulkomuodolle tms. ominaisuudelle, väärälle vastaukselle, vahingolle (esim. kompastumiselle) ei naureta sekä se, että kaikki halukkaat ottetaan leikkeihin mukaan. Ketään ei saa käännyttää leikistä pois. Ja jos huomaa, että joku on jäänyt yksin, niin ystävällisesti mennään kysymään tätä lasta mukaan.
Näitä sitten paukutetaan päähän ensimmäisestä päivästä lähtien ja joskus opastetaan ihan kädestä pitäen. Jokaiseen tilanteeseen pitää aikuisen tarttua, koska ne ovat hyviä kasvatustilanteita. Ja jatkoa ajatellen se aina kannattaa. Meidän koulussa toimii myös yhteisvastuullinen kasvatus eli jos joku koulun henkilökunnasta huomaa, että kaikki ei ole nyt hyvin, niin tilanne selvitetään aikuisen toimesta välittömästi. Tähän ainakin pyritään :)
Ja vielä: KYLLÄ, arasta ankanpojasta useimmiten kehkeytyy reipas koululainen. Varmaan myös Sinunkin lapsestasi!
asettaa samaan muottiin. Kaikista oppilaista ei koskaan tule niitä " reippaita " koululaisia. Me olemme erillaisia ja se erilaisuuskin pitää osata hyväksyä. Myös hiljaista lasta pitää oppia kuuntelemaan. Kaikki eivät ole, eikä heistä ikinä tule olemaankaan mitään suupaltteja.
Tämä on kyllä opettajille yleensä itsestäänselvyys. Reippaalla tarkoitin lähinnä tässä tapauksessa sitä, että pärjää koulumaailmassa omalla persoonallaan ihan hyvin.
Lasten kuuluu olla erilaisia. Sen verran kuitenkin täytyy koulussa "tasapäistää", että pystytään sitä yhteistyötä tekemään. Jonkun täytyy oppia olemaan hiljaa välillä ja kuuntelemaan toisiakin ja toisaalta ujommankin pitäisi myös rohkaistua jotakin välillä sanomaankin. Ilmapiiri on ratkaisevaa. Sen luovat opettaja, oppilaat ja vanhemmat yhdessä.
Mitä paremmin oppilaat tuntevat toisensa, oppilaat opettajan, opettaja oppilaat sekä vanhempien osuutta unohtamatta, niin eiköhän se yleensä lähde ihan mukavasti.
Ekalla luokalla kyllä tarvitaan aikuiselta erityistä herkkyyttä erottaa toisistaan "lasten jutut" ja sitten se todellinen avun tarve esim. sosiaalisissa tilanteissa.
aina ei kuitenkaan niin ole. Tämä ei ole kritiikkiä, eikä moite. Oma äitinikin on opettaja. Kuitenkin tiedän, että myös heidän ammattikunnassaan on niitä erinomaisia, ja sitten niitä ei ihan niin erinomaisia opettajia :).
Oletko kauan ollut jo opetustyössä ? ... isossa/pienessä koulussa ? Onko teillä esim. kiusaamisongelmia ja miten olette mahdollisuuksien mukaan puuttuneet niihin ( aina ei ole silmiä selässä, edes opettajalla ) ?
täytyyhän tämä tosiasiaksi myöntää. Eivät opettajat poikkea sen kummemmin muista ammattikunnista. Väsyneitä ja vaikeitakin tyyppejä löytyy. Olen kuullut, että jossakin opettajainhuoneessa porisi joskus kuusi eri kahvinkeitintä....
Ensimmäiset kouluvuodet vaan ovat niin arvokkaita jatkon kannalta, että jokaiselle soisi mahdollisimman hyvät lähtökohdat, opettajaa myöten. Kuitenkin on varmaan niin, että vaikka kemiat eivät nyt niin pelaisi, niin ei opettajakaan nyt aivan lapsen koulunkäyntiä pilaa, vaan siinä jyllävät jo vähän vaikuttavammat tahot. Omien lapsien kohdallakaan ei aina ole open ja lapsen (eikä aina aikuistenkaan) kemiat kohdanneet ja sitten on kotona yritetty entistä enemmän kannustaa oppimiseen etsimällä niitä asioiden hyviä puolia.
Sitten tietenkin on erikseen ne täysin alalle sopimattomat tyypit. Itse laskisin tällaisiksi ihmiset, joilta puuttuu (tai on hyvin vähäinen) kyky asettua lapsen (toisen ihmisen)asemaan. Lasten nöyryytys on mielestäni ala-arvoista ja turhaa. Opettajalla on paljon valtaa - sitä ei saa käyttää väärin.
Olen ollut n. 15 vuotta töissä, siitä suurimman osan suurella ala-asteelle, nykyään "alakoulussa". Kiusaamiseen yritetään puuttua mahdollisimman pian ja mahdollisimman tehokkaasti. Joka päivä tulee selviteltyä jonkinlaisia tilanteita kasvatusmielessä. Meillä on myös kirjatty suunnitelma, kuinka tulee edetä vakavimmissa kiusaamistapauksissa. Onneksi meillä on myös pätevää apuhenkilöstöä kaikenlaisten ongelmien ratkomiseksi. Meille ajankohtaisin ongelma on liian isot luokat ja niiden mukanaan tuomat ongelmat :(
Omien lasteni koulussa (isossa) tuollainen ei ainakaan onnistu. Aina kuulemma on niitä joita ei oteta mukaan eikä siihen aikuiset puutu. Lapsia ei kuulemma voi pakottaa valitsemaan kaverikseen epämieluisia. Ehkä pienessä maalaiskoulussa on helpompaa opettaa ottamaan toiset huomioon. Ehkä siellä valvovan opettajankin silmään pistää pahemmin jos joku on yksin kuin monen sadan oppilaan laumaa vahtiessa ja asiaan tulee puututtua. Mistähän tuo eniten mahtaa olla kiinni?
on asenteenmuokkauksesta. En usko, että ilman kolhuja kukaan selviää, mutta aikuisten kanta pitää olla ihan selkeä jokaiselle lapselle.
Ekaluokkalaiset ovat hyvää maaperää asenteen muokkaukselle. Jokainen haluaa olla kunnon koululainen. Jos joku ei käyttäydy ohjeiden mukaisesti, on monta viestintuojaa opettajan ympärillä, että kaikki saadaan ruotuun. Oppilaat suorastaan vaativat, että ongelmaan pitää puuttua :)
Ensimmäisellä luokalla on kaikista helpoin opettaa lapsille, että kaikkien pitää mahtua välituntileikkeihin. Ja että yksinäisen näköistä pitää kysyä mukaan. Myös pitää antaa hiljaisemmalle ja aremmalle vaihtoehto tulla mukaan leikkiin esim. vähän myöhemmin. Kaikki eivät ole heti valmiita. Annan ohjeeksi, että kysyä leikkiin mukaan pitää, mutta pakko ei ole mennä leikkimään. Mutta jos arempi rohkaistuu ja haluaakin mukaan leikkiin, niin jokaisella on velvollisuus huolehtia, että uusi tulokas mahtuu leikkiin mukaan myöhemminkin.
Isommilla oppilailla on jo vähän mutkikkaampaa. Sosiaaliset suhteet ovat päässeet jo vahvistumaan. Myöskin välituntipuuhat ovat jo erilaisia. Tähän samansuuntaiseen toimintaan pitäisi kuitenkin pyrkiä myös lasten kasvaessa (ja ehkä meidän aikuistenkin ? :) Aikuisen (opettajan) asenne välittyy aina jotenkin oppilaille. Vaikka tilanne tuntuisi epämääräiseltä ja vaikealta vaikuttaa, niin silti pitää yrittää.
Kuulostaa hyvältä että joku jaksaa tosissaan tuollaista asennemuokkausta tehdä. Helpompi olisi lyödä hanskat tiskiin ja antaa lasten muodostaa sosiaaliset kuvionsa omin päin, eli antaa viidakon lakien vallita.
Tuo on totta, että lapset huomaavat aikuisen asenteen. Jos eivät suostu kaikkia ottamaan mukaan, tietävät ainakin, ettei aikuiset sitä hyväksy. Myös niillä, joita ei oteta leikkeihin, on tunne siitä että aikuinen on halunnut ja yrittänyt heitä auttaa, ja se tieto varmaan jo tuntuu hyvältä.
Minä olen pienestä maalaiskoulusta, no en ihan pienestä, mutta maalta kuitenkin. Se oli paljon pahempi kuin 200-250 oppilaan kaupunkikoulu, jossa oma lapseni ovat olleet. Maalla kiusaamiseen puututtiin heikommin, vanhempien yhteikunnallinen asema ratkaisi paljon. Tunnetun kunnallispoliitikon penska samoin kuin sen isoimman maatalon muksu saivat tehdä ihan mitä tahansa ilman että joku siihen puuttui, saivat jopa numeroissa isi- ja äitikorotusta. Tuntuu, että täällä kaupungissa opettajat pääsääntöisesti vähät välittävät siitä, mitä oppilaiden vanhemmat tekevät työkseen. Kun oppilaita on paljon, ei se opettajia jaksa kiinnostaa vaan elämä on paljon tasa-arvoisempaa kuin maalla.
Minä en ole pienten koulujen kannattaja, syystä, että itse olen sellaisessa kouluni käynyt. Syrjityn sukulaistytön kohdalla kävi näin: kun siirtyi pienestä maaseutukoulusta kirkonkylälle, loppui kiusaaminen ja kavereita on nyt paljon. Tämäkin tyttö oli työttömien lapsi maatalon lasten joukossa, isossa koulussa on muitakin työttömien lapsia ja se on siellä arkea, mikä ei opeja paljon hetkauta (vanhempansa ovat saaneet töitäkin muutettuaan). Olen huomannut, että eniten kyläkoulujen lakkauttamistakin vastustavat ja valituksia niistä tekevät akateemisissa ammateissa olevat.
Mutta siitä olen yhtä mieltä, että välituntivalvontaa voisi olla enemmän. Pienessä kahden opettajan koulussa on aina toinen valvontavuorossa, eikö 12 opettajankin koulussa löytyisi enemmän kuin yksi tai kaksi/välitunti?
joukossa. Itse olen myöskin aikoinani käynyt pienen kyläkoulun ja minulla ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa siitä ajasta. Opettajat olivat erittäin ihania, oikeudenmukaisia,fiksuja, rehellisiä ja luotettavia, sekä turvallisia, että vastuullisia aikuisia, joille me oppilaat olimme melkein kuin omia lapsia. Kiusaamista ei ollut missään vakavassa muodossa ja kenenkään ei tarvinnut olla yksin, jos ei välttämättä halunnut. Toki joskus oli jotain pientä lasten välistä nahinaa, mutta ne selvitettiin heti ... opettaja puuttui asiaan ja silloin vielä joutui riidan sovittelun päälle halaamaan tai ns. lyömään kättä päälle :). Ja toki välillä pojat " kiusasivat " tyttöjä ja vetivät letistä. No, sehän oli kuitenkin niitä ihastumisia ja pojat näyttivät sen sillä tavoin.
Opetus oli tasokasta ja oppilaat otettiin huomioon omina yksilöinään. Siitä ajasta sai myös hyvät eväät elämälle eteenpäin ja olen siitä näille ala-asteen opettajille kiitollinen.
En huomannut myöskään erillaista suhtautumista opettajien taholta oppilaiden vanhempiin, kaikki olivat tasa-arvoisia. Vaikka vanhempien koulutus- ja varallisuustasoilla olikin eroja.
Itsekin tiedän yhdessä maalaiskoulussa 1970-luvulla tapahtuneen samanlaista suosimista/syrjimistä oppilaiden vanhempien aseman perusteella. Silloin oli kyseessä epäpätevä opettaja, jolla ei muutenkaan ollut joka suhteessa homma hanskassa. Hänen koulusta lähdettyään ei vastaavanlaista ole siitä koulusta kuulunut.
Tuollaisen tahallisen suosimisen tai syrjimisen lisäksi maalaiskoulussa on se vaara, että opettaja huomaamattaan kohdistaa oppilaaseen ennakkoasenteita, joita oppilaan vanhemmat tai vanhemmat sisarukset ovat synnyttäneet. Esim. jos isoveli on ollut etevä oppilas, helposti näkee myös pikkuveljen ruusunpunaisten lasien läpi. Sama pätee tietysti myös, jos se isoveli onkin ollut häirikkö tai muuten heikompi. Lapsen ei siis ole niin helppo aloittaa puhtaalta pöydältä kuin kaupungissa, missä kaikki eivät tunne toisiaan.
Itse kävin kouluni maalaiskoulussa, jossa oli n. 60 oppilasta, ja muistot sieltä ovat pääasiassa hyviä. Minkäänlaista syrjimistä tai suosimista en siellä huomannut, vaan kaikkia kohdeltiin tasapuolisesti ja hyvin.
Eiköhän se ole niin, että sekä isoissa että pienissä kouluissa on omat hyvät ja huonot puolensa, ja kaikkein suurimmat vaikuttajat ovat opettajat. Hyvän opettajan yksi kriteeri mielestäni onkin se, miten hyvin hän pystyy toimimaan juuri niissä olosuhteissa, missä on. Omalla toiminnallaan pystyy paikkaamaan olosuhteiden luomia rajoitteita.