Tarvitsisin apua lehtikalojen käytöksen tulkinnassa. Omani ovat alle vuoden ikäisiä. Ne ovat jo pidemmän aikaa näykkineet ja uhitelleet toisiansa ja muita asukkeja. Tänään näin ensimmäistä kertaa, kun kaksi lehtikalaa valtasivat akvaarion toisen päädyn eivätkä päästäneet sinne muita kaloja. Ensin ne tönivät toisiaan ja sitten laittoivat suut yhteen ja räpiköivät kiinni toisissaan ehkä kymmenisen sekuntia. Tämä toistui pari kertaa. Tappelevatko nämä vai onko kaksi sydäntä löytäneet toisensa? Ainakaan tilanpuutteesta ei ole kysymys.
Kertokaa kokemuksianne lehtikalojen käytöksestä ja auttakaa minua ymmärtämään omiani!
Kertokaa kokemuksianne lehtikalojen käytöksestä ja auttakaa minua ymmärtämään omiani!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Veikkaisin että kalasi parittelivat ja halusivat olla kosiomenojen aikana rauhassa, tai sinulla on liian pieni allas lehtikaloille. Minkä kokoinen altaasi muuten on?
Kyseessä on ahven kala jolla on oma reviiri.
Mulla oli aikoinaan samoja kaloja ja ne tekivät aivan samoin. Kun ne kamppailevat keskenään ne taistelevat siitä että kuka on joukon johtaja.
Mulla on täl hetkel malweja ja ne tekevät samoin välillä.
Luulen,että on kutupuuhat menossa,meilä teki samalla tavalla ja kuukauden päästä oli munia kauheesti.
Jos munia tulee,muista yöksi jättää yö valo pääle.
Jos ei ole yö valoa syövät munansa.
Jos poikaset selvii hengissä olet erittäin onnekas,yleensä lehtikala syö omat poikasensa.
Akvaarion sisälle voi poikas altaan rakentaa näin:
puusta kehikko ja hyttysverkkoa pääle,sido siimalla kiini.
"Jos munia tulee,muista yöksi jättää yö valo pääle.
Jos ei ole yö valoa syövät munansa."
Tämä ei normaalisti pidä paikkaansa. Yövalo auttaa emokaloja vahtimaan munia niin, että kukaan muu ei pääse niitä syömään.
"Jos poikaset selvii hengissä olet erittäin onnekas,yleensä lehtikala syö omat poikasensa."
Tämäkään ei pidä paikkaansa. Nuoret lehtikalat, kuten mitkä tahansa kirjoahvenet, syövät herkästi munansa tai poikasensa, koska niiden vaistot eivät ole vielä täysin kunnossa. Vanhemmat eivät yleensä sitä tee, vaan ovat tunnollisia vanhempia. Kokonaan toinen juttu on se, että poikaset menevät herkästi muiden kalojen suihin sen jälkeen, kun ovat lähteneet liikkeelle. Emokalojen on nimittäin silloin vaikeampi puolustaa niitä.
On tietysti olemassa linjoja, joissa vanhemmat syövät poikasensa. Niitä ei kuitenkaan pitäisi viljellä kotioloissa, koska kirjoahventen yksi mielenkiintoisin piirre on niiden hoivaamisvietti.
Enkös minä lyhkäisyydessä kertonut tuon.
Näkevät munansa ja näin suojelevat niitä,jos yö valoa ei ole,ne yleensä ainakin minulla on syönyt poikasensa.
Joo isompana ei syö,mutta yleensä poikaset näyttää ruualta jota ne napsii.
Yhen ku syövät,syövät kaikki.
En vain aina laita noita litaaneita vaan laitan asiat yksinkertaisuudessaa.!
Sinä kirjoitit:
"Jos munia tulee,muista yöksi jättää yö valo pääle.
Jos ei ole yö valoa syövät munansa."
Totta on:
"Jos munia tulee,muista yöksi jättää yö valo pääle.
Jos ei ole yö valoa, eivät pysty vahtimaan muniaan, jolloin muut kalat syövät ne."
Siis sinä kirjoitit, että emokalat syövät munat. Totuus on, että muut kalat syövät munat, jos emokalat eivät niitä vahdi. Emokalat EIVÄT SYÖ NIITÄ ITSE.
Toinen asia, sinä kirjoitit:
"Jos poikaset selvii hengissä olet erittäin onnekas,yleensä lehtikala syö omat poikasensa."
Totta on:
"Jos poikaset selvii hengissä olet erittäin onnekas,yleensä seura-akvaariossa muut kalat syövät lehtikalojen poikaset."
Siis lehtikalat eivät itse syö poikasiaan, vaan muut kalat napsivat ne, koska seura-akvaariossa poikasten vahtiminen on vaikeaa.
Kun lehtikalan vaistot pelaavat niin kuin ne luonnossa pelaavat, emokalat eivät syö poikasiaan. Ne saattavat silti syödä muita pieniä kaloja. Ne nimittäin erottavat poikasensa ruuasta, niin jännältä kuin se kuulostaakin. Usein näkee sitä, että emot kantavat poikasia paikasta toiseen suussaan. Tätä ei pidä sekoittaa syömiseen.
Jos pimeys saisi lehtikalan syömään munansa, miten luulet niiden lisääntyvät luonnossa, jossa joka yö tulee säkkipimeää? Samoin, jos poikasten liikkeellelähtö saisi aikaan syömisen, miten luonnossa kävisi, koska jokainen poikue lähtee liikkeelle? Mietipäs näitä, ennen kuin kirjoitat mitä sattuu.
Jos sinun kalasi syövät poikasensa aikuisenakin, niiltä on jalostettu hoivaamisvietti pois. Sellaiset lehtikalat eivät ole tyypillisiä lehtikaloja, eikä niistä pidä käyttää esimerkkinä lehtikalojen tyypillisestä käyttäytymisestä. Joillakin käy myös niin, että kaksi naaraspuolista kirjoahventa kutee. Koska munat eivät tällöin hedelmöity, ne eivät myöskään kehity. Emot vahtivat munia pari päivää, mutta syövät ne, kun ne alkavat mennä pilalle. Tästäkään ei pidä tehdä johtopäätöstä, että normaalitilanteessa lehtikala söisi munansa.
Asioiden yksinkertaistaminen on sallittua, mutta niiden vääristely ei. Älä siis vääristele, vaikka yksinkertaistat.
Se on sinun mielipiteesi.
Ainakin meilä näin on,ja netissä tämä vielä vahvistetaan.
Kirjoita googleen lehtikala ja selaile sivuja,tämän jälkeen tule tänne kertomaan sama mitä äsken kirjoitit.
Onko sinulla lehtikaloija,kerroppa niistä ja miten pitkään ovat olleet.
Mitä tänne ikinä kijoitankin lehtikaloista,ne ovat kokemuksiani,ei mitään kirjasta luettua.
Elä kritisoi ennen,kun olet varma!
YSTÄVÄLLISIN terveisin S.M.R
Olet tehnyt sen virheen, että luulet oman kokemuksesi edustavan koko totuutta. Se, että sinun lehtikalasi käyttäytyvät tietyllä tavalla, ei riitä todisteeksi muiden lehtikalojen käyttäytymiseen. Suosittelen sinullekin asioiden opiskelemista. Viikonloppuna ehdin tutustua muihinkin kirjoituksiisi tällä palstalla, esimerkiksi vedenvaihtokommenttisi, ja olen tullut siihen johtopäätökseen, että sinulla ei juurikaan ole tietoa akvaarioista. Luuloa sinulla kuitenkin riittää. Huono asia on se, että sinä jaat tuota luuloasi tietona. Ole ystävällinen ja lopeta väärän tiedon jakaminen. Joku saattaa jopa ottaa sinut vakavasti.
Minulla on lehtikaloja ollut yli kymmenen vuotta. Juuri tällä hetkellä ei enää ole, koska annoin ne pois ja vaihdoin lajia. Olen kasvattanut useita poikueita, joista osa on kasvanut rauhallisessa seura-akvaariossa. Vilkkaassa seura-akvaariossa poikaset eivät koskaan kasvaneet aikuisiksi. Koskaan en erottanut emoja munista tai poikasista, koska en halunnut jalostaa kaloja, joilla ei ole hoivaamisviettiä. Yövaloa en käyttänyt koskaan.
Siinä sinulle kokemusta. Tuon perusteella voitaisiin väittää, että lehtikalat eivät koskaan syö poikasiaan. Totuus on kuitenkin, että jotkut syövät, mutta normaalin vietin omaavat, kokeneet kalat eivät syö.
Kokeilinpa sitten, mitä netti sanoo lehtikaloista. Pistin googleen hakusanan "lehtikala", kuten pyysit ja katsoin läpi 10 ensimmäistä linkkiä. YHDESSÄKÄÄN EI VÄITETTY, ETTÄ LEHTIKALA NORMAALISTI SYÖ MUNANSA TAI POIKASENSA. Yövaloa toki käytettiin usein, mutta siksi että vahtiminen olisi helpompaa. Joissain linkeissä mainittiin, että NUORET EMOKALAT SYÖVÄT HERKÄSTI MUNANSA PARIN ENSIMMÄISEN KUDUN AIKANA. Seuraavan kerran, kun annat linkkejä luettaviksi, lue ne ensin itse.