Kerokaapa kuuluvatko seuraavat oireet masennukseen vai onko kyseessä silkka tyhmyys tai vittumainen luonne: Sisareni sairastaa masennusta ja on ollut sen vuoksi sairaseläkkeellä jo iät ja ajat. Vuosien kuluessa hänen luonteensa on muuttunut täydellisesti. Ennen hän oli mukava, sympaattinen ja luotettava. Nykyisin hän valehtelee aivan uskomattomia juttuja. Hänen puheisiinsa ei ole enää mitään luottamista. Hän kääntää kaiken hyvän pahaksi ja ruman kauniiksi. Kaikki hyvää tarkoittavat ihmiset hän tuomitsee ja haukkuu maan rakoon kun taas erilaiset rikolliset, seinähullut, juopot ja varkaat ovat hänen mielestään loistotyyppejä. Jokin ihmeellinen voima vetää häntä näiden ihmisten pariin, vaikka hänet (oman kertomansa mukaan) säännöllisesti ryöstetään, hakataan tai raiskataan näissä porukoissa, mutta jos me sukulaiset yritämme saada häntä lopettamaan suhteensa heihin, saamme hirveät haukut niskaamme. Onko tässä enää mitään tehtävissä?
sekoileva sisar
kiukku+sääli
6468
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mielestäni tässä nyt liikutaan ihan muunlaisen mielenterveyden häiriön kuin masennuksen alueella. Ko. käyttäytyminen ei todellakaan kuulu masennukseen. Ei myöskään ihan terveeltä vaikuta.
Jos ei sisaresi itse hakeudu hoitoon, en tiedä mitä voisi olla tehtävissä - pakkokeinoihin ei ryhdytä, ellei sisaresi ole selvästi vaarallinen itselleen tai muille.
Otan osaa. Myös sisaresi kohtaloon.
Sisko on laukannut erilaisissa terapioissa varmaan 15 vuotta ja on tullut sinä aikana ainostaan hullummaksi. Myös erilaisia pillereitä se napsii pitkin päivää ja päälle vielä viinaa sellaisia parin viikon putkia kerrallaan. Eli se on tosi jumissa ja täysin itseensä ja omiin harhakuvitelmiinsa uppoutunut.
siitä mitä lääkkeet tekevät ihmiselle.
Tunnistin heti juopon oireet. Valehtelevat kirkkain silmin ja puolustelevat juomistaan ja toisia juoppoja. Niin erinomaisia ihmisiä ei muualta löydy kuin he eufoorisessa tilassa ollessaan kuvittelevat olevansa.
Ikävä kyllä juopon/päihteiden väärinkäyttäjän hoitoon hakeutumisen täytyy lähteä hänestä itsestään, siitä että hän haluaa raitistua. Muuten kaikki on turhaa, aivan turhaa...
Toivon, että sisarellesi tulee pysähdyksen hetki, sellainen on mahdollista ja siitä voi alkaa raitistuminen. Joskus se pysähdys voi tulla dramaattisestikin.
... vai alkoholisti? Näitä kahta asiaa ei kannata sekoittaa keskenään. Juoppo ei edes yritä tehdä elämälleen mitään, kaikki on merkityksetontä paitsi se pullo. Juoppo ei peittele eikä häpeä juomistaan. Alkoholisti taas yrittää hoitaa asioitaan ja juo suhteellisen piilossa. ei myönnä myöskään mitään ongelmaa olemassa.
...ihan sinun oma määritelmä juopolle ja alkoholistille. Juoppo on puhekieltä ja alkoholisti on kirjakieltä, mutta ne tarkoittavat samaa - mm. julkisella keskustelupalstalla.