Naapureista juoruilu, omat seikkailut, kanssaihmisten haukkuminen. Tässä esimerkkejä tämän päivän "keskusteluista". Keksikää kunnon aihe ja opetelkaa sanomaan jotakin, perusteluiksi keskustelulle, tai perustakaa oma Rupupalstanne, jossa asiattomuudet ovat oikeissa kehyksissä.
Kelvottomat keskustelijat
Merkillinen
19838
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
miksi et itse alusta sitä mielenkiintoista keskustelua?
Olet taas riitaa haastamassa ja kirjoittajia haukkumassa. Tämä olisi hyvä foorumi, kunhan et aina mollaisi muita. Tästä ei tule omaa palstaasi vaikka kuinka yrität, etkös sinä perustanut oman, onko siellä kirjoittaja pulaa?
Aivan mukavastihan täällä on keskustelijoita, kunhan muutamat ymmärtävät jokamiehen oikeuden ja antavat Ritunkin "elää". Hänenlaisensa vaari olisi ottanut aikoinaan metsäkämpän emännäksi. Selkeä reilu nainen.
metsäkämpillä.
Tärkeintä oli, että osasi laittaa hyvää ruokaa suurelle joukolle ja pitää ruoka-annokset kohtuuhintaisina. Emäntä merkitsi joka kerran ruokailussa olleen kohdalle listaan ruksin.
Rehellisyys oli ehdottoman tärkeää, sillä siinä hommassa joutui käsittelemään myös rahaa. ( joskus joku osti evästä metsään tai välipalaksi ).
Siivoukset ja saunanlämmityksen hoiti emäntä.
Sikäli kun emännällä oli kämpällä seurustelukaveri, tämä joutui tarkkaan syyniin siitä, ettei "tämä alkanut syödä toisten kustannuksella".
Ruokatarvikkeet omisti ruokaporukka, vaikka emäntä tilasikin ne kauppiaalta ja emännälle ruoka oli lahja porukalta. Emännän varsinaisen palkan maksoi Metsähallitus.
Kukaan ei koskaan sanonut, että emännän olisi pitänyt olla räväkkä.
Seurustelukaverin vaihtamisia ei hyväksytty ja luulisin, että jos vaihtoi, vaihtoi kohta työpaikkaakin.
Vaarin mukaan metsä kämppien emännissä oli vaikka minkälaista kitisijää, hyvää naista oli vaikea saada, joka olisi pärjännyt miesten kanssa itkemättä. Naiset oli vaarin kämpillä yksinäisiä, eikä seuraa saanut tuoda mukanaan.
Välillä miehet ei syönnyt tarpeeksi, välillä liikaa, eivät olleet täsmällisiä, eivätkä kiitollisia naisen uurastuksesta ym ym.
Sen vuoksi miehet toivoivat räväkämpää naista, jollainen kerran olikin. Lempiä muisteltiin pitkään, vuosienkin päästä. Hän ei pillittänyt joka asiasta, eikä vaatinut jatkuvaa huomiota. Hän ei jäänyt sanattomaksi miesten ronskeissa jutuissa, vaan sai isotkin jätkät hiljaiseksi. Illat oli rattoisat, juttu luisti ja nauru.
Sapuskat oli hyviä ja tyttö oikea aarre. Lempiä kunnioitettiin ja rakastettiin niinkuin jätkä vain osaa.
Jos metsäkämpillä miesten kanssa tahtoi pärjätä piti naisessa olla räväkkyyttä ja miehet tykkäsi, kyllä Lempiäkin moni yritti, mutta turhaan, hänellä oli vakaumus, työ ja miehet erillään. Kämpissä ei hienohelmat pärjännyt, ne oli sitten muuta tarkoitusta varten.
Kämppä emännistä puhun 40 vuoden kokemuksesta.
Minullakin lienee oikeus esittää mielipiteeni. Mitä Rituun tulee, hän lienee rehti työläisnainen, joita suuresti kunnioitan, samoin työmiehiä. Olen itse pyytänyt, houkutellut kaikkia kirjoittamaan. En ole moittinut henkilöitä vaan heidän kirjoituksiaan. Nimi on vain mainittava, että tiedettäisiin kenen teksteistä on kysymys.
Huomaatko muuten kuinka hyvää keskustelua on syntymässä metäkämppien elämästä, josta harva tälläkään palstalla tietää. Pyydä vaaria kertomaan lisää tästä tosimiesten elämästä.
ja kämppäemäntien toimenkuvaan perehtyneen piti tunnistaa kirjoituksestani kämppäemäntä.
Minä puolsestani luin kirjoituksesi sitä silmällä pitäen, tunnetko sinä asian, josta kirjoitat. Mielestäni et tunne.
Mutta kysyn sinulta, mikä kirjoituksessasi todistaa sitä, että sinä tiedät kämppäemännän tai metsätyömiesten oloista ym. mitään?
Kämppäemännät, joita tunsin, olivat pikkumaatilojen tyttäriä, jotka tunsivat ja tiesivät metsätyömiesten olot ja osasivat käyttäytyä sen mukaan.
Yleensä metsätyömiehet eivät valitelleet emännästä, pikemminkin räntä- ja vesisateesta, metrin paksuisessa lumessa rämpimisestä, pakkasesta, kirotusta metsätyömiehen ammatista, sairauksista ( sairausvakuutus vasta 60-luvun alkupuolella, 7:n omavastuuajan jälkeen, jos yleensä hoksasi hakea ). Heidän vapaa-aikansa meni lepäillessä.
Metsätyömiehelle emäntä merkitsi ruokaa, lämpöä ja puhtautta ja miehet olivat kiitollisia, vaikka sen ilmaiseminen näkyi vain kömpelönä ystävällisyytenä.
Kämppäemäntä ei missään tapauksessa olisi kitissyt siitä, onko joku ruoka-aikana syömässä. Jos ei ollut syömässä, ruoka korjattiin pois ja sillä siisti.
Minkä verran kukin söi tai oli syömättä, sillä ei emännälle ollut mitään merkitystä.
Emäntä ei iltaisin istuskellut miesten kämpässä suutaan soittamassa, eikä pillittämässä ja vaatimassa huomiota. Emännällä oli oma huone.
Eikä emäntä odottanut uurastuksistaan kiitollisuudenosoituksia, se ei kuulunut edes pienviljelijäperheen kulttuuriin. Tietysti tuntui mukavalle jos kehuttiin.
Ovatkohan muistot muuntuneet mielessäsi, tai olisiko pitkän välimatkan takia kulttuurieroa?
Eipä silti, kyllähän sellainen räväkkäkin olisi saanut olla, mutta sinua lukuun ottamatta ei siitä minun tietääkseni kukaan ole valittanut. En ole kuullutkaan.
Kukaan ei ole tietääkseni tätä ennen valittanut siitä, että kämppäemäntinä toimivat olivat metsätyömiesten tyttäriä tai siskoja.
Hei Teille mehtätyömiesten oloesta kirjottajille!
Olipa mielenkiintosta lukkee kirjotuksianne.
Asuin pohjosessa Lapissa meleko kauvan. Muutin sinne työn perässä -70 -luvun puolvälissä. En ollu käöny Kuopijota kaovempana ja heimoltani oun tämmönen sudeettisavolaenen. Opintoni olin suorittanut Turun Yliopistossa.
Kaekki ol tietennii ihan uutta ja outoo. Minulla ol kirjatietoo ja viisaotta muka muillekkii jakkoo!
Mutta tähän aeheeseen. Nuapurinani asui metsuri. Hän lähti uamulla aekasin porukkakuletuksella töehin ja tul takasin iltapäevällä. Ei siellä pitkee päevee oes voenu tehäkkään. Valo, pakkanen, umpihanki ja lumimyräkät! Muistan, että jotkut työpaekallani olivat katteellisia metsureitten palakoesta ja lyhyistä työajoesta!
Tätä kirjottaessani kuuntelen vanahoo musiikkia, nyt justiin Esa Pakarinen laolaa Lentävästä kalakukosta. Voe kun on tuttua kieltä!
Tulin tännään S-joelta kottiin ja haluan kertoo pienen junassa syntyneen jutun.
Kuulin kahden konduktöörin keskustelevan, kaksi sanaa jäi mieleen: etupiässä ja takapiässä. Niinpä kuvittelin tilanteen: Mlin asema on täpötäynnä väkeä, ihmiset etsivät paikkaaansa, siis ennen kuin oli kaikille paikkaliput. Hieno herra salkkuineen puhuttelee konduktööriä jotenkin näin että
"Konduktööri, missähän tässä vaunussa olisi tilaa?" johon konduktööri vastaa että
"tilloo olisi etupiässä takapiässä, mutta välillekkii voe jiähä jos soppii."
No tulihan sanotuksi mitä halusin eli voi kun elämässä riittäisi huumoria!
Nyt lopetan ja toivon saavani lukea kirjoituksia samanhenkisiltä immeisiltä.
PS. Oletko käynyt Ellinpoksilla 45 ?
kämpillä vakituisemmin asuneiden poikamiesten käyneen kaupungissa rilluttelemassa vaivoin hankkimansa rahat.
50-luvulla kun Suomi maksoi sotakorvauksia, oli ollut satoja hevosia ajomiehineen, uittojätkiä ja kämppiä pitkin rantoja.
Minä olin emäntänä vasta kuusikymmenluvulla, mutta kyllä niitä tukkilauttoja oli silloinkin keväisin järvi niin täynnä, että hyvä kun sekaan sopi.
Isäni yritti saada verkot ja katiskat sijoitettua jonnekin, jossa ne olisivat säilyneet ehjinä ja että niihin olisi uinut kalojakin.
Käväisin siellä Ellin poksissa.
Olen keskustellut paljon entisen savottajätkän kanssa silloisista metsurin hommista. Pohjoissessa metsätyöt olivat lähes ainoa elinehto ihmisille. Metsään mentiin heti kun kynnelle kykeni, ensin isien matkassa sitten omin eväin. Kämppäemännyys oli myös miltei ainoa työmahdollisuus sikäläisille naisille ja se oli työpaikka siinä kuin mikä muu tahansa ja yhtä arvostettu kuin mikä muukin työ. Ansiomahdollisuuskia pohjolan tytöille ei kodin ulkopuolella ollut paljoakaan joten kämppäemännän homma oli haluttu työtilaisuus. Sitten oli vain koulun keittola tai osuuskaupan myyjä tai vaihtoehtoisesti lähteä maalikylille töihin.
Tarinan kertojan metsurin uran katkaisi sota, eikä hän sinne pohjoiseen enää senjälkeen halunnut palata. Etelässä leivän sai huomattavasti helpommalla.
Kysäiseppäs Pojanpoika vaariltasi muistaako tai tietääkö hän mikä oli Wilsoninpinta?
Muistelen että metsäkämppäelämästä tehtiin jopa elokuvia, muitakin kuin Rovaniemen markkinat.
Siinä koettiin jotakin romanttista, ehkä ihmisten luonnonläheisyys ja toverillisuus, elämä kaukana sivistyksestä ja kulttuurista.
Harva lienee tullut ajatelleeksi, miten raskaasta työstä oli kyse ja miten kaukana yleinen mielikuva oli todellisuudesta.
Olipa aikoinaan radio-ohjelmakin nimeltä Metsien miesten palsta, nykyisen Metsäradion edeltäjä.
Minun lapsuudessani maailmanrannan jätkä oli jonkinlainen ihanne. Hän oli työssä milloin siellä, milloin täällä.
Olin joskus kesärenkinä maalaistalossa, jossa oli tällainen, liekö ollut pari viikkoa ja sitten lähti. Kaikki tarpeellinen mahtui reppuun.
Hänellä oli paljon tarinaa kerrottavana, tosin usein sellaistakin,joka ei olisi sopinut alle rippikoulukäisen kuultavaksi.
Reilu jätkähän oli - laulun mukaan - kaikille tuttu.
Eipä liene nykyään juuri ihmisiä, jotka koko omaisuuttaan kantavat yhdessä repussa.
viettänyt lapsuuttasi, mutta vielä 60-luvullahan työttömyyskorvauksia ei ollut.
Jos työnantajien silmissä maineensa menettänyt mies joutui mieron tielle toimeentuloa etsimään, piti varmaan ottaa kaikki kyvyt käyttöön pärjätäkseen.
Mihin aikaan muuten irtolaislaki kumottiin? Entä milloin elatusmaksupinnareiden työsiirtoloihin passittaminen lopetettiin?
Elokuvateollisuus on tehnyt näistä kulkumiehistä ihanteellisia ja oli siis välittänyt heistä!
Nämä kulkumiehet saattoivat olla mieleltään tai ruumiiltaan sotavammaisia. Olen nähnyt näitä kulkumiehiä metsätyömieskämpillä emäntänä ollessani.
Itä- ja Pohjois- suomalaisuuteen kuului muutenkin lähimmäisyysajattelu ja vieraanvaraisuus. Kaikista pidettiin huolta.
Tätä vieraanvaraisuutta oli myöhemmin syytä hillitä, viimeistään silloin kun saksalaiset turistit alkoivat nostaa perunoita maasta omin lupineen tai mainostajien luvalla. Ja 70- luvun alkupuolella tulivat työttömyyskorvaukset, jolloin kulkumiehet siitä johtuen vähenivät.
Tuo oli 50-lukua.
Silloin ei auttanut jäädä tumput suorina seisomaan työn loputtua, minkä nykyään voi tehdä.
Mies etsi silloin työtä itse.
jotka olivat yleensä paikkakuntalaisia,
yrittivät maastoutua myös "luikurit" ja mahdollisesti "oireilevat sotasairaat". Ainahan poikkeuksia saattoi olla, mutta vähän epäilen kyllä.
Jos Etelä-Suomesta kotoisin ollut ja vielä kaupunkilainen liikkui siellä ja sitten hävisi, hänet saatettiin korjata työsiirtolaan.
Muistui vielä vanhemmilta ihmisiltä kuultua, että 50-luvulla, varsinkin rajan lähellä partioi ahkerasti myös kuuluisa Suopo, haravoiden maanpetoksesta tuomittavia: Jotkut, joiden pienet peltotilkut olivat pienentyneet entisestään kun rajaa siirrettiin, olivat vaihtaneet mielipiteitä aidan takana olevien suomea puhuvien venäläisten kanssa. Nuo seurustelut olivat joskus johtaneet ehdottomaan linnatuomioon.
Lähti rönsyilemään vähän sivupoluille tämä, joten lopetan tämän.
Helvetin hammassärky, kultahammasta on särkenyt koko yön ja töihin pitäs lähtee.
Onks tää kelvollinen keskustelun aihe? Mitä, eikö tämäkään?
Mainitsemiesi lisäksi täällä on ollut paljonkin muitakin aiheita, mutta Sinua(kaan) ne eivät ole kiinnostaneet! Se onkin vaikea keksiä monia ihmisiä kiinnostavia aiheita, kaikkia kun ei myöskään kiinnosta tekniikka, talous, ja vieraskielisten sanojen ja lauseitten värittämät ulkomaanmatkailuselostukset, ne kun tuntuvat olevan Sinun(kin) lempiaiheita! Lyyli on hyvä esimerkki tavallisen jutustelunomaisesta kirjoitustyylistä, siinä ei paljon perusteluita kaivata, miellyttävää lukea!
Kehnointa minussa tässä kirjoittelussa onj ollut se, että joku rupeaa arvostelemaan kielteisesti toista kirjoittajaa.
Eräs asia, mihin olen täällä kiinnittänyt huomiota, on ihmisten kirjoitustaito. Täällä näkee harvinaisen vähän sellaisia oikeinkirjoitukseen kuuluvia virheitä, jotka ovat nuorempien sukupolvien edustajille ominaisia, tyyppiä "ompa", "meneppä" "tulekkin". Huomaa kun vilkaisee nuorempien valtaamia keskustelupalstoja.
Lyyli on uniikki keskustelija. Eivät muut Lyylin tasolle yllä. Omat viestini ovat teknillispitoisia, vierasperäisiä sanontoja sisältäviä j.n.e.. Jokainenhan on oma itsensä eikä voi muuksi muuttua. Osaan ilmeisesti ärsyttää koska aika moni vastaa ja syntyy keskustelua.
Olen palstalla paljon ja viesti näköjään kiinnostaa jos vastaajia on n. 10. Suosiosta ei tässä ole kysymys vaan kiinnostuksesta, usein ärsyyntymisestäkin. Olen myös aika armoton sisältöjen arvostelija. Onhan tämä tavallaan kirjoittajienkin arvostelua, vaikka arvostelenkin tyhjää viestiä tai "valmiiksi kaluttua", josta eivät muut saa mitään irti.