Kuinka monelle yksinäiselle täällä kesä on jotenkin "tuskallinen" aikakausi? Rakastan kesää muuten, mutta josatain syystä AINA kun lähden ulos vaikkapa kaupungille tulen surullisena kotiin. Näkee sellaista mitä tietää ettei itse koskaan voisi kokea. Rakkautta, onnellisuutta ja kauniita ihmisiä. Minä en ole kaunis, en koskaan järin onnellinenkaan, eikä minuun takuulla voisi kukaan koskaan rakastua. En yksinkertaisesti siedä katsella rakastuneita pareja, toivoisin että heille sattuisi jotain kamalaa. Toinen heistä kuolisi pois. Toivon että raskaana olevat naiset saisivat keskenmenon, mitä helvettiä he niitä kakaroita tekevät kun niitä on jo liikaa maailmassa? Ja vielä luulevat tehneensä jotain ihmeellistä ja vaikeaa.
Miten yksinäiset vietätte kesänne?
Miten yksinäiset vietätte kesänne?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Viime kesänä tuli aika paljon lojuttua puistoissa, esim. alpparissa, kun huomasin että sinne raahautuu muitakin yksinäisiä otuksia (seurustelevat parit vähemmistö) lähinnä ryyppäämään tai polttamaan pilveä tai ottamaan aurinkoa tms. Alkoholin kulutus tosin kasvoi, kun ensin piti ottaa aina sixpäk mukaan, ja myöhemmin mäyris, jotta uskaltaisi mennä muiden viereen istumaan sen sijaan että nyhjöttää yksin jossain syrjäisemmässä puiston nurkassa.
mun mielestä jossain alpparissa tms. kyllä huippuahdistavaa, kun siellä nimenomaan on kaveriporukoita pitämässä hauskaa. ja yksinäisen paha olla. jos olet niin sosiaalinen, että voit vaan mennä johonkin ryhmään istumaan, etkä tunne itseäsi ulkopuoliseksi, niin sinulla ei ole ongelmia. sitä paitsi tosi ärsyttävää sellainen, kun stadilaiset "herkot" ja "nannat" chillaavat ja polttelevat...tekisi mieli mennä ja kusta päälle.
mutta kesällä tehtäviä juttuja on ainakin ulkoilmasta nauttiminen kaikissa muodoissaan, eli lenkit, pyörällähän pääsee ja näkee kaikenlaista jos lääniä riittää. pikkukaupungeissahan tämä voi olla ahdistavaa...
tapahtumat ovat kivoja, jos pystyy asennoitumaan niin, ettei toisten ryhmäoleminen häiritse.
isommissa kaupungeissahan riittää tekemistä ja väenpaljouteen voi "positiivisesti" hävitä ja vain istuskella ja tutustua näyttelyihin, konsertteihin, toreille ja sen sellaiseen.
ja vaikka sitä koko kesän ajattelee, että ehkä huomenna on jännittävä päivä ja tapaan jonkun josta tulee rakas ystävä - niin ei varmaan käy ja sen varaan ei voi olemistaan rakentaa.
ikävää, mutta niin se vaan on.
täytyy vaan ehkä ajatella, että jossain elämän ohessa yksinäinen löytäisi toisen yksinäisen. meitä kuitenkin on muitakin.
monitorin ääreltä sinne alppariin.
Siellä oli pari tuttuakin, joista yhden tunsin nimeltäkin, ja myöhemmin tuli toinenkin jonka tunsin nimeltä, niin ei tarvinnut kököttää erillään ahdistuneena.
Siellä vaikutti olevan vuoden toiset ulkoilmabileet, jotain äänentoistoakin, ylhäällä näköalapaikalla tanssilattialla 7-8 tanssijaa ja lisäksi joitakin kymmeniä muita hengailijoita, ja alakerrassa jotain grillausta ja oma äänentoistokin. Olin lähinnä siellä ylhäällä tanssimassa ja bilettämässä ja jonkin verran polttelemassa (lähinnä kohteliaisuussyistä, ainakin 4 jointista tarjottiin savuja).
Alpparikausi on selvästi jo alkanut. Jos tuntee itsensä yksinäiseksi niin sinne esim. voi lähteä, eipähän tarvitse nyhjöttää syrjällään tai lukkojen takana jos ei halua.
alppari? Olisin sinne varmaan liian vanha.
Eli linnanmäen vieressä oleva puisto.
Eilen tein sellaisen puistotilanteen kartoituskierroksen, heti kun pääsi pois toimistolta, menin ensin kiasman edustalle, siellä oli melko hyvin lähinnä punkkareita lojumassa ja värikkäitä mukavan näköisiä peikkotyttöjä, ketään tuttuja ei kuitenkaan näkynyt ja muutenkaan en ollut riittävän kännissä että olisin viitsinyt sinne jäädä lojumaan.
Sieltä kävelin kaisaniemen puistoon. Sekin oli melko tyhjillään ja tuttuja ei näkynyt, enimmäkseen siellä oli maahanmuuttajia jotka minut nähdessään riemastuivat ja huutelivat "haile selassie, man!", en kuitenkaan jäänyt sinnekään.
Kaisaniemestä lähdin ensin tokoinrantaan, joka oli aika tyhjillään, ja sieltä alppariin jossa oli lopultakin jotain elämää, pari tuttuakin ja muutama bilettäjä tanssimassa, minäkin menin sinne vain tanssimaan, ja loppuillasta kun alkoi tulla viileämpi, baariin joka tosin oli aika tyhjillään, kun ihmiset ovat kai keräämässä voimia vappua varten. Sielläkään ei ollut ketään tuttuja, mutta sellaista porukkaa jonka kanssa tuli automaattisesti juttuun eikä tarvinnut yksin nyhjöttää, yhdelle annoin puhelinnumeronkin.
Kotona tässä viime päivinä ei ole ehtinyt käydä kuin pikaisesti aina nukkumassa.
helppoa ihmisille, jos ei ole mitään sosiaalisia fobioita.
Vietän kesän yksin kaukana sukulaisistani, toisella puolella.
Minulla on täällä VAIN työni.
On ihanaa kun on lomia, joita odottaa. Mutta sitten kun ne on, olen yksinäisempi kuin koskaan. Aina keksin ohjelmaa, menen rannalle jne.. mutta kun tulen sieltä koko pv:n olen katsellut onnellisia pareja, ystävyksiä jne jne.. olen todella alamaissani ja kateellinen noille ihmisille.
Heillä on kaikki, minulla vain työ.
Koko vuoden sitä odottaa kesää, unelmoi jne.. mutta sitten kun se tulee, se jyrää yli.
Nyt kesäksi minulla ei ole mtn suunitelmia, unelmia toki monia, mutta yksin ei niit oo kiva toteuttaa.
Elän kesäni päivä kerrallaan..
Enpä huolisi sua kamuksi. Oletko psykopaatti kenties? Hakeudu hoitoon...
Oletko yrittänyt edes ottaa yhteyttä miehiin? Vaikka chatissä, ilmoitus treffiplastoille, jne? Onhan siinä ennen kaunista ne söpöt, suloiset, nätit ja mukiinmenevätkin :). Mihin sä noista kuulut?
En kuulu mihinkään noista.
Katsele puita, kuuntele veden solinaan, kokeile sammalta. Mitä sinä niistä ihmisistä, ne ovat täällä paljon vähemmän aikaa kuin puut ja muu. Jos joku on katoavaista, niin ihminen.
Mistäköhän voisi johtua että olet yksin. Ei varmaankaan asenteesta.
Ei niin, ei se johdukaan asenteesta. Sinähän et asenteestani tiedä yhtään mitään. Vai luulitko, että toitotan jossain ihan ääneen, että "toivonpa että poikaystäväsi jäisi auton alle"?
Ei yksinäisyys ole asenteesta kiinni. Usein on niin että toiset vain "syrjäytetään" eikä heitä kenenkään seura kiinnosta. Monet yksinäisistä ovat entisiä koulukiusattuja ja aika usein ovat jääneet yksin juuri sen takia. Yleensä syynä on kateus tai kiusaajan omat mielenterveysongelmat, ei kiusatun ongelmat. Ei kiusatuilla yleensä ole ongelmia ennen kiusausta. Kaikeksi onneksi koulukiusaajien elämä loppuu usein paskaisella tavalla, niin kuin on alkanutkin. Vahingoniloinen saa siksi olla kiusaajille!
Jos elämä vielä kymmenen(tai kymmenien, miten vanhoja sitten olettekaan) vuosien jälkeen pyörii sen ympärillä että teitä kiusattiin koulussa, niin ei ole ihme että homma kusee. Sitten vielä projisoidaan näitä kaunoja muihin ihmisiin ja itketään päälle kun ei löydy kavereita.
Kyllä ne asenteet paistaa läpi vaikka niistä ei suoraan puhuisi.
Traumoja voi olla todella vaikea hoitaa pois. Ei se siksi pelkästään omasta asenteesta koko homma ole kiinni, muuten olisi itsellänikin asiat paljon paremmin. Koulukiusaajat pitäisi saada vastuuseen vaikka kymmenenkin vuoden jälkeen sillä psyykkiset ongelmat ovat yleensä juuri heidän aiheuttamia.
Minä muuten en ole koulukiusattu eikä minulla ole mitään traumoja.
Mistäs sitten tuo asenne? Kyl mä tiedän ettei oo hauskaa kattoo miten kaikil muilla on seuraa(oon just samassa tilanteessa, perkeles) mutta mä tajuan että se on musta itsestä kiinni.
Jos sulla ei ole traumoja, silloin en oikein ymmärrä sinua. En käsitä miten kukaan voi olla katkera ilman mitään syytä.
Mä kans kärsin ku kattelen rakastuneita pareja, oli ne sitte missä tahansa, kaupassa, baarissa, lenkillä tai uimarannalla. Katkerana mietin miksen minä löydä ketään kunnollista, minuun tarrautuu vain jotenkin oudot, varatut tai sellaiset miehet jotka vain haluavat hetken hurmaa ja muutaman kuukauden jälkeen jatkavat matkaansa seuraavan sänkyyn.
Miten niin on minusta itestäni kiinni? Mä kuljen kaikkialla niinsanotusti silmät avoinna, katselen erilaisii miehiä sillä silmällä. Ei nappaa. No harvatpa baarista löytävät omaa kultaa,sanotaan, joten kuljen kaupassa ja lenkillä ja jumpalla silmät auki, joskus yritän aloittaa keskusteluakin vaikkapa puhumalla ilmoista tai muuten kommentoimalla jotain, karjalaista sukua kun olen. Tyrehtyy aika äkkiä, ei ketään kiinnosta alkaa höpöttelemään minun kanssani, saatikka sitten jotain muuta. Minä olen katkera elämälle, olen kuitenkin sanavalmis ja mukava ihminen, suvaitsevainen enkä tuijota ulkonäköä, koska itsekään en ole mikään ruusu. Mutta miten ihmeessä se voi olla minusta itsestäni kiinni?
Puhuin lähinnä näille ihmisille jotka pistää kaiken joidenkin lapsuuden traumojen piikkiin ja käyttäytyy ikään kun eivät voisi tehdä asialle mitään. Kaikki ei tietenkään ole samanlaisia.
okei...
jos on saanut lapsena kärsiä niin varmasti ne traumat kulkee ihmisen sisimmässä koko loppuelämän ja vaikuttavat monennäköisiin asioihin ja on ihmisestä itsestä kiinni haluaako muuttaa asioita. Mutta voi olla myös niitä traumoja, jotka painaa siellä alitajunnassa ja jotka ihmisparka on sulkenut pois tietoisuudestaan. Silloin näiltä palstoilta löytyy aika vähän apua mutta on silti paha olla..
Mulla nyt parempi olo, yksinäisyys ei just nyt vaivaa, menen pihalle puutarhaa siistimään.. ehtoolla on sitte taas ihmisen ikävä.. Joskus näinkin ;)
Jos tuo todella pitää paikkansa, ettet ole nirso, niin miksi ihmeessä olisit yksin kun voisit soittaa minulle ja sopia HaliTreffit?
Olen luonteltani hellä ja rakastava, ja naisesta etsin nimenomaan kivaa luonnetta ja luotettavuutta, ulkonäkö on minulle sivuseikka.
Jos kiinnostaa, soita ja tutustu, kivalle tytölle on aina kiva antaa hellä halaus, ja jos se opikea löytyy, ehkä enemmänkin...
Numeroni löydät täältä, siispä soita:
http://ota.se/mika0800