Millä tavoin voi mittauttaa homepitoisuutta talosta ja mitä se maksaa? Kyseinen kiinteistö on homevaurioinen, sillä esimerkiksi kylppärin lattia on aivan laho ja kosteusvaurioinen.
Itse oirehdin huoneilmasta siellä niin, etten voi oikein ollakaan.
Tänään rupesi kurkkuni oirehtimaan ja päänsärkyä otatteli jo siitä, että kyseisessä talossa olleet ihmiset tulivat huoneeseen.
Miten vaarallista on oleskella tuollaisessa hometalossa?
Itse oirehdin huoneilmasta siellä niin, etten voi oikein ollakaan.
Tänään rupesi kurkkuni oirehtimaan ja päänsärkyä otatteli jo siitä, että kyseisessä talossa olleet ihmiset tulivat huoneeseen.
Miten vaarallista on oleskella tuollaisessa hometalossa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
valitse yritys asuinpaikkakunnaltasi. Tämä linkki on pääkaupunkiseudulle. Tutkimus yksityisellä maksaa yleensä vähintään satoja euroja, jos kyse on ok-talosta, niin tuhansia. Kunnan terveystarkastaja tekee tutkimukset huomattavasti halvemmalla.
Mieti miten paljon tutkimuksia tarvitsette ja mihin tarkoitukseen? Joskus korjaustyöt on mahdollista ja järkevää suorittaa tekemättä homeiden lajien tunnistusta, jos kyse on näkyvästä homeesta tai kosteusvauriosta. Pääasiahan on saada kiinteistö kuntoon.
Joskus taas täytyy saada tarkkaan selville, mitä homeita on missäkin kohtaa rakennusta ja ottaa paljon näytteitä. Osa homeista voi olla kuivuneita eikä ole selvää kosteusvauriota, hometta ei löydy vaikka hajua on tms. Tai tutkimustuloksia tarvitaan oikeudenkäyntiin tai sairauskertomukseen.
Homeet ovat vaarallisia, mutta suoralta kädeltä ei kukaan voi sanoa miten vaarallisia, sillä oireilu on yksilöllistä. Joku saa ärsytysoireita, joku ei saa mitään oireita, joku saa alveoliitin. Toki ainakin ärsytysoireiden mahdollisuudesta voi joku asiantuntija sanoa paljonkin, kun tunnetaan ne homelajit ja -määrät. Jos jo oirehdit, niin ainakaan sinun ei ole hyvä siellä oleskella, eikä kannata käsitellä mitään tavaroita kyseisestä rakennuksesta. Jos käyt rakennuksessa, pese vaatteesi erikseen ja käy suihkussa käynnin jälkeen, ettet levitä homeitiöitä ympäriinsä, ne voivat tarttua esimerkiksi pyykistä muihin vaatteisiin.
http://www.novorite.fi/
Olen eronnut ja lapseni ovat viikonloppuisin ex-miehelläni entisessä asunnossamme, joka siis suunnilleen mätänee pystyyn. Miehellä ei ole varoja juuri nyt taloa korjauttaa. Pelkään että lapset sairastuvat altistuessaan, toisella heistä on aika usein kurkkukipua väsymystä yms.
nyt pitää neuvotella ex-miehesi kanssa. Kaipa hänkin haluaa lastensa parasta? Olisiko toinen tapaamispaikka mahdollinen?
Jos lapset ovat jo altistuneet homeelle, niin kuin ilmeisesti ovat, niin kyllähän he oireilevat viikonlopputapaamisilla. Kerran herkistyneen oireilu tuskin katoaa minnekään, joten lapset sairastuvat vain enemmän ajan kuluessa, jos oleskelu moisessa hometalossa jatkuu säännöllisesti. Vaikea tilanne.
Ainoa toimiva tapa välttää oireita on välttää hometiloissa oleskelua. Valitettavasti.
Hometutkimuksia tekevät monet firmat. Missäpäin asut? Tällä palstallakin on ollut monenlaisia kokemuksia ja kaikki niistä eivät ole kivoja. Tehoinssi Oulussa on löytänyt ja korjannut monia kohteita, mutta yhdessä linkissä tllä palstalla oli siitäkin jollain negatiivisia kokemuksia. Kuntotarkastajat eivät tunnu osaavan yhtään mitään ja monille on tullut ikäviä yllätyksiä ostaessaan tai myydessään kuntotarkastetun asunnon (lue: "Kuntotarkastajien musta lista" kirjoituksia tältä palstalta.)
Homekartoituksia esimerkiksi:
http://www.mobiair.info/mhome2.htm
http://www.novorite.fi/sivu1.htm
http://www.asuntotohtori.fi/hinnasto.html
http://www.google.fi/search?q=hometutkimus sisäilman&hl=fi&lr=&start=10&sa=N
http://www.google.fi/search?q=homekartoitus&hl=fi&lr=&start=0&sa=N
Homeita ei sanan varsinaisessa merkityksessä voi mitata. Hilkkaliisa käytti termiä hometutkimus, joka kuvaa paremmin asiaa. Homeiden tutkiminen on aina toissijainen asia. Lähtökohtana pitää aina olla rakennustekninen tutkimus vaurion syyn selvittämiseksi ja korjaus.
Valitettavasti kosteusvauriomikrobien aiheuttaman ammattitaudin selvittämiseksi työpaikalta tulee ottaa kosteusvauriomikrobinäytteet, joiden näytteiden tulee olla yhteensopivia verestä otettujen vasta-ainenäytteiden kanssa.
Jokainen maalaisjärjellä varustettu Suomen kansalainen alkaa pikkuhiljaa tietämään, että toistuvat, hoitamattomat rakennusten kosteusvauriot tuottavat hengitettävään sisäilmaan satoja eri lajeihin kuuluvien kosteusvasuriomikrobien proteiineja, jotka allergisoivat siinä missä muutkin proteiinit.
Lähtökohtana pitää olla se, että kun rakennus rakennetaan ja ylläpidetään kuten kuuluukin se ei edes tuota kosteusvauriomikrobialtistusta. Ja mikäli vesivahinkoja ilmenee ne korjataan viivyttelemättä jolloin ko. altistusta ei pääse edes syntymään.
Ja mikäli olet oikein ymmärtänyt tämän palstan tuottaman faktatiedon, herkkä homeallergiko pysyy yhä edelleenkin homeallergikkona huolimatta siitä kuinka tuo hänen allergiansa aiheuttama rakennus korjataan.
Siinä sitä sitten joutuu suojautumaan lumettoman ajan homeitiöaltistukselta aivan kuten herkkä siitepölyallergikkokin joutuu suojautumaan siitepölyallergeeniltaan, olkoonpa se sitten koivu tai vaikkapa timotei.
Eihän siitepölyallergikkokaan ole allerginen kaikille lummettoman ajan luonnon tuottamille siitepölyille.
Valitettavasti herkkä homeallergikko saattaa joutua suojaamaan itseään alkaen jo lumihomealtistuksesta jatkumona aina pakkasten tuloon asti.
No minustahan on täysin hölmöläisten puuhaa rakennuksen omistajalta alkaa tuhlata rahojaan johonkin insinöörien veivaamiin rakennusteknisiin tuktkimuksiin, joista tutkimuksista huolimatta ostaja saattaa alkaa syyttää esim. kiinteistön myyjää homekiinteistön myynnistä.
Onneksi homeallergikotkin alkavat pikkuhiljaa vaatimaan oikeuksiaan nostaen käräjaoikeudessa kanteita niin työnantajia kuin näitä maamme rakennusteknisiä ammattitaidottomia osaajakin kohtaan.
Ja pikkuhiljaa myös koskien epäpäteviä työterveyslääkäreitä, jotka ovat vastuussa työntekijöiden terveyden suojelusta.
Valitettavasti kotona olevien kosteusvauriomikrobien perusteella ei voida todeta ammattitautia.
Rakennustekninen tutkimus on aina vauriotapauksissa tarpeen koska sen perusteella tehdään korjaussuunnitelma.
ja nyt vasta sen kerroit, mikä pettymys ;-)
Hometutkimus tehdään yleensä osana korjaussuunnitelmaa, se kuuluu ikään kuin pakettiin. Selvitetään vauriot ja annetaan korjausehdotus. Tietysti voi tilata pelkän näytteiden otonkin, esimerkiksi siinä tapauksessa että korjausvastuu on jollain muulla taholla.
Omien kokemusteni perusteella pelkkä rakennustekninen tutkimus rakennusalan taholta, joka ei tiedä mitään homevaurioista ja niiden korjaamisesta, on täysin tarpeeton paperi hometaloa korjatessa. Päin vastoin, tulee kalliiksi, kun korjataan kahteen kertaan.