Voikohan Savonlinnassa opiskella mahdollisesti ninjaksi? Olen kuulut, että autopuolen lattiassa on luukku ja sen alla on salaiset opetustilat tuleville ninjoille! Pitääköhän tämä huhu paikkansa? Minulla on kolme heittotähteä ja nunchat joita osaan pyörittää villisti! Olen harjoitellut todella ahkerasti ja luulen, että voisin päästä suoraan erikoistumisjaksolle! Tahtoisin erikoistua näkymättömään liikehdintään ja savupommien heittelyyn!!! Esikuvani on Lee Van Cleef ja sen oppipoika!
Ninjaksiko?
BadMyntton
4616
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Autopuolen alla olevat tilat, olivat kylmänsodan aikana käytettyä koodikieltä jolla harhautettiin, niin kgb kuin myöskin stasin ninjaerikoisyksiköitä. Et kai tosissasi kuvitellut, että autopuoli olisi todellakkin toiminut 60-luvulla entisen pässintalon ylimmässäkerroksessa?
Mutta kyllähän Savonlinnan seudulla on oikeastikin pitkät ninjaperinteet, täällähän koulutetaan ainoana maailmassa ns.kiiskiä, eli ninjoja jotka pystyvät toimimaan vedenalla yhtä tehokkaasti kuin maalla, he ovat hallitsijoiden korvaamattomia aarteita, miltei yhtäarvokkaaita, kuin maapuolen uhrattavatninjat.
Jos todella haluat oppia ninjoista, niin saavu seuraavan täyden kuunkierron aikaan kasinonsaarille huhuillen: Jääniiis!, Jääänis!
Niin tulen ja annan sinulle lisää ohjeita, kuinka toimia tullaksesi paremmaksi ihmiseksi ja lopulta NINJAKSI!
Tahdon todellakin tulla yhtä hyväksi ninjaksi kuin sinä! Otatko siis minut oppilaaksesi? Saanko kasvaa henkisesti rinnallasi kohti täydellistä ninjuutta? Olen valmis kulkemaan sen henkisen ympyrän alusta loppuun! Mistä voin tilata ninjapuvun ja tuleeko sen olla musta vai valkoinen?
Kyllä voin auttaa sinua, jos haluat kasvaa ninjaksi, mutta sinun on oltava ensin sinut sydämmesi kanssa.
kuulin viiskulman grillillä huhuja, että metallipuolen alla koulutetaan noidiksi. ensimmäinen kurssi alkaa 1.5.2006 vappunoitien kunniaksi. kurssin nimi on lotsuja ja taikoja vol.1\3... ilmoittautua voi työvoimatoimistoon tai metallipuolen kansliaan noitaherra kärylle.