outoja unia

Olen nähnyt kolmasti tällä viikolla unta siitä että joudun soittamaan hätänumeroon.
Ensimmäisellä kerralla soitin hätänumeroon, koska olin löytänyt erään humalaisen miehen erään kaupan läheltä. Oli yö. Paikalle saapui hetken kuluttua soitostani poliisiauto, mutta se ei löytänyt meitä, koska olin lähtenyt kaupan taakse. Kun tulin takaisin, poliisiauto oli jo lähtenyt muualle.
Toisella kerralla olin meidän kotona ja oli taas kerran yö. Katsoin ikkunasta ulos ja siellä oli pienen metsän takana tie, jossa oli paljon nuoria juhlimassa. Sitten ne sytyttivät erään talon palamaan ja minä soitin hätänumeroon. Pian saapuikin paloauto ja ambulanssi.
Kolmannella kerralla olin jossakin hotellin tyyppisessä, jossa oli paljon kerroksia. Minun huoneeni oli yläkerroksissa ja menin sinne hissillä. Välillä sinne ilmaantui perheeni jäseniä
ja menin heidän kanssaan ulos ikkunasta ja saavuin kapealle kadulle. Kadulla oli päivä, mutta hotellilla oli yö. Ilma oli lämmin, mutta yhtäkkiä saavuin paikkaan, jossa oli varmastikin 30 astetta pakkasta. Äitini menee erääseen taloon, joka on ihan jäässä. Hetken päästä eräs vesijohto jäätyy ja oviaukon eteen tulee paksu jääkerros. Minulla ei ollut kännykkää mukana, mutta kaverillani (joka
oli ilmaantunut sinne) oli ja antoi minun soittaa hätänumeroon.
Osaisiko joku selittää onko näillä unilla jotain yhteistä tai mitä nämä voisi merkitä?
1137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mikä muutos mahtaa pelottaa? Oletko aloittamassa opintoja, töitä, tapahtuuko kotona jotain uutta?

Noihin tuontapaisiin viittaisi tuo avun hälyttäminen koska unennäkijä ei koe hallitsevansa riittävän aikuismaisesti tilanteita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siljuska kirjoitti:

Olen nähnyt kolmasti tällä viikolla unta siitä että joudun soittamaan hätänumeroon.
Ensimmäisellä kerralla soitin hätänumeroon, koska olin löytänyt erään humalaisen miehen erään kaupan läheltä. Oli yö. Paikalle saapui hetken kuluttua soitostani poliisiauto, mutta se ei löytänyt meitä, koska olin lähtenyt kaupan taakse. Kun tulin takaisin, poliisiauto oli jo lähtenyt muualle.
Toisella kerralla olin meidän kotona ja oli taas kerran yö. Katsoin ikkunasta ulos ja siellä oli pienen metsän takana tie, jossa oli paljon nuoria juhlimassa. Sitten ne sytyttivät erään talon palamaan ja minä soitin hätänumeroon. Pian saapuikin paloauto ja ambulanssi.
Kolmannella kerralla olin jossakin hotellin tyyppisessä, jossa oli paljon kerroksia. Minun huoneeni oli yläkerroksissa ja menin sinne hissillä. Välillä sinne ilmaantui perheeni jäseniä
ja menin heidän kanssaan ulos ikkunasta ja saavuin kapealle kadulle. Kadulla oli päivä, mutta hotellilla oli yö. Ilma oli lämmin, mutta yhtäkkiä saavuin paikkaan, jossa oli varmastikin 30 astetta pakkasta. Äitini menee erääseen taloon, joka on ihan jäässä. Hetken päästä eräs vesijohto jäätyy ja oviaukon eteen tulee paksu jääkerros. Minulla ei ollut kännykkää mukana, mutta kaverillani (joka
oli ilmaantunut sinne) oli ja antoi minun soittaa hätänumeroon.
Osaisiko joku selittää onko näillä unilla jotain yhteistä tai mitä nämä voisi merkitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu