Leon murheita?

Näyttäisi siltä, että alkaa auton valinnassa jäädä vaihtoehdot vähiin. Nyt on listalla enää Ford Focus ja Seat Leon. Kumpainenkin turbodiesel koneella.

Ajettavuudessa en löytänyt suuria eroja suuntaan enkä toiseen. Ovat vielä käytännössä saman hintaisiakin, eikä varustelussakaan ole merkittävää eroa. Kummassakin liikkeessä saamani palvelu oli ystävällistä, joten siinäkään kohden ei eroa synny.

Lähipiiristäni löytyy parikin Focusta, joten Fordin ongelmista ja tyyppivioista olen jokseenkin selvillä, mutta kertokaapas Leonin omistajat minkälaisia murheita on odotettavissa. Niitä kun ei ole tuttavapiiriin vielä eksynyt yhtään kappaletta.
143028
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

leonin vioista ei ole omakohtaista kokemusta.
Mutta varsinkin englantilaisilta
keskustelupalstoilta kommenttit auton laadusta
ovat olleet lähes pääsääntöisesti ylistäviä. Toki
jotain ikävää on ollut, mutta ne asiat on saanut
korjattua maahantuojantoimesta.
Itse olen aikeissa hankkia leonin 150 hp
dieselillä kunhan sellainen vain tulisi tarjolle
suomessa. Oletko haastatellut nyt myyjiä koska
tälläinen on tulossa. Vai eikö ne vieläkään tiedä?

Focusta ostettaessa kannattaisi mielestäni
odottaa uuden sukupolven dieseliä, jonka myynnin
pitäisi alkaa syksyn aikana suomessa. Tosin tällä
koneella focus alkaa olla aika sikahintainen.

Uusimmassa AMS lehdessä oli muuten vertailu focus
vs 147, molemmat diiseleillä. Siinä Alfa
yllättäen voitti vertailun!

Äänestä
  • Focuksen uudesta dieselistä kuulin, että olisi mahdollisesti saatavissa vasta vuodenvaihteen jälkeen (tammi/helmikuussa). Se uusi kone tosiaan nostaa Fordin hintaa aika raskaasti.

    Seatin tulossa olevasta koneesta en ole kuullutkaan. Itselleni piisaisi tuo 90 koniakin ihan mainiosti.

    Äänestä

Autoni etupää alkoi natista noin 6000 km:n
kohdalla ja muutama sata kilometriä siitä ääni
muuttui kolinaksi. Oireet ilmeni tien
epätasaisuuksissa.

Menin merkkikorjaamoon näyttämään ja vika löytyi
puolen tunnin sisällä. Etupäästä oli joku
apurungon tai tuennan pultti löysällä. Sama
pultti molemmilta puolilta eli oli varmaan jäänyt
tehtaalla viimeinen kiristys tekemättä.

Pultit kiinni ja ongelma ohi. Nyt autolla on
ajettu 10000 km eikä muita vikoja ole ollut.

Yhdessä toisessa Leonissa oli myös ollut etupään
nitinöitä ja ne oli johtunut kuivasta
kallistuksenvakaajan puslasta. Rasvalla homma oli
korjattu.

Niin ja molemmat autot olivat mallia Leon 20VT4.
Vaikka mallilla näissä vioissa tuskin on
merkitystä.

Äänestä

Edellinen autoni oli Focus (2.0), jonka vaihdoin
Leoniin (1.8T). Focuksella ei 45tkm matkalla ollut
varsinaisia vikoja, mutta nitinät ja natinat
kiusasivat alusta alkaen. Huollossa kun näistä
valitti auto tuli vähäksi aikaa kuntoon, mutta
2000km jälkeen konsertti oli taas entisenlainen.
Lisäksi auto oli äärettömän meluisa muutenkin.

Myöskään Leonissa (nyt 15tkm) ei ole ollut vikoja,
mutta laatu tuntuu paremmalta, ei nitise. Auto on
hiljaisempi kuin Focus, kuin luokkaa suurempi. Ja
kulkeekin huomattavasti pirteämmin. Jos Dieseliä
halajat, suosittelen uutta 150hp/320NM Leonia -
Focuksella ei ole tähän paljoa jakoa.

Äänestä
  • Ikäni olen bensakoneilla ajanut, mutta jos kaikki menee niin kuin olen suunnitellut vaihtuu työpaikka vuoden vaihteen jälkeen reissuhommaksi, jossa alustavien arvioiden mukaan tulee n. 15000 kilometrikorvauksellista ajokilometriä kotimaassa vuodessa. Siihen kun laittaa omat ajot päälle, niin alkaa diesel kuulostaa kovasti kiinnostavalta.

    Työsuhdeautokin olisi mahdollinen, joten jos saan vapaan autoedun otan saman hintaisen bensakoneisen ja käyttöedulla edelleenkin samaisen dieselin.

    Vielä on neuvottelut sen verran kesken, että ei voi sanoa mitään lopullista, sillä ihan pienellä tulojen nousulla ei viitsisi nykyistäkään hommaa jättää.

    Jos homma menee poskelleen alan katsella 1.6 litraista bensakulkinetta, sillä nykyisellä ajomäärällä ei dieselissä ole mitään järkeä.

    Äänestä

kotimaassaan Turkissa Abvot-
autolehdessä.Huonoimmaksi ääänestivät ja
voittaja yllättäen volkkari..

Äänestä
  • Ei nyt puhuttu tojosta, jota tehdään kohta
    turkissa. Seatit tehdään ihan muualla!

    Äänestä

  • varmaan Toyota Corollan kotimaassa?

    Äänestä

Jos ostat autosi metroautosta niin varaudu siihen
että osto menee ok, mutta hyvän hinnan
varjopuolena tulee pelkkää vittuilua jos joudut
mennä reklamoimaan jostain asiasta. Tämä siis
koskee Metroauto viikkiä ja espoota.

Itse voisin ostaa leonin, mutta muualta kuin
pääkaupunkiseudulta

Äänestä
  • Mikä mättää kun huoltokin on Metro-autossa
    todella ala-arvoista?
    Muuten kerrankin asiallinen keskustelu käynnissä
    paitsi teini Teemun tietämätön tyhmyydessään
    surkeakin lisäys. Teemu: Mm Renault Megane
    tehdään Turkissa, ei Seat Leon!

    Äänestä

  • Toledoman kirjoitti:

    Mikä mättää kun huoltokin on Metro-autossa
    todella ala-arvoista?
    Muuten kerrankin asiallinen keskustelu käynnissä
    paitsi teini Teemun tietämätön tyhmyydessään
    surkeakin lisäys. Teemu: Mm Renault Megane
    tehdään Turkissa, ei Seat Leon!

    Lahdessa Seatia myy Laakkonen, joten enköhän minä asioi siellä, kun ei kotoakaan ole Holmaan matkaa kuin 5 km.

    Tosin taitaa olla sama liike joka myi Tuulilasin toimittajalle sen loistavan kuntoisen diesel Mazdan ;-)

    Äänestä

  • Olen ajanut Leonilla ilman mitään ongelmia 12 tmk
    ja olen erittäin tyytyväinen valintaan. Tosin
    bensankulutus ei ole ihan niin pientä kuin
    kuvittelin, mutta kärryhän saattaa vielä
    herkistyä ja kysymys on kuitenkin aika
    marginaalisesta erosta.
    Metro-autosta (Viikki) sen verran kokemusta etten
    siihen lafkaan enää astu. Myyjä heitteli papereita
    pitkin toimistoa, kun en tarjousta vaihtoautosta
    hyväksynyt. Ostin auton Hyvinkäältä ja kaupat yms
    meni erittäin hyvin.

    Äänestä

  • Ainakin Turun Metroauto oli asiallinen. Ostin
    sieltä 60 tmk auton. Pestyäni siitä vahat pois
    päältä huomasin se olevan täynnä naarmuja.
    Autolle tehtiin minulle ilmainen ylimaalaus.
    Kiitos siitä joustavalle asiakaspalvelulle.

    Äänestä

  • Toledoman kirjoitti:

    Mikä mättää kun huoltokin on Metro-autossa
    todella ala-arvoista?
    Muuten kerrankin asiallinen keskustelu käynnissä
    paitsi teini Teemun tietämätön tyhmyydessään
    surkeakin lisäys. Teemu: Mm Renault Megane
    tehdään Turkissa, ei Seat Leon!

    Sinähän tässä osoitat kirjoituksellasi todellista
    älyykkyyden huippusuoritusta. Mene skidien
    chattiin kirjoittelemaan viisaukiasi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jta kirjoitti:

Näyttäisi siltä, että alkaa auton valinnassa jäädä vaihtoehdot vähiin. Nyt on listalla enää Ford Focus ja Seat Leon. Kumpainenkin turbodiesel koneella.

Ajettavuudessa en löytänyt suuria eroja suuntaan enkä toiseen. Ovat vielä käytännössä saman hintaisiakin, eikä varustelussakaan ole merkittävää eroa. Kummassakin liikkeessä saamani palvelu oli ystävällistä, joten siinäkään kohden ei eroa synny.

Lähipiiristäni löytyy parikin Focusta, joten Fordin ongelmista ja tyyppivioista olen jokseenkin selvillä, mutta kertokaapas Leonin omistajat minkälaisia murheita on odotettavissa. Niitä kun ei ole tuttavapiiriin vielä eksynyt yhtään kappaletta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu