Miten eri lestadiolaisuuden suuntaukset suhtautuu naispappeuteen? VL:ien kannan tiedän: ei hyväksytä, mutta kirkon puolella naispappien kanssa toimitaan kuitenkin sulassa sovussa. Mutta entä esikoiset, Uusheräys, Rauhan Sana ym.? Poikkeaako niiden näkemykset paljonkin VL:istä?
Naispappeus lestadiolaisuudessa
hilppu
455112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Tuskin naispappi on kovin kurssissa esikoisillakaan. Luullakseni omia pyhiä toimituksia, häitä, kasteita, hautajaisia, suorittamaan halutaan aina miespappi, mutta muutoin toimitaan sovussa naispappien kanssa, kirkossa.
Onhan tällä palstalla käyty useampia keskusteluja, joista käy kyllä selväksi, että "nainen vaietkoon seurakunnassa".
Esikoisilla nainen ei ole koskaan vaiennut seurakunnassa. Else kärjistää.
Nainen on lestadiolaisessa herätyksessä ollut keskeisellä sijalla alusta saakka. Myös opettamassa.
Suhtautuminen naispappiin vaihtelee.
Ne, jotka vetävät eksklusiivista seurakuntakäsitystä vetävät tiukkaa linjaa.
Rakentavat asiasta itselleen aiheen skismaan.
Ne, jotka määrittelevät seurakunnan Lutherin tapaan voivat sopeutua joissakin tilanteissa.
Niin typeriä esikoiset eivät ole, että luulisivat suruttomien tapaan, että kysymys liittyisi tasa-arvoon.
"Esikoisilla nainen ei ole koskaan vaiennut seurakunnassa. Else kärjistää.
Nainen on lestadiolaisessa herätyksessä ollut keskeisellä sijalla alusta saakka. Myös opettamassa."
Aikamoinen heitto, johon tarvitsee tosi hyvät perustelut. Saarnaajana seurakunnassa ei nainen ole ollut. Naisilla on tärkeä työ lasten kasvattajina ja palvelustyössä. Naiset ovat myös levittäneet kristillisyyttä puhumalla ympäristössään parannuksen tarpeellisuudesta. Kouluissa ja pyhäkouluissa on kuitenkin naisia opettamassa, mutta esikoislestadiolaisuuden virallinen kanta on, että kun nainen on alttarilla, niin kristityn paikka kirkossa on tyhjä. Tämän on sanonnut myös monien toisin ajattelioiden kehuma ja evankelisena pitämä Gunnar Jönsson.
"Ne, jotka määrittelevät seurakunnan Lutherin tapaan voivat sopeutua joissakin tilanteissa."
Mitä tällä tarkoitat? Luther opettaa, että jos tahdot löytää Kristuksen, niin etsi ensin hänen seurakunta. Siellä hän varmasti on. Jeesus perusti yhden seurakunnan, johon antoi Pyhän Henkensä. Luther puhuu myös siitä, mikä on oikea seurakunta: "Jossa Jumalan Sana oikein saarnataan". Onko se oikein saarnattu, jos ei lähetyskäskyn mukaan saarnata parannusta ja syntien anteeksi antamusta ja hyväksytään raamatun vastainen naispappeus? Sitä ei ollut Lutherin aikana, eikä hän varmasti olisi sitä hyväksynytkään.
Lutherilta löytyy aivan selkeitä kannanottoja kysymykseen naispapeista, vaikkei asia hänen aikanaan ollutkaan ajankohtainen:
”Uudessa testamentissa Pyhä Henki määrää apostoli Paavalin kautta, että naisten tulee vaieta kirkossa ja seurakunnassa, ja sanoo: Se on Herran käsky (1 Kor !4:34), vaikka hän hyvin tiesi, kuinka Joel muinoin oli julistanut, että Jumala halusi vuodattaa Henkensä myös neitsyittensä päälle, ja sitä paitsi oli nähnyt Filippuksen neljän tyttären profetoivan (Ap. 21:19). Mutta seurakunnassa tai kirkossa, jossa saarnavirka on, tulee heidän vaieta ja sanoa aamenensa, sekä kodeissaan lukea ja toinen toistansa opettaa, kehottaa, lohduttaa, vieläpä selittää Raamattua parhaan kykynsä mukaan.”
Mitä tai keitä ihmeet ovat suruttomat? Minua puistattaa koko sana, koska se on jotenkin halventava. Onko es.les. porukka sitten surullista? Eikö lestadiolaisille tarjota ilosanomaa?
Täällä on hyvä näköjään naisenkin saarnata...
Suomen kielen perussanakirja määrittelee sanan suruton ja jumalaton seuraavasti:
suruton 1. huoleton, murheeton, hilpeä, iloinen, rento, railakas, sumeilematon. Lapsuuden suruttomat päivät. Suruton kulkuripoika. 2. heng. hengellisistä asioista piittaamaton, jumalaton, maailmallinen, syntinen. Viettää surutonta elämää. Substantiivina Heränneet ja suruttomat.
jumalaton 1. Jumalaa pelkäämätön, syntinen, synnillinen, maailmallinen. Julkijumalaton ihminen. Rietas ja jumalaton meno. 2. ark. tavattoman suuri, kova, ankara tms., tavaton, mahdoton, valtava, hirmuinen, kamala, julmettu. Jumalaton kiire. Nosti asiasta jumalattoman metelin. Jumalattoman iso huoneisto.
En jaksais tollasta lukea.
Ota selvää Matilda Fogmanista.
Alkuheräyksen aikana naisia oli lähetyskoulujen opettajana, Laestadiuksen tytär kävi Norjassa saarnareissullakin - puhumassa painetusta saarnasta, mutta kumminkin.
Raamattua vai Lutheria?
"Noita heittoja"-nimimerkki ei ole saanut synnyinlahjanaan tulkita kovin osuvasti lukemiaan tekstejä.
Minä näet en tunne omikseni hänen tulkintojaan, jotka edustavat enemmänkin hänen omia näkemyksiään. Joskus kyllä mielelläni kärjistän, mutta aina en jaksa - kuten en edelläkään.
Minulle on myös aika yhdentekevää, saako nainen puhua seurakunnassa vai ei. On näet muitakin foorumeita, joilla voi puhua ja joilla lisäksi suhtaudutaan naisiin tasa-arvoisemmin kuin el.seurakunnassa.
Itse viihdyn foorumeilla, joilla vallitsee naisillakin ilmaisunvapaus ja tässä tarkoitan saarnaajana toimimista. Siis foorumeilla, joilla ei tuijoteta sukupuoleen. El.piireissä pidän yleensä minäkin suuni napitettuna.
Kun "noita heittoja" mainitsee, miten naisia on toiminut "keskeisellä sijalla alusta saakka", ja "myös opettamassa", niin onko hänellä mainita joku muukin nimi kuin ns. "Lapin Maria", jolla oli suuri merkitys herätyksen tilassa olleelle rovasti Laestadiukselle?
Koska monet es.lestadiolaiset suhtautuvat kirkkoon aika välinpitämättömästi, on helppoa suvaita kirkon toiminnassa kaikenlaista.
Mutta enpä ole sattunut kuulemaan ainoastakaan tilaisuudesta, jossa olisi naispappi vihkinyt, kastanut tai siunannut hautaan el.ihmisiä tai heidän perheenjäseniään. Mutta ehkä nimimerkki "noita heittoja" on kuullut?
että naiset voivat ja ovat puhuneet seurakunnassa, jos ei ole ollut miehiä, mutta kun ensimmäinen mies tekee parannuksen tai tulee seurakuntaan muualta, niin silloin nainen pistää kirjan kiinni.
Jeesuksen syntymän aikoihin ei ollut monia, jotka olisivat odottaneet Messiasta. Oli vain vanha Simeon ja Hanna profetissa. Ovatko naispapit samanlaisia kuin Hanna? Tuskin, he ovat vain saaneet aikaan riidat ja selkkaukset luterilaiseen kirkkoon. Esimerkiksi Enossa, jossa on nainen kirkkoherrana, ei onnistuta enään järjestämään ehtoolliskirkkoa kristityille heidän toivomusten mukaan, vaikka piispat ovat sanoneet, että pyydettäessä pitää järjestää ehtoolliskirkko vanhalla kaavalla ja miespappien toimittamana. Samanlainen lupa oli Ruotissakin piispalta, mutta jo 1990 se ei onnistunut, jolloin ei jouluna menty Jellivaarassa ehtoolliskirkkoon olenkaan. Sen jälkeen joku vuosi onnistui, mutta kun ei enään onnistunut, niin ehtoollista alettiin jakamaan rukoushuoneella.
Laestadiuksen aikana maallikot eivät saaneet puhua Jumalan sanaa, mutta saivat lukea papin tekemiä saarnakarttoja. On sitä naiset kuljettaneet Jumalan sanan siementä mukanaan. Eräs tapaus oli, että kalajokelainen mummo oli käymässä Savitaipaleella. Pois lähtiessään hän sanoi, että tietäkää, että Jumalan valtakunta oli teitä lähestänyt, nyt se lähtee pois. Silloin heräsi mies, josta tuli saarnaaja Lappeenrannan seudulle.
Esikoislestadiolaisena voin sanoa, että meistä löytyy monella tavalla ajattelevia. Toiset hyväksyvät naispappeuden, toiset eivät, jotkut suhtautuvat hälläväliä-asenteella, ja varmaan on muitakin mielipiteitä ja asenteita. Ja silti ollaan esikoislestadiolaisia.
Usein halutaan tietää tällaisia koko liikettä koskevia kantoja, eli mitä mieltä tämä ryhmä on tästä ja tuosta. Mutta niin monenlaisista ihmisistä nämäkin herätysliikkeet koostuvat, että yhtenäistä julistusta tämäntyyppisiin asioihin ei voida, eikä ainakaan pitäisi, antaa. Tärkeimmästä pidetään kiinni, pelastuksen tiestä, ja muut on kuitenkin lopulta vähän makuasioita.
Esikoislestadiolaisuuden puolesta voin sanoa sen, että ei meillä muodosteta mitään omia näkemysiä vaan toimitaan raamatun sanan jälkeen eli Jumalan näkemys naispappeudessa on se, että "nainen vaietkoon seurakunnassa..." Ja meille on neuvottu että kun nainen saarnaa kristityn paikka kirkossa olkoon tyhjä.
..............
yhen esikoistytön tiiän haluuvan papiksi. opiskelee teologiaa hesas. on niitäkin siis.
jumalan sana on jumalan sanaa, vaikka kuinka munakas tai -ton sitä saarnaisi.
Jos minulle seuroissa moista "neuvoa" kuulutettaisiin, pitäisin sen kuuluttajaa Saatanan pauloissa olevana.
Raamattu on historiallinen teos, Jumallisuuden ohella. Ei Jumala sorra naisia, miksi minun pitäisi nyt kun eletään 2000-lukua. Vielä Lutherin aikoihinkin naisen asema yhteiskunnassa ei ollut hääppönen, mutta nykyään asiat ovat toisin. Millä ihmeen perusteella nainen olisi miestä alempana Jumalan edessä? Miksi nainen ei saa saarnata, jos Jumala on hänelle sen tehtävän antanut?
Papit vihitään Jumalan edessä, älä sinä käy sotaa Jumalaa vastaan.
"Raamatun on kirkossa oltava ehyt ja kokonainen. On vastaansanomattomasti käynyt ilmi, että naispappeutta voidaan perustella vain osittelemalla Raamattua ja pitämällä siinä vain tiettyjä - itse valittuja - kirjoja, aineksia tai periaatteita ohjeellisina. Siten eivät naispappeuden puolustajat katso voivansa ottaa huomioon niitä ohjeita, jotka sisältyvät esim. apostoli Paavalin kirjeisiin."
"Naispappeuden perusteleminen osittelee Raamatun, pirstoaa jakamattoman kristikunnan kaikiksi ajoiksi hyväksymän Raamatun pyhien kirjojen kokoelman, ja tekee näin Jumalan sanan inhimilliseksi sekä aikaansa sidotuksi. Näin kristilliseltä seurakunnalta tuhotaan sen perustus ja avataan ovi kaikille mahdollisille Jumalan pyhän tahdon vastaisille ratkaisuille kirkossa."
Ohhoh, ihan Raamatun näkemyksen mukaan!!
Vitsi!!!
sillä itsekin toimin samoin vaikka en olekaan lestadiolainen.
Raamattu on ylin auktoriteetti jota tutkimme.
Ihmeellistä on se että pappina voi toimia ihminen joka tekee vastoin omaa ohjekirjaansa.
Kirkko ihmettelee, että miksi siellä on arvotyhjiö :)
Olen kyllä törmännyt kunnollisiin miespappeihin että on kirkoissa vielä oikeitakin Jumalan sanan puhujia.
...että ilkeimmät herjat ja vihamielisimmät nimettömät kirjeet hän on saanut oman seurakunnan naispuolisilta jäseniltä sen jälkeen kun hän otti pappisvihkimyksen.
Niinkö se on, että keskeisintä sananjulistuksessa on se, että julistajalla on "munat"? Siltä se näyttää.
Onko ihme, että suurin osa sanankuulijoita kirkossa on naisia? Kyllä minäkin naisena miestä kuuntelen mieluummin kuin naista. Mukavaa on kuunnella, kun nuori, komea miespappi saarnaa, "taivaan ruusu" puhuu.
Olen työssäni tavannut transseksuaaleja: miehen sielu naisen ruumiissa tai päinvastoin.
Muistan eräänkin miehen, joka tunsi olevansa nainen. Hän vihasi "sukukalleuksiaan" ja kävi läpi pitkän prosessin, että hän pääsi niistä eroon, siis leikkaushoitoon.
Ja saattoi sitten hormonihoidon avulla alkaa kasvattaa itselleen "tissejä" - eikä olisi sitten enää - kalleimpansa ("munat") leikkauksessa menetettyään - saanut apostolin mukaan puhua seurakunnassa.
Pidän miehistä, mutta en palvo heitä (sorry vain miehet, ja sorry Tiitu). Niinpä papin sukupuoli ei koskaan ratkaise, olenko kirkossa sanankuulossa vai en.
Tuntuu aika idioottimaiselta ajatella, että mies (ja "munat") olisi jokin autuuden kynnys. Mutta kai asia niin on, kun apostoli Paavalikin niin sanoo. Naispuolinen kristitty on täysi nolla - siis yhtä tyhjän kanssa (vai mitä, Tiitu?). Jossakin kirkolliskokouksessa on muistaakseni pohdittu sitäkin, onko naisella sielua. Mitään varmuutta ei tullut siitä, että onko sitä.
Kauniiksi lopuksi tässä pohdin, olenkohan vähän liian suorasuinen, kun sanon sen, mitä ajattelen. Olisi varmaan nätimpää käytöstä olla aivan hiljaa ja sanomatta yhtään mitään?
kerran teki syntiä. Oli vissiin ton vai olikohan se kas, mutta esikoinen kuitennii. Että silleen.
Ala-arvoista juoruilua on sinun uskonnollinen keskustelusi.
Kaiken takaa loistaa tietämättömyys ja typeryys.
Päivittäisit vähän tietojani, kun kerran tiedät niin paljon.
Mitään perusteluita et esitä. Mitähän senkin takaa loistaa? Korkea keskustelun taso, suuri tietomäärä ja älyn kirkkaus vai?
Sekö on "juoruilua", että on ihmisiä, joiden psyyken ja fyysisen olemuksen välillä on syvä ristiriita ja jotka pyrkivät ristiriidastaan eroon vaihtamalla myös fyysisesti sukupuolta? Sitä tapahtuu puolin ja toisin, sekä naisten että miesten kohdalla, mitä on käsitelty myös tiedotusvälineissä. Siis on myös naisia, joiden fyysinen olemus vaihdetaan miehiseksi leikkaamalla pois rinnat, joita he häpeävät (esim. sitovat ne päivittäin tiukan litteiksi) ja rakentamalla heille lääketieteen antamin keinoin miehisiä tuntomerkkejä.
Ja näitä tilanteita ei saa sitten uskonnon näkökulmasta käsitellä?
Vai sekö on "juoruilua", että minulla ei ole ainuttakaan omaa havaintoa siitä, että nainen olisi ollut esikoisilla suorittamassa kirkollisia toimituksia. En ole myöskään kuullut sellaisesta. Mutta jos jollakin on muuta tietoa, niin sopii esittää, sillä tässä keskustelussahan sitä kysytään, siis miten esikoislestadiolaiset suhtautuvat naispappeuteen?
Kristinuskon ydin on minusta kyllä muualla kuin siinä, kumpi sukupuoli sanaa levittää, toimittaa kirkollisia toimituksia ja tekee sielunhoitotyötä, mies vai nainen.
Mahdoin astua el.miehisille varpaille?
osaatko kirjoittaa mitään asiaa?
"Sillä missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää", sanoo Slomonin Saarnaaja Vanhassa Testamentissa (Saarn.1:18).
Tämä sana pitää paikkansa täälläkin: edellinen kirjoittaja kertoo, että häntä masentaa.
Hän yrittää mitätöidä tiedon leimaamalla sen "juoruksi", mutta jättää taas - tyypillisesti - perustelematta väitteensä.
On todella ikävää, että Raamattu on niin usein ja enimmäkseen oikeassa.
Koeta piristyä ja ajatella iloisia asioita. Vaikka tieto usein lisää tuskaa, kuten masennusta, ei kaikki tieto ole kuitenkaan ahdistavaa: Evankeliumien keskeisin sanoma on ilosanoma.
Keskity siis siihen äläkä näihin sivuasioihin, jollainen on myös kysymys siitä, kumpi sukupuoli saa opettaa sanaa. Kumpikin sukupuoli saa. Tärkeämpää on se, että sanaa opetetaan, kuin se, kumpi sukupuoli opettaa.
Entisen naispapin ajatuksia Raamatun totuuteen mennessämme :
http://kotisivu.mtv3.fi/valoaristilta/jutut/ulla.html
Olkaa hyvät!
Mitä raamattu opettaa pappeudesta. Mitä raamattu opettaa seurakunnan viroista.
Pappi voi olla teolgi tai muuten raamatun oppinut.
Opettajana on miehiä ja naisia.
Luterilainen seurakuntanäkemys ei tee autuuden kysymystä nais- tai miespappeudesta. Missä raamatussa vaaditaan ennen pappis vihkimysta teologian maisterin tutkintoa? Mikä siis on raamatullinen ja todellisen Kristuksen kirkon pappaeus. Saako ns. maalikkopappeja syrjiä ev. lut. kirkossa ja sen hiippakunnissa sekä sen seurakunnissa. On olennaisempaa keskustella tästä..
Sulla menee asiat täysin sekaisin.
Koulutusvaatimus on eri asia kuin apostolinen ohje seurakunnan paimenen virasta.
Esikoisuudessa on useita naisteologeja, myös papiksi vihittyjä.
Tämä on yritys sumuttaa.
Tunnen heitä henkilökohtaisesti. He ovat lihaa ja verta.
Kutsutaanko näitä esikoistaustaisia naisteologeja ja -pappeja myös esikoiskoteihin tai -tilaisuuksiin suorittamaan kirkollisia toimituksia?
Minä en ole kuullut ainoastakaan tilanteesta - saati että olisin nähnyt. Voi tietysti olla niinkin, ettei siitä paljon puhuta, kun naispappi hoitaa toimituksia. Perinnäisen ajattelutavan tietäen ("nainen vaietkoon seurakunnassa").
Se on tietenkin aivan selvää, että he papin virassa ollessaan suorittavat niitä seurakunnassa muille, ei-esikoisille, miespappien rinnalla.
ihmiset eivät halua tuoda esille ja kuuluttaa mitä töikseen tekevät. Kutsutaanko esikoistaustaisia miespappeja esikoisten tilaisuuksiin tai heidän järjestämiin erikoisehtoolliskirkkoihin? Taitaa jopa "suruton" naispappi sivuuttaa esikoistaustaiset miespapitkin.
Itse en katso papin sukupuolta. Olen ollut usein naispappien toimituksissa ja en voi muuta sanoa kuin aamenta päälle. Ovat pitäneet koskettavia puheita.
hattara
Solvaaja. Ja onko muka kristittykin?
Naisen ja pappeuden yhdistelmä näyttää herättävän täällä yllättäviä intohimoja, joiden rinnalla monet kristilliset hyveet unohtuvat.
Tekisi mieleni huomauttaa nimimerkille "lkjh", että - toisin kuin hän näyttää uskovan - "aivot eivät kulu, vaikka niitä käyttäsikin".
"Sinä tuommoisen maailman hattaran nait", olivat el.mammat soimanneet aikoinaan vakavamielistä el.isääni, kun hän oli nainut kauniin, iloisen, älykkään äitini ja jättänyt mammojen omat vakavamieliset ja ehkä vähän depressiiviset (?) tyttäret lehdelle soittelemaan. Totta vai tarua, sitä en tiedä.
Mutta olin aika häkeltynyt, kun joku nimitti minua "hattaraksi" - siis äitini tyttäreksi. Näin pitkä aika on mennyt, ennen kuin olen ymmärtänyt olla hyvilläni tuosta "solvauksesta": minähän olen hattara, joka rakastaa - äitini tapaan - älyn keveyttä ja inhoaa luupäisiä makkaroita, jollaisia tapaa uskovaisissa miehissä masentavan usein.
Mutta onneksi kaikki eivät ole sellaisia. Isäni yritti kyllä kasvattaa minusta nöyrää el.naista, mutta minusta ei vain tullut sellaista. Tappelin hänen kanssaan ja nauroin hänelle, kun hän tosissaan väitti minulle, että rovasti Laestadius oli jonkin armonjärjstyksen seitsemäs enkeli. Mutta eläisipä hän vielä! Minulla on häntä kovin ikävä.
El.isäni oli niin hyvä kristitty, että koko perheensäkin puolesta, olin minä miten kamala hyvänsä.(Sen siitä saa, kun el.isäni tapaan "hattaran" nai, mikä varotukseksi nimimerkille "lkjh").
Kerro missä on raamatussa kirkon käytännön mukainen virkakäsitys. Koskipa se miestä tai naista. Ppeus ei ole sidottu koulutukseen. Se kirkon hyväksymä käytäntö telogien ylivallasta, minä voin puhua siitä ilman kateutta tai muuta alhaista perustetta. Siis en sekota vaan se on minulle hyvin tärkeä kysymys .. jota tutkin. En toki näillä palstoilla.
Raamattu ei aseta mitään koulutus vaatimusta kristilliseen pappeuteen. Kirkossa on nähtävänä se mitä enemmän lukenut teologiaa sen pimeämpi on kuollutusko pääkallossa.
Lestadiolaisetkin papit jotka ovat saaneet teologista koulutusta ei heille enään mahdu yksinkertainen uskominen henkilökohtaiseksi uskon perustaksi, vaan siihen sotketaan omanvanhurskauden heiniä ja olkia joilla paikataan yksinkertaista kristuksen oppia.
Näitä lukeneita teologeja ei liioin näy kokouksissamme, he haluaisivat etummaisia paikkoja
kun niitä ei anneta heille hakeutuvat muihin joukkioihin joissa heidän oppinsa kelpaa.
Tälläisiä tapauksia on tälläkin hetkellä useampia, säälittäviä tapauksia kun on omaviisaus alkanut kasvaa.
Oikea pappeus on alennuksessa, nöyryydessä ja hiljaisuudessa, niin kuin kristus on ollut siinä esikuvana. Oikea kristillinen pappeus saa oppinsa Pyhän Hengen valossa Kristuksen kautta uskossa ja kuuliaisuudessa.
Voisko olla myös niin, että ne papit ovat tekemässä sitä, mitä Jeesus käski: Menneet kaikkeen maailmaan?????
Sillä eivät terveet tarvitse parantajaa. Monista puheenvuoroista olen havaitsevinani, ettei seuroissakaan käydä oman sielun autuuden tähden, vaan arvioimassa saarnaa.
Erisuraiset tekevät juuri näin, saadakseen sanasta kiinni.
Hyvä väiski, sinulle menee asiat sekaisin.
Koulutus/koulutuksen puute ja virkakäsitys ovat kokonaan eri asioita. ei niitä pidä sekottaa.
Tämmöstäkö teidän uskonne on?
Kun näkyy kouluttamattomat maallikot puhuvan puuta heinää, sitten on taas monia pappeja - niitä "koulutettuja", jotka saarnaavat Pyhän Hengen voimalla.
Älkää hyvät ihmiset selostako täällä tuota pappisvihaa. Jokainen ihminen on yksilö, oli pappi tai kuppari.
Jumala valitsee kenet hän tahtoo.
Täällä jokainen kertoo vain omia mielipiteitään eikä puhu muiden suulla.
Nimimerkki "vihaa täynnä" mahtaa olla itse vihaa täynnä. Minua ainakin loukkaa se, että hän estoitta yleistää jonkun yhden ihmisen mielipiteen koskemaan koko jotakin ryhmää, koko herätysliikettä. Kyllä minä ainakin haluan puhua itse puolestani eikä että ajatukset ja asenteet pannaan suuhuni ja päähäni kuten "vihaa täynnä" tekee.
Sitä paitsi täällä kirjoittelee myös ulkopuolisia, joilla on ehkä joitakin yhteyksiä esikoisiin ja siis tietävät jotakin, mutta eivät juurikaan osallistu toimintaan - hyvä jos edes näyttäytyvät seuroissa.
Enemmän säälimme niitä jotka tahtoisivat uskoa, mutta eivät voi oman tai maailman kunnian tähden. Monet rukoukset ovat kyllä lähteneet heidänkin edestä. Viha on lihan työtä.