Siis ollaan vihdoinkin muuttamassa yhteen osoitteeseen, miehen nykyiseen. Itse olen aina "harrastanut" sisustusta ja kotini onkin tyylillisesti ja värimaailmaltaan harmooninen. NYT onkin ongelmana se, miten yhdistää kaksi valmista kotia, ei mitään opiskelijaboxeja. Minulla on oma näkemykseni siitä, mitä yhteiseen kotiin molemmilta otetaan mitä ei. Mies on sitä mieltä, että riittää kun tuon astiani ja vaatteeni onhan hänellä jo huonekalut valmiina.
Kertokaahan kokemuksianne yhteenmuutosta, miten kaapin paikka löytyy!! Kiitos.
Kertokaahan kokemuksianne yhteenmuutosta, miten kaapin paikka löytyy!! Kiitos.
Vastaukset 8
Vanhimmat
meillä on ongelmaa lähinnä aiheutunut siitä, mitä toisen pitää maksaa..olen opiskelija ja omistusasunnossa. Mies lupasi maksaa osan vastikkeesta, mutta korot saan maksaa yksin (nyt en lyhennä lainaa). Ja sähköt ja tv luvat..hän käy töissä toisella paikkakunnalla, ja autosta on kuulema kauheasti kuluja
"Ei mitään opiskelijaboxeja". Luuletko, että opiskelijaboxit ovat jotain suttukasoja? Ollaanpa sitä nyt niin hienoa. Minun kotini oli ihan oikea koti jo silloin, kun opiskelin.
voi aina takertua miten päin haluaa. Oli minunkin opiskelijaboxi oma kotini ja rakas sellainen monta vuotta.
Elämä kuitenkin muuttuu ja koti sen mukana, toisten vinteiltä kerätty sekalainen sakki on osittain vaihtunut johdonmukaisemmaksi ja jatkaneet mahdollisesti elämäänsä muualla. En häpeä sitä, että rahallisestikin olen panostanut laadukkaisiin huonekaluihin ja tekstiileihin.
Emme asu vielä yhdessä, ehkä jo ensi kesänä, mutta olemme pitemmän
aikaa käyneet keskusteluja siitä, mitä yhteiseen asuntoon tulee.
Lähtökohta on se, että vaikka olisikin kiva säilyttää kaikki huonekalut,
yhteen asuntoon eivät mahdu kahden asunnon huonekalut.
On pakko lähteä siitä, että kumman huonekalut ovat parempilaatuisempia ja hyväkuntoisia.
Esim.olohuoneesta on lähdetty pohtimaan asioita. Miehen sohva on parempi, minun huonompi, joten minun siis hävitetään.
Mitkä huonekalut sopivat miehen sohvan kanssa yhteen, pala palalta lähdetään rakentamaan kokonaisuutta.
Toinen asia, mikä pitää myös huomioida on se, että mitä ylimääräisille huonekaluille tehdään? Myydäänkö ne vai annetaanko ne pois?
Jos niitä ei myydä, aina on helpompi päästä eroon sen muuttajan huonekaluista, ja muuttopäivällekin jää vähemmän kantamista.
Lähtisin siitä, että sopivatko teidän huonekalut yhteen vai ovatko tyylit niin täysin erilaisia, että jomman kumman pitää luopua omistaan.
on meillä se, että ukko ei enää kerran kodin itseään varten laitettuaan jaksaisi/haluaisi keskustella moisesta periaatteella "hyvinhän tämä näinkin toimii, miksi siis muuttamaan". OK, niinhän tuo toimii -yhdelle vakituiselle asukkaalle. Miten saan hänet ymmärtämään kantani siitä, että kyseessä tulee olemaan YHTEINEN kotimme? Jos tosiaankin vain vaatteeni vaihtaisivat osoitetta tuntisin olevani jatkuvasti kylässä. Murehdin kuulemma turhia.
Mieleeni on tullut myös vaihtoehto turvautua ammattilaiseen, joka näkisi molemmat huushollit nyt ja avittaisi oikeisiin valintoihin, koska nyt molemmat pitävät ehkä kiinni liiaksi omistaan - periaatteesta. Mutta häviääkö siinä persoonallisuus jos mukaan tulee joku ulkopuolinen?
Kuulostaa siltä, ettei mies ole vielä kypsä perustamaan yhteistä kotia. Siihen hän on valmis, että sinä muutat hänen luokseen.
Kannattaa miettiä, mitä haluat, ja toimia sen mukaan. Taitaisi maltti olla valttia. Jos vain sinä haluat perustaa yhteisen kodin, käy helposti niin, että mies kokee sinun tunkeutuvan hänen reviirilleen huseeraamaan ja panemaan kaiken uusiksi. Silloin lähtee liikkeelle kuuluisa pieni lumipallo, josta saattaa kehittyä aikamoinen lumivyöry.
Jos mies on odottamisen arvoinen, jätä hänet kypsymään vaikkapa puoleksi vuodeksi. Eihän sitä ikinä tiedä, miten nopeasti miehen mieli muuttuu.
Minulla on asiasta omakohtaista kokemusta. Taaksepäin katsoen kaikki kävi kuitenkin hurjan nopeasti, mutta vielä vuosi sitten olin menettää toivoni... No, nyt ollaan perustettu se yhteinen koti miehen luo ja molemmat olemme tyytyväisiä.
Malttia, sisko!
siis edelleen antaa ajan vähän kulua, mutta työpaikan/paikkakunnan vaihto on edessä 1.1.2003 lähtien. Ylimääräisiä paineita siis tuosta päivämäärästä. Pääkaupunkiseudulla vuokraa ei oikeen raaskisi maksaa tyhjillään seisovasta kämpästä kun kuitenkin oleilisimme miehen kotona. Tämä on siis osittain myös järkiratkaisu.
Tuo reviiriongelma on itsellänikin käynyt milessä, enkä voi sitä kokonaan sivuuttaa. Vähän on hankalaa juu. Kun kerran tiedät mistä puhun, niin kerrohan miten teillä homma lähti purkamaan?
Meidän tilanteemme oli siinä mielessä erilainen, ettei ollut ns. pakottavaa tarvetta muuttaa yhteen. Ymmärrän, että teillä tilanne on vähän erilainen.
Mies ehdotti yhteenmuuttoa keväällä, ja se tuli minulle täysin yllättäen. Olin edellisenä kesänä kertonut muutamana hyvänä rauhallisena hetkenä, miltä minusta tuntuu olla hänen kanssaan, millaiseksi uskon tulevaisuden muodostuvan, jos pysymme yhdessä, mitä toivon suhteelta ja vielä - millaista suhdetta en halua. Tuo viimeinen sisälsi selväsanaisen viestin siitä, etten aio _seurustella_ hänen kanssaan loppuelämääni...
Nuo muutamat tuokiot eivät olleet mitään uhkailuhetkiä, sanoinpahan vain, että haluan sunkin tietävän, kun tajuan ja tunnistan omat tunteeni ja ajatukseni niin selvästi =) En myöskään vaatinut miestä tilittämään vastaavasti tuntojaan. Kyllä hän jotain vastaili, mutta ei selvästikään ollut vielä yhtä hyvin perillä tunteistaan. Kieltämättä kirpaisi, mutta päätin jaksaa odottaa.
Ainakin yksi juttu vaikutti hänen päätöksentekoonsa... tai sanotaanko, että oli se viimeinen pisara. Minut oli otettu hyvin vastaan hänen kaveripiirissään ja yksi pariskunta taisi ns. avata hänen silmänsä sanomalla, ihmettelemällä ja kysymällä suoraan, mistä kiikastaa, kun ei mennä eteenpäin. Itse en ollut tuolloin paikalla, enkä tiedä, mitä mies oli vastannut. Kuulinpahan vain asiasta myöhemmin.
Asiat ovat monesti pienestä kiinni. Nyt olemme kihloissa, naimisiin mennään "sitten joskus", rakkautta tunnustetaan usein, juuri eilen ajattelin, miten onnellisesti kaikki onkin (ja saman tien alkoi pelottaa, että jotain varmaan tapahtuu, kun eihän tällaista onnea voi olla). Niin ja kyllä meillä riidelläänkin - joskus turhasta ja joskus aiheesta. Mies on parempi sopimaan kuin minä...
Jos mies on odottamisen ja vaikka puolen vuoden vuokrien arvoinen, niin ala etsiä omaa asuntoa. Voit tehdä toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimuksen, jossa irtisanomisaika on 1 kalenterikuukausi sinun puoleltasi. (Määräaikaista on hankala katkaista kesken sopimuskauden.)
Kerro miehelle, ettet halua pilata suhdettanne hätiköimällä, koska sinusta tuntuu, ettei mies ole valmis perustamaan yhteistä kotia. Juttele hänelle näitä asioita, mitä olet pohtinut.
Yhteinen elonne olisi monta kertaa pitävämmällä pohjalla, jos te molemmat rakentaisitte yhteistä kotianne.
Meilläkin oli tuplana kalusteita ja minulla monia remonttihaaveita. Kalusteista päästiin suht helposti yhteisymmärrykseen, mutta monet hankinnat ja etenkin remonttia on vielä tekemättä. Jotkut suunnitelmistani ovat jo muuttuneetkin maltillisempaan suuntaan. Pikku hiljaa hyvä tulee siinäkin suhteessa...