Ihan vain tiedoksi niille ihmisille (etenkin miespuolisille) jotka odottavat tätä illan elokuvaa, että ei ole katsomisen arvoinen.
Kyllä huomaa heti että se leffa on naisen ohjaama, kun seksiä kyllä riittää, mutta elokuvassa vilahtaa vain miehen sukuelin, näin ainaki olen kuullut.
Eli miehen muna kyllä näytetään, mutta ei naisen pimppi.
Joten se siitä mielenkiinnosta.
Kyllä huomaa heti että se leffa on naisen ohjaama, kun seksiä kyllä riittää, mutta elokuvassa vilahtaa vain miehen sukuelin, näin ainaki olen kuullut.
Eli miehen muna kyllä näytetään, mutta ei naisen pimppi.
Joten se siitä mielenkiinnosta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Suomalaisen naisen sukuelin on liian tabu näytettäväksi Suomessa
ollut näytillä olevat tissit, niin kyllä olisin piilossa pitänyt. Sivukuvasta näki tyhjät, lerput, roikkuvat pussit, jotka selällään maatessa valahtivat kainaloihin. Kyllähän kaikilla saa olla luojan luomat, mutta pitäisi olla jonkin verran itse kritiikkiä, mitä kaikkea kehtaa näyttää. Kai tässäkin raha ratkaisi.
Sinä et kuule ole tainnut nähdä rintoja jotka valahtaa kainaloihin. Ihan oikeasti, jos noi oli sun mielestä sellaiset niin suuretpa on luulot rinnoista. Se, että valahtaa kainaloihin tarkoittaa sitä, että ne osuu sänkyyn hei keila.
Minkähän ikäinen mahdat olla? Kyllä ne elokuvassa vilahtaneet rinnat olivat ihan normaalit (sen ikäisen) naisen rinnat. Varmasti löytyy timmimpiäkin, mutta varmasti muodottomampiakin. Pitäisikö normaalien naisten elokuvissa esiintyminen kieltää ja laittaa tilalle vain silikonitissisiä naisia?
tissejä on sen verran tullut nähtyä, että nämä kyseiset olivat juuri sellaiset tyhjänlaiset pussit. Ja näkihän sen jo nännin paikasta, että tytöllä oli melko rupsastaneet tissit. Kaikki kiinteys puuttui, vaikka kyseessä oli melko nuori nainen. Kiinteä tissi olisi sojottanut uljaasti ylöspäin. Ja kun tyttönen sattui olemaan kontallaan, niin kyllähän ne tyhjät pussit huomasi vielä paremmin. Minä olen tissifani, ja seuraan tämän tyyppisiä asioita, ja tarkkaan.
paljon veltommat. Ennenkuin julkisesti alkaa tissejä näyttelemään, pitäisi kyllä olla jotakin näytettävää ja jonkinlaista itsekritiikiä. Kyseiset tissit olivat liian eläviä ja liian paljon muotoa muuttavat. Joko roikkuivat tyhjinä pusseina, tai sitten olivat kainaloissa. Ei kiinteä naisen rinta ole sellainen. Nännin paikkaa seuraamalla asian huomaa helposti. Normaali naiset pitävät tissinsä piilossa. (filmissähän oli kyseessä sairas ihminen)
Siis kuvauksesi viittasi teinin rintoihin tai vaihtoehtoisesti silikonirintoihin. Naisena tiedän, että ne eivät tosiaan mitkään tyhjät pussit ollut. Kuule älä selitä kun et tiedä mistä puhut. Varmasti et ole yhtä kokonaisvaltaista kuvaa saanut naisten rinnoista kun nainen voi itse saada. On tissien näkemisesi perustuvat netissä oleviin kuviin, tai teinien rintoihin niin niihen verrattuna voivat olla lerput. Muuten ei. Uljaasti ylöspäin sojottavat tissit on vain teineillä eikä läheskään kaikilla. Jos aikuiselta löydät sellaisen uljaan niin aika hyvä munkki käy (enkä tarkoita paranneltuja rintoja). Eikä se näyttelijä nyt niin nuori nainen ollut, esitti äitiä.
Oletko 14-vuotias? Ei nännipaikka mitään kerro...olet teini-ikäinen jos niin luulet.
seurannut nännien paikkaa. Leffassa, kun nainen oli kumartuneena, tissit muodostivat kärjellään, nännin päällä seisovan tasasivuisen kolmion. Seisoma asennossa rinnat olivat melkoisen litteän roikkuvat, ja kun nainen heittäytyi selälleen, rinnat lurpahtivat kainaloihin, ja nännit erkaantuivat tosi kauas toisistaan. Ei tästä tarvitse kiihkoilla, riittää kun ottaa mittanauhan, ja sitten mittaus. Tosi asia on, että rinnat olivat melkoisen löysät.
kun et edes naisena tunnista löysiä tissejä. Tiedän kyllä hyvin, että ne tisulit ovat teille monille arka paikka, mutta kyllä luonnossa silti näkee hyvin usein kiinteää tavaraa. Jos ne tissit selällään maatessa valahtavat kainaloihin, niin kyllä uljaus on hyvin kaukana niistä. Mittaus on hyvin helppo tapa ratkaista tämäkin kysymys. Ei tarvitse muuta kuin mitata nännien etäisyys toisistaan seisoma-asennossa ja toinen mittaus selällään maaten. Helppo nakki. Mutta jos ero sattuu olemaan useita senttejä, ei voi muuta kuin tunnustaa, että lerput ovat.
..nähnyt niitä OIKEASTI löysiä tissejä. Siis niitä jotka ulottuu yli navan kun istutaan. Niitä jotka ovat lerppuutensa takia väärässä paikassa! Paljon alempana kuin normaalisti. Siis eihän nuo mitkään silikonirinnat/nuoren naisen rinnat olleet, mutta eivät LÖYSÄT´. Normaalit ne oli, koska siinä elokuvassa ei voi sanoa, että ne olisi valahtaneet kainaloihin, koska näin ei ole käynyt. Et ole vain tainnut koskaan nähdä sitä oikeasti tapahtuvan, jos tuo oli mielestäsi sitä!! Ihan oikeasti, kasva aikuiseksi ja lakkaa valittamasta rinnoista, jotka olivat normaalit. Ja uljauteen vaikuttaa myös kuinka kiihottuneessa tilassa on, tuskin tuollaista elokuvaa tehdessä on kaikista kiihkeimmillään.
..kyllähän ne monasti valahtivat kainaloihin, mulla on kyllä leffa taltioituna, ja voihan tuon aina tarkistaa, vaikka pysäytyskuvalla. Ei ne nyt sellaisia vanhan mummun navassa riippuvia olleet, mutta kuitenkin melko löysät, sano sitten asiasta mitä tahansa. Jos ne valahtavat, niin ei siinä enää mikään kiihko auta. Valahtaminen helppo mitata nännien etäisyyksillä.
Mikä sua riepoo kun pitää tänne tulla mittanauhan kanssa valittamaan jostakin rinnanmitasta. Ei kais nyt keski-ikäisen, synnyttäneen naisen meijerit ole mitään teinikartioita. Minusta noi on just ihanat. En ymmärrä sitä, että naiskauneutta ei arvosteta, jollei ne ole just jonkun määrätyn muodin tai mitan mukaisia. Mikään ei ole kamalampaa kuin muotilehden anorektikot, joilla ei ole tissejä tai peffaa laisinkaan. Normaali nainen monimuotoisine piirteineen vetoaa paremmin.
Sanoohan sen järkikin, että mitä isommat tissit, sitä enemmän maan vetovoima vetää niitä puoleensa. Edes 16-vuotiaan jättimeijerit ei voi millään olla terhakkaat. Kuka kaipaa terhakkaita. Hyh, se on poikamaista. Parasta on just isot, pehmeät ja kuumat tisut.
olikin kyse. Kirjoitit kaikki tarvittavat kriteerit. Mutta leffasta ne puuttuivat. Kyllähän nainen saa näyttää miltä tahansa, mutta ei sitä kaikkea tarvitse tulla julkisesti näyttelemään.
jos se alapää olisi sattunut olemaan samaa tasoa kuin yläpää, niin kävi oikein hyvä tuuri, että sitä ei näytetty. Mistä ihmeestä tuollaisia hölskyviä utareita löytyy ??
siis, hyvät ihmiset, ONKO SILLÄ MITÄÄN VÄLIÄ, minkälaiset rinnat kyseisellä näyttelijällä on?! ei siitä kannata kuitenkaan mitään väittelyä alkaa pitämään..! huh huh, kyllä taitaa ihmisiltä oma elämä puuttua kokonaan...
niitä näytille pistää. Silloin täytyy kestää myös arvostelu, ja pitäisi olla jotakin, mitä näyttää..