Minulla on niin paha paniikkihäiriö, etten pysty kohta enää elämään...en pysty hoitamaan lapsiani niinkuin heidät haluisin hoitaa. En pysty olemaan heille kunnon äiti. Apua en saa mistään, kaikki sukulaiset asuvat niin kaukana. Lasten isä on heille etä, todella ETÄ. Neuvolasta, perheneuvolasta jne ei apua heru. En jaksa enää.
En pärjää lasteni kanssa
yh kolmelle lapselle
111436
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Oletko hakenut apua paniikkihäiriöösi?
Mutta mikään ei tunnu auttavan.
Oletko kysynyt apua sosiaalitoimistosta? Esim. tukiperhettä tai henkilöa lapsille? Tällainen henkilö viettää silloin tällöin aikaa lasten kanssa.
Missäpäin asut?
Voimia paljon sinulle!
sektorilta
(erilaiset yhdistykset, vapaaehtoiset) jne, seurakunnasta, mutta ei sossusta....
Hyvä ystävä tai tai sukulainen,
jolla tarvittaessa mahdollisuus
irrottautua hetkeksi omasta arjestaan jne.
Turha maalailla jotain kauhukuvia alitajuntaan, sos.toimella on velvollisuus lapsen parhaaksi järjestää tukitoimia. Sos.toimen kautta järkkääntyvät päivähoidot, iltikset, tukihenkilöt ja -perheet. Eri asia on sitten se, että pienten kuntien sossuilla harvemmin on varaa kovinkaan paljon mihinkään. Mutta lastensuojelulaista voi kyllä lukea, mitä tämän "hyvinvointivaltion" pitäisi voida tarjota esim. ap:n tilanteeseen.
En tiedä minkä ikäisiä lapsesi ovat mutta omasta kokemuksesta kerron sinulle seuraavaa: olen nyt nelikymppinen, äitini sairastui erittäin pahaan paniikkihäiriöön ollessani 10v ja pikkusiskoni 2v. Siihen samaan rytäkkään äiti ja isä erosivat. Silloin ei edes paniikkihäiriöllä ei ollut nimeä! kaikki epäilivät, että äitini on vain laiska kun ei edes kaupassa käy. Hoidin kaupassa, pankissa ym käynnit jo todella nuorena. Äiti oli kaikenkaikkiaan toistakymmentä vuotta vain kotona ja omalla pihalla. Vasta kun tämä kyseinen sairaus sai nimen hän alkoi saaada apua. Vielä tänäänkin hän syö lääkkeitä mutta pystyy jo tosi hyvin liikkumaan. Hanki nopeasti itsellesi ja perheellesi apua!! Sinulla on mahdollisuus elää täysipainoista elämää mutta myönnä avuntarpeesi. Älä tee lapsistasi perheen aikuisia. Parempi hakeutua vaikka sairaalahoitoon aluksi, yhteiskunnan pitää huolehtia lapsistasi sen aikaa jos isästä ei siihen ole. Toivon ja rukoilen sinulle voimia!
Olet tiedostanut ongelmasi, hyvä. Nyt vain se apu puuttuu. Terveyskeskuslääkärin tulisi osata auttaa, samoin paikallisen mielenterveystoimiston. Jos näistäkään ei hyötyä niin terveyskeskuksen psykologi. Yksin ei kannata ongelman kanssa jäädä.
Ystäväni on sairastanut paniikkihäiriötä useita vuosia. En alkuun ymmärtänyt häntä. Kertoi vasta vuosien kuluttua ongelmastaan. Hänellä on siihen lääkitys. Välillä on parempia jaksoja, välillä huonompia, mutta hän pärjää todella hyvin elämässään ja lapset ovat hänellä vallan ihania. Nyt jo isoja, mutta todella tasapainoisia.
Olisikohan sinulla ketään ystävää, jolle jutella asiasta? Hän voisi sinua auttaa asiassa eteenpäin, kun omat voimat ovat vähissä. Ihan konkreettisestikin auttaa vaikka lastesi kanssa.
Paniikkihäiriötä voidaan hoitaa hyvin lääkkeillä. Ja sitä paremmat tulokset mitä aikaisemmin. Ei pääse niin kovin pahaksi.
Yritä jaksaa vielä, ongelmasi on hoidettavissa.
Minulla on kokeiltu vaikka mitä lääkitystä - mistään ei ole apua.
Psykologilla olen käynyt - ei apua.
Ja minulle tämä asia on maailman kamalin, vai miltä sinusta tuntuisi kun olosi olisi niin paha ettet pysty edes kaupasta lähteä ostamaan maitoa?
vaikka sinne terveyskeskukseen ja sanot, että tarvitset oman terapian, näin ei Suomen maassa kenenkään tarvitse taplata. Tehokas oma terapia käyttäytymisen ja pelkojen hallitsemiseksi ja niiden alkuperän ymmärtämiseksi ja siihen päälle sopiva ahdistus- ja pelkotiloja laannuttava lääkitys, niin on se nyt kumma jos ei auta.
Paniikkihäiriö juontaa usein ajasta, jolle ihmisellä ei vielä ole muuta muistia kuin kehon muisti (0-3v.). Silloin ihmiselle kehittyy mm. perusturvallisuuden tunne. Sen vastapuoli on epävarmuus omasta selviytymisestä ja kuolemanpelko. Pelon voi laukaista täysin järjetön asia, mutta tunne pohjautuu kehon muistiin, eikä tunteena ole järjetön. Apua on oikeasti saatavilla, ja todellakin voit pyytää tk:n psykologia tekemään sinulle terveyskeskuslääkärin kanssa lähetteen psykiatrille, koska tuon psykologin kautta saamasi apu ei ole hyödyttänyt. Hänellä eimitä ilmeisemmin ole juuri paniikkihäiriön hoitamiseen tarvittavaa ammattitaitoa.
Siis tämä jos mikä mättää...
Muistan kuinka lukioaikana jatko-opinnoissa höpötettiin tota samaa, se ei ole maailmanloppu... apua on saatavissa... Pitää hakea apua...
Käytäntö on ihan jotain muuta.
Vietiin ystävä psykoosissa terkkariin, kirjoitti lääkäri unilääkkeet ja rauhottavaa sanoi että seuraavalla viikolla pääsee mielenterveystoimistoon ei joudu kolmen kuukauden jonoon niinkuin ennen oli sanottu. Tilanne piti käsittää akuutiksi ilman lääkärinkoulutustakin. Oli torstaipäivä, lauantaiaamuna tappoi itsensä.
Mitä olisin vielä voinut tehdä, olimme soittanut kaikki olemassa olevat systeemit läpi mielisairaalaa ja seurakuntaa myöten ja joka paikassa sama juttu ei ole resursseja.
Sanokaa mistä sitä apua saa oikeesti!
Niin yksilöterapiaan pääsy oliskin lottovoitto ihan kenelle tahansa. Sitä että terapeutti tulee kauppareissuille mukaan tai että terapiaa saa niin pitkään että siitä jotain hyötyä tapahtuu vaan elokuvissa ja psykologian oppikirjoissa.
Tää nykyaikainen ajattelu että ihminen on joku kone joka pitää vaan viedä korjattavaks johonkin terapiaan johtaa umpikujaan. Heikoimmat eli eniten tarpeessa olevat ei jaksa/ osaa pitää puoliaan. Markkinatalousviidakon lait jylläävät ja heikot kaatuu ja jää jalkoihin. ja muutoinkin pärjäävät rakentavat entistä ehompaa psyykeä jaksaakseen alistaa heikompiaan.
Hei herätys!
Meidän pitäis oikeesti välittää toisistamme!