Sairastuin paniikkihäiriöön 3 viikkoa sitten. Ravasin monilla eri lääkäreillä kun en tajunnut mikä minua vaivasi. Vasta tiistaina sairaus todettiin. Oireina olivat lähes kokoaikainen sekavuus, pään, käsien ja jalkojen puutuminen. Oksentelin myös ja tuntui etten nähnyt kunnolla. Pelkäsin, että minulla on aivoverenvuoto tai kasvain päässä.
Tiistaina siis sain sitten lääkityksen. 15mg remeronia sekä 5mg diapamia 1-3 kertaa vuorokaudessa. Aloin lueskella tätä palstaa ja huomasin, että jos haluaa parantua, on lähdettävä liikkeelle eikä saa jäädä kotiin. Jo keskiviikkona siis menin kampaamoon diapamin voimin, sujui hyvin. Vasta kampaamosta lähtiessäni, menin sekaisin. Otin toisen diapamin ja pystyin sen jälkeen vielä pyöriskelemään kauppakeskuksessa. Perjantaina menin kosmetologille diapamin turvin. Sujui hyvin. Taas pois lähtiessä iski sekavuus, mutta en viitsinyt kotona ottaa lisää lääkettä, kun ei haittaa sekavuus kotona. Minua ei siis pelota silloin kun olen sekaisin. Perjantai-iltana lähdin teatteriin diapamin turvin. Sujui hyvin ja kävin vielä sen jälkeen syömässäkin. Ei ongelmaa.
Tänään lauantaina olen ollut sekaisin 12.00 lähtien. Otin diapamin ennen kauppaan lähtöä, mutta se ei enää auttanutkaan. Päätin silti lähteä kauppaan, kirjoitin lapun tarvittavista aineista, ettei mitään unohtuisi. Olin aika sekaisin kaupassa mutta sain ostokset tehtyä ja kävelin kotiin. Näyttää siis siltä, että diapam ei enää toimi. Lääkkeet lisäävät ruokahaluani hirveesti, eli nyt ostin vaan vähärasvaisia tuotteita, salaattia jne. Voi mässätä hyvällä omalla tunnolla.
Autoa en pysty ajamaan, saati edes pyörää.
Lapsistani en myöskään pysty nyt huolehtimaan yksin vaan olemme joutuneet asustella sukulaisella, joka auttaa.
Tiistaina menen psykiatrian sairaanhoitajan juttusille, koska tarvitsen terapiaa.
En ole siis masentunut tai pahoin mielin. Tämän sairauden laukaisi lapseni ongelmat. Niitä en lähde tässä ruotimaan sen enempää. Siinä kohtaa vaan sietokykyni ylittyi.
Se mikä minua pelottaa, on jospa en saakkaan oikeaa lääkitystä, jospa en pystykkään huolehtimaan lapsistani.
Tällä kirjoituksella ei ole sinänsä mitään tarkoitusta, ajattelin vaan kirjoitella jonkinlaista päiväkirjaa sairastamisestani, jospa siitä olisi jollekkin jotain apua.
Tiistaina siis sain sitten lääkityksen. 15mg remeronia sekä 5mg diapamia 1-3 kertaa vuorokaudessa. Aloin lueskella tätä palstaa ja huomasin, että jos haluaa parantua, on lähdettävä liikkeelle eikä saa jäädä kotiin. Jo keskiviikkona siis menin kampaamoon diapamin voimin, sujui hyvin. Vasta kampaamosta lähtiessäni, menin sekaisin. Otin toisen diapamin ja pystyin sen jälkeen vielä pyöriskelemään kauppakeskuksessa. Perjantaina menin kosmetologille diapamin turvin. Sujui hyvin. Taas pois lähtiessä iski sekavuus, mutta en viitsinyt kotona ottaa lisää lääkettä, kun ei haittaa sekavuus kotona. Minua ei siis pelota silloin kun olen sekaisin. Perjantai-iltana lähdin teatteriin diapamin turvin. Sujui hyvin ja kävin vielä sen jälkeen syömässäkin. Ei ongelmaa.
Tänään lauantaina olen ollut sekaisin 12.00 lähtien. Otin diapamin ennen kauppaan lähtöä, mutta se ei enää auttanutkaan. Päätin silti lähteä kauppaan, kirjoitin lapun tarvittavista aineista, ettei mitään unohtuisi. Olin aika sekaisin kaupassa mutta sain ostokset tehtyä ja kävelin kotiin. Näyttää siis siltä, että diapam ei enää toimi. Lääkkeet lisäävät ruokahaluani hirveesti, eli nyt ostin vaan vähärasvaisia tuotteita, salaattia jne. Voi mässätä hyvällä omalla tunnolla.
Autoa en pysty ajamaan, saati edes pyörää.
Lapsistani en myöskään pysty nyt huolehtimaan yksin vaan olemme joutuneet asustella sukulaisella, joka auttaa.
Tiistaina menen psykiatrian sairaanhoitajan juttusille, koska tarvitsen terapiaa.
En ole siis masentunut tai pahoin mielin. Tämän sairauden laukaisi lapseni ongelmat. Niitä en lähde tässä ruotimaan sen enempää. Siinä kohtaa vaan sietokykyni ylittyi.
Se mikä minua pelottaa, on jospa en saakkaan oikeaa lääkitystä, jospa en pystykkään huolehtimaan lapsistani.
Tällä kirjoituksella ei ole sinänsä mitään tarkoitusta, ajattelin vaan kirjoitella jonkinlaista päiväkirjaa sairastamisestani, jospa siitä olisi jollekkin jotain apua.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minusta paniikkihäiriön hoidossa on kyse lähinnä siitä, miten hyvin oppii sietämään huonoa oloa, sinulla kai sitä sekavuutta. Siis jos on sekava mutta ei oikeasti välitä siitä, pärjää varmaan pitkän päälle hyvin. Jossain vaiheessa niitä oloja ei ehkä enää samalla tavalla tulekaan, koska kysehän on itseäänruokkivasta kehästä. Valitettavasti en itse ole oikein vielä oppinut olemaan välittämättä, mutta ehkä joku muu siinä onnistuu..
Hyvää jatkoa sinulle!
Saat olla todella ylpeä itsestäsi, koska olet lähtenyt liikenteeseen, etkä jäänyt kotiin murehtimaan sairauttasi. Paniikkihäiriöisen on nimenomaan mentävä erilaisiin paikkoihin, vaikka ahdistaisi. Itse sairastuin reilu vuosi sitten. kauppoihin tai muualle en aluksi uskaltanut mennä. Sitten jotenkin "suutuin"itselleni ja menin kiertelemään kauppoja, vaikka tuntui että jalat lähtee alta, sydän jyskytti tuhatta ja sataa, olo oli todella hirveä. Niimpä kuitenkin selvisin hengissä kaupoista pois ja nykyään pystyn käymään ihan missä vaan haluan:) jatka vaan samaan tahtiin, niin hyvä tulee. Voimia ja aurinkoa sinulle!
Eilen oli taas sekava olo koko päivän. Ei siinä mitään, eipä haittaa silloin kun yksikseen olen. Illemmalla päätin lähteä pitkälle kävelylenkille. Otin varoiksi diapamin josta ei taaskaan ollut yhtikäs mitään hyötyä. Kävelin reilun tunnin, ilma oli hieno ja olo koko ajan sekava. Saa tosiaan olla varuillaan ettei jää auton alle. En oikeen edes sekavuudeltani huomaa missä kohtaa on suojatie jne. Kävelyn loppupuolella eräs sukulaiseni soitti ja puhuimme reilun tunnin tästä sairastumisestani ja muistakin asioista mitä tällä hetkellä meneillään. Olen päättänyt kertoa tuttavilleni avoimesti tilastani. Puhelun aikana pää selvisi ja olikin tosi mukava viettää loppuilta ihan normaalina.
Illalla otin remeronin ja aloin nukkumaan 23.00. Nukuin ihmeen huonosti, heräilin yöllä vähän väliä. Aamulla heräsin ennen kellonsoittoa 7.00, koska olin sopinut lähteväni tuttavani kanssa kirppis kierrokselle. Kaksi kuppia kahvia ja päätin olla ottamatta koko diapamia koska ei siitä ole hyötyä. Kahdella eri kirpalla käytiin ja melko hyvin meni. Sain ostoksiakin tehtyä ihan kiitettävästi. Loppupuolella kyllä alkoi pientä sekavuutta ilmetä ja jatkuu edelleenkin.
Sitä vain jäin miettimään, että miten tuo remeron ei väsytä minua? Aamulla tosiaankin herääminen ihan samanlaista kuin ennen lääkettäkin. Liekö tuo 15 millin annos liian pieni..Toisaalta hyvä tietenkin että helppo herätä.
Se minua häiritsee suunnattomasti, että ruokahaluni tuntuu olevan pohjaton. Se tästä vielä puuttuu että alan lihoa urakalla. Nyt en masentunut ole, mutta jos läski lisääntyy on masennus varmaa.
Ei millään pahalla, mutta töksähti silmään: on masennusta ja "masennusta". Jos sinä rupeat lihomaan ja se harmittaa, ei kyse ole kuitenkaan lääketieteellisessä mielessä masennuksesta. Kyllä sellainen masennus tulee vähän isommmista asiakokonaisuuksista kuin lihomisesta.
Sinänsä lääkitys ja/tai masennus voivat aiheuttaa ruokahalun ja painon muutoksia, kai sen tiedät?
Sanavalintani oli huono. Olisi pitänyt käyttää lihomisesta vaikka aiheutuvan itseinhoa tai synkkyyttä. En tarkoittanut kirjoituksessani "oikeaa" masennusta. Kiitos korjauksestasi!
Mielestäni jos lääkäri totesi sinulla paniikkihäiriön ei ehkä ensisijaisesti kannattaisi kokeilla remeronia, joka paitsi lisää ruokahalua saattaa joillakin aiheuttaa enenevässä määrin "outoa oloa". Tavallisesti lähdetään liikkeelle ssri-lääkkeillä joista mm. sitalopraami on yleisesti käytetty p-häiriölääke. Ja on monia muitakin lääkkeitä joiden käyttöalueena on p-häiriö. Useimmin myös kohtauslääkkeenä auttaa parhaiten alpratsolaami, jonka huonona puolena on riippuvuuden kehittyminen jos käyttö lipsuu liiallisuuksiin.
Jokainen meistä on tietysti oma yksilömme, ja yhdelle sopii yksi ja toiselle toinen lääke, mutta jos sivuvaikutuksena on ylenmääräinen ruokahalu ja lihominen, kannattaa varmaan keskustella muistakin vaihtoehdoista.
Eilen oli taas siis sekava olo noin 9.30- 19.00. 17 aikoihin lähdin taas kävelylle erään tuttavani kanssa. Tunnin verran käppäiltiin ja piipahdettiin kaupassa eikä olo selvennyt missään vaiheessa. Puhuimme sairastumisestani ja siitä, että nyt olen kävelyllä alkanut tarkastella koko ajan onko avaimet taskussa, puhelin povarissa jne. Luulen sekavuuden tekevän tuommoista, etten voi olla varma onko kaikki mukana..
Loppu ilta menikin ihan selvissä merkeissä. Paljon kyllä mietin miten tästä selviän, pärjään lasten kanssa jne. Ne ajatukset päällimmäisinä.
Mietin myös sitä, että tuntuu monilla paniikkihäiriöisillä kestävän tuo tila vain hetken ja itselläni taas tuntitolkulla. Tuntuu epäreilulle. Miksi juuri minulla olo lähes koko päivän.
Miettinyt myös sitä onko tämä edes paniikkia, kun en ole hermostunut sekavuudestani eikä sitä tunnu aiheuttavan mikään tilanne. Se vaan tulee ihan yllättäen, eikä lähde pois vaikka olen ihan rento reino.
Yö oli huono. Näin aivan kammottavaa unta. Unessa lähdin bussilla paikasta A, paikkaan B. Meninkin väärään bussiin joka pyöri lassilassa (missä en ole edes koskaan käynyt) aamusta iltaan. Olin bussissa psykoosissa ja koko päivän yritin pakata reppuani josta putosi koko ajan tavaraa. Unessa siis tein tätä aamusta iltaan asti. Olin todella epätoivoinen unessa. Ihmiset luulivat, että olin ottanut huumetta ja yritin epätoivoisesti selittää ottaneeni vain sen yhden määrätyn lääkkeen.
Myöhään illalla kuski vei minut lopulta määränpäähäni, teki sen hyvää hyvyyttään. Unessa minulle tuli päänsärky joka oli vielä tallella kun heräsin. Herättyäni ahdisti ja niska jumissa.
Otin sitten herättyäni lihasrentouttaja lääkkeen joita minulle määrätty ja yhden diapamin koska oli hengitys vähän ahdistusmaista.
Huomenna menen siis sinne psykiatrian sairaanhoitajan juttusille ja yritän saada tuon remeronin vaihdettua toiseen, sekä diapamin tilalle jonkun järkevämmän lääkkeen joka auttaisi tähän sekavaan oloon. Nyt oloni ei ole vielä sekava.
Sekavuustila kyllä hieman lievittynyt, ei ole enää niin voimakasta vaan lievempää.
Olen yrittänyt myös pitää itsestäni parempaa huolta, puhdistanut kasvojani, lisännyt rasvausta, laittanut tukkaan muotovaahtoa jne. Jotenkin epäilisin, että paranen nopeammin kun yritän pitää itseni ulkoisesti sekä sisäisesti kunnossa (ruokavalio).
Toisaalta mietin, että tämä itseni kunnossa pitäminen voi myös pahentaa itsensä tarkkailua mitä nyt teen aika paljon. Huono vai hyvä? Kunpa tietäisi..
Eilinen kävelylenkki sujui hyvin puoleenväliin asti. Yritin olla tarkkailematta itseäni ja katsella luontoa. Sitten alkoi taas ajatukseni luisua siihen miten tästä selvitään. Olo muuttui aivan kauheaksi. Pää oli täysin sekaisin. Tuntui aivan sille, että olin psykoosissa. Mietin vaan miksi lääkärit jättänyt minut heitteille kulkemaan täällä vapaana vaikka oikea paikka olisi sairaala. Olo oli todella epätoivoinen. Oli vaikea selvitä kotiin asti. Jossain vaiheessa mietin jopa avun soittamista paikalle. Tätä kesti noin puolisen tunia ja sitten olo parani. Muutama tunti meni sitten oikein hyvin mutta illemmalla oli taas puoli sekava olo. Kova päänsärky oli myös vaivana. Jotenkin en edelleenkään usko, että minulla paniikkihäiriö vaan mietin noita psykoosi juttuja ym. Tätä kuvittelua kai tuo sairaus sitten on. Pirullinen tauti, täytyy sanoa!
Aika lähteä lääkäriin...
Aamulla oli vähän "ahdistunutta hengitystä", otin siihen diapamin ja helpotti. Tärkeitä menoja oli monta ja selvisin niistä hyvin. Sekavuustilani oli eilen lievää ja sitä kesti 12.00-20.00. Nukuin välissä päikkäritkin mitkä eivät poistaneet sekavuutta vaikka niin olin ajatellut.
Joka tapauksessa kävin psykiatrian sairaanhoitajalla juttelemassa, jonka mielestä sekavuustilani kestävät liian pitkään ollakseen paniikkihäiriötä. Epäili psykoosia ja otti yhteyden erityissairaanhoidon piiriin, jossa asiani käsitellään ja tänään sieltä tulee soitto. Katsotaan nyt sitten siirrynkö seuraavaksi kirjoittamaan päiväkirjaani jonkun muun "otsikon" alle kuin paniikkihäiriöön..
Yöllä oli taas painajaisia, hirttoköysiä roikkui asuntoni katossa jne. Ehkäpä nämä oudot unet yrittävät puhditaa alitajuntaani.
Jos jollain paniikkihäiriöisellä samanlaista pitkään kestävää sekavuustilaa oireena, olisin kiinnostunut kommenteista.
Pääsi unohtumaan mainita, että eilen tehtiin myös masennustesti, 21 pistettä tuli, eli keskivaikea masennus. En tosin koe oloani lainkaan masentuneeksi ja virtaa riittää