FINLANDERS

Ei hyvä!

Sanonpa mielipiteeni:

Finlanders on pahasti ylikehuttu tanssiorkesterina nimenomaan tanssinharrastajien keskuudessa ja muutenkin.

Finkut soittaa suurelta osin uneliaita, latistavia tunteellisia nyyhkytys-hittejään eli finkkujen keikalla pitää kuulla liian paljon hitaita jollotuksia. Lisäksi ne on oksettavan imeliä, -oikein hunaja valuu suupielistä pojilla niitä laulellessa. Ongelma näyttäisi näin tavallisen lavakävijän kulmalta katsottuna olevan, että Finkuilla on pakkomielle tulla ns. "hitti-orkesteriksi" joka soittaa muistetaan "hiteistään"... -Muutamat pienet tanssiorkesterit ovatkin alkaneet apinoida näitä kappaleita luullen esittävänsä hyvää musiikkia. (huh huh!)

Tangoja tulee aivan liian vähän, rumbaakin tulee liikaa. (taas niitä hitaita). Pari hyvää rokkia orkalta löytyy, mutta tuo iänikuinen "jerryjee"-paska alkaa toden teolla kyllästyttää. Kappale on sovitettu niin typerästi ettei se ole kunnon suoraa rokkia läpi asti vaan ihme pelleilyjä välissä jolloin rytmi muuttuu miksi sattuu hetkeksi aikaa, jopa katoaa kokonaan välillä!

Menkää finkut jonkun pienen hyvän tanssiorkesterin keikalle opintomatkalle jos haluatte tulla hyväksi tanssiorkesteriksi! Nykyisellä ohjelmistollanne ette enää palvele tanssijoita vaan itseänne ja levy-yhtiönne tilipussia! Opetelkaa soittamaan monipuolisemmin: hitaat ruikutukset ehdottomasti vähemmälle, samoin "tämäonmeidänuudeltalevyltä"-kappaleet (foksia, biittiä, hidasta paskaa) -ja tilalle kunnon tanssimusiikkia.

Finkku-kiintiö LOPULLISESTI täynnä!

33

7912

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keikalla

      Saitkos nyt kaikki ulos? Helpottiko? Hyvä provo!! En tullut yhtään vihaiseksikaan.Kävin katsomassa Finkkuja elämäni ensimmäisen kerran Hietasaaressa ja NAUTIN.....Hyvää musiikkia,myös nopeita....porukkaa yllinkyllin....perfekt.....

      • provo!

        Vaikea käsittää mikä noitten keikoille vetää väkeä. Finlanders kantaa hyvän tanssiorkesterin nimeä, mutta todellisuus on kokonaan toista. Voi olla että on joskus ollutkin vaan ei ole enää.

        Liian paljon omat laulut on iskelmää eikä tanssimusiikkia; foksia, jenkkaa, valssia, humppaa, tangoa, lattareita...

        Finladersien musiikki on hitaita, rumbaa, biittiä, iskelmää, hitaita, rumbaa, biittiä, iskelmää, hitaita, rumbaa, biittiä, iskelmää... (forever and ever)

      • Handenhumppa
        provo! kirjoitti:

        ongelma on, että heillä ei ole ammattitaitoista ja karismaattista solistia.
        Tää läski falsetti rumpali on tosi syvältä piste fi.
        Ammattitaitoisia muusikoita kyllä ovat.

    • tanssipoika

      Samaa mieltä.Voisivat mennä kuuntelemaan vaikka Omegaa tai Hirvoskan bändiä.Sillä hyvässä bändissä pitää olla torvi tai kaksi...Omega ykkönen.Finkut ilman Paasikkoa Turun Vpk:n house bändi.

      • Anonyymi

        Omega, Hirvoska.... Täyttä kuraa ja torvensa voi työntää just sinne...

    • mielipide..

      Viime kesän Kesäillan valssi-ohjelmassa oli hyvä verrata oikeaa tanssiorkesteria ja Finlanders-yhtyettä toisiinsa. Biisien rytmit oli ihan eri maailmasta. Eli puhun nyt Varjokuva-yhtyeestä, joka on tanssiorkesteri isolla Teellä. Finlanders soittaa rytmittömästi ja on tosiaankin ihan liian arvostettu bändi.

      • maju

        Jos jokin, niin nimenomaan rytmi on se, mikä Finlandersilla pysyy. Arska pumputtaa bassollaan rytmit niin, että vähemmänkin tanssitaitoinen pysyy mukana.
        Ja nimenomaan TANSSIorkesteri Finlanders on. Eivät kai jatkuvasti täydet tanssipaikat voi olla "väärässä".
        Mutta jokaiselle suotakoon mielipiteensä. Kaikkia ei voi miellytttää, eikä tarvitsekaan.
        Finlandersin keikalla ei muuten ole pakko käydä...:-)

      • mielipide.
        maju kirjoitti:

        En tarkoittanutkaan rytmin pysyvyyttä, vaan tarkoitin musiikin rytmikkyyttä. Eli rumpuja voi soittaa vetelästi tai veltosti, kuten Jussi Lammela. Sitten voi soittaa jämäkästi ja rytmikkäästi kuten Varjokuvan rumpali. Taimi eli musiikin rytmin pysyvyys on molemmilla rumpaleilla huippuluokkaa. Kyse on soittotyylistä! En ole koskaan ollut Finlandersin keikalla. TV-esiintymiset on hyvin riittäneet vakuuttumaan asiasta, ettei tarvitse mennäkään. Soittajat on Finlandersissa huippuosaajia, vain soittotyyli ei ole minun makuuni! Rumpalin ja basistin yhteistyö on tanssimusiikissa rytmikkyyden ja tanssittavuuden kannalta kaikkein tärkein asia.

      • maju
        mielipide. kirjoitti:

        No juu...rumpalinahan Jussi ei ole mikään supervirtuoosi, mutta Arska paikkaa bassolla pumputtamalla sen aika hyvin...:-)
        Sanoisin myös, että keikalla Finlanders on kyllä hintansa väärti. Pojilla tuntuu olevan keskenään kivaa, vaikka ovat soittaneet iät ja ajat yhdessä. Se tarttuu myös yleisöön.
        Sitä paitsi käyn nimenomaan tanssimassa, ja tanssimusiikkina Finlanders ainakin minulle on ihan huippuluokkaa.

      • se Lammela
        mielipide. kirjoitti:

        En tarkoittanutkaan rytmin pysyvyyttä, vaan tarkoitin musiikin rytmikkyyttä. Eli rumpuja voi soittaa vetelästi tai veltosti, kuten Jussi Lammela. Sitten voi soittaa jämäkästi ja rytmikkäästi kuten Varjokuvan rumpali. Taimi eli musiikin rytmin pysyvyys on molemmilla rumpaleilla huippuluokkaa. Kyse on soittotyylistä! En ole koskaan ollut Finlandersin keikalla. TV-esiintymiset on hyvin riittäneet vakuuttumaan asiasta, ettei tarvitse mennäkään. Soittajat on Finlandersissa huippuosaajia, vain soittotyyli ei ole minun makuuni! Rumpalin ja basistin yhteistyö on tanssimusiikissa rytmikkyyden ja tanssittavuuden kannalta kaikkein tärkein asia.

        eläkkeelle. enpä oo veltompaa äijää nähnyt. kyllä pitäisi tajuta lopettaa jos ei homma enää maita tai jaksa sitä tehdä. olen muiden kirjoittajien kanssa samaa mieltä että porukka soittaa tuutulauluja. vaikeuksia pysyä hereillä niiden keikalla. eikö ne jaksa soittaa menevämpää musiikkia? eläkkeelle!

      • Levyjen ostaja
        se Lammela kirjoitti:

        Aivan loistava yhtye, FINLANDERS, kertakaikkiaan. Laulavat suoraan sydämiin. Komeita poikia lisäksi että osaavat laulaa sekä soittaa monipuolisesti eri soittimia ja HYVIN! Jopa autoa ajessaan nauttii heidän musiikistaan. Kiitos FINLANDERS! Loistavat sanoitukset! Lisäksi hauskat videot cd:llä. Ja Lampela laulaa lämpimästi ja ihanasti suoraan sydämeen ja yhtä ihanasti laulavat myös muutkin. Lisäksi ovat keikoillaan ystävällisiä kaikille.

      • Levyjen ostaja
        Levyjen ostaja kirjoitti:

        Kirjoitusvirhe, tarkoitin Lammela, enkä Lampela.

      • Pikku prinsessa....
        Levyjen ostaja kirjoitti:

        Aivan loistava yhtye, FINLANDERS, kertakaikkiaan. Laulavat suoraan sydämiin. Komeita poikia lisäksi että osaavat laulaa sekä soittaa monipuolisesti eri soittimia ja HYVIN! Jopa autoa ajessaan nauttii heidän musiikistaan. Kiitos FINLANDERS! Loistavat sanoitukset! Lisäksi hauskat videot cd:llä. Ja Lampela laulaa lämpimästi ja ihanasti suoraan sydämeen ja yhtä ihanasti laulavat myös muutkin. Lisäksi ovat keikoillaan ystävällisiä kaikille.

        OLen kanssasi aivan samaa mieltä!!Tosi hyvä bändi!!Itse en vaan tiedä milloin pääsee seuraavan kerran finkut näkemään,tosin edel.kerrasta on vasta vähän yli kuukausi...
        Jussi laulaa tosi hyvin,vaikka itse tykäänkin enemmän Arskan lauluäänestä:)

      • Jouko
        se Lammela kirjoitti:

        eläkkeelle. enpä oo veltompaa äijää nähnyt. kyllä pitäisi tajuta lopettaa jos ei homma enää maita tai jaksa sitä tehdä. olen muiden kirjoittajien kanssa samaa mieltä että porukka soittaa tuutulauluja. vaikeuksia pysyä hereillä niiden keikalla. eikö ne jaksa soittaa menevämpää musiikkia? eläkkeelle!

        Veltto on. Mutta niinhän ne on muutkin siinä bändissä. Soittaa osaavat. Mut vielä paremmin vongata misuja takahuoneeseen. Vanhemmiten kuitenkin rauhoittuneet? Tai sitte flaksi ei niillä silmäpusseilla enää oikein heilu...

    • täyttä asiaa

      lisättävää.

    • Pikku Prinsessa

      Onpas sinulla paha Finlanders kompleksi! ;) Minä kyllä nautin Finkkujen musisoinnista ja käyn mielelläni tanssimassa heidän keikoillaan! Tanssi-ilta on aina taattu silloin ja minusta musaa tulee kyllä moneen makuun. Kappaleiden tanssittavuus on mielestäni aivan huippuluokkaa ja he ovat nimenomaan tanssiorkesteri! :)

      Lammela on hyvä jätkä ja pidän hänen persoonallisesta äänestään paljon!

      • FinlandersFani94

        Joo, mä en kyllä Jussin äänestä sinänsä tykkää. Liian valivalityylinen. -.- Mutta Arskan ja Karin lauluäänet, AH

      • Teemu-Pekka
        FinlandersFani94 kirjoitti:

        Joo, mä en kyllä Jussin äänestä sinänsä tykkää. Liian valivalityylinen. -.- Mutta Arskan ja Karin lauluäänet, AH

        Kuka Finkkujen jäsen on jääny leskeksi? Surullista, jos näin on.

    • veerala

      Finlanderssin laulut on hyviä! Varsinkin Oikeesti. se nukuttaa

      • FinlandersFani94

        Kari Lehtomäki on jäänyt leskeksi viime kesänä. Mutta enempää en aio kertoa tästä, vähän liian henkilökohtainen juttu on tämä, minäkin sain tietää vain koska mummoni kaveri tunsi Karin vaimon.

    • pillipiiparit

      Pillipiipareita koko porukka

    • valitettavasti

      Kierrän finlandersit kaukaa.

    • Eienää16

      Juu, väsynyttä menoa oli eilen kalajoella. En mene enää niiden perässä. Porukasta tais puuttua yksi, se iloinen veitikka.... Kunu/Kari. Jussilla ei oikein hymy irronnu, tais olla jotain muuta ajateltavaa.

    • Anonyymi

      Esakalliolla Juhannuksena 2019.
      Musiikki kuului todella huonosti ja puurona osalla kappaleista.. Tavoitin yhden vändin jösenen pihalla. Sanoi heti, ettei ole hänen vastuullaan ja hön vaan soittaa ja toivotti hyvää juhannusta. Toivotan böndille hyvää jatkoa valisemallaan tiellä. Selkeä ongelma joko Esajalliolla tai Finlandersilla asenteessa tai osamisessa. Iso pettymys paikkaan ja yhtyeeseen, muut böndit juhannuksena siellä parempia..

    • Anonyymi

      Finkut on paras tanssiorkesteri, mitä Suomesta löytyy.

      • Anonyymi

        Kaukana siitä tittelistä. Kyllä se on Tauno Peltonen & Nyrkkirauta orkesteri joka on nro 1

    • Anonyymi

      Näin pojat Kotkassa vuosikymmeniä sitten, soittivat Matin&Tepon taustabändinä.
      Hyvä tanssiorkesteri jo silloin.

      Valitettavasti Jussi ja Kari poistuvat suomen parhaasta tanssiorkesterista, mutta aikansa kutakin.

      Rumpali on löydetty, olisin itse ehdottanut erästä huippukaveria Kokkolasta, esiintyi Katri-Helenan vapunaaton konsertissa. Oli niin huippusoittoa, että harvoin näkee.

      • Anonyymi

        Karin tilalle Trumpetisti Pekka Ne******** ollut mm. unelmavävyissä. Suomen paras.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Karin tilalle Trumpetisti Pekka Ne******** ollut mm. unelmavävyissä. Suomen paras.

        Pekka löytänyt uuden bändin, televisiossa näin, mutta en muista bändin nimeä. Suomen kärkeä kuitenkin.

    • Anonyymi

      Yhtä väsynyttä soitantaa on Lammelan uudellakin bändillä, ei tarvii keikkoja lähtee katsomaan ainakaan sen perusteella mitä Alfalta näki

    • Finlanders ihan jees, samoin Souvarit.

      • Anonyymi

        Ne samperin Souvarit soutaa niitä Lappiaiheisia jatkuvasti, eikä tule LATTAREITA. Ja mammat ja papat seisovat lavan edessä, hyi hitto. Kartan moista orkesteria. Maistui ilmeisesti viina Tallukassa loppuvuodesta kun sattumalta olin siellä

    • Anonyymi

      No sanon näin että ne vetää keikoilla niitä joita yleisö toivoo koska jos ei esittäisi niitä niin silloin yleisöä ei tulisi enää joten on aika hankalassa paikassa siis. Koskee muitakin musanesittäjiä.

      Se mitä tulee niiden soittoon livenä niin oon pannut saman merkille kuin avauspostaaja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7504
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2166
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1830
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1161
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe