Vielä vuosi sitten olin aivan toivoton. No, olen toki yhä, mutta ehken aivan yhtä toivoton. En ole lääkityksessä, enkä ole käynyt psykiatrillakaan. Olen vain sinnitellyt ja yrittänyt uskoa parempaan. Usein se kyllä aiheuttaa suuria ongelmia tietysti...
Lähiaikoina on ollut suuria ylä- ja alamäkiä. Jonain päivänä tunnen oloni iloiseksi, pirteäksi ja hyväksi, seuraavana oon taas luuseri, surkimus ja täysin pessimistinen kaiken suhteen. Johtuuhan se kai hormoneistakin, mutta se että tuntee olonsa ihan "normaaliksi" henkisesti tasapainoiseksi, ja sitten yhtäkkiä aivan masentuneeksi, ei varmaan ole mielenterveydellekkään hyvä.
Juttelin juuri parhaan kaverini (onneksi on sentään sellainen...) kanssa asiasta, ja paras kaverini oli myös aikoinaan samassa tilanteessa. Mutta nyt kaikki on toisin, kun kaverini löysi poikaystävän. Ja se tarkoittaa sitä, että nyt minä joudun katselemaan heitä ja se sen kun pahentaa oloani, sillä itselläni ei ole koskaan ollut ketään ja pelkään etten koskaan kelpaa kellekkään. Tuttu tunne jollekkin? Minua sanotaan kivaksi ja nätiksi, mutta silti tuntuu että jätkät inhoaa mua, tai sitten ne ei ees huomaa. Mikä mättää?
Lähiaikoina on ollut suuria ylä- ja alamäkiä. Jonain päivänä tunnen oloni iloiseksi, pirteäksi ja hyväksi, seuraavana oon taas luuseri, surkimus ja täysin pessimistinen kaiken suhteen. Johtuuhan se kai hormoneistakin, mutta se että tuntee olonsa ihan "normaaliksi" henkisesti tasapainoiseksi, ja sitten yhtäkkiä aivan masentuneeksi, ei varmaan ole mielenterveydellekkään hyvä.
Juttelin juuri parhaan kaverini (onneksi on sentään sellainen...) kanssa asiasta, ja paras kaverini oli myös aikoinaan samassa tilanteessa. Mutta nyt kaikki on toisin, kun kaverini löysi poikaystävän. Ja se tarkoittaa sitä, että nyt minä joudun katselemaan heitä ja se sen kun pahentaa oloani, sillä itselläni ei ole koskaan ollut ketään ja pelkään etten koskaan kelpaa kellekkään. Tuttu tunne jollekkin? Minua sanotaan kivaksi ja nätiksi, mutta silti tuntuu että jätkät inhoaa mua, tai sitten ne ei ees huomaa. Mikä mättää?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuttu tunne mut se on vaan elämää ei sen enempää..
On hyviä ja huonoja päiviä. Mutta jos ne on kovin paljon poikkeavia, voisi olla kaksisuuntaisesta mielialatilasta, maniasta. Jutteleppa lääkärin kanssa, terveyskeksus tai mielenterveyslääkärin kanssa. Koitappa.,.,., ja kirjoita päivittäin ylös tunteesi, tekemäsi taapahtumat, millaisia ajatuksia jne....
Ne auttaa kun puhut ammattiauttajan kanssa asiasta ja myös sinua itsesä valaisee...... paranemista
http://www.mielenterveysseura.fi/mieli_info.asp?main=Mielenterveys ja elamankulku&page=177&cat=Mielen sairaudet&show=no
lue tuo. Kuulostaako tutulta.
..tutulta. Näet silloin kun olen hyvällä mielellä, olen "yli-iloinen" ja riehakas niin kuin tekstissä sanotaan. Mutta sitten kun olen allapäin, olen TODELLA allapäin ja saatan itkeä vollottaa kuin pieni lapsi.
Aiemmin olin tasaisesti masentunut, jostain lievän ja vakavan masennuksen väliltä. Välillä tuntui että oloni on paranemassa, mutta sitten kun tapahtui yksikin vastoinkäyminen olin taas pohjalla.
Nyt juttu menee niin, että saatan olla päivällä iloinen ihmisten seurassa ja kotiin saapuessani myös. Mutta illalla kaikki huolet pyörivät kehää päässä ja itkettää, masentaa ja ärsyttää enkä saa unta.