moottoripyörät

kyllä taas kerimäen suunnassa lauantai ehtoona mentii ja kovaa yhdellä ja kahdella pyörällä! taas saa varoa etteivät sivullisia tapa!
456127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

olivat lauantaina kokoontuneet haapakallion suuntaan ja oli todella vauhdikasta menoa!

Äänestä
  • katseltavaa!!! Upean näköistä kun hallitsevat pyöränsä loistavilla ajotaidoillaan. Kyllä nämä "aikuiset" harrastajat osaavat varoa muita tiellä liikujia..ne taitaa olla ne mopopojat, mitkä ovat myös itselleen ja muille liikkujille vaarassa, eivät hallitse taitojaan saatikka liikennesääntöjä. Kyllä näillä motoristeilla on vankka kokemus liikenteessä kulkemisessa sekä ajotaidoissa.

    Silmä lepää, kun letka ajaa!

    Äänestä

taas varoa? Milloinka motoristit on viimeksi sivullisia tappanut tai ajanut kävelijöiden päälle? Kyllä tilastojen mukaan onnettomuuksissa on yleensä ollut motoristi ja auto tai motoristi yksin eikä aina ole edes ollut motoristin itsensä vika. Harvoin sivullinen on motoristin takia kuollut, yleensä se on se motoristi itse!

Äänestä
  • olin kävelemässä mieheni kanssa herttualan risteyksestä punkaharjulle päin ja 6-8 pyörää meni todella lujaa ja osalla eturengas ilmassa kyllä siinä saa henkensä kaupalla pelätä! ja poliisi ei tee mitään!! valvontaa enemmän savonlinna kerimäki välille että saa kunnon ihmiset kävellä rauhassa!

    Äänestä

  • käveliä kirjoitti:

    olin kävelemässä mieheni kanssa herttualan risteyksestä punkaharjulle päin ja 6-8 pyörää meni todella lujaa ja osalla eturengas ilmassa kyllä siinä saa henkensä kaupalla pelätä! ja poliisi ei tee mitään!! valvontaa enemmän savonlinna kerimäki välille että saa kunnon ihmiset kävellä rauhassa!

    varmaan kannattais kävellä jossain minne ei moottoripyörällä pääse...??!!

    Äänestä

  • käveliä kirjoitti:

    olin kävelemässä mieheni kanssa herttualan risteyksestä punkaharjulle päin ja 6-8 pyörää meni todella lujaa ja osalla eturengas ilmassa kyllä siinä saa henkensä kaupalla pelätä! ja poliisi ei tee mitään!! valvontaa enemmän savonlinna kerimäki välille että saa kunnon ihmiset kävellä rauhassa!

    sinun henkesi on uhattuna, jos ajavat eturengas ilmassa??? Et kai sie nii tyhmä oo, et alle mänet? Eiköhän ne ole harjoitelleet sitäkin ja oman henkensähän ne siinä menettävät. Ei sinne mitkään harjoittelijat keulimaan mene, jotka eivät hallitse kyseistä taitoa!

    Ja kyllä ne ovat myös ihan kunnon ihmisiä, niinkuin sinäkin! Eikös se sortaminen ja kaikenlaiset loukkaavat kommentit ole kiellettyjä tällä palstalla!

    Oletan että tarkoitit juuri ettei motoristit ole kunnon ihmisiä!
    Mene ensi kerran metsään kävelylle, jos motoristeja pelkäät ja opettele laskemaan..niitä oli kymmenen!!!!!!

    oot haukkumaa muitten harrastuksii??? Ei kukkaa siu kävelyharrastuksiikaa hauku! Suatat olla vaikka kuinka vaarallinen motoristin tai autoilian silimissä!

    Oo nyt valittamata ja mää luonnon keskele mettää rauhassa polokemmaa sammalmattoo!Suattaa se kävelykkii viiä sairaalaa, jos nilikkas katkaset, ku nii kovasti haipotat mänemää!

    Äänestä

  • sie vua kirjoitti:

    minä jatkan kävelyä valtatiellä! ja se teidän touhu on minun mielestä hengenvaarallista ja laitonta, toivottavasti poliisi puuttuu asiaan!

    Äänestä

  • käveliä kirjoitti:

    minä jatkan kävelyä valtatiellä! ja se teidän touhu on minun mielestä hengenvaarallista ja laitonta, toivottavasti poliisi puuttuu asiaan!

    minusta pojat vetää hyvin ja omaa henkeä ne siinä vaarantaa! siks varmaan liikenteessä kun ei heidän lajilleen ole savonlinnassa harrastus paikkaa! kuulema nopeusajot lentokentällä mutta sielläkin keuliminen kielletty, MIKSI? se on suljettu alue! antakaa poikien vetää rauhassa!!

    Äänestä

  • lailla kirjoitti:

    sinun henkesi on uhattuna, jos ajavat eturengas ilmassa??? Et kai sie nii tyhmä oo, et alle mänet? Eiköhän ne ole harjoitelleet sitäkin ja oman henkensähän ne siinä menettävät. Ei sinne mitkään harjoittelijat keulimaan mene, jotka eivät hallitse kyseistä taitoa!

    Ja kyllä ne ovat myös ihan kunnon ihmisiä, niinkuin sinäkin! Eikös se sortaminen ja kaikenlaiset loukkaavat kommentit ole kiellettyjä tällä palstalla!

    Oletan että tarkoitit juuri ettei motoristit ole kunnon ihmisiä!
    Mene ensi kerran metsään kävelylle, jos motoristeja pelkäät ja opettele laskemaan..niitä oli kymmenen!!!!!!

    ovatkin ja useimmin hiukan vauraampaa porukkaa,mutta kun tuo moottoripyörä märännyttää aivot.Entinen motoristi.

    Äänestä

  • ihmisiä kirjoitti:

    ovatkin ja useimmin hiukan vauraampaa porukkaa,mutta kun tuo moottoripyörä märännyttää aivot.Entinen motoristi.

    Motoristeista en tiedä hölökäsen pöläystä, mutta mikä järki on mennä kävelylle asfalttitien reunaan?! Eikö ulkoilun tarkoitus ole raitis ilma rauhallisessa maastossa ja pysähtyminen hetkeksi ihailemaan esim. luontoa. Miten se onnistuu noin?

    Äänestä

  • Kesäkale kirjoitti:

    Ja ei siinä missään helvetin metsissä silloin hypellä?

    Äänestä

  • ___hrax___ kirjoitti:

    minusta pojat vetää hyvin ja omaa henkeä ne siinä vaarantaa! siks varmaan liikenteessä kun ei heidän lajilleen ole savonlinnassa harrastus paikkaa! kuulema nopeusajot lentokentällä mutta sielläkin keuliminen kielletty, MIKSI? se on suljettu alue! antakaa poikien vetää rauhassa!!

    ja handuun vetää joka hanikani............

    Äänestä

  • käveliä kirjoitti:

    minä jatkan kävelyä valtatiellä! ja se teidän touhu on minun mielestä hengenvaarallista ja laitonta, toivottavasti poliisi puuttuu asiaan!

    että sinunkin harrastuksesi on hengenvaarallista, kun valtatiellä lenkkipolkusi suoritat?
    Voihan myös autoilijatkin ym. tiellä liikkujat vaarantaa henkesi. Suuremmalla todennäköisyydellä jäät siellä autoilian töytäisemäksi kun ajavat ympäri vuoden, moottoripyörät VAIN neljäsosan vuodesta!

    Eli siis harrastit mitä hyvänsä...aina valitetaan ja kaikki on hengenvaarallista...jopa hengittäminen asfalli- ja siitepölyä sekä pakokaasupäästöt vaarantavat myös terveytesi siellä kulkiessa.

    Keksi jo joku muu valivali aihe tai oo kotonas hiljaa jos kypsyttää!

    Äänestä

  • käveliä kirjoitti:

    minä jatkan kävelyä valtatiellä! ja se teidän touhu on minun mielestä hengenvaarallista ja laitonta, toivottavasti poliisi puuttuu asiaan!

    touhu hengenvaarallista, jos siellä maantiellä kävelyä jatkat!Voin vannoa sinulle, että myös motoristit aikovat jatkaa ajelemistaan, valituksistasi huolimatta!

    Varo vaan, ettei motoristit tule seuraavana ehtoona ja sitä seuraavana ja koko kesän uhmaavat sinun henkeäsi!

    Onnea motoristeille, kiva teit on kattella, minä ajelen veneellä!....odotellessa valituksia siitä lajista varmasti myös tulossa!

    Käveliä on vain teille kateellinen ja sitä vituttaa kun ei ole itsellää vara ostaa kalliita, arvostettuja harrastevälineitä, vaan joutuu raasu jaloin köpöttelemään!

    Äänestä

  • työmatkansa kirjoitti:

    Ja ei siinä missään helvetin metsissä silloin hypellä?

    mistään työmatkoista puhuttu!
    Se ol ukkosa kaa lenkilä lauantai ehtoona, lue tai ymmärrä paremmi!

    Äänestä

  • käveliä kirjoitti:

    olin kävelemässä mieheni kanssa herttualan risteyksestä punkaharjulle päin ja 6-8 pyörää meni todella lujaa ja osalla eturengas ilmassa kyllä siinä saa henkensä kaupalla pelätä! ja poliisi ei tee mitään!! valvontaa enemmän savonlinna kerimäki välille että saa kunnon ihmiset kävellä rauhassa!

    miten monta helevetin kertaa oon kironnu autola ajaessani teitä maantiellä talsijoita???
    Kyllä se on teijä oma vika ja ihe tuutta henkenne uhalla sinne kävelemmää!

    Kyllä suap henkesä kaupala myös pelätä, ku molemmista suunnista tuloo auto ja sattuupa tienposkessa vielä käveliät vierekkäin köpöttelemmää tai polokupyörä. Ihme ettei oo rutina käyny!

    Mie oon sen verra kunnon ihminen, et harkihen lenkkipolkuni täysin josta muualta ku valtatien varresta! Työ vaarannatte sekä ihtenne että autoilijat sielä kävellessänne!

    Äänestä

  • täällä kirjoitti:

    mistään työmatkoista puhuttu!
    Se ol ukkosa kaa lenkilä lauantai ehtoona, lue tai ymmärrä paremmi!

    nyt kun kelit sallii. Ja moni KÄVELEE työmatkansa
    talvet ja kesät. Kaikkea on nähty kävellessä.
    Käytä järkees vänkkyrä!

    Äänestä

  • käveliä kirjoitti:

    miten monta helevetin kertaa oon kironnu autola ajaessani teitä maantiellä talsijoita???
    Kyllä se on teijä oma vika ja ihe tuutta henkenne uhalla sinne kävelemmää!

    Kyllä suap henkesä kaupala myös pelätä, ku molemmista suunnista tuloo auto ja sattuupa tienposkessa vielä käveliät vierekkäin köpöttelemmää tai polokupyörä. Ihme ettei oo rutina käyny!

    Mie oon sen verra kunnon ihminen, et harkihen lenkkipolkuni täysin josta muualta ku valtatien varresta! Työ vaarannatte sekä ihtenne että autoilijat sielä kävellessänne!

    uskallatte arvostella motoristeja? Nehän kaikki kuuluvat siihen jengiin, jonka nimeä en uskalla edes kirjoittaa!!! Niillä on sellainen salainen tervehdyskin, jota en myöskään uskalla kirjoittaa!!! Minä näin kerran sellaisen videon, jossa ajettiin takapyörän varassa toistasataa!!! Ihan pelotti pelkkä katselukin! Kyllä minäkin voin tunnustaa joskus nuorempana polkupyörällä keulineeni, mutta vauhtia ei ollut kun just just 80!

    Äänestä

  • BadMyntton kirjoitti:

    kun ei oo varaa ostaa omaa pyörää!

    Äänestä

  • ajelee kirjoitti:

    nyt kun kelit sallii. Ja moni KÄVELEE työmatkansa
    talvet ja kesät. Kaikkea on nähty kävellessä.
    Käytä järkees vänkkyrä!

    tottakai ajeleevat sään salliessa aina kun mahdollista!

    Kyllä minusta lailla voisi kieltää myös kävelyn valtateillä, se ON nimittäin äärettömän vaarallista siellä.

    Kävelijöille on tehty omat kävelytiet, joten on turha narista, että pelottaa valtatiellä kävellä. Mitä ihmettä sinne pittää pelkäämään lähteä?
    Elekee valittako vaa hankkikee oma elämä!!!

    Äänestä

  • lailla kirjoitti:

    sinun henkesi on uhattuna, jos ajavat eturengas ilmassa??? Et kai sie nii tyhmä oo, et alle mänet? Eiköhän ne ole harjoitelleet sitäkin ja oman henkensähän ne siinä menettävät. Ei sinne mitkään harjoittelijat keulimaan mene, jotka eivät hallitse kyseistä taitoa!

    Ja kyllä ne ovat myös ihan kunnon ihmisiä, niinkuin sinäkin! Eikös se sortaminen ja kaikenlaiset loukkaavat kommentit ole kiellettyjä tällä palstalla!

    Oletan että tarkoitit juuri ettei motoristit ole kunnon ihmisiä!
    Mene ensi kerran metsään kävelylle, jos motoristeja pelkäät ja opettele laskemaan..niitä oli kymmenen!!!!!!

    väkeä,mutta moottoripyöräily märännyttää aivot.Entinen motoristi.

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    tottakai ajeleevat sään salliessa aina kun mahdollista!

    Kyllä minusta lailla voisi kieltää myös kävelyn valtateillä, se ON nimittäin äärettömän vaarallista siellä.

    Kävelijöille on tehty omat kävelytiet, joten on turha narista, että pelottaa valtatiellä kävellä. Mitä ihmettä sinne pittää pelkäämään lähteä?
    Elekee valittako vaa hankkikee oma elämä!!!

    Siinähän se KÄVELYTIE menee valtaväylien VIERESSÄ
    monessakin paikassa ja sitä valtatien varrella olevaa kävelytietä pitkin
    moni kävelee töihin ja takasin sekä lenkkeilee.
    Lähes joka kaupungissa ja kirkonkylissä yms.

    Siis onko tuo viiripää joku 12 vee idiootti vai
    nuppinsa kolauttanut tenukeppi, kun ei tajua selkeetä asiaa??

    Äänestä

  • lailla kirjoitti:

    sinun henkesi on uhattuna, jos ajavat eturengas ilmassa??? Et kai sie nii tyhmä oo, et alle mänet? Eiköhän ne ole harjoitelleet sitäkin ja oman henkensähän ne siinä menettävät. Ei sinne mitkään harjoittelijat keulimaan mene, jotka eivät hallitse kyseistä taitoa!

    Ja kyllä ne ovat myös ihan kunnon ihmisiä, niinkuin sinäkin! Eikös se sortaminen ja kaikenlaiset loukkaavat kommentit ole kiellettyjä tällä palstalla!

    Oletan että tarkoitit juuri ettei motoristit ole kunnon ihmisiä!
    Mene ensi kerran metsään kävelylle, jos motoristeja pelkäät ja opettele laskemaan..niitä oli kymmenen!!!!!!

    Tässä taas nähdään teiden kaikkien asenneongelma. Eipä ole ihme, kun ihmisiä kuolee liikenteessä vuosittain liian paljon. Kukaan ei tunnu piittaavan yhteisistä pelisäännöistä liikenteessä. Ajetaan vain omaa etua muista välittämättä. Samalla tavalla taitaa olla myös muillakin elämän osa-alueilla ja kaikki tälläinen hyväksytään yleisesti nykyään. Aivan käsittämätöntä tälläinen. MINÄ,MIMÄ,MINÄ!! Tämäkin keskustelu on ihan turhaa paskaa, ettehän te edes osaa ottaa kunnolla kantaa asioihin, vaan rönsyilette jossain muissa maailmoissa ja vertailette pilienne kokoja! Lauma asenneongelmaisia ihmisiä!!!

    Äänestä

  • vieläkään tajua kirjoitti:

    Siinähän se KÄVELYTIE menee valtaväylien VIERESSÄ
    monessakin paikassa ja sitä valtatien varrella olevaa kävelytietä pitkin
    moni kävelee töihin ja takasin sekä lenkkeilee.
    Lähes joka kaupungissa ja kirkonkylissä yms.

    Siis onko tuo viiripää joku 12 vee idiootti vai
    nuppinsa kolauttanut tenukeppi, kun ei tajua selkeetä asiaa??

    tajuta ite mistä puhutaan!

    vai ymmäryskö sinulla on nyt hakusessa? Etkö sie toolo jo älyä et se nainen puhui VALTATIELLÄ kävelemisestä ja aikoo kaiken kukkuraksi jatkaa tätä vaarallista touhua!

    Tajua ite pönttö, ennen ku muita haukut!!!

    Äänestä

  • työmatkansa kirjoitti:

    Ja ei siinä missään helvetin metsissä silloin hypellä?

    Jos haluat varta vasten kävellä siellä autojen ja moottoripyörien seassa, niin kävele ihmeessä, mutta sitten kannattaa pitää leipäluukku vähän pienemmällä. Ei autoilijat ja mp-ihmisetkään tule kävelytielle ajamaan ja valittamaan kun mennään niin hiljaa. Kyllä maantiet on ensisijaisesti moottoriajoneuvoille. Hyväksy tosiasiat!

    p..kaa,on nähty monen motoristin oikovan pyörä/kävelytien kautta yms. ahtaissa paikoissa,joten sulje lärvisi.rautakanki rattaisiin.

    Äänestä

  • käveliä kirjoitti:

    olin kävelemässä mieheni kanssa herttualan risteyksestä punkaharjulle päin ja 6-8 pyörää meni todella lujaa ja osalla eturengas ilmassa kyllä siinä saa henkensä kaupalla pelätä! ja poliisi ei tee mitään!! valvontaa enemmän savonlinna kerimäki välille että saa kunnon ihmiset kävellä rauhassa!

    jos kerta ei uskalla tienlaidassa kävellä kun normaalia liikennettä siinä kulkee, siellä on kävelytiet ja pelit.

    Äänestä

  • Kesäkale kirjoitti:

    Jos haluat varta vasten kävellä siellä autojen ja moottoripyörien seassa, niin kävele ihmeessä, mutta sitten kannattaa pitää leipäluukku vähän pienemmällä. Ei autoilijat ja mp-ihmisetkään tule kävelytielle ajamaan ja valittamaan kun mennään niin hiljaa. Kyllä maantiet on ensisijaisesti moottoriajoneuvoille. Hyväksy tosiasiat!

    noiden asiallisten kävelijöiden viestit, jotka kertovat kävelensä KÄVELYTIELLÄ.

    NE KÄVELYTIET OVAT MYÖS VALTATIEN VARRELLA.
    NÄIN OLLEN HE_N Ä K E V Ä T_KÄVELLESSÄÄN KAIKENLAISTA SIELLÄ.

    EI OLLUT EDES KYSE VALTATIELLÄ HORTOILIJOISTA
    NIISSÄ VIESTEISSÄ!!!

    MENIKÖ TÄMÄ ASIA EDES TIKKUKIRJAIMILLE PERILLE??????

    Äänestä

  • ajelee kirjoitti:

    nyt kun kelit sallii. Ja moni KÄVELEE työmatkansa
    talvet ja kesät. Kaikkea on nähty kävellessä.
    Käytä järkees vänkkyrä!

    ovat aamuajelulla,kun aurinkokin paistaa antaa mennä päin petäjää 220 km/h arvaa koskooko pattiin,KOKEILE.

    Äänestä

  • purupäät kirjoitti:

    ovat aamuajelulla,kun aurinkokin paistaa antaa mennä päin petäjää 220 km/h arvaa koskooko pattiin,KOKEILE.

    pyöräilyn tässä elämässä.

    Äänestä

Olisit ottannut ihmeessä lain omiinkäsiisi ja suorittanut siviilipidätyksen.
Minä olen myös useampana keväänä epäillyt etteivät ne koirat ole syyllisiä niihin koiranpaskakeskusteluihin, vaan, että ne motoristi varsin paskantelee mihin sattuu, mutta asia selvinnee tuotapikaa, sillä olen naamioitunut motoristiksi ja aion soluttautua niiden jengiin selvittääkseni asian.

Äänestä

kutsu tuli mutta pyörä jäi kotiin täällä oli talvi!! antakaa nyt hyvät ihmiset olla! ne keulii ketkä tahtoo ja ja toiset ajelee potkulaudalla tai kävelee, jos omistaa nykyaikaisen kyykkypyörän ei sillä yksinkertaisesti voi ajaa 80km/h ja "nätisti" se vaan on niin!!! terveisiä pojille pohjois-savosta hyvät oli kemut jne!!!! palataan parin viikon päästä niin riittää palstalla puhumisen aihetta!!!

Äänestä

aholahdentiellä keskiviikkona sininen yamaha n.150 km/h ja koululaisia astumassa suojatielle.Tästä lähin rekkarit ylös ja ilmoitus poliisille.

Äänestä
  • ylös ja soita poliisi tai tee ite pidätys! että jaksatte puuttua toisten tekemisiin vai ootko kateellinen kun sulla ei oo varaa ostaa moottoripyörää! hanki elämä!

    Äänestä

  • rekkari kirjoitti:

    ylös ja soita poliisi tai tee ite pidätys! että jaksatte puuttua toisten tekemisiin vai ootko kateellinen kun sulla ei oo varaa ostaa moottoripyörää! hanki elämä!

    joku kullanvärinen pyörä ei käytä kilpeä ollenkaan (joku nuorukainen)

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    rungon numeron,jooko.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    joku kullanvärinen pyörä ei käytä kilpeä ollenkaan (joku nuorukainen)

    rungon numeron,jooko.Yritetään mahdollisimman paljo saada rekkareita ja tietoja rikkomuksista poliisille.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    joku kullanvärinen pyörä ei käytä kilpeä ollenkaan (joku nuorukainen)

    taidat olla lievästi värisokea.. se pyörä on hopeinen zx-6r/636c ninja.

    Äänestä

SIIS IHANKO SIEL AJETTIIN PRÄTKÄLLÄ JA KAIKEN KUKKURAKS LUJAA SIIS VOI KAMALA!!!!!!!!!!!Miettikää ny perkele ennen ku rupeette ruikuttaan.Joka kevät sama homma ku prätkät liikentees ni kotilo kuskit rupee ruikuttaan.Ihan ku autoilijat ajais jotenki siivommin.HALOOOOOO!!!!!!! joo ja ite ajan niin prätkällä kun autolla ja vois teillekki tehä hyvää ajaa välillä prätkällä ni tietäisitte millasia autoilijat on.Ainii joo...ettehän te kykene näkeen muutaku murhan himosia prätkäilijöitä...autoja ette osaa noteerata

Äänestä
  • taas saa useamman kortin pyykkinarulleen ja hautaustoimisto kahvikestityksiä "valitettavasti".

    Äänestä

  • kostaapeli kirjoitti:

    taas saa useamman kortin pyykkinarulleen ja hautaustoimisto kahvikestityksiä "valitettavasti".

    sorry.

    Äänestä

  • konstaapeli setä kirjoitti:

    sorry.

    joo.Mut eipä noi autoilijatkaan osaa sen paremmin ajaa.Jos vaan viittisitte sen verran kattella niittenki kusipäisyyttä tuolla.

    Äänestä

  • valitettavaa kirjoitti:

    joo.Mut eipä noi autoilijatkaan osaa sen paremmin ajaa.Jos vaan viittisitte sen verran kattella niittenki kusipäisyyttä tuolla.

    taipuu myöntämään kusipäisyyden motoristi piireissä,"katsokaa niittenkin kusipäisyyttä".HYVÄ,taidat olla nyt motoristien"PARAS"ystävä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

käveliä kirjoitti:

kyllä taas kerimäen suunnassa lauantai ehtoona mentii ja kovaa yhdellä ja kahdella pyörällä! taas saa varoa etteivät sivullisia tapa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu