Olipa palaa pinna äsken muksun nukutuksessa... Muksu nukku niukanlaiset päikkärit (niillekin kauhiasti öristen tyynty, olipa "rentouttavaa" vaunutella...) ja aattelin et yöunille pitää päästä ajoissa (viim klo 21 niin ku yleensä). Muksu oli kyllä tosi väsyny mut liekö sit puhkeamaisillaan oleva hammas vaivannu (rauhottu nimittäin viimein kun nestem. panadolia annoin - tai oli sit vaan niin sippi!) vai mikä kun yli puoli tuntia jaksoi sängyssä äristä ja riekkua, ei rauhottunu vaik paijas tai sylissä rauhotteli (yleensä tyyntyy omaan sänkyyn kun vähän selkää paijaa ja ehkä kerran täytyy käydä kippaamassa kun pystyyn nousee tai laittamassa tutti suuhuh, menee ehkä max vartti). Välillä annoin jäädä kiukkuamaan ja tulin makkarista pois happea haukkaamaan ja iskälle marmattamaan et jo on ***kele kun ei rauhotu. Meillä on semmonen tilanne et minä hoidan 97-prosenttisesti kaikken lapseen liittyvän (en jaksa selitellä miksi, tämä toimii meillä hyvin näin, useimmiten...) ja luonnollisestikin se välillä uuvuttaa ja pienikin kiukku ärsyttää äitiä. Iskää siis toisinaan ihmetyttää nää äipän kiukkupuuskat. Tuntuuhan se pahalta olla turhautunu tollaselle vajaan vuoden ikäiselle, omalle rakkaalle lapselle ja sanoa pahastikin (ne on vaan sanoja!) mutta en voi turhautumiselle mitään ja purkautuminen helpottaa omaa oloa. Joskus tekis tosiaan mieli jättää muksu vaan kiukkuumaan mut en sitten kuitenkaan kauaa henno huutoa kuunnella. Mun mielestä on kuitenkin järkevää ottaa välillä aikalisä ja antaa vaikka lapsen hetki huutaa et oma pinna ei pahemmin palais ja huudettais muksun kaa kilpaa mikä ei sit tilannetta yhtään edesauttais.
Mut siis oonko ihan kauhee äiti, ainoa jolla on tällaisia tunteita, turhautumista ja kiukkua? Luin joltain toiselta palstalta miten toiset äidit kirjotteli et ne on varsinkin nukutukseen turhautuneitan purreet pinnasänkyä tai kuristaneet uninallea - en yhtään ihmettele heidän käytöstään sillä itekii annan joskus uninallelle kyytiä... Haen nyt siis vähän ymmärrystä ja myötätuntoa ja kiva ois kuulla onko muilla tällasta. Mun mielestä äidin ei tarvii aina olla iloinen, reipas ja jaksava varsinkin jos aamulla herätys on jotain 6 pintaan (parin tunnin pätkissä nukutun yön jälkeen; hampaat itkettää muuten meillä nukutaan yleensä hyvin), aina ennen unia melkoista kitinää ja kiukkua ja muutenkin pikkuihmisen elämässä on paljon vastoinkäymisiä ja aina äiti kieltää ja sekös harmittaa, päikkäreitä nukutaan miten nukutaan (tuntuu et koko ajan vaan pienempiä pätkiä) ja päikkäreitten aikana ei kerkee kun ehkä just ja just ruokaa laittamaan ja vähän siivoilemaan, hengähtämisestä puhumattakaan (tai sit jos nettiin jumittuu, jää muut hommat tekemättä) ja vauvan kanssa ei oikein mitään hyödyllistä voi tehä kun saa koko ajan vahtia ja jos poistun näköpiiristä, alkaa hirveehuuto, ja illalla sitä oottaa vauvan nukahtamista kun kuuta nousevaa et ois ees hetkinen omaa aikaa ja sit tulee valvottua taas liian myöhään (se on omaa tyhmyyttä, myönnän!) ja aamulla alkaa sama rumba alusta... Puuuh! Luulen et miehet ei tästä hommasta selviäis yhtään paremmin ainakaan ja varsinkaan ikinä kiukkuamatta. Tosin en vaihtaisi osia mieheni kanssa: hän käy töissä ja tekee "raskaimmat" kotityöt eli auttaa minua sillä tavalla. Toisaalta helpolla pääsen enkä viitsisi aina valittaa mut välillä sitä tulee ä-lomalainenkin jaksamisensa päähän ja kenellekäs muulle sitä kiukkuaisi kun miehelleen joka sit hämmästelee et eihän tuo nyt ees kiukunnu ku puol tuntia, älä nyt hikeenny... Ja riita on valmis! Kohtalotovereita???
Mut siis oonko ihan kauhee äiti, ainoa jolla on tällaisia tunteita, turhautumista ja kiukkua? Luin joltain toiselta palstalta miten toiset äidit kirjotteli et ne on varsinkin nukutukseen turhautuneitan purreet pinnasänkyä tai kuristaneet uninallea - en yhtään ihmettele heidän käytöstään sillä itekii annan joskus uninallelle kyytiä... Haen nyt siis vähän ymmärrystä ja myötätuntoa ja kiva ois kuulla onko muilla tällasta. Mun mielestä äidin ei tarvii aina olla iloinen, reipas ja jaksava varsinkin jos aamulla herätys on jotain 6 pintaan (parin tunnin pätkissä nukutun yön jälkeen; hampaat itkettää muuten meillä nukutaan yleensä hyvin), aina ennen unia melkoista kitinää ja kiukkua ja muutenkin pikkuihmisen elämässä on paljon vastoinkäymisiä ja aina äiti kieltää ja sekös harmittaa, päikkäreitä nukutaan miten nukutaan (tuntuu et koko ajan vaan pienempiä pätkiä) ja päikkäreitten aikana ei kerkee kun ehkä just ja just ruokaa laittamaan ja vähän siivoilemaan, hengähtämisestä puhumattakaan (tai sit jos nettiin jumittuu, jää muut hommat tekemättä) ja vauvan kanssa ei oikein mitään hyödyllistä voi tehä kun saa koko ajan vahtia ja jos poistun näköpiiristä, alkaa hirveehuuto, ja illalla sitä oottaa vauvan nukahtamista kun kuuta nousevaa et ois ees hetkinen omaa aikaa ja sit tulee valvottua taas liian myöhään (se on omaa tyhmyyttä, myönnän!) ja aamulla alkaa sama rumba alusta... Puuuh! Luulen et miehet ei tästä hommasta selviäis yhtään paremmin ainakaan ja varsinkaan ikinä kiukkuamatta. Tosin en vaihtaisi osia mieheni kanssa: hän käy töissä ja tekee "raskaimmat" kotityöt eli auttaa minua sillä tavalla. Toisaalta helpolla pääsen enkä viitsisi aina valittaa mut välillä sitä tulee ä-lomalainenkin jaksamisensa päähän ja kenellekäs muulle sitä kiukkuaisi kun miehelleen joka sit hämmästelee et eihän tuo nyt ees kiukunnu ku puol tuntia, älä nyt hikeenny... Ja riita on valmis! Kohtalotovereita???
Vastaukset 7
Vanhimmat
Moi,
Voisi olla "omasta kynästä" toi sun juttu. Juuri noinhan se on, on tavattoman rasittavaa mutta pakko kestää. Loppuu aikanaan. Ja p*** olo on pakko purkaa johonkin, uninalle tai sängynreuna on siitä turvallisimmasta päästä. Itse olen muutamanakin yönä lyönyt ilmaa jaa sihissyt hampaiden välistä "voi perkele, lopeta jo!!!" ja sitten vetänyt henkeä ja jatkanut hyssyttelyä.
Olet täysin normaali, koita jaksaa.
miettiä etukäteen sitä lapsn tekoa! Ensinnäkin miksi annat lapselle särkylääkettä? Koska kitisee! onpa hyvä syy!
ymmärsin että särkylääkettä siihen mahdolliseen hammassärkyyn.ja ymmärrän kyllä täysin hermojen menemisen.itsellä kanssa sama tilanne.annan välillä vähän aikaa huutaa jotta itse edes rauhoittuisi ja vähän ajan päästä takaisin hyssyttelee.enpä olisi kuvitellut että äitiys on näin rankkaa mutta silti en kyllä kadu pätkääkään.mies auttaa kun pystyy mikä on kanssa todella harvoin,siksi varmasti on myös hermot kireällä.yritän öisin säästyä mahdollisimman vähillä huudoilla että mies saa nukuttua(tekee pitkää päivää ja herää aamulla aikaisin).lohduttaa tieto että kyllä se helpottaa ja onneksi me ainakin saamme vauvan yökylään jos on ihan loppu.hyviä jatkoja nyt sinne.
en usko et on yhtään äitiä kelle ei ees joskus ois tullu turhautuminen vaikka ois miten ihana ja äidillinen äiti! ja kyllä minä äitinä ainakin vauvan kipuitkun tunnistan ja annan särkyyn lääkettä et toisen ois helpompi olla. en usko et ap pelkkään kitinään lääkettä antaa, tuntee varsin lapsensa parhaiten ja toimii sen mukaan. tälläset edellisen kaltaiset vastaukset kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa, ap!
meillä vielä toi ikiliikkuja 3v kaipaa huomiota ja tekee siks pahojaan!mutta meillä on sellanen käytäntö,että iskä ottaa muksut mukaan esim. kauppaan tai kyläilevät mummolalassa...sillä aikaa mie teen mitä lystää...eli yleensä huuatan musiikkia TÄYSILLÄ ja siivoon(oon ruvennu nauttimaan ennen niin vastenmielisestä puuhasta)tai jumppaan:)meillä tosin yöt ruvennu sujumaan,mutta eipä niitä hampaita vielä näy...eli eiköhän hammas kiukut oo viellä edessä!ja kun hermot on oikein riekaleina,ne saa hyvin paikattuu tuulettumisella...kun lapset on yöunilla,mummo tulee vahdiksi ja myö mennään syömään tai vaan baariin!:)esikoisella ei muistaakseni liittynyt hampaisiin minkäänlaista kiukkua...mut voihan se olla et aika on kullannut muistot:) jos vituttaa,kannattaa purkaa se johonkin...jos pitää kaiken sisällään ni jossain vaiheessa se sieltä ryöpsähtää ja siitä ei hyvää seuraa...mut oikein ihanaa kesää kaikille ja isit lasten hoitoon mukaan:)
...vai mikä kun yli puoli tuntia jaksoi sängyssä äristä ja riekkua...
Vähällä pääset. Meillä menee toisinaan reilusti yli TUNNIN... :-)
Kaikkeen tottuu. Kasvattaa pinnaa vaan, ei sen kummempaa...
Happy Äippä
Voi kuinka tutulta kuulostaakaan!! Meillä jo useampi lapsi, mutta juuri tuohon vähän alle vuoden ikään tuo liittyy voimakkaimmin. Vauvakin alkaa jo vähän jottain tajuta ja ei semmonen aivan nyytti ennää oo. Ja sitä taistelua! Tosi hyvä kun kirjoit tänne. Moni tuntee ajatukset omikseen eikä koe olevansa yksin. Et oo yksin sinäkään.
Ei sille nallelle mittään käy vaikka kuristat palasiksi sen, siitä vaan.
Mä oon kokenu hyvin tärkeeksi ja pelastavaksi liikunnan ja paatostan sen autuutta edelleen kaikille äideille.
Se on sitä tuuletusta parhaimmillaan. Ei rajoitu vaan siihen hetkeen ku viipotat pitkin metsiä lenkillä. Vaikutus jatkuu juuri noihin hetkiin ku hermo meinaa mennä, se ei meekkään vielä heti ja voit nähdä vähän tuota hetkeä pidemmälle ja näin. Suorituskyky kasvaa.
Ei oo kyse pitkistä lenkeistä tms. Pienikin, usei tehty auttaa. Juoksu parasta, koska ei vaadi ku ehkä 20 min ja oot paremmalla mielellä ym. Mut laji ku laji, koita löytää aikaa siihen.
Mä oon jopa kymmenen ajois harrastanu noita lenkkejä ku lapset unilla. Mut saattaa joskus piristää liikaa!
Kesä tulee ja valo, nauti ja koita jaksaa. Vauva ei hajoa vaikka vähän huutaa. Tämän takia kannattaa opettaa nukahtamaan ilman sua, ei vaadi niin kauaa "koulutusta" ku ehkä luulet. Ja aivan oikein, särkyyn kipulääkettä. Kukapa meistä kipeänä pääsee nukkuun ?!
Tsemiä!