JOHANNES istui jäähallin katsomossa ja tähyili jäälle. Vihdoin hän huomasi numeron 24 ja nimen Koskivuo sen selässä, itse Juhosta hän ei tosin nähnyt paljoakaan, sillä suojukset ja kypärän ristikko piilottivat pojan Johanneksen ahnailta katseilta. Jääkiekko ei ollut mikään Johanneksen suosikkilaji, hän piti enemmän yksilölajeista, mutta toki tuli leijonien pelit vahdattua. Johannesta ei kyllä pelissä kiinnostanut muu kuin Juho, harmi vain, että vaihdot menivät niin nopeasti. Juho oli sanonut pelaavansa kolmosketjun vasenta laitaa ja sitä paikkaa Johannes tarkkaili katseellaan.
Tosin ei Johannes seurannut ihan pelkästään Juhon peliä. Hän oli huomannut Mikan heti kun joukkueet olivat astuneet jäälle. Ja siellähän Mika taas viiletti joukkueensa kakkosketjun keskushyökkääjänä. Johannes muisti joskus aiemmin, joskus kauan sitten, olleensa katsomassa Mikan peliä… Paitsio. Mika kaarteli turhautuneen näköisenä jäällä uutta aloitusta odottaen ja sitten käänsi katseensa katsomoon. Katsomossa ei ollut montakaan ihmistä ja kauhukseen Johannes tajusi Mikan naulinneen silmänsä häneen. Vain pari sekuntia, mutta Johannes ymmärsi, että Mika oli tunnistanut hänet. ”Nyt se nuija kuvittelee, että mä oon täällä sitä katsomassa”, Johannes harmitteli, muttei antanut asian häiritä enempää itseään.
-- ---
MIKA ei välittänyt juuri nyt pelistä, vaikka valmentaja manasi vieressä jotakin siitä, että pitäisi yrittää enemmän. Nyt oli paljon tärkeämpää ajateltavaa. Suunnitelma oli alkanut muotoutua Mikan päässä siitä hetkestä alkaen, jolloin hän oli nähnyt tutun vaalea hiuskuontalon katsomossa. ”Se hintti on tullut Juhoa vahtaamaan”, Mika ymmärsi. Suunnitelma ei olisi aukoton, mutta sitä kannattaisi kokeilla. Se ei olisi mukavaa hänelle itselleenkään, mutta kuitenkin kosto oli tärkein. Mika halusi aiheuttaa tuskaa Johannekselle, ”homo-Johannekselle, petturi-Johannekselle, turpaanvetäjä-Johannekselle”.
Mika näki vaihtoaitiosta käsin miten Juho pujotteli läpi puolustuksen ja tuikkasi kiekon taitavasti harhauttaen maalivahdin selän taakse. Muu joukkue kiroili, mutta Mika ei jaksanut välittää, ei tänään. Ei vaikka Juho nosti pirun ärsyttävästi sormensa tuulettaessaan maalia ja osoitti katsomon suuntaan, Johanneksen suuntaan. ”Omisti maalin omalle kullalle, pah”, Mikaa etoi...
--- ---
MIKA piti kiirettä, vain nopea suihku ja äkkiä vaatteet päälle. Pelikaverit varmaan luulivat, että hän harmitteli tappiota ja oli siksi, niin vaisu. Juhon maali oli ratkaissut pelin ja pudottanut Mikan joukkueen turnauksen jatkosta. Mika moikkasi kaverit ja lähti etsimään Johannesta. Toivottavasti Juho ei ollut vielä valmis…Mika juoksi hallin käytävällä. Onneksi hän tajusi ensiksi hakea kahviosta. Siellä Johannes istuskeli ja ryysti juuri pullosta jaffaa. Mika asteli suoraan Johanneksen eteen. Johannes hätkähti ja hänen kasvoilleen tuli varautunut ilme, tuon saman ilmeen Mika oli nähnyt ennenkin, silloin kun Johannes ei tehnyt mitä tehdä. ”Johannes, meidän täytyy jutella, sopisko kymmenen minsan päästä kuntosalin käytävällä, tiedätkö missä se on”. Johannes nyökkäsi hyvin varovaisesti, eikä Mika jäänyt odottamaan muuta vastausta. Hän tunsi Johanneksen sen verran hyvin, että tiesi tämän tulevan. Poika oli sen verran kuuliainen. Mika tajusi, ettei hän ollut puhunut entisen ystävänsä kanssa pitkään aikaan…
Johannes oli hoidettu, mutta nyt oli paljon vaikeampi paikka edessä. Oli etsittävä Juho. Aikataulun olisi mentävä juuri nappiin, hänen olisi nähtävä Juho ennen Johannesta. Hän odotteli käytävällä, ei jäänyt juttelemaan kavereittensa kanssa. Pari minuuttia oli jo kulunut. Aikaa ei olisi paljon. ”Tulisi se Juho jo”! Suunnitelma ei saisi kaatua, se oli liian nerokas! Ja sitten kun Mika oli jo luovuttaa, Juho ilmestyi parin joukkuetoverinsa kanssa pukuhuoneesta. Kiharaiset hiukset olivat vielä suihkun jälkeen märät, Mika huomasi. ”Johannes takuulla tykkää niistä”. Mika käveli Juhon luo. ”Koskivuo, mulla on sulle asiaa”, hän sanoi asiallisella äänellä. Juho tietysti yllättyi ”tota…jos sä siitä kampituksesta, niin..” Juholla ei selvästikään ollut intoa juttutuokioon Mikan kanssa. Mika päätti heittää jokerikortin kehiin. ”Tää koskee Johannesta”. Juho jähmettyi ja änkytti, ”ke-ketä Johannesta?” ”Sä tiedät ihan hyvin, mennään tonne kuntosalin käytävälle”. Juhon kaverit alkoivat velmuilla, ”mitä vittua toi vihollinen haluaa susta”, ”varmaan aikoo vetää turpaan”. Juho oli aivan punainen naamaltaan ja änkytti kavereilleen jotain, että Mika oli hänen tuttunsa. Sitten Juho lähti seuraamaan Mikaa, joka odotti jo kärsimättömän näköisenä. Enää kolme minuuttia siihen, kun Johannes tulisi…
Juho seurasi lätkäkassi olallaan vaaleahiuksista poikaa käytävää pitkin. Mika tarkasteli tyytyväisenä tarkasti valitsemaansa paikkaa, syrjäinen käytävä, ei ohikulkijoita nyt kun kuntosalikin oli kiinni. Ja mikä parasta juuri siitä paikasta, johon Mika pysähtyi ehtisi nähdä käytävään tulijan ennen kuin hän näkisi siellä olijat. Mika oli erittäin tyytyväinen itseensä, kaikki oli tähän asti toiminut niin kuin pitikin. Johannes tulisi parin minuutin sisällä ja jos Mika saisi pideltyä Juhon täällä siihen saakka…
Mika päätti mennä suoraan asiaan. Hän kääntyi niin päin että saattoi koko ajan tarkkailla sitä päätä käytävästä, josta Johannes tulisi. ”Mä näin sut ja Johanneksen toissapäivänä puistossa”, Mika töksäytti. Juho näytti siltä kuin voisi kaatua maahan milloin tahansa. ”Mistä sä tunnet Johanneksen?, Juho yritti vastata kysymyksellä. ”Mä tunnen sen kusipään oikein hyvin, mutta sillä ei oo väliä, vaan sillä mitä mä näin että te teitte siellä”, Mika antoi voitonriemuisen hymyn nousta kasvoilleen. Juho oli entistä säikähtäneemmän näköinen. ”Olis varmaan tosi kurjaa, jos sun kaverit kuulisi tästä”, Mika rallatteli. ”Miksi sä teet tän, mitä vittua sä hyödyt?”, Juho kysyi vihaisella ja samalla masentuneella äänellä. ”Koska mä vihaan Johannesta”, Mika sanoi totuuden kalseasti. Juho ei sanonut mitään, mutta näytti kysyvältä ja vihaiselta. ”Vittu, kauanko tätä pitää vielä pitkittää, tulisi jo se hintti”, Mika ajatteli tuskastuneena…
”Mä en ehkä kerro kellekään, jos…”. ”Mitä sä haluat, sano vitun paskiainen!”, Juho kähisi väliin. ”Mä…mietin”, Mika yritti viivyttää keskustelua. Samassa hän näki Johanneksen tulevan käytävään. Mika odotti muutaman sekuntin antaen Johanneksen tulla tunnistamisetäisyydelle. Sitten varoittamatta hän kaappasi Juhon syliinsä ja painoi huulensa tämän huulille. Mika työnsi Juhon seinää vasten, niin ettei tämä kyennyt irrottautumaan. Juho taisi tosin olla niin yllätetty, ettei olisi siihen kyennytkään. Mika ei nauttinut pojan suutelemisesta, mutta ei se inhottavaltakaan tuntunut, ”no, uhrauksia oli tehtävä”. Silmäkulmastaan Mika näki Johanneksen olevan aivan lähellä ja pysähtyneen katselemaan edessään tapahtuvaa näytelmää.
”Juho?!”, Johannes huusi tuskan kuultaessa hänen äänestään. Mika irrotti otteensa ja irvisti ilkeästi. Mika katsoi Juhoa, jonka ilme oli täysin järkyttynyt ja sitten Johannesta, jonka ilme oli tasan samanlainen, ehkä vain vihaisempi. Vielä hetken Johannes seisoi heidän edessään, sitten hän kääntyi ja ryntäsi juosten ulos käytävästä. ”Johannes, ei…odota!”, Juho huusi särkyneellä äänellä. Hän tönäisi nyt jo hölmistyneen Mikan edestään ja säntäsi Johanneksen perään.
Mika jäi yksin käytävälle. Enää ei tuntunutkaan hyvältä. Ei, Mikasta alkoi tuntua hyvin pahalta. Mitä hän olikaan mennyt tekemään! Mika tajusi ehkä tuhonneensa jotakin jota ei voisi enää korjata.
......
Toivottavasti tämä on kelvollinen, kirjoitin sen tuossa samalla kun seurasin lätkämatsia. Oliko tuo Mikan suunnitelma mielestänne realistinen? Itse en ole ihan tyytyväinen, mutta tällaista tilannetta vaaditaan seuraavaa osaa varten. Jatkoa tulee jahka kerkiän...t. harmis
Tosin ei Johannes seurannut ihan pelkästään Juhon peliä. Hän oli huomannut Mikan heti kun joukkueet olivat astuneet jäälle. Ja siellähän Mika taas viiletti joukkueensa kakkosketjun keskushyökkääjänä. Johannes muisti joskus aiemmin, joskus kauan sitten, olleensa katsomassa Mikan peliä… Paitsio. Mika kaarteli turhautuneen näköisenä jäällä uutta aloitusta odottaen ja sitten käänsi katseensa katsomoon. Katsomossa ei ollut montakaan ihmistä ja kauhukseen Johannes tajusi Mikan naulinneen silmänsä häneen. Vain pari sekuntia, mutta Johannes ymmärsi, että Mika oli tunnistanut hänet. ”Nyt se nuija kuvittelee, että mä oon täällä sitä katsomassa”, Johannes harmitteli, muttei antanut asian häiritä enempää itseään.
-- ---
MIKA ei välittänyt juuri nyt pelistä, vaikka valmentaja manasi vieressä jotakin siitä, että pitäisi yrittää enemmän. Nyt oli paljon tärkeämpää ajateltavaa. Suunnitelma oli alkanut muotoutua Mikan päässä siitä hetkestä alkaen, jolloin hän oli nähnyt tutun vaalea hiuskuontalon katsomossa. ”Se hintti on tullut Juhoa vahtaamaan”, Mika ymmärsi. Suunnitelma ei olisi aukoton, mutta sitä kannattaisi kokeilla. Se ei olisi mukavaa hänelle itselleenkään, mutta kuitenkin kosto oli tärkein. Mika halusi aiheuttaa tuskaa Johannekselle, ”homo-Johannekselle, petturi-Johannekselle, turpaanvetäjä-Johannekselle”.
Mika näki vaihtoaitiosta käsin miten Juho pujotteli läpi puolustuksen ja tuikkasi kiekon taitavasti harhauttaen maalivahdin selän taakse. Muu joukkue kiroili, mutta Mika ei jaksanut välittää, ei tänään. Ei vaikka Juho nosti pirun ärsyttävästi sormensa tuulettaessaan maalia ja osoitti katsomon suuntaan, Johanneksen suuntaan. ”Omisti maalin omalle kullalle, pah”, Mikaa etoi...
--- ---
MIKA piti kiirettä, vain nopea suihku ja äkkiä vaatteet päälle. Pelikaverit varmaan luulivat, että hän harmitteli tappiota ja oli siksi, niin vaisu. Juhon maali oli ratkaissut pelin ja pudottanut Mikan joukkueen turnauksen jatkosta. Mika moikkasi kaverit ja lähti etsimään Johannesta. Toivottavasti Juho ei ollut vielä valmis…Mika juoksi hallin käytävällä. Onneksi hän tajusi ensiksi hakea kahviosta. Siellä Johannes istuskeli ja ryysti juuri pullosta jaffaa. Mika asteli suoraan Johanneksen eteen. Johannes hätkähti ja hänen kasvoilleen tuli varautunut ilme, tuon saman ilmeen Mika oli nähnyt ennenkin, silloin kun Johannes ei tehnyt mitä tehdä. ”Johannes, meidän täytyy jutella, sopisko kymmenen minsan päästä kuntosalin käytävällä, tiedätkö missä se on”. Johannes nyökkäsi hyvin varovaisesti, eikä Mika jäänyt odottamaan muuta vastausta. Hän tunsi Johanneksen sen verran hyvin, että tiesi tämän tulevan. Poika oli sen verran kuuliainen. Mika tajusi, ettei hän ollut puhunut entisen ystävänsä kanssa pitkään aikaan…
Johannes oli hoidettu, mutta nyt oli paljon vaikeampi paikka edessä. Oli etsittävä Juho. Aikataulun olisi mentävä juuri nappiin, hänen olisi nähtävä Juho ennen Johannesta. Hän odotteli käytävällä, ei jäänyt juttelemaan kavereittensa kanssa. Pari minuuttia oli jo kulunut. Aikaa ei olisi paljon. ”Tulisi se Juho jo”! Suunnitelma ei saisi kaatua, se oli liian nerokas! Ja sitten kun Mika oli jo luovuttaa, Juho ilmestyi parin joukkuetoverinsa kanssa pukuhuoneesta. Kiharaiset hiukset olivat vielä suihkun jälkeen märät, Mika huomasi. ”Johannes takuulla tykkää niistä”. Mika käveli Juhon luo. ”Koskivuo, mulla on sulle asiaa”, hän sanoi asiallisella äänellä. Juho tietysti yllättyi ”tota…jos sä siitä kampituksesta, niin..” Juholla ei selvästikään ollut intoa juttutuokioon Mikan kanssa. Mika päätti heittää jokerikortin kehiin. ”Tää koskee Johannesta”. Juho jähmettyi ja änkytti, ”ke-ketä Johannesta?” ”Sä tiedät ihan hyvin, mennään tonne kuntosalin käytävälle”. Juhon kaverit alkoivat velmuilla, ”mitä vittua toi vihollinen haluaa susta”, ”varmaan aikoo vetää turpaan”. Juho oli aivan punainen naamaltaan ja änkytti kavereilleen jotain, että Mika oli hänen tuttunsa. Sitten Juho lähti seuraamaan Mikaa, joka odotti jo kärsimättömän näköisenä. Enää kolme minuuttia siihen, kun Johannes tulisi…
Juho seurasi lätkäkassi olallaan vaaleahiuksista poikaa käytävää pitkin. Mika tarkasteli tyytyväisenä tarkasti valitsemaansa paikkaa, syrjäinen käytävä, ei ohikulkijoita nyt kun kuntosalikin oli kiinni. Ja mikä parasta juuri siitä paikasta, johon Mika pysähtyi ehtisi nähdä käytävään tulijan ennen kuin hän näkisi siellä olijat. Mika oli erittäin tyytyväinen itseensä, kaikki oli tähän asti toiminut niin kuin pitikin. Johannes tulisi parin minuutin sisällä ja jos Mika saisi pideltyä Juhon täällä siihen saakka…
Mika päätti mennä suoraan asiaan. Hän kääntyi niin päin että saattoi koko ajan tarkkailla sitä päätä käytävästä, josta Johannes tulisi. ”Mä näin sut ja Johanneksen toissapäivänä puistossa”, Mika töksäytti. Juho näytti siltä kuin voisi kaatua maahan milloin tahansa. ”Mistä sä tunnet Johanneksen?, Juho yritti vastata kysymyksellä. ”Mä tunnen sen kusipään oikein hyvin, mutta sillä ei oo väliä, vaan sillä mitä mä näin että te teitte siellä”, Mika antoi voitonriemuisen hymyn nousta kasvoilleen. Juho oli entistä säikähtäneemmän näköinen. ”Olis varmaan tosi kurjaa, jos sun kaverit kuulisi tästä”, Mika rallatteli. ”Miksi sä teet tän, mitä vittua sä hyödyt?”, Juho kysyi vihaisella ja samalla masentuneella äänellä. ”Koska mä vihaan Johannesta”, Mika sanoi totuuden kalseasti. Juho ei sanonut mitään, mutta näytti kysyvältä ja vihaiselta. ”Vittu, kauanko tätä pitää vielä pitkittää, tulisi jo se hintti”, Mika ajatteli tuskastuneena…
”Mä en ehkä kerro kellekään, jos…”. ”Mitä sä haluat, sano vitun paskiainen!”, Juho kähisi väliin. ”Mä…mietin”, Mika yritti viivyttää keskustelua. Samassa hän näki Johanneksen tulevan käytävään. Mika odotti muutaman sekuntin antaen Johanneksen tulla tunnistamisetäisyydelle. Sitten varoittamatta hän kaappasi Juhon syliinsä ja painoi huulensa tämän huulille. Mika työnsi Juhon seinää vasten, niin ettei tämä kyennyt irrottautumaan. Juho taisi tosin olla niin yllätetty, ettei olisi siihen kyennytkään. Mika ei nauttinut pojan suutelemisesta, mutta ei se inhottavaltakaan tuntunut, ”no, uhrauksia oli tehtävä”. Silmäkulmastaan Mika näki Johanneksen olevan aivan lähellä ja pysähtyneen katselemaan edessään tapahtuvaa näytelmää.
”Juho?!”, Johannes huusi tuskan kuultaessa hänen äänestään. Mika irrotti otteensa ja irvisti ilkeästi. Mika katsoi Juhoa, jonka ilme oli täysin järkyttynyt ja sitten Johannesta, jonka ilme oli tasan samanlainen, ehkä vain vihaisempi. Vielä hetken Johannes seisoi heidän edessään, sitten hän kääntyi ja ryntäsi juosten ulos käytävästä. ”Johannes, ei…odota!”, Juho huusi särkyneellä äänellä. Hän tönäisi nyt jo hölmistyneen Mikan edestään ja säntäsi Johanneksen perään.
Mika jäi yksin käytävälle. Enää ei tuntunutkaan hyvältä. Ei, Mikasta alkoi tuntua hyvin pahalta. Mitä hän olikaan mennyt tekemään! Mika tajusi ehkä tuhonneensa jotakin jota ei voisi enää korjata.
......
Toivottavasti tämä on kelvollinen, kirjoitin sen tuossa samalla kun seurasin lätkämatsia. Oliko tuo Mikan suunnitelma mielestänne realistinen? Itse en ole ihan tyytyväinen, mutta tällaista tilannetta vaaditaan seuraavaa osaa varten. Jatkoa tulee jahka kerkiän...t. harmis
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mielestäni hyvä osa. Vähän jäi tuo Mika ärsyttämään, se oli varmaan tarkoituskin, onneksi siitä alkoi tuntumaan pahalta.
Ja toivottavasti Johannes pääsee yli sokistaan ja tajuaa, että ei Juho Mikaa suudellut vapaaehtoisesti.
Mikan kosto tuntui itsestäni melko ennalta arvattavalta, toisaalta se voi johtua siitä, että olen lukenut todella paljon novelleja ja faninovelleja =D (samankaltaisuuksiin törmäämiseltä ei voi siis välttyä)
Mutta siis, pidin jälleen ja olinkin jo kovasti odottanut milloin tätä saisi lukea lisää. Ja mielestäni todella hyvin kirjoitettu, kun vielä ajattelee, että olet katsonut matsia samaan aikaan. Tämä taas todistaa, että miehetkin pystyvät keskittymään useampaan asiaan samanaikaisesti ;) *hih*
Mukavaa, että pidit. Joo, kyllä näköjään tällainen putkiaivokin pystyy jotenkuten selviämään kahdesta asiasta yhtä aikaa:)
Jatkathan säkin pian novelliasi...pliis!