paniikkihäiriön oireena pään tai naaman puutumista?minulla kohtaus alkaa sillä.aivan kaamea tunne.
onkos
kellään
2459
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
itselläni paniikit alkoivat noista oireista joskus 80-luvun puolivälissä ja olen juuri mietiskellyt syy-seurausyhteyttä.
Minulla puutui aluksi lähinnä takaraivon iho ja myöhemmin puoli päätä ja kasvojen lihaksisto tuntui jotenkin jäykältä.
Puutumisen suoranainen aiheuittaja löytynee niska-lapaluiden kolmion alueen lihasjäykkyyden takia puristuksissa olevista hermoradoista, se mistä lihasjäykkyys voisi johtua on taas luku sinänsä.
Ihminenhän hahmottaa fyysisen olemuksensa tuntoaistin perusteella ja kun tämä fyysisen minän kokemisen kokonaiskuva muuttuu tarpeeksi noiden tuntohäiriöiden takia, alkavat hälytyskellot soida aivoissa. Kun fyysisen olemuksen kuva muuttuu tarpeeksi, tuntee epätodellisen vierauden, outouden tunteen.
Kun tälle tunteelle ei ole mitään järjellistä syytä olemassa, tuntee ahdistusta. Ahdistuneisuus saa lihakset jännittymään, joka taas puolestaan lisää puutumista joka taas lisää ahdistuneisuutta ja tämä kierre saa aikaan hyökkää/pakene reaktion ilman että olisi tiedossa mitään mitä vastaan hyökätä tai mitä paeta ja minne.
Paras keino välttää paniikkireaktio tällaisessa tilanteessa on taivuttaa päätä alaspäin ja venytellä niskalihaksia pyörittelemällä päätä hitaasti puolelta toiselle hengittäen samaan aikaa syvään nenän kautta keuhkojen alaosalla (palleahengitys).
Niskan venyttely yleensä helpottaa tuota puutumisentunnetta sen verran että aivot tajuavat sen aiheuttajan olevan täysin luonnollinen fysikaalinen ilmiö eivätkä reagoi tilanteeseen laukaisemalla paniikkireaktiota.
viisaampi =).Kiitos vastauksestasi.minulla puutuminen aiheutti juuri samanalisia tuntemuksia:takaraivo puutuu ja kasvot tuntuvat oudoilta(tuntuu että nekin ovat puuduksissa).enpä olisi osannut yhdistää sitä tuohon niskalihasjäykkyyteen.sain nimittäin neurologilta lähetteen fysioterapiaan niska-hartijajäykkyyden takia.myöhemmin tuli tuikkiva puutumisentunne vasemman korvan eteen.kävin aivokuvauksissa ja todettiin ettei päässäni ole aivokasvainta.olen käynyt fysioterapiassa 5 kertaa ja kai se fysioterapeutti sitten on jotain saanut aikaan,kun oireita ei ole vähälle aikaa tullut.kylläpä helpotti tuo sinun tekstisi.vaikutti asiantuntijan tekstiltä.kiitos vielä kerran =).