Mulla on 3-vuotias rotikkauros. Nyt eron ja muuton jälkeen joudun luopumaan "pikkuisestani" itse opiskelen ja käyn töissä aikaa on jokseekin liian vähän koiralleni. Haluan sille paremman elämän ettei sen tarvitse olla niin paljon yksin ja ympärillä olisi enemmän ihmisiä kuin minä yksin sitä hoitamassa. En tiedä pystynkö siitä kuitenkaan luopumaan? pelkkä ajatus kauhistuttaa ja tulee tippa silmään. Olen aina ajatellut, että kun kerran koiran ottaa siitä myös huolehditaan vaikka mikä olisi. Tunnen syyllisyyttä ja itseni huonoksi koiranomistajaksi, koska ajattelen tälläista. Kokemuksia? neuvoja?
Lupumisen tuska..
Just me.
61144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kuin että toivottavasti löydät rakkaallesi uuden hyvän kodin, mutta mieti vielä. Ehkä keksit paremman ratkaisun ja koira voi jäädä luoksesi! : )
Meillä myös uros, 1,5 vuotias ihana ja kiltti, kaikkien kaveri.
Olisi kauheaa jos jostakin syystä joutuisimme hänestä luopumaan. Meillä ei ole lapsia ( vielä ) ja tämä herra on sitä paikkaa täyttänyt ja hyvin onkin hommansa hoitanut. : ) Se on äitin ja isin kullannuppu!
Voin vain kuvitella miltä tilanteesi tuntuu, kaikenlisäksi varmasti muukin stressi pukkaa päälle, siksi aiemmin sanoinkin että mieti vielä vaihtoehtoja. Kun stressi vähenee niin myös toinen vaihtoehto voikin kuulostaa toimivalta. : )
Minkälainen uroksesi on?
Onko muiden kanssa toimeentuleva ja kiltti?
Meille on sattumoisin siunaantunut mitä ihanin herra. Ja tulevaisuudessa varmasti tulee pojalle kaveri, tietysti toinen rotikka.
Meidän tai siis nykyään minun "poikani" on kiltti viikari.. Pilke silmässä menossa:) (leikattu uros, paperit on, sirutettu jne.)toisaalta nyt tuntuu, et koira on jokseekin aika masentunut ja apaattinen, niinkuin minäkin. Mun elämäntilanne on niin epävarma tällä hetkellä en tiedä mitä tapahtuu lähitulevaisuudessa luultavasti muutan taas mutta johonkin pienempään asuntoon. Ahdistaa ajatus "erota" koirastani, mutta en näe muuta vaihtoehtoa tai ehkä sen että pidän koiran pysyn nykyisessä kalliissa asunnossa ja tasapainoilen työn,koiran, kodin ja koulun kanssa YKSIN. Rankkaa. Sitten pitäisi vielä harrastaa ja tavata ystäviä ei jaksa. Tapasin perheen jossa ei ole enää ihan pieniä lapsia (koirani tykkää lapsista) he olisivat kiinnostuneita ottamaan uuden jäsenen perheeseensä. Mutta en tiedä mitä tehdä, en halua luopua koirastani mutta koiran parastani ajatellen.. Vaikeaa.
minäkin kyllä olisin todella kiinnostunut ottamaan toisen rontin kaveriksi, mutta kun koiraa ei tulisi ottaa hetken mielenjohteesta. En sillä tarkoita että koira päätyisi täältä kiertoon, en. Mutta minä niin kovin innostun aina tällaisista asioiosta ja sitten olen jo että meille vaan ja mitäpä jos ei tulisikaan toimeen perheen toisen koiran kanssa yms..
Ensin olisi hyvä kokeilla ja tutustua ettei sitä vaan heitetä sitä koiraa sisään ja olla että olkaas nyt pojat kavereita heissulivei. : ) ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.
Ja kehotan sinua tosiaan käymään taloudessa mihin/jos nyt olet koirasi antamassa. Minä ainakin tekisin niin.
Ikävääsi voisi myös helpottaa sellainen että sovit vaikka jos koira joskus tarvitsee hoitopaikkaa niin sinulla on sellainen avoinna.
Ja aina kannattaa miettiä ja varmistua että perhe johon koira menee on myös tietoinen mitä tuleman pitää, ettei lähde kiertoon.
Mutta päätös minkä teet, oli se mikä tahansa on kuitenkin se paras koiran kannalta, vaikka itsestä tuntuukin pahalta. : )
Luopuminen on suuri osoitus siitä että rakatat koiraasi ja haluat sille vain parasta !
Vaikeaa se varmasti on...
Koira varmasti tulee kaipaamaan myös sinua, mutta kuten tuossa totesit sen olevan masentunut...ei silläkään ole helppoa tällä hetkellä. Se vaistoaa jonkin olevan pielessä. Luopuessasi siitä annat sillekkin mahdollisuuden olla onnellisempi.
Jos saisit koiran sijoitettua niin että voit olla uuteen perheeseen yhteydessä on tuo varmasti helpompaa! Voit aina soittaa ja kysyä kuinka menee..
Toivottavasti muutamalla edellisellä kirjoittajalla ei ollut oma lehmä ojassa alkuperäiselle kirjoittajalle vastatessaan... Jutun aloittajahan ei ole vielä mitään ihan varmaksi päättänyt ja saattaa nyt masentuneena tehdä hätiköityjä ratkaisuja, joita myöhemmin katuu.
Tuo elämäntilanteesi työn ja opiskelun suhteen on varmaan väliaikainen. Elämää ei voi etukäteen käsikirjoittaa ja tällaisia asioita tulee väkisinkin eteen. Tietenkin koiran pitää saada sen tarvitsemaa hoivaa ja liikuntaa, mutta ei ratkaisuna välttämättä tarvitse olla luopuminen. Nyt ovat hyvät ystävät tarpeen. Hommaa luotettava ystävä/tuttu ulkoiluttamaan koiraasi, silloin kun et itse ehdi.
Rotikkaa voi aivan hyvin pitää pienemmässäkin asunnossa, jos se liikunnasta huolehditaan hyvin, eihän koira sisällä lenkkeile (niin kuin täällä on jo monesti aikaisemminkin todettu). Neuvo: sure muut surusi rauhassa ensin, ja mieti vasta sitten haluatko todella luopua koirastasi! Ihminen voi masentuneena kuvitella ajattelevansa selkeästi, mutta pikku hiljaa elämän palatessa normaaleihin uomiinsa, saattaakin katua syvästi surun keskellä tehtyjä päätöksiään. Tarkoitukseni ei ole syyllistää jutun aloittajaa, jos päättää koirastaan luopua, mutta anna itsellesi aikaa toipua. Voimia ja jaksamista!
Ei ollut kivaa luettavaa.
Mutta mikä on sinusta parempi?
Antaa koiran olla yksin ja tuntea huonoa omaa tuntoa, vaiko se että sillä olisi perhettä ympärillä?
Tosi kamala tilanne!!
Mutta sinun täytyy itse päättää kumpi olisi parempi.
Henkilökohtaisesti ajattelisin ensin koiraa, sen jälkeen itseäni.
Ja, jos luopuisit kaveristasi saisitko varmasti turvallisen perheen?
Monta kysymystä?
Meidän Donna lähti taivaaseen n. 2kk sitten luusyöpä todettiin.
Jo se etten pystynyt itse viemää lääkärille vaan laitoin miheni asialle, antoi mulle huonon omantunnon.
Missä olin kun lähtö tuli??
Mitä ajatteli Donna?
Aivan kamalia asioita, mutta?
Toivon että saisit jotenkin järjestettyä asian teidän kummankin parhaaksi.