Ostinpa tuossa uuden raidetangonpään audi -80:iin.
Yleensähän tuollaiset osat tulee samantien asennettua,joten niihin ei tule sen enempää kiinnitettyä huomiota.
Itselläni asennus jää tuonne viikonloppuun,joten päätin hiukan tutkia mitä tuollainen uusi osa on syönyt.
Ei muuta kuin kumitiivisteen kiristysjousi varovasti pois ja poistettuani suojakumin minulle selvisi miksei porukalla kestä nivelet.
Eihän siellä ole rasvaa lainkaan!
Tai siis oli sellainen kuiva vahamainen nokare juuri siinä pallosta lähtevän akselin juuressa.
Siitä kohtaa ei tuo vaseliini olisi koskaan kulkeutunut normaalin liikeradan mukana sinne mihin se rasva kuuluisi,eli ympäriinsä itse palloniveltä.
Pyyhin kaiken tuon ensiasennusrasvan pois ja laitoin tilalle REILUSTI notkeaa Mos2 rasvaa ja välillä runsaasti pyörittelyä,jotta rasva olisi valmiiksi paikallaan ennen kuin nivel joutuu tositoimiin.
Kyseessä ei ollut edes halvimpia osia mitä on saatavilla.
Nappasin digillä vielä kuvan tuosta originaalista,laitan sen jonnekin näkyville myöhemmin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Eli täältä näkee tuon kuvan:
http://www.sunpoint.net/~waldo/rt.jpg
Varaosien hinta laskee kun rasvauksetkin jää puolitiehen. Laita kuitenkin niveleen jotain jäykempääkin rasvaa jottei notkean öljyn poistuessa tule yllätys. Monissa muissakin osissa/laitteissa saa lisää elinaikaa kun laittaa rasvaa sinne missä sitä pitäisi olla. Mutta eipä ole tullut katseltua nivelien sisään.
Täällä Audipuolella kun aina on rasvasta puutetta, voi asian ratkaista näin:
Osta normaali rasvanippa n. 20 mm pitkä.
Poraa jenkapuolelta vähän pois, että saat sisäkalut ulos. Varsinkin sen kuulan.
Työnnä lääkeruiskun neula (tunnusväri violetti),siis iso, rasvan kulkusuuntaan sisään kahvaa myöten.
Liruta liimaa neulan ja nipan väliin.
Kun liima on kuivanut, katkaise neulan muovipää pois. Nyt sinulla on nippa, jolla voit rasvaprässillä rasvata kaikki kumitiivisteiset nivelet oikealla vaseliinilla kumitiivisteen läpi. On kokeiltu konsti ja toimii. Älä rasvaa liikaa.
Ennenvanhaan taisi nivelten pohjassa nipat muuten ollakin,jos oikein muistelen.
Tuo tiivisteen kautta rasvaaminen on kuitenkin vähän niinkuin tekohengitystä,kun se rasva pitäisi saada nimenomaan sinne kuulapesään.
Niin.laitoin muuten ihan kunnon molybdeenisulfidirasvaa sinne niveleen,enkä öljyä,joten varmaan kaikki voitava lienee näillä keinoilla tehty.Kiukuttaa vaan tuollainen laatu varaosissa.Jollain muulla alalla tuollainen tavara palautuisi valmistusvirheellisenä valmistajalle.
Ai niin,kakkosautona olevassa -86 corollassa on n.340 000 mittarissa eikä ainuttakaan niveltä ole tarvinnut vaihtaa (tai edes rasvata) tuon 310 000 aikana mitä auto on meillä ollut.
Onhan sekin mahdollista porata pieni reikä nivelen selkäpuolelle. Sitten laittaa pieni mutteri MIGillä kiinni reiän ympärille, johon laittaa nipan kiinni. Silloin rasva menee sinne, minne pitääkin.
Työkoneiden raidetangon päissä tätä on tullut tehtyä, mutta ei autoissa, vaikka sekin olisi mahdollista.
Harrastuneisuudesta riippuen asioita voi aina vähän parannella.