En tiedä, kuuluuko komprossorijutut tänne vai rakennuspalstalle enemmän. Täällä kai on tietoa näistä härveleistä ja niiden tekniikasta enemmän. Ja pöriseehän se tämäkin. Tai ainakin ennen pörisi.
Kävi haaveri mökkityömaalla, jossa sähkö tulee vielä toistaiseksi aggregaatilla (4,5 kW jatkuvaa virtaa). Se riittää kyllä tuon kompuran pyörittämiseen mutta vaatii tarkempaa käyttöä. Sähköjohto aggregaatilta kompuralle on 5 x 2,5 mm2 ja pituus on kymmenen metriä pari metriä kompuran omaa johtoa sähköpistokkeelta. Eli johdon heikkous ei ollut pääsyy vahinkoon.
No nyt kävi niin, että iltapäivällä saatiin naulaukset naulattua ja sammutettiin aggregaatti, mutta ei erikseen kompuran virtaa omasta kytkimestään, unohtui.
Illalla tarvittiin sähköä asuntovaunun lämmittämiseen ja mikroaaltouuniin. No, aggri päälle ja tietysti se kompura alkoi sitten yrittää käyntiin, mutta ei onnistunut käynnistymään, kun oli jo 3kW muuta kuormaa.
No, siinä kävi niin, että sitten sitten kun menin tsekkamaan raksalle, niin kompura haisi pahalla (palaneelle muoville) ja kaikki päälläolevat muoviosat olivat sulaneet irti. Varsinaista oikosulkua ei ole, koska sulakkeet olivat edelleen kestäneet. Itse asiassa sähköjohtimet näyttävät olevan ihan kunnossa, myös kuoren alta (ei hiiltymistä). Sähkömoottori oli ihan tulikuuma, kättä ei voinut laittaa lähellekään.
Nyt ei pörise enää.
Oma luuloni on, että sähkömoottori on palanut. Ja ne muoviosat on tietysti entisiä. Varsinaisesti sylinteriryhmä saattaa olla vaurioitumaton. Mökki ei palanut.
Onko näillä tiedoilla arvioitavissa, onko korjattavissa järkevään hintaan? Tuollaisen V-maxin uushankintahinta lienee jossain 400 - 500 euron välillä. Mitä luulette vahingoittuneen?
Tiedän, että huollosta kysymällä nämä selviää, mutta aloitetaan nyt täältä.
No, nyt ostan sinne joka tapauksessa pienemmän kompuran. Tuli säästettyä väärässä paikassa, olisi pitänyt heti ostaa toinen kompura, niin tämä olisi edelleen ehjänä autotallin nurkassa...

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla hajos moottori Strongline-kompurasta, koska käytössä oli liian ohut ja pitkä johto. Veikkaan että sullakin on moottori sökö. Kompurasta maksoin 300euroa ja varaosa-moottori maksaa 197euroa. Ostin uuden pikkukompuran 90eurolla ja korjaan tuon hajonneen jos löytyy jostakin halpa moottori. Samalla meinaan vaihtaa sen voimavirtakäyttöiseksi.
Puuhaverstaassa on minulla tuollainen halpakompura.
Siinä touhutessa se automaattikäynnisty...ok.
Sitten pirahti kännykkä ja jotta meteliltä kuulisin, nykäsin kompuran töpselin irti.
Puhelun päätyttyä tungin töpselin takaisin.
Kompura alkoi yritellä käyntiin, muttei jaksanut startata, vaan raskaasti lupsahteli ja alkoi lämmetä/ haista.
:: elikkä näin, jos käy, niin kannattaa tyhjentää säiliöstä paine pois nollille ja sitten käyntiin.
Useimmissa kompuroissa on pumpun ja säiliön välissä ns. vapaaventtiili, jonka tehtävänä on saattaa sylinterin ja säiliön välinen tila paineettomaksi, jotta moottori jaksaa käynnistyä.
Tuon tunnistaa, kun painekytkin pysäyttää moottorin, kuuluu tuhaus,,, silloin moottori on jälleen käynnistettävissä säiliön paineen saavuttaissa alarajan.
Itselläni on kompressori vuodelta 1988, moottorina 2,2 kilowatin yksivaiheisella moottorilla ja V-lohkolla.Ajalta jolloin tehtiin vielä hyviä koneita.Lähtee käyntiin -30 pakkasella lämmittämättä eikä tarvii paineita vähentää säiliöstä.
Nykyisten kompuroiden laatu on surkea. Pienelläkin pakkasella on kompuran kyljen lämmitys edessä ennenkuin se suostuu toimimaan.
auttaa pakkaskäynnistykseen