Minusta on kamalaa etten tunne enää selvästi. En osaa olla kunnolla vihainen enkä iloinen. Saatan alkaa nauraa kuivasti kesken riidan tai yrittäessäni lohduttaa jotakuta. Alan myös nauraa ihmisille välillä päin naamaa kun yritän puhua. En siksi että minulla olisi hauskaa vaan koska en pysy hallinnassa. Viikkoihin ei ole voinut itkeä. On jollakin omituisella tavalla haikea olo ja surullinenkin. Itkettää muttei tunne tarpeeksi selvästi että voisi itkeä.
Taide on ollut ennen minulle tärkeää koska sen avulla olen voinut elvyttää tunne-elämääni, mutta nyt sekään ei enää auta. En tunne ikävää, ihastumista, sydänsuruja, en mitään. Pelottaa ja harmittaa vain koko ajan. Aivan kuin uisin jossain mössössä joka puuduttaa koko kehon. Minulta häviää elämänhalu jollen kykene tuntemaan :( Sitten minä vain käytän ihmisiä hyväkseni tekemisen puutteessa ja näyttelen.. ja inhoan itseäni sellaisena. Tällaisena eläminen olisi pidemmän päälle todella vastenmielistä.
Taide on ollut ennen minulle tärkeää koska sen avulla olen voinut elvyttää tunne-elämääni, mutta nyt sekään ei enää auta. En tunne ikävää, ihastumista, sydänsuruja, en mitään. Pelottaa ja harmittaa vain koko ajan. Aivan kuin uisin jossain mössössä joka puuduttaa koko kehon. Minulta häviää elämänhalu jollen kykene tuntemaan :( Sitten minä vain käytän ihmisiä hyväkseni tekemisen puutteessa ja näyttelen.. ja inhoan itseäni sellaisena. Tällaisena eläminen olisi pidemmän päälle todella vastenmielistä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eikö olekkin hieno tunne toi? kun tunteet palaa pikku hiljaa, pitkän masennuksen jälkeen.
kyllä sinä opit hallitseen niitä!