Muuttolintuja

Lintumuutto on ihan aikataulussa, lukaisin leveästi hymyillen jostakin.

Pienen tauon jälkeen lukaisin, että lintujen muutto on edennyt varsin normaalissa aikataulussa. Parvissa lentelevät? Pikaisesti lukaisin, että uusia lajeja tullut joka päivä.

Etelä-Savoonkin on lukaistuani saapunut suunnilleen puolet varsinaisten muuttolintujen lajistosta. Yksilömäärästä lukaisemani mukaan oli kotiutunut ilmeisesti ns. omille reviireilleen huomattavasti pienempi osuus.

Lukaisin esimerkiksi kivitaskun ja mustalinnun lähettäneen maakuntaan ensimmäiset edustajansa.

Lukaisin että mm. räkättirastaat ovat jo yleisiä.
Ja naurulokit. Että minä rakastankin niiden kirkunaa, se saa minut ihan nauramaan.
7537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kaksi komeaa muuttohaukkaa istuskeli Kasinon rannalla pienen nuotion ääressä lenkkiä paistellen ja keskaria maistellen. Olivat tulossa Konnunsuon suunnasta. Näytti olevan voimat jo niin vähissä, että taitavat asettua kesäksi Savonlinnnan seuduille.

Äänestä
  • oikein, että lukaissut jotain?

    Äänestä

  • BadMyntton kirjoitti:

    oikein, että lukaissut jotain?

    sattui silmääni - pikainen lukaisu. Pieni uutinen sinänsä. Ymmärsit varmaan,sivullisen vaikea sanoa, että oikeinko...

    Äänestä

  • Ettei tuli leviä kulovalkean tavoin?

    Äänestä

Kävellessäni lija-autoasemmalla,lukaisin siinä uuden liikerakennuksen kupeella oli,lukaisinkohan ihan oikein,että siinä oli ainakin 2:si suurta nostokurkea.En ole varma lukaisinko oikein.Näin myös iltakävelyllä ollessani suurenparven valkoposki tikkoja.

Äänestä
  • Ollessani koirani kanssa aamulenkillä,Vuorihempon,lukaisin että niitä oli useita.Pari Kaulushaikaraa lentää viipotti ylitsemme,Järripeippo parvi lehahti lentoon aivan vierestämme.Muutama kapustarintakin karkeloi polun tuntumassa.Siinä meidän patikoidessamme,vastaan kirmaisi,lukaisinkohan ihan oikein,mutta oli siinä ainakin 4:jä Tundrahanhea.Niittykirvinenkin revitteli innoissaan kevättä rinnassa.Viellä ihan kotiovellamme pyrähti lentoon Pikkutylli parvi,kurkisti viellä naapurin ovelta Rautiainen,oman Lapinsirkun kanssa,kuului sieltä viellä muutaman Räkättirastaan vihlova kirkunta.Siinä viellä sätkää vääntäessäni aivan läheltä pyyhkäisi,jos lukaisin oikein,ainakin 6:siHaarahaukkaa,taisi siinä seassa olla muutama Ruskosuohaukka,ja Uuttukyyhkynen.

    Äänestä

vaikka kuivan leivänmurun, niin kohta on jo koko syöksyilevä parvi paikalla tappelemassa murusistakin.
Sitä kirkunaa! Mutta pa*****tkin joka paikkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Savonlinnassa jne... kirjoitti:

Lintumuutto on ihan aikataulussa, lukaisin leveästi hymyillen jostakin.

Pienen tauon jälkeen lukaisin, että lintujen muutto on edennyt varsin normaalissa aikataulussa. Parvissa lentelevät? Pikaisesti lukaisin, että uusia lajeja tullut joka päivä.

Etelä-Savoonkin on lukaistuani saapunut suunnilleen puolet varsinaisten muuttolintujen lajistosta. Yksilömäärästä lukaisemani mukaan oli kotiutunut ilmeisesti ns. omille reviireilleen huomattavasti pienempi osuus.

Lukaisin esimerkiksi kivitaskun ja mustalinnun lähettäneen maakuntaan ensimmäiset edustajansa.

Lukaisin että mm. räkättirastaat ovat jo yleisiä.
Ja naurulokit. Että minä rakastankin niiden kirkunaa, se saa minut ihan nauramaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu