Alemmassa ketjussa viitataan käsitteeseen tunne-elämän sairaus.
Tähän ketjuun haluan pyytää nimenomaan AA:laisten kommentteja siitä miten he tunne-elämä –käsitteen omalla kohdallaan, henkilökohtaisesti ymmärtävät.
Olen aikanaan käynyt AA-ryhmissä enemmänkin. Osaan kyllä arvostaa AA:ta, AA:laisia eritoten, vaikka minusta ei jäsentä koskaan tullutkaan. Voin hyvin, elän raittiina, tulevaisuudesta en sano, mutta olen luottavainen.
Tämä kysymys on tavallaan jäänyt roikkumaan ilmaan. Kysymyksessä lienee AA-ideologian kulma- tai peruskivi. Toin kyllä aikanaan tämän kysymyksen monissa ryhmissä tai muulla tapaa ryhmäläisten kesken esille.
En tiedä, ikään kuin asiaa olisi jollain tapaa vältelty, kysymystäni ei ymmärretty tai ainakaan haluttu sen kummemmin käsitellä?
Ymmärrän hyvin, ihmismieli on monisyinen asia, sitä on hankala ellei mahdoton yksiselitteisesti lähestyä. En kaipaa tähän yhteyteen virallisia kannanottoja, linkkejä tms. Kaipaan AA:laisten henkilökohtaisia näkemyksiä.
Tähän ketjuun haluan pyytää nimenomaan AA:laisten kommentteja siitä miten he tunne-elämä –käsitteen omalla kohdallaan, henkilökohtaisesti ymmärtävät.
Olen aikanaan käynyt AA-ryhmissä enemmänkin. Osaan kyllä arvostaa AA:ta, AA:laisia eritoten, vaikka minusta ei jäsentä koskaan tullutkaan. Voin hyvin, elän raittiina, tulevaisuudesta en sano, mutta olen luottavainen.
Tämä kysymys on tavallaan jäänyt roikkumaan ilmaan. Kysymyksessä lienee AA-ideologian kulma- tai peruskivi. Toin kyllä aikanaan tämän kysymyksen monissa ryhmissä tai muulla tapaa ryhmäläisten kesken esille.
En tiedä, ikään kuin asiaa olisi jollain tapaa vältelty, kysymystäni ei ymmärretty tai ainakaan haluttu sen kummemmin käsitellä?
Ymmärrän hyvin, ihmismieli on monisyinen asia, sitä on hankala ellei mahdoton yksiselitteisesti lähestyä. En kaipaa tähän yhteyteen virallisia kannanottoja, linkkejä tms. Kaipaan AA:laisten henkilökohtaisia näkemyksiä.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Pitkään palstaa seuranneena tiedän, että he eivät juurikaan halua asiaa täällä käsitellä, koska siitä roihahtaisi jälleen kerran asiaton rettelö, ja turhaan kiihkoilu aiheesta AA vs. TI-raittiit.
sAAmari puolestasi sen sodan juuri tulla yläpuolella sytytti. Tulemme näkemään.
avaukseni ihan sen takia, ettei tarvitsisi illemmalla palata lukemaan monia eri ketjuja. Säästyy aikaa kun kaikki AA:n haukkumisviestit ovat saman otsikon alla :-)
...käyttäydyit hölmösti. Vedät jatkuvasti keskustelut henkilötasolle ja otat itseesi, jos joku on AA:sta eri mieltä. Taas kerran sanon kaikella ystävyydellä, että tarkista vähän suhtautumistasi ja tee yliherkkyydellesi jotain. Täällä oli ihan hyvät ja maltilliset keskustelut, ennen kuin tulit suvaitsemattomuuttasi haastamaan riitaa. Mikset saman tien "ota mittaa" niistäkin, jotka ovat tänään olleet sitä mieltä, että ajatuksissani on jopa hitunen järkeä? Vai onko tämä todellakin näin tulehtunut henkilökysymys sinulle?
Rauhaa?
MC FREE
olisi voinut laittaa tämän viestin tuonne ylempään ketjuun, jotta olisin tämän jo eilen lukenut. Nyt vasta löysin, kun kirjoitit jotain sänkyyn menosta ja auringon laskemisesta vihan ylle ja niin pois päin. En avaa kaikkia ketjuja joka lukemisella.
Ei minua haittaa jos joku on AA:sta eri mieltä. Minua haittaa se, jos AA:sta ja AA:laisista annetaan tarkoituksellisesti väärä kuva. Jos väitetään, että he rypevät syyllisyydessä tai sairaudentunnossa tms. Koska silloin kun näin yleistetään niin sehän viittaa *myös* minuun.
Jos sinulla on parempia vaihtoehtoja annettavana raittiutta haluaville niin tuo niitä esille, mutta *miksi*, *miksi* jatkuva AA:n ja AA:laisten parjaaminen?? Miksi kirjoitat AA:sta asioita, jotka eivät pidä paikkaansa?
"Rauha" on minulle suvaitsevaisuutta ja se näkyy käytännössä, ei lupauksena.
Olen kirjoittanut vaikka mitä, mutta kaikki menee sinulta ohi, koska kun vain näetkin kirjaimet MC FREE, sinussa syttyy silmitön raivo, joka sokaisee sinut näkemästä mitään muuta kuin olemattoman syyttävän sormen, joka on kohdistunut sinuun.
Sanot: "'Rauha' on minulle suvaitsevaisuutta ja se näkyy käytännössä, ei lupauksena." Outoa, ettet sitten sitä käytäntöä toteuta. Asenteesi taitaakin olla, että sinun ei tarvitse osoittaa mitään, kunhan vain näet muiden toimivan haluamallasi tavalla. Ethän koskaan ole sanonutkaan olevasi rauhannainen vaan v*umainen ihminen. "Ohjelmako" tekee tuollaiseksi? Vaiko parantumaton sairaus?
Ja nyt huomaan heittäytyväni v*umaiseksi itsekin, seura tehnee kaltaisekseen, joten eiköhän lopetella taas.
"Ethän koskaan ole sanonutkaan olevasi rauhannainen vaan v*umainen ihminen. "Ohjelmako" tekee tuollaiseksi? Vaiko parantumaton sairaus?"
Miksi vedät tässäkin esiin ohjelman tai alkoholismin sairautena? Ehkä kysymys on vain ihan ikiomasta perustavaa laatua olevasta luonteenpiirteestäni. Vai veditkö jo johtopäätöksen, että "AA-ohjelma tekee ihmisistä v*umaisia" ja julistat sitä nyt totuutena?
Ei minulla ole mitään kiirettä lopetella tätä, minulla on parhaillaan oikein kunnon PMS päällä (onko se, muuten, mielestäsi sairaus/syndrooma vai tahdonvoimalla voitettava asia), joten voin seuraavat 48 tuntia kinastella niin paljon kuin sielu sietää.
miten omalla kohdallani ymmärrän käsitteen "tunne-elämä"?
Minulle se tarkoittaa tunteideni käsittelemistä. Voin ohittaa kaikki epämiellyttävät tunteet juomalla, lääkkeillä tai esimerkiksi nukkumalla (!) tai tekemällä liikaa töitä tai jopa harrastamalla jotain pakonomaisesti. Siis tekemällä mitä tahansa, jotta minun ei tarvitsisi kohdata esim. surua, vihaa, syyllisyyttä, häpeää, kateutta, mustasukkaisuutta....
Tai sitten voin toteuttaa ohjetta "Feel your feelings" eli "Tunne tunteesi". Antaa tunteen tulla. Itkeä kun itkettää, joskus on pitänyt itkeä kolme päivääkin yhteen menoon, mutta aikanaan sekin itku loppui. Monet tunteet olen käsitellyt puhumalla toisen ihmisen kanssa tai kirjoittamalla niistä. Olen kirjoittanut sekä kirjeitä (jotkin niistä olen lähettänyt, joitakin en) että päiväkirjaa. Varsinaisessa terapiassa en ole käynyt, mutta ammattilaistenkin kanssa olen keskustellut. Olen myös ollut ryhmissä, joissa on käytetty esimerkiksi psykodraamaa.
Alkoholismi tunne-elämän sairautena tarkoittaa minulle (ja tämä on siis vain minun tulkintani) juuri sitä, että ei pysty/halua/uskalla kohdata tunteitaan, usein ei edes tunnista eikä osaa nimetä niitä, vaan hukuttaa ne mieluummin päihtymällä.
Ei minulla tähän kysymykseen ”oikeaa” vastausta varastossa ole, jokunen lisäkommentti kuitenkin.
Itse olen pohtinut tätä asiaa siltä kannalta, että tunne-elämä joka tapauksessa lienee osa laajempaa ihmismielen kokonaisuutta. Tältä kannalta AA:lainen tapa erottaa tunne-elämä jonkinlainen erilliseksi mielenterveyden saarekkeeksi on aina tuntunut minusta jotenkin keinotekoiselta, haetulta.
Toisaalta jo rajanveto ihmismielen terveyden, sen eri asteisten häiriöiden ja suoranaisten sairauksien välillä on hankalaa sekin.
Alla on yksi linkki. Se saattaa selventää näkemystäni:
http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=tunne-el%E4m%E4&p_artikkeli=lmh00003
Itsestään selvää asiaa? Ainakin minusta, mutta entä käytännössä?
Mielenterveysasioista puhutaan julkisuudessa nykyään aika avoimesti. Julkkiksetkin ovat jo tulleet esiin. He kertovat vaikeuksistaan: masennusta, ahdistusta, stressiä, koulukiusaamista, päihdeongelmaa, jne.
Yhtäältä olen havainnut, että mielenterveys –sanan liittäminen keskusteluihin raittius/-päihdepiireissä on jonkinlainen tabu. Yhtälailla AA:ssa kuin muissakin keskustelupiireissä.
Ensimmäinen vaihtoehto:
Onko kysymys vain siitä, että keskustelujen käyminen mielenterveydestä tunne-elämä –otsikon alla koetaan jollain tapaa turvallisemmaksi?
Toinen vaihtoehto:
Onko mahdollista, että sellainen johtaa (tai on jo johtanut) siihen, että mielenterveyden asioista ei juurikaan ole mahdollista keskustella näissä ryhmissä?
oliko kysymyksesi suunnattu minulle, mutta koska se oli kommenttini alla niin vastaan siihen. Vastaan kuitenkin vain ja ainoastaan omasta puolestani, en AA:n puolesta.
Ensimmäinen vaihtoehto: minusta termi "tunne-elämä" on aika epätarkka ja kansanomainen, käytän sitä vain satunnaisesti kun heitän esimerkiksi että "tunne-elämä kieputtaa taas tähän aikaan kuukaudesta :-)" Silloin siihen sisältyy nimenomaan tuo hymiö. En kyllä muista paljon käyttäneeni sanaa "mielenterveyskään", se taas kuulostaa turhan steriililtä. Tuntuisi hullulta sanoa, että "en ole tänään mieleltäni ihan terve" (vaikka epäilemättä moni palstalaisista pitää tuota lausetta täysin paikkansapitävänä...)
En oikeastaan tiedä mitä sanaa käytän. Sitä kai, mikä milloinkin vaivaa. Eli joskus ottaa päähän ja joskus v*ttaa (mikä on sama asia mutta isommassa mittakaavassa). Siinä kai ne yleisimmät tunne-elämän/mielenterveyden häiriöni.
Toinen vaihtoehto:
"Näissä ryhmissä" tarkoittanee AA-palavereja? Jos, niin niissä ryhmissä minulla ei ole tapana puhua sen paremmin tunne-elämästä, mielenterveydestä kuin v*tuksestakaan. Ne asiat puhun normaalissa vuoropuhelussa ystävien/kummin kanssa, puhelimessa tai ihan nokakkain.
Kiitos kommenteistasi.
Epävirallisesti on tarkoitukseni koko ajan ollut kysyäkin. Mielestäni se on itsestään selvää?
Haluan täsmentää; tarkoitukseni ei ole tyrkyttää yleispätevää, korvaavaa terminologiaa AA:n käyttöön.
Tärkeintä mielestäni on se, että asioista voidaan puhua. Mukavampaa toki on, kun asioista voidaan puhua oikeilla nimillä.
Esimerkiksi:
Yleisin kansansairautemme masennus kaikkine alatyypityksineen sijoittuu mielenterveys-otsakkeen alle.
Me kaikki ymmärrämme varsin hyvin masennuksen ja alkoholismin väliset keskinäiset syy- ja seuraussuhteet. Mielestäni kysymys on asiasta, josta on välttämätöntä ja luonnollista voida keskustella silloin, kun alkoholismia käsitellään.
Masennus on sana. Masennus on myös asia. Oma tuntumani ja käsitykseni on se, esimerkiksi masennustyyppisiä asioita ei AA:laisissa keskusteluyhteyksissä haluta käsitellä.
En ymmärrä miksi.
Oletko ryhmässä koskaan kuullut jonkun kertovan masennuksestaan, käyneen lääkärissä, saaneen sairaslomaa, saaneen keskivaikean masennuksen diagnoosin, siihen sopivan lääkityksen?
Jos et ole kuullut, voiko syy siihen olla se, että tällaisista ei ns. ole tapana puhua?
Jos olet kuullut, miten asiaan on suhtauduttu?
useitakin kertoja, eikä niihin puheenvuoroihin ole suhtauduttu sen kummemmin kuin muihinkaan.
Olen itsekin käynyt lääkärissä, saanut masennusdiagnoosin ja mielialalääkityksen. Minulla ei kuitenkaan ole mitään tarvetta puhua siitä AA-ryhmissä. Ei siksi, että se olisi tabu tai kielletty puheenaihe, vaan siksi että minulla ei ole mitään *tarvetta* puhua siitä.
Tässä tullaan nyt taas siihen iänikuiseen kysymykseen ovatko AA-palaverit terapia- tai keskusteluryhmiä, joissa käydään purkamassa omaa vointia vai ovatko ne jotain muuta. Minulle (huom. *minulle*) ne ovat muuta. Ne ovat sanomansaattotilaisuuksia. Kun menen AA-palaveriin, menen sinne tavatakseni muita AA:laisia, kuullakseni heidän kokemuksiaan AA-ohjelmasta ja kertoakseni omia kokemuksiani *nimenomaan niitä muita paikalla olijoita ajatellen*. En mene kertomaan kuulumisiani tai puhumaan ikävistä asioista (kuten terapiaryhmässä tehdään), jotta *minun* oloni helpottuisi.
Minun ymmärrykseni mukaan AA-ryhmät järjestävät säännöllisesti kokouksia, jotta mahdolliset tulokkaat tietäisivät missä he voivat tavata toipuvia alkoholisteja ja kuulla lisää toipumisohjelmasta. En siis mene AA-palaveriin "tyhjentämään itseäni" vaan kuuntelemaan ja mahdollisesti jakamaan omaa ymmärrystäni ja kokemustani AA-ohjelmasta.
(Suosin muutenkin tunnin palavereita, joten niissä ei ylipäänsä ole tapana pitää pitkiä, itsestä kertovia puheenvuoroja.)
Mielialalääkitykseni hoidan lääkärini kanssa, ja niistä "tunne-elämän kieputuksista" puhun kummini ja ystävieni kanssa palaverien ulkopuolella.
Eli minusta tässä ei ole kysymys siitä, saako AA:ssa puhua mielialalääkityksestä vai ei, vaan siitä mikä AA-palaverien funktio ylipäänsä on. Tiedän, että monet (useimmat?) pitävät hoitavana nimenomaan sitä, että saa käydä palavereissa puhumassa omat asiansa. Minulla on toisenlainen ymmärrys asiasta ja olen lötänyt kotiryhmän jossa ajatellaan samalla tavalla. Silloin kun olen vieraana muissa ryhmissä niin olen siellä *vieraana*, eli minulla ei ole syytä arvostella heidän käytäntöjään vaan olla kiitollinen siitä, että kyseisen ryhmän palvelijat ovat järjestäneet kokouksen johon minäkin voin esim. reissussa ollessani tulla tapaamaan toisia AA:laisia.
ja olen puhunut. Sinä ehkä et ole käynyt AA-ryhmissä, kun kysyt tällaista asiaa. Toisinaan kerron omista kokemuksistani, jos ne liittyvät käsiteltävään askeleeseen tai perinteeseen. En toki jokaisessa palaverissa. Usein kuulen aa-laisten kertovan näistä asioista, koska siviilielämässä niistä puhuminen voi olla vaikeaa, kun "terveillä" saattaa olla ennakkoluuloja tai he vaivautuvat niistä puhuttaessa. Ryhmissä on totuttu kuulemaan koko ihmiselämän skaala.
> eikä niihin puheenvuoroihin ole suhtauduttu sen kummemmin kuin muihinkaan. >
puheenvuoroja ei saa arvostella eikä kommentoida.jokainen alkoholisti puhuu oman asiansa vuorollaan.eli kuinka niin suhtautua?
"puheenvuoroja ei saa arvostella eikä kommentoida."
Sanotaan missä? Ehkä jossain terapiaryhmässä mutta ei kuitenkaan ainakaan AA-kirjallisuudessa.
Älyttömät ketään hyödyttämättömät pölpötykset kuuluvat muualle kuin AA:han ja hyvin joutaa keskeyttää sellaiset joutavuudet ainakin niissä ryhmissä missä minä käyn.
Täytynee jatkaa rekisteröitymättömänä, koska nimimerkkini on joku muu rekisteröinyt....
En tiedä terapiaryhmistä yleensä, mutta sen kokemuksen perusteella, mikä minulla niistä on (sairaalasta kotiutuville mielenterveyspotilaille järjestetty), niin siellä ei kylläkään kerrottu ikäviä asioita, vaan suunniteltiin tulevaisuutta ja pyrittiin löytämään selviytymiskeinoja ja uusia ajatusmalleja. Ryhmän vetäjä oli ammattilainen, joka valtaosin seurasi keskustelua sivusta ja tarpeen tullen ohjasi "raiteilleen", jos juttu alkoi kääntyä negatiivisten asioiden käsittelyksi. Niitä siis pyrittiin välttämään.
En tiedä, mistä tuo käsitys terapiaryhmien pahoinvoinnista juontaa, mutta ehkä sellaisiakin on, koska näin kirjoitetaan. Minulla on kokemusta vain yhdestä terapiaryhmästä ja siitä minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa.
Sen sijaan minulla on myös kokemuksia vapaammista masentuneiden vertaistukiryhmistä, joita ei kukaan ohjannut. Niissä voitiin todella huonosti ja enimmäkseen vertailtiin lääkityksiä ja kerrottiin, mitä hullua oli tullut tehdyksi ja sitäkin enemmän, mitä oli jätetty tekemättä.
AA-palavereissa en muista koskaan kertoneeni masennusdiagnoosistani. Yhden toisen diagnoosin olen kyllä maininnut joskus puheissani eikä siihen kukaan tainnut ottaa mitään kantaa. Tuon diagnoosin olen silloin tällöin sanonut ihan sen vuoksi, että se saattaa kuulijoille selittää puheenvuoroni järjettömyyden, mutta toisaalta olisin voinut sen tehdä yhtä hyvin viitaten savolaiseen syntyperääni :) (Muitakin diagnooseja olen saanut, mutta koskaan papereissani ei ole lukenut: alkoholismi tai sen koodi)
Krisse63
Tuolla joku taisi epäillä, että en ole AA-ryhmissä koskaan käynytkään. No, hän ei varmaan edes lukenut tämän ketjun aloitustekstiä.
Minulla on kokemusta lukuisista ryhmistä. Kertaan vielä, että en koskaan kasvanut AA:han sisään, mutta en sieltä ole koskaan ovet paukkuen lähtenytkään. Elän AA:n suhteen täysin rauhanomaisessa rinnakkaiselossa. Kaveripiiriini kuuluu monia AA:laisia.
Oma kokemukseni ryhmistä on se, että puheenvuoroja voi kommentoida.
Siihen on monia mahdollisuuksia ja tapoja, suoria ja epäsuoria. Varsinaisessa palaverissahan on ns. nokitusmahdollisuus, jota jäljempänä puheenvuorossa olevilla on mahdollisuus käyttää. Kunkin ryhmän vetäjän ja kunkin ryhmän oma käytäntö tarkemmin määrittää missä tämä veteen piirretty raja kulloinkin liikkuu.
Miten sitten kommentoidaan epäsuorasti?
Yksi tapa on "hyminä". Nimensä mukaisesti se on tapa, jolla sopiviksi katsotut lausumat palkitaan. Aikanaan toin ryhmässä esille asian, että olin alkoholismissani käynyt tosi alhaalla, peräti deliriumissa, juoppohulluudessa asti. Vieläkin muistan elävästi sen innostuneen hyminän, jonka esiintuloni sai aikaan. Olin näemmä, yleisen katsantokannan mukaan, onnistunut tavoittamaan deliriumin, alkoholismin kruunun ylimmän kruununjalokiven. Selkääntaputtelijoista ei kyllä ollut silloisen palaverin tupakkatauolla pulaa. Yksi epäsuora kommentointitapa muuten siinäkin.
Vähän nurinkurinen tilanne toisaalta. Deliriumhan on yksi vaarallisimmasta mielenterveyden sairauksista. Ja jo pelkästään suoran kuolleisuusriskiprosentin perusteella.
Miten sitten esimerkiksi masennuksen kohdalla? Olen ottanut sen esimerkkinä tähän keskusteluun mukaan. Itse en kylläkään masennusta sairasta.
Minulla on kolmen sortin kokemusta. Ei kai lie yllätys että alkoholisteissa (myös aa:laisisssa) on paljon masennuksesta kärsiviä. Ainakin masennus oli niissä ryhmissä, joissa itse kävin, verrattain yleinen puheenvuorojen aihe. Suhtautumistapoja olivat nämä:
1. ensimmäinen masispuheenvuoro toi kohtalotoverit kaapista,
2. masispuheenvuoro sai aikaan paheksuntaa ja ruotuunpalauttamista tyyliin "täällä hoidetaan vain alkoholismia",
3. masispuheenvuoroon ei reagoitu mitenkään.
Kakkonen tuntui pahalta mutta tuo kolmas, kylmän kalan kaltainen suhtautuminen, oli minun itseni vaikeinta kestää. Se tuntui jotenkin... niin... no, välinpitämättömältä.
Saman huomion tein muuten minäkin: sitä kirkkaampi kruunu oli tiedossa mitä pohjemmalla, hullumpi tai epätoivoisempi oli ollut. Maniat, psykoosit, deliriumit ja itsariyritykset rulettivat. Ne tekivät "sairaudesta" jotenkin käsinkosketeltavaa ja yhä läsnäolevaa. (Luulen.) Ehkä myös kauhu- ja varoaspekti oli vahvasti muisteloissa mukana.
jälleen vain olevani onnekas, kun voin asua seudulla, jossa on mahdollisuus valita useista eri ryhmistä. Oma valintani ovat ryhmät, joiden palavereissa puhutaan toipumisesta, ei sairastamisesta.
Eikö "toipumisen" kannalta ole eriarvoisen tärkeää saada puhua myös esimerkiksi masennuksesta ryhmissä? Koko "sairaus" on sellainen vyyhti, että siinä pyörivät niin juomahimot, häpeät, itsetunnonpuutteet kuin masennuksetkin yhtenä kurana. Jotta todella tapahtuisi "toipumista" (mitä se sinun mielestäsi on?) pitäisi saaa myös "sairastaa" eli purkaa pahaa oloa. Eivät kaikki pääse terapiaan!!!
Tämä "meillä ei sairasteta, meillä toivutaan" -löpinä kuvottaa minua. Anteeksi että sanon suoraan.
sitä sanoa suoraan ja onneksi *on* erilaisia ryhmiä. Minusta se ryhmässä puhuminen ei vain mitenkään liity toipumiseen (siis *minun* näkökulmastani, tiedän että monet muut ovat eri mieltä). Minusta on tärkeämpää, että on kummi ja/tai muita tukihenkilöitä, joille puhua, koska heiltä saa myös palautetta ja neuvoja. Ja ne häpeät, syyllisyydet ym tunteet olen itse käsitellyt neljännen ja viidennen askeleen avulla, ja niitä askeleita tarvitsen jatkossakin kun uusia asioita nousee pintaan.
Painotan koko ajan sanaa *minä* juuri siksi, että kyse on henkilökohtaisesta näkemyksestäni. Se ei ole muiden näkemystä parempi tai huonompi.
Ja onneksi ON erilaisia ryhmiä.
Helsingissä on tosiaan ryhmiä joka lähtöön ja joka päivä, joten on valinnanvaraakin.
Kummi ei ole masennuksen asiantuntija. Kummilta voi tulla jopa ohjeita jättää masislääkitys pois. Itse sain aikoinaan mitä merkillisimpiä neuvoja näiltä mainitsemiltasi "asiantuntijoilta". Onneksi (tai epäonneksi, mistäs minä tiedän) meikämiehellä oli sitä paheksuttua ylpeyttä pitää oma harkintakyky. Kaikki eivät ole yhtä vahvoja.
Kuten itsekin sanoit, näkemyksiä on monia. Harmi vain, että pikkupaikkakunnilla on tyytyminen usein yhteen vaihtaehtoon, miellytti se tai ei.
masennus kyllä (*minun* käsitykseni mukaan) poistu myöskään ryhmissä puhumalla. Masennus vaatii asianmukaista hoitoa asianmukaiselta taholta, joka usein on psykiatri, psykoterapeutti tai lääkäri.
Erilaiset ihastumiset ja vihastumiset sen sijaan ovat (*minun* mielestäni) asioita, jotka kuuluu puhua nimenomaan kummin tai ystävien kanssa.
Ja mitä toisilta saatujen ohjeiden tottelemiseen tulee niin ainakin kotiryhmässäni muistutetaan aina, että "puheemme eivät edusta AA:n kantaa kokonaisuudessaan, olet vapaa hyväksymään tai hylkäämään ne" ja muistutetaan että AA:n ohjelma löytyy Isosta Kirjasta.
Mutta nyt on vihdoin tämä työpäivä pulkassa ja siirryn kotiin...
Opin kylläkin AA:ssa jotain. Samastumisen kokemus vahvisti aiempia epäilyksiäni siitä, että universumin akselin tappi ei ehkä sittenkään ole oman napakuoppani varassa.
Minua eivät ontot palopuheet AA:ssa juuri kiinnostaneet. Kotiryhmä-henkisiä ryhmiä vierastin kaikkein eniten.
AA:n palaveritekniikka oli minulle alussa kauhistuksen kanahäkki. Onhan toisen ryhmäläisen puheenvuoron suora kommentointi esimerkiksi keskeyttämisen kautta kielletty. Ryhmän vetäjät puolestaan alussa joutuivat keskeyttelemään ja toppuuttelemaan, kun en millään pystynyt pidättelemään sappea nahoissani.
Niin, ja sitten punasteltiin. Sekin vielä.
Ajan oloon, aika nopeasti vaiva helpotti. Huutamisen sijasta opin keskittymään kuuntelemiseen. Henkistä kasvua, mitä lie. Kasvunvaraa minulla tässä suhteessa olikin kyllä, kun nollaviivalta todennäköisesti aloitin. Kasvunvaraa piisaa edelleen, loppuelämän verran.
sAAmari ei ole edes AA-lainen, eikä hän ole koskaan edes ollut sellainen, hän puhuu AA:sta ja AA-laisuudesta. Todellisuudessa hän on Anonyymi Alkoholisti/ bill W:n ystävät ry. joka ei ole AA vaan AA:n ulkopuolinen kuten A-kiltakin. Suomessa AA toimii nimellä Nimettömät Alkoholistit.
sanovat tuoreimmat tutkimukset. Ei ehkä ihan kokonaan, mutta puhuminen aktivoi aivoissa sellaisia alueita, jotka masentuneella ovat "surkastuneet".
Krisse63
Eikä tarvitse syödä sipramiilejakaan enää. Nimenomaan puhuminen, puhuminen ja puhuminen oli kaiken parantumisen alku.
Riittääkö jos puhuu omalle peilikuvalleen vai pitääkö välttämättä olla muita kuulijoita?? Perustelut?
vastarannan kiiski olet! Minä ainakin lähtisin naaraan sua ylävirrasta jos joutuisit veden varaan, ois jotain mahdollisuuksia sinut sitten pelastaakin.
Ja se että masennusta voi hoitaa ryhmässä ja vieläpä paremmin tuloksin kuin pelkästään kummin kanssa, olen saanut kokemuksien myötä kuulla ja kokea satoja kertoja. Olen osallistunut palavereihin Helsingissäkin, ja käymissäni palavereissa sielläkin on ollut lupa myös sairastaa, tosin totesithan että siellä on vara valita, ois vain kiva tietää se sun ryhmäs missä se piileksii? Tultais varmaan porukalla käymään,tiedä vaikka toivuttais täysin terveeksi, tarkoitan että kolotuksetkin lähtis. Olen käynyt myös ulkomailla AA-ryhmissä, ja kaikissa sielläkin käymissäni ryhmissä, on puhuttu vapaasti masennuksista, vihastumuksista ja ihastumisitakin.Sanomaahan saatetaan "ulkona", eikä sillai, että käydään kalasteleen kummitettavia toisista ryhmistä! Anonyymeistä osa harrastaa tätä kalastelemista vieläkin ja väittävät sen olevan ihan oikeutettuakin, no tapansa kullakin.
Ethän sinä vain ole vielä alkanut ketään kummittamaan, silloin kyllä kummitettava vihastuis, josko ihastuiskin?
Se että meillä AA-ssa on toipumisohjelma 12/12 käyttäkäämme sitä. Isoa kirjaa luetaan kotona, ja opitaan sieltä, pääasiallisesti, miten AA toimi kolkut-luvun lopulla. sAAmarillakin on sellainen tasku-koossa, se vain on aina hukassa.(suomen-kielinen) No kyllä hän sitten löytää englannin-kielisen tai viron-kielisen, ku hätä tulee tänne kirjuttaa, että pääsee pätemään, että kyllä kielissä löytyy::))))(ps, olen vähän kade,join silloin kuin sAAmari opiskeli kieliä)
Eihän tää nyt vain käynyt henkilöön käyväksi, näin ystäväin kesken? Laske 10001-n ja vastaa sitten, jookosta joo.
Osoitit viestisi sAAmarille mutta saanen kysyä. Eikös juuri se iso opus ole se aa:n raamattu ja 12 & 12 lähinnä Billin omia horinoita? Eli eivätkös nämä sAAmarilaiset itse asiassa ole palanneet juurille, kun lukevat aa-raamattua paltsuissa ja Billin omia päätelmiä kotona, työpaikalla, bussissa jne? Luulenpa muuten, että juuri nämä aa:laiset, jotka ottavat Billin kirjoitukset lähes pyhinä, ovat ryhtyneet pitämään masennusta kiellettynä puheenaiheena. Bill itse kärsi siitä hautaan asti ja piti sitä pahimpana luoteenheikkoutenaan ja soimasi itseään siitä, kun ei saanut sitä poistumaan rukouksella ja mietiskelyllä. Jospa nurinkurinen suhautuminen todellakin juontaa Bllin omasta suhtautumisesta? Hän kun piti juoppoutta sairautena ja masennusta syntinä vaikka asia on lähinnä toisin päin.
laskemisen nyt ja palaan asiaan kun olen päässyt 10001:een. Tosin pitää välillä hoidella muitakin asioita, joten saattaa kestää. Toivotaan, ettei laskut mene siinä sekaisin.
1,2,3,4,5,6...
;-)
Sattuipa sopiva mainos tuohon viestisi, joonatan, yläpuolelle. Siinä luki ainakin äsken oikein isolla:
"hp Laki - Riita- & Rikosoikeudenkäynnit.
Maksuton alkuneuvottelu"
:-D
Unxuti unxuti.
Millä mandaatilla sinä asetut portsarin asemaan maailmanlaajuisessa yhteisössä?
Käytetty toipumisohjelma Suomessa ( AA-ryhmissä )on 12 askelta ja 12 perinnettä ja tätä samaa kirjaa käytetään toipumisohjelmana myös muissakin maissa, "isokirja" on perusteos joka kirjoitettiin silloin kun AA:n jäseniä oli vähän. Bill kirjoitti 12/12 kirjan sitten myöhemmin ja samalla hän kirjoitti toisen painoksen kirjasta Nimettömät Alkoholistit, näitä molempia kirjoja voi käyttää toipumisohjelmana mutta kuten jo kirjoitin 12/12 käytetään lähes kaikissa AA-ryhmissä, Anonyymit Alkoholistit tietojeni mukaan käyttävät toipumisohjelmanaan Nimettömät Alkoholistit kirjaa ( isoakirjaa ) ja heidän ryhmätoimintansa myös poikkeaa aika suuresti AA-ryhmästä, enempiä en halua julkisella palstalla "hämmentää"
yleistää liikaa. On Anonyymien ryhmiä, joissa luetaan myös 12/12 -kirjaa, ja Nimettömien ryhmiä joissa luetaan Isoa Kirjaa. Ja toisinaan ryhmissä luetaan "Kesäopasta" ja olenpa kuullut joskus luettavan jopa Kolumbusta! Perinteitäkin on luettu ainakin joissakin ryhmissä siitä lyhyestä, kuvitetusta versiosta.
Sitten on ryhmiä/palavereja, joissa ei lueta mitään muuta kuin AA:n määritelmä.
Jokainen ryhmä on itsenäinen.
Lisäisin vielä, että (joidenkin) Anonyymien ryhmätoiminta poikkeaa joissakin kohdin *Nimettömien Alkoholistien ryhmätoiminnasta Suomessa*. AA kokonaisuudessaan on kuitenkin paljon enemmän kuin Suomen Nimettömät Alkoholistit.
Toipumisohjelmasta sen verta: Bill kun kirjoitti 12/12 toipumis ohjelmaa hän tosin kärsi masennuksesta, mutta hän ei muuttanut mitään mitä askeleisiin tulee. 12/12 pureituu askeleisiin ja perinteisiin vain syvällisemmin kuin mitä ne on esitetty Isossa kirjassa, ja tuo esiin sellaisiakin tärkeitä asioita alkoholisteille mitä Isossa kirjassa ei ole mainittu. Juuri sen takia 12/12 otettiin maailmalla käyttöön toipumisohjelmana!
Bill W-n masennuksen vuodethan olivat juuri ne vuodet 1944-1955 jolloin hän teki perusteellisemman ja voimaperäisemmän työn AA-n hyväksi. Sillon hän kasasi Palvelun rungon, julisti AA-n täysiikäiseksi, toi julkisuuteen palvelurakenteen täydellisenä ja jätti toveripiirin vastaamaan toinen toisistaan.Vasta silloin hän vapautui masennuksestaan.
Vielä tuosta miten hän hoiti masennustaan niin kyllä hän teki sitä enemmän fyysisellä kuin henkisellä tasolla,söi vitamiineja, kokeili jopa LST-tä, silloinhan ei vielä tiedetty mitä kyseinen aine on, pystyi myös lopettamaan LST-n käytönkin ilman senkummempia vieroitushoitoja. Masennus mistähän kärsi johtui siitä hänen silloin tekemästään suunnattomasta työstä, stresistä. Hänhän tunsi kuitenkin että moraalinen vastuu on hänellä, kuten näkökykykin, AA-ta koskevissa asioissa.
Vilä siitä masennuksesta niin kyllä ne ryhmät joissa käytetään 12/12 ohjelmaa, puhutaan masennuksesta sairautena, josta niin monet alkoholistit kärsii, miltei kaikki kun tulevat AA-ryhmiin.
siskoseni, siitä että AA on paljon enemmän mitä Suomen Nimettömät Alkoholistit,ainakin ryhmä tasolla, mutta myös enemmän kuin Bill W.läiset! Asiahan on niin että on paljon AA-ryhmiä ympäri maailmaa, joissa ei tiedetä AA-sta paljoa muuta kuin Toipumisohjelma, oli se sitten Iso kirja tai 12/12. Olenkin sitä mieltä että jokaisessa ryhmässä tulisi olla joku joka olisi niinsanotusti kirjanoppinut, niinkuin aikoinaan strog_goffee täällä kirjoitikin! Mutta sekin on liikkaa vaadittu, on aina olemassa suuri määrä ryhmiä jotka ovat vain joo joo miehiä ja naisia.
Tuo mistä kirjoitit siskoseni että joidenkin Anonyymein ryhmätoiminta poikkeaa jossain kohdin Nimettömäin ryhmätoiminnasta, on minulle yllätys, koska olen luullut että he kulkevat eri polkua kaikki!
Haluisin sanoa noista perinteistä sen verta, että niitä tulisi tarkastella ja lukea enemmän joka ryhmissä, mutta ryhmäthän ovat itsenäisiä, niin minun sanani ei paljon paina, ja hyvä ettei painakkaan!
Minä en teissä Bill W-läisissä muuta ihmettelekkään kuin sitä että heti täytyis olla valmis. Esimerkiksi Neljäs Askel. Suoritimme perusteellisen ja moraalisen itsetutkistelun. Sitä ei kaks-kolkytvuotta juonut alkoholisti pysty aivan hetkeen tekemään raitistuttuaan, oli sitten kummi millainen hyvänsä. Uskon että minulla on asiasta kuulemiani kokemuksia riittävästi, moni on palannut juomakenttille takaisin juuri sen takia kun on lähtenyt tekemään neljättä askelta liian aikaisessa vaiheessa, perusteellisesti. Kolmaskin askel, vie oman aikansa ennenkuin sen pystyy omaksumaan. Minä olen vakaasti sitä mieltä, että ennsimmäiset asiat ensin. Turha kiiru pois, niin sillee se lähtee eteneen. Eläminen raittiina jo ihmetyttää aluksi tarpeeksi,eihän hättäilemällä ku niitä eräänlaisia lapsia!
Joko olet 9-ssä tuhannessa menossa rätingeissäsi?:)
Oli se Bill kyllä mahtava kaveri. Vaikka ihan stressi tuli ja kovasti masentamaankin alkoi, Bill se vaan rakenteli AA:n kondikseen vastuksista piittamaatta, välillä pikkusen happolappuja kielen alle ja niiltä retkiltä taas maan pinnalle palattua palvelurakennetta heti sorvaamaan! Ei onnistu tavalliselta tallaajalta tommonen. Tunsitko muuten Pilin henkilökohtaisesti kun kaverin elämän ja aatokset noin tarkkaan osaat selostaa?
jo laskuissa sekaisin. Olen muuten asunut joskus Vastarannankadulla, ja silloiset työkaverit sanoivat että on juuri sopiva osoite minulle kun olen aina sellainen vastarannankiiski. Mitä lie tarkoittaneet.
Vettä vähän pelkään, se ei oikein ole minun elementtini, joten toivottavasti en joudu ylä- enkä alavirtaan. Tarkoittaako tuo naaraaminen samaa kuin naaraan raahaaminen? ;-)
Kotiryhmäni paljastan kunhan tulet tänne syrjäkylälle käymään, jos uskaltaudut sitten sinne oikein tutustumiskäynnille. Noin yleisesti ottaen taisin todetakin jo, että minusta silloin kun muissa ryhmissä vieraillaan niin silloin niissä käyttäydytään kuin vieraat eli kukin ryhmä toimii tavallaan ja tällaisen juopon on parasta olla vain kiitollinen siitä, että ryhmän palvelijat ovat järjestäneet tilaisuuden osallistua palaveriin. Maassa maan tavalla ja ryhmässä ryhmän tavalla.
Mutta itsestäni vielä, että minun ihastukseni ja vihastukseni ovat sen verran tylsää sorttia, etten usko niiden muita kiinnostavan ja siksi en yleensä niillä muita myöskään pitkästytä.
Minä en ole ollenkaan TYLSÄ!
Hieman huvittaa tuo Joonatanin tekemä Bill W:n pyhimykseksijulistaminen. Bill W. oli kehittelemästään ohjelmastaan huolimatta koko ikänsä totaalinen moraalinen paskaläjä joka huorasi minkä kerkesi, pysyi koukussa tupakkaan niin että kuoli siihen, ja veteli happoa jaksaakseen kyhäillä lisää teesejään. Ja masennuksesta hän kärsi jo ennen aa:ta ja kärsi siitä hautaan asti.
minä olen. Ja tässä keskustelussa on menty taas sellaisille raiteille, jotka eivät johda mihinkään, joten on helppo laittaa kone kiinni ja lähteä kuluttamaan iltaa kokoukseen (ei-AA:laiseen vaan sellaiseen jossa kuulee vielä tylsempiä juttuja kuin omani).
Yli puolet viesteistä on skrivannut nicki sAAmari, joten ketähän tulee syyttää "raiteista"...?
Päätalo tais kysyä että tunsinko kaverin nimeltä Bill W, vastaukseni että jollainlailla, olttiin samaa rippikoulua, sillä erolla vain että eri aikaan ja eri paikassa. Olen myös lukenut hänestä joitain kirjoja et se siitä. Täydellinen ei ollut mutta sulkipa korkin monilta, pyri siihen!
aa:tomalle ajatukselle;: Jos hän nyt käytti vähän vieraita naisia niin ei kadehdita, minä en kyllä ollut kiilapoikana, olitko sinä?? Samanverrankaan ku teet työtä alkoholismin eteen ku Bill W, niin varmaan sinäkin olet jonkinlaisen hyväksynnän ja pilkankin aiheena! Minä en kaksinen paskaläjä ole, sinusta en tiedä.Aikalailla olet katkerakin kyseiselle kaverille vai liekkö vain kateutta? Tosiasia vain on että moni poika ja tyttö on päässyt kuiville hänen opeillaan.
...raitistumisia (joita ei itse asiassa ole niin valtavasti kuin aa antaa ymärtää) mutta kiistän sen, että olisin katkera. Miksi muuten tämä sana esiintyy niin usein täällä vastaväitteenä???????!!!.
Bill W:n promiskuiteetti oli sitä luokkaa että se meinasi romuttaa koko aa-liikkeen, ja aa-tovereiden täytyi puuttua asiaan. Bill W. oli kaksinaamainen paskiainen eikä mikään pyhimys, joka uurasti masennuksen uhalla aa:n hyväksi. Sori.
Kun Suomessa ei ole kahta AA-ta? ympyrä kuvastaa maailmanlaajuisuutta, kolmio kuvastaa toipumista/ yhtenäisyyttä/ palvelua. Bill W:n ystävät ry. ovat Anonyymien palveluelin rekisteröity 1998. Anonyymit olisivat haluneet rekisteröidä yhteisönsä Anonyymit Alkoholistit ry. mutta tämä nimi on "varattu" Nimettömille Alkoholisteille= AA-lle, Suomessa ei ole kahta AA-ta ja nimettömät Alkoholistit eivät tee yhteistyötä ulkopuolisten kanssa, syy= he itse erosivat Nimettömistä Alkoholisteista mutta käyttävät siitä huolimatta peitenimeä AA. Heidän palveluelimensä muodostuu kahdeksasta henkilöstä ( Bill W:n ystävät ry.) ja he pitävät kokouksensa suljettujen ovien takana, jäsenistöllä näihin kokouksiin ei ole asiaa. Nimettömien vuosikoukset, palvelunkokous, kustannuksen kokous pidetään aina avoimena ja palvelijamme ovat yhdeksännen perinteen hengen mukaisesti suoraan tilivelvollisia jäsenistölleen, tämä asia tuli hyvin kongreettisesti esille esim. entisen MPV toiminnasta, ryhmät ilmoittivat että hän nauttii epäluottamusta ja näin hän erosi nimettömien palvelusta.
Jäsentenvälisiä, en ota kantaa.
Mutta jos saan arvata, veikkaan jotain seuraavista:
- potilas kunnossa, mutta väärin hoidettu
- potilas kuollut, mutta oikein hoidettu
- potilas kunnossa, mutta se on sattuma
- potilas kuollut, mutta ei ennen ruumiinavausta
että jos Bill W-tä ei olisi ollut ei olisi AA-yhteisöäkään! Omat vikansa toki hänellä oli, niinkuin nää naiset, jotka ei varmaan ainakaan hänen masennustaan helppottaneet. Vai oisko sittenkin? Tunetko olevasi paljon parempi ihminen kuin Bill oli? Josko hänellä oli omat vikansa, niin kyllä hän myös teki pyyteetöntä työtäkin alkoholismin eteen.
Minä en ihan noin nimittäis häntä. (kaksinaamainen paskiainen) Mielestäni hän oli vikoinensa kuitenkin tärkeä henkilö nimenomaan AA-yhteisöä ajatellen. Mutta tuostapa taitaa olla turha sun kanssa väitellä, olet jo moneen kertaan julistanut hänet kaksinaamaiseksi paskaläjäksi, sitä hän kait sitten on, kerta olet sitä mieltä. Mitäs me tuosta kinaamaan. Hyvää jatkoa ja raittiita päiviä sinulle....
kyvyttömyytenä rakastaa. Tarkoitan toista ihmistä, puolisoani, vanhempiani, sisaruksiani itseäni, Jumalaa ja kärsivää alkoholistia. Alkoholi toimi lääkkeenä, mutta johti fyysiseenkin riippuvuuteen. Itsesäilytysvietin rippeet saivat minut kuitenkin turvautumaan itseäni suurempaan voimaan ja pääsin AA:han.
Vastasin hiukan sivuun, kysyithän oikeasti miten käsitän tunne-elämä-käsitteen. Ehkä se on suhtautumista asioihin. Ne joko liikuttavat minua tai eivät. Useimmiten liikuttavat, jos minun etuihini kosketaan ja eivät, jos muille käy huonosti. Toisen hyvinvointi saattaa aiheuttaa kateutta.