On ollut suorastaan siunauksellista että monet uskomassa olevat ja myös uskosta osattomat ovat täällä netissä voineet kertoa ja keskustella traumoista joita lestadiolaisuudessa 1970-1980 luvulla oli.
Siionissa tapahtui paljon ja todella sysimustan pimeitä asioita; Rippikoululeirien yölliset herätykset, traumaattiset tekemättömän synnin tunnustamisvaatimukset seurakunnan edessä, "rakkaudessa" tehdyt hoitokokoukset, uskossaan erehtyneen "poisoksentamiset" koko uskovien yhteisöstä jne jne.
Kaikesta tästä ja muistakin kristillisen rakkauden nimissä tehdystä vääryydestä on voitu vihdoinkin keskustella tämän netin ansiosta. Seurakunnan keulilla istuvat päättäjät ja puhujat eivät ole voineet estää että nämä traagiset maton alle lakaistut virheet on otettu esiin.
Koko ajan keskustelua häiritsee kaksi asiaa. Omakohtaisia traumattisia kokemuksia vähätellään ja selitetään höpö-puheeksi. Meitä vaan sattuu olemaan satoja tai tuhansia jotka lapsena näkivät vanhempiensa skitsofrenisen tilanteen kun tekemättömästä synnistä piti tehdä parannus jotta yhteisö ei oksenna pois. Osa muistaa itse rippikoulun jossa Reisjärven yössä alkoi puhuttelu nuorukaiselle joka herätettiin uniltaan yökeskusteluihin. Siis ongelma on että näitä juttuja vähätellään. En tiedä onko kyse "srk:n agenteista" kuten joku väitti edellisessä viestissä. Vai onko muusta totuuden väistelystä.
Toinen ongelma on selvät huijaukset. Niitä on vaikea erottaa todesta. Näyttäisi (???) että lestadiolaiseksikin tunnustautuvat itsekin "taktisesti paisuttavat" joitakin hoitokokousväitteitä vesittääkseen itse asian. Siis tehdäkseen liioittelulla tapahtumat satupuheeksi. Mistä lie agentista silloin kyse.
Joka tapauksessa itse perään Suomen Rauhanyhdistysten Keskusliitolta että se toteaa 1970-80-luvuilla harjoittamansa "hoitomuodot ja pakkoparannukset" selvästi raamatunvastaiseksi ja kristillisyydelle vieraaksi.
SRK:n tulee kehoittaa ketään erikseen nimeämättä että "jokainen joka on tähän väärän rakkauden toimeen osallistunut tehköön parannuksen synneistään". Totuuden Hengessä myös saaranamiehet joutuvat katsomaan tekemisiään parin vuosikymmenen taakse. Synti pitää panna pois - sitä ei voi lakaista maton alle.
Siionissa tapahtui paljon ja todella sysimustan pimeitä asioita; Rippikoululeirien yölliset herätykset, traumaattiset tekemättömän synnin tunnustamisvaatimukset seurakunnan edessä, "rakkaudessa" tehdyt hoitokokoukset, uskossaan erehtyneen "poisoksentamiset" koko uskovien yhteisöstä jne jne.
Kaikesta tästä ja muistakin kristillisen rakkauden nimissä tehdystä vääryydestä on voitu vihdoinkin keskustella tämän netin ansiosta. Seurakunnan keulilla istuvat päättäjät ja puhujat eivät ole voineet estää että nämä traagiset maton alle lakaistut virheet on otettu esiin.
Koko ajan keskustelua häiritsee kaksi asiaa. Omakohtaisia traumattisia kokemuksia vähätellään ja selitetään höpö-puheeksi. Meitä vaan sattuu olemaan satoja tai tuhansia jotka lapsena näkivät vanhempiensa skitsofrenisen tilanteen kun tekemättömästä synnistä piti tehdä parannus jotta yhteisö ei oksenna pois. Osa muistaa itse rippikoulun jossa Reisjärven yössä alkoi puhuttelu nuorukaiselle joka herätettiin uniltaan yökeskusteluihin. Siis ongelma on että näitä juttuja vähätellään. En tiedä onko kyse "srk:n agenteista" kuten joku väitti edellisessä viestissä. Vai onko muusta totuuden väistelystä.
Toinen ongelma on selvät huijaukset. Niitä on vaikea erottaa todesta. Näyttäisi (???) että lestadiolaiseksikin tunnustautuvat itsekin "taktisesti paisuttavat" joitakin hoitokokousväitteitä vesittääkseen itse asian. Siis tehdäkseen liioittelulla tapahtumat satupuheeksi. Mistä lie agentista silloin kyse.
Joka tapauksessa itse perään Suomen Rauhanyhdistysten Keskusliitolta että se toteaa 1970-80-luvuilla harjoittamansa "hoitomuodot ja pakkoparannukset" selvästi raamatunvastaiseksi ja kristillisyydelle vieraaksi.
SRK:n tulee kehoittaa ketään erikseen nimeämättä että "jokainen joka on tähän väärän rakkauden toimeen osallistunut tehköön parannuksen synneistään". Totuuden Hengessä myös saaranamiehet joutuvat katsomaan tekemisiään parin vuosikymmenen taakse. Synti pitää panna pois - sitä ei voi lakaista maton alle.
Vastaukset 40
Vanhimmat
nulla nurinkurinen käsitys asioista.
Voisiko 70-lukua ja kososlaisuutta yms. koskevia asioita varten avata ihan erillisen palstan tai jotain vastaavaa? Muut keskustelunaiheet kun tahtovat hukkua tänne muuten.
Avata esim kososlaisten palstan
Minä en ainakaan luota siihen, mitä tällä palstalla kerrotaan kristillisyyden historiasta! Kuka tahansa voi esiintyä minä tahansa ja väittää mitä tahansa.
Sinulla on laput silmillä jos epäilet tapahtuneita. Saarnamiehissä ja kristillisyyden omissa papeissa on samoja ihmisiä jotka syyllistyivät julmuuksiin "rakkauden hengessä". He ovat ylpeitä ja kovakorvaisia parannukseen - he peittelevät pahoja tekojaan eri keinoin.
VL-piireissä on edelleen ihmisiä, jotka luottavat ja uskovat SRK:hon täydellisesti. En tiedä paljonko heitä on, mutta heidän onnistunut aivopesunsa pitää vl-liikkeen kasassa.
Millä systeemillä anteeksipyytäminen on mahdollista ? Oletteko te rekisteröityjä ,vai mistä tietää keneltä pyydetään anteeksi? Eikö tämä ole jo aika kohtuuton vaatimus?
julkinen anteeksipyyntö SRK:lta.
Mutta eihän ihmisiä voi massoittaa,eikös anteeksipyyntö ole hekilökohtainen ,silloin kun kyse on synneistä? Joko "teistä"on tullut massa ja kansanliike vai mitä tämä tarkoitta?
Niin, kenelle tämä anteeksipyyntö osoitetaan?
kaikille, jotka ovat joutuneet henkisen väkivallan uhriksi vl-liikkeen toimesta 70-luvulla. Anteeksipyyntö osoitettaisiin myös niille omaisille, joiden sukulainen teki itsemurhan saatanan haltuun luovuttamisen jälkeen. Myös heille, jotka joutuivat mielisairaalaan näiden hoitotoimenpiteiden seurauksena.
Sellaisen herätysliikkeen, joka ilmoittaa olevansa armon ja anteeksiantamuksen valtakunta, jonka kaltaista ei löydy mistään muualta, luulisi tämän asian ymmärtävän.
Mitä hyötyä on vl-liikkeen opettaa, kuinka asioita oikeaoppisesti korjataan, jos ei itse pysty näitä julmuuksia anteeksipyytämään? Sitten siellä tehdään parannusta ihan pikkuasioista, joilla ei oikeasti pitäisi olla mitään tekemistä itse uskomisen kanssa. Voi tätä ristiriitaa!
Mikä tässä oli niin vaikea ymmärtää?
vääryyttä kärsineille! Ette te saivartelemalla vastuustanne pääse. Tiedän kokemuksesta, ettei nöyrtyminen ole helppoa, mutta joskus on sekin tehtävä.
Voi teitä,pimeys on tullut päällenne!Huomatkaa, te olette meitä ja koko seurakuntaa vastaan ja vaaditte Jumalan seurakunnalta anteeksiantamusta.Tämä on se synti joka ajoi teidät Jumalan lasten yhteydestä vaativaan laki henkeen
Nythän alkaa jo tulla todella asiantuntevaa kommenttia. Herra meidät näiltä järjen jättiläisiltä varjelkoon. Sisälukutaitokin jäänyt puolitiehen...
Johan oli tekstiä:))))
Mekö vaadimme
"Huomatkaa, te olette meitä ja koko seurakuntaa vastaan ja vaaditte Jumalan seurakunnalta anteeksiantamusta" ??
Emme vaadi anteeksiantamusta vl-joukolta.
Me vaadimme siltä ANTEEKSIPYYTÄMISTÄ. Siis vl-joukon pitää pyytää anteeksi niitä rikoksiaan, mitä se on n.s. hoitokokousvuosina tehnyt jäseniään kohtaan. Osa kulkee vieläkin vammautuneena joukossanne, osan olette jättäneet "Saatanan haltuun".
Siis TEILLÄ ON AIHETTA PYYTÄÄ ANTEEKSI.
Ja toinen asia: Jumalan valtakunta ei ole sama kuin vl-liike.
Osa vl-ihmisistä kyllä kuuluu Jumalan valtakuntaan, mutta niin kuuluu monia muitakin, vl-liikkeen ulkopuolella olevia ihmisiä.
Voi hyvännen aika!Kuulkaahan,eksyneet.Jos teiltä löytyisi edes hitunen synnintuntoa,teille menisi puhe perille,mutta kun ei.Itse asiaahan ei voi pyytää kukaan teiltä anteeksi, nimittäin sitä teidän syntiänne,taisteluanne seurakuntaa vastaan.Minäkin vastaan näin luku-ja kirjoitustaidottomana.Kyllähän te virheet korjaatte
Ei siitä synnintuntoa tule jos arvostelee SRK:n hoitokokousoperaatiota, eikä pidäkään tulla. Sinulle, joka julmuutta ihailet pitäisi ennemmin tulla tunnostuskia.
Onko SRK koetellut sinun uskoasi käymällä kimppuusi yöllisissä hoitokokouksissa ja vaatinut parannusta sellaisesta mitä et ole tehnyt? Jos ei, niin puhu vasta sen jälkeen siitä miten autuuttavaa se oli...
1."Jos teiltä löytyisi edes hitunen synnintuntoa.."
vastaus: meiltä löytyy kyllä synnintuntoa niihin synteihin, JOTKA OLEMME TEHNEET ITSE, mutta miten meillä voisikaan olla SYNNINTUNTOA niihin synteihin,
joita SRK:N LÄHETTÄMÄT HOITOMIEHET OVAT TEHNEET.
Voi vain kysyä, milloin HEILLE ITSELLEEN tulee se synnintunto. Sekö ei huoleta sinua yhtään?
2"Itse asiaahan ei voi pyytää kukaan teiltä anteeksi, nimittäin sitä teidän syntiänne,taisteluanne seurakuntaa vastaan."
--vastaus: Sellaista syntiä ei ole olemassakaan, kuin "taistelu seurakuntaa vastaa". Sinulla on ihan virheellinen käsitys. Seurakunta muodostuu erehtyväisistä ihmisistä. Jos nämä erehtyväiset ihmiset tekevät syntiä ja siitä joku muu seurakuntalainen huomauttaa, niin miten se voi olla "taistelua seurakuntaa vastaan"? Eikö sinusta ole ihan näitten erehdykseen menneitten oman edun mukaista, että heille huomautetaan heidän tekemästään synnistä?
ITSE ASIA on taas seuraava: Monet n.s. "hoitomiehet", jotka SRK lähetti ja osan heistä lähettivät paikallisseurakunnat (lue: paikallisen r.y:n johtokunta) ovat tehneet syntiä.
Sen on Seppo Lohi myöntänyt Kotimaa-lehdessä, joten SE EI OLE VAIN MEIDÄN "HARHAAN MENNEITTEN MIELIKUVITUSTA".
Me vaadimme, että näitten syntiin menneitten hoitomiesten taustayhteisö tekee julkisen parannuksen ja sanoutuu irti tuollaisesta synnistä, eli väärästä henkiopista ja "hoitokokoustoimenpiteistä". Sama taustayhteisö myös julkisesti kehoittaa kaikkia hoitomiehinä toimineita alaisiaan itse tekemään parannuksen väärästä opista ja ihmisten väärästä kohtelusta.
3. seurakunta ei ole sama kuin vl-yhteisö. Seurakunta on joukko uskovaisia ihmisiä, jotka uskovat Jeesuksen tekemän sovintotyön omien syntiensä lunastukseksi. Näitä ihmisiä on kyllä myös vl-joukossa, mutta myös monissa muissa uskonnollisissa joukoissa.
Nyt olen korjannut virheet, kuten pyysit;)
...tätä juuri tarkoitin,mutta väärin korjasit.Meillä on aivan erilainen oppi
Meillä todellakin on eri oppi.
Mutta kysymys onkin, kumman oppi on se oikea?
Kerro nyt minulle oikein Raamatusta näyttäen, missä tuo minun mainitsemani oppi on väärä?
Olen aina luullut, että se, joka tekee syntiä ja menee vikaan, niin myös pyytää anteeksi, jos tahtoo uskovaisena vaeltaa.
Milloin se oppi on muuttunut vl-piireissä sellaiseksi, että sen, jolle tehdään vääryyttä, pitääkin pyytää anteeksi siltä, joka on väärin tehnyt... niin mitä hänen pitikään pyytää anteeksi?
Olet oikeassa. Teillä on uskonoppi todellakin ihan päälaellaan.
Missä löydät toisen uskonyhteisön, jossa johto piinaa jäseniään ja sen sijaan, että itse pyytäisi anteeksi, sanookin, että viattoman kärsijän tulee pyytää anteeksi:( ??
Vastaus: ei muualla kuin vl-liikkeessä.
Ja sitten vielä pitäisi uskoa, että tällainen yhteisö on "ainoa oikea usko", vai?
Ei mene kaaliin, ei sitten millään. Millaisia ne ihmiset mahtaa olla, joille tämä on ihan luonnollista ja oikeaa?
Mutta meitä on moneen junaan-- ja joku jäämään asemallekin;(
jopa ihmisten uhraamiselle epäjumalan alttarilla!
Tekijät ovat vieläkin keskuudessamme. Eivät piilossa latinalaisen amerikan viidakoissa kuten saksalaiset natsivanhukset. He ovat seurapenkissä ja liikkeen keulilla. He hymyilevät vienosti niin kauan kuin liikkeen virallinen kanta pysyy pahoihin tekoihin vähättelevänä.
Päivämiehen pääkirjoittaja: Kirjoita rohkeasti että kristillisyyden piirissä tehtiin pimeyden töitä. Ne me nyt liikkeenä, mutta myös itse kukin teoille hiljaisen tai aktiivisen suostumuksen antaneena pyydämme anteeksi.
Niin lähtee juopa ihmisten väliltä. Luulen, että valtaosa haluaisi jo jättää nämä surulliset ajat taakse ja elää vapaana.
Miksi SRK on niin kovakorvainen? Vaikka Seppo Lohen tutkimuskin kertoo asioiden todellisen laidan, samoin Tuomas Lohen gradu. Vai aiotaanko molemmat Lohet erottaa piireistä totuutta puhumasta? Sekin mahdollisuus toki on...
Tehkää parannus synneistänne ja antakaa Kristuksen neuvon mukaan anteeksi niille ,jotka ovat teitä vastaan rikkoneet.Tästähän sitä pitää lähteä eikä uskon nimissä valvoa toisten synneissä ja katkeruutta kasvattaa itsessään
Toistan mielelläni kehoitukswen kaikille niille jotka olivat mukana kristillisyyden pahuuden töissä 1970-80-luvuilla:
"Tehkää parannus synneistänne"
Niille (meille) jotka olemme tuon julman myllyn läpikäyneitä sanin että vaatikaa kukin omalla paikallanne että Totuuden Hengessä roskat on siivottava maton alta. Väärintekijöiden on pyydeettävä anteeksi. VL-Liikkeen on lopultakin sanouduttava irti pahuuksista. Sen jälkeen kun tekijät ovat pyytäneet anteeksi:
"antakaa Kristuksen neuvon mukaan anteeksi niille ,jotka ovat teitä vastaan rikkoneet".
Mutta tehän rienaatte ja vainoatte SRK.n johtoa jatkuvasti ,mutta ei SRK johto teitä vainoa
Turha väittää niin, senkin fariseus!
Meidän kristillisyyden saarnaamiehistä moni oli antamassa tukensa pahoille ja julmille hoitokokouksille. Monet heistä isina veljinä rippikouluissa suostuivat yöllisiin puhutteluihin.
He istuvat nyt kuin tietämättään menneestä. He moittivat rienaajiksi niitä jotka nostavat maton alle piilotetut roskat (=sovittamattomat synnit) esiin.
Rohkeaa ja siionille siunausta tuovaa olisi jos Päikkäri pääkirjoituksessaan tekisi selväksi että SELLAINEN OLI VÄÄRIN. Ja siksi jokainen mukana ollut tai asialle suostumuksensa antanut PYYTÄKÖÖN SYNTEJÄÄN ANTEEKSI
Tällaiset yöherättelijä -hoitajat ovat olleet viassa.Heitäkin hoidettiin kuivasta väärästä lakihengestä.Ei kaikki selvinneet tästä vaan jättivät Jumalan seurakunnan .Ymmärrä nyt hyvä kirjoittaja ,se oli väärää uskovaisten seassa.Eihän se nyt kuulu asiaan rueta yöllä ihmisiä herättelemään ,onhan tuo järkeenkin sopiva asia.Mutta mitä sinä olet jäänyt tätä miettimään,sillä menettelyhän ei ollut oikea ,vaikka asia sinällään olisikin ollut oikea.Eikä kaikki ollut edes syntiä vaan näillä oli kova hoppu kun itse olivat viassa
"Pois se mikä pahentaa". Niin minä olen oppinut asian ytimen.
En siis ole ymmärtänyt siten kuin tämä tuhansille kanssakulkijoille kipeä asia kristillisyydessä on haluttu tulkita "piiloon se mikä pahentaa".
Kristrillisyyden johto salli ja hyväksyi pahuuden. Se jopa Päikkärin sivuilla kehoitti nyttemmin mielivaltaisina pidettäviin tekoihin.
Pahaa ei ole pantu pois - se on pantu piiloon. Tuskinpa olen ainoa joka pohtii että milloin se paise pulpahtaa esiin ja missä tarkoituksessa.
Veljet ja sisaret. Ohjatkaamme siionin väkeä ja vastuunkantajia tekemään rehdisti parannusta totuudessa. Koetetaan yhdessä vaikuttaa siihen että Päivämies pääkirjoituksessaan sanoutuu irti vääryyksistä joita todellakin(!) on kristillisyydessä harjoitettu aktiivisella tavalla.
edelleen hiertäisivät? Sovitut ja korjatut asiat eivät hierrä vaan tilalle tulee uskomisen vapaus. Olen samaa mieltä kanssasi, että kipin kapin asioita korjaamaan!
"Siionissa tapahtui paljon ja todella sysimustan pimeitä asioita; Rippikoululeirien yölliset herätykset, traumaattiset tekemättömän synnin tunnustamisvaatimukset seurakunnan edessä, "rakkaudessa" tehdyt hoitokokoukset, uskossaan erehtyneen "poisoksentamiset" koko uskovien yhteisöstä jne jne.
Kaikesta tästä ja muistakin kristillisen rakkauden nimissä tehdystä vääryydestä on voitu vihdoinkin keskustella tämän netin ansiosta. Seurakunnan keulilla istuvat päättäjät ja puhujat eivät ole voineet estää että nämä traagiset maton alle lakaistut virheet on otettu esiin."
TOSIPUHETTA LATOMIEHELLÄ. NYT TUNNOISTA NIISTÄ KIPEISTÄKIN VOI KESKUSTELLA NETISSÄ. RAUHANYHDISTYKSELLÄ ALKAA KIVITYS JOS VÄHÄKÄÄN YRITTÄÄ KERTOA ETTÄ EIHÄN SIIONI VIELÄKÄÄN OLE SANOUTUNUT IRTI PAHUUKSISTA. JOS MINÄ OTAN NÄITÄ JÄRKYTTÄVIÄ KOKEMMUKSIA PIENEN VERTAA ESILLE NIIN ALKAVAT ARVOSTELMAAN ETTÄ OLEN KATKERA JA EKSYTYKSESSÄ.
KYSYN VAAN ETTÄ ONKO SE EKSYTYKSESSÄ JOKA TOIVOISI OMASTA JA MUIDEN PUOLESTA ETTÄ PANTAISI POIS OIKEASTI SYNTI JOKA ON PIILOTETTU MATON ALLE VUOSIEN AJAKSI
Lähimmäisen näyryyttäminen ja muukin epäinhimillinen kohtelu ei ole oikein, vaikka se tehdäänkin uskon varjolla! SRK velvoitti jäsenyhdistyksensä järjestelmälliseen jäsenistönsä nöyryyttämisoperaatioon ja lähetti välillä omia "lähetyspuhujiaan" valvomaan että paikallisyhdistyksissä oltiin riittävän julmia ja armottomia.
Olisiko todella parannuksen paikka!? Olisiko jo Jumalan aika?
Älä nyt viitsi ,kun asia ei todellakaan ole näin.Miksi pitää vääntää väkisin sellaista juttua, joka ei pidä paikkaansa ei sitten alkuunkaan
Vähättelysi ja salailusi on jo niin läpinäkyvää..
mitään nöyryyttämis operaatiota ei ole srk järjestänyt ,usko jo se.Sinä olet ymmärtänyt sen näin.Kun olet ollut viassa uskonymmärrykseltäsi,asenteeltasi kenties,en tiedä syytä ,eikös ole vain hyvä ,että yritetään hoitaa vikaan joutunutta.Sinäkö loukkaannut siitä?Hyökkäävä ja ruma hoito ei tietenkään ole oikein ,mutta rakkaudella ,veljellinen käsittely tietenkin.Näissä ihmisten välisissä taidoissa kyllä useammalle tuli paljon inhimillistä vikaa kun kiivaus voitti ja rakkauden sävyisyys välillä katosi,mutta sehän ei asian totuutta vähentänyt.
SRK lähetti miehensä raatelemaan laumaansa. Olin itse paikalla kymmeniä kertoja. Älä yritä puhua täyttä potaskaa. Sinusta se oli varmaan hyvinkin hauskaa, muttei useimmista.
Mitä aasi sanoo, sen aasi myös uskoo. (Persialainen sananlasku)
Jos hölmöt eivät ole vaatimattomia,ei se ole heidän vikansa: heillä ei ole mitään mistä olla vaatimattomia. (Sanial-Dubay)
Siitä ei tingitä. Saavutettuihin etuihin ei kosketa!