onko täällä muita ihmisiä, jotka pitävät itseään transgenderinä tavalla tai toisella? Itse olen tyytyväinen omaan fyysiseen sukupuoleeni (olen siis fyysisesti nainen), mutta koen itseni seksuaalisesti mieheksi. Pidin itseäni lesbona siihen asti, että tapasin kumppanini, joka on mies. Ensisijaisesti hän on minulle ihana ja rakas ihminen jonka kanssa olen yhdessä kohta viidettä vuotta. Sukupuolella ei todella ole minulle väliä, vain sillä, että ihminen jonka kanssa olen ymmärtää minua ja että hänen kanssaan on hyvä olla oma itsensä. Hän myös tukee minua sukupuolineni kaikkieni aivan sataprosenttisesti.
Tässä taannoin tajusin, että se, että seurustelen miehen kanssa ei ole tehnyt minusta naista vaan olen yhä edelleen se sama ihminen joka olin ennenkuin aloitimme seurustelun. Tässä välissä olen jotnekin päästänyt itseni luulemaan, että olen joku normaali heteronainen. Huomasin, että se mitä ennen pidin lesboutena onkin miehinen seksuaali-identiteettini: koen, että suuntaamani seksuaalisuus on miehistä, suuntasin sen sitten miehiin tai naisiin.
Välillä ahdistaa se, että ihmiset pitävät sukupuolisuutta niin itsestäänselvyytenä: että on vain miehiä ja naisia, kukin pysyköön lestissään (tietysti joidenkin kalloon 4D on saanut iskettyä sen että on ihmisiä jotka "vaihtavat sukupuolta", mutta kaikki muunlainen sukupuolisuuden kokeminen on valtaosalle aivan tuntematonta aluetta)
Minun on vaikea uskoa, että ei olisi paljon ihmisiä, jotka kulkevat sukupuolisuuden rajalla: ehkä useimmilla ihmisillä ei ole omalle sukupuolisuudelleen sanoja tai sitten he kokevat sen joksikin ihan muuksi. Itsekin voisin pitää miehistä seksuaali-identiteettiäni biseksuaalisena pakkomielteenä päästä rakastelemaan tyttöjen kanssa, tai sitten vaan parisuhteen sisällä olevaksi seksi-elämän ongelmaksi (kun en pysty kiihottumaan yrittäessäni harrastaa seksiä naisena.)
Olisi tosi mukava keskustella muiden kanssa, joille oma sukupuoli ei ole "missään rajoissa". minulle voi myös mailata ankka84(at)suomi24.fi
Tässä taannoin tajusin, että se, että seurustelen miehen kanssa ei ole tehnyt minusta naista vaan olen yhä edelleen se sama ihminen joka olin ennenkuin aloitimme seurustelun. Tässä välissä olen jotnekin päästänyt itseni luulemaan, että olen joku normaali heteronainen. Huomasin, että se mitä ennen pidin lesboutena onkin miehinen seksuaali-identiteettini: koen, että suuntaamani seksuaalisuus on miehistä, suuntasin sen sitten miehiin tai naisiin.
Välillä ahdistaa se, että ihmiset pitävät sukupuolisuutta niin itsestäänselvyytenä: että on vain miehiä ja naisia, kukin pysyköön lestissään (tietysti joidenkin kalloon 4D on saanut iskettyä sen että on ihmisiä jotka "vaihtavat sukupuolta", mutta kaikki muunlainen sukupuolisuuden kokeminen on valtaosalle aivan tuntematonta aluetta)
Minun on vaikea uskoa, että ei olisi paljon ihmisiä, jotka kulkevat sukupuolisuuden rajalla: ehkä useimmilla ihmisillä ei ole omalle sukupuolisuudelleen sanoja tai sitten he kokevat sen joksikin ihan muuksi. Itsekin voisin pitää miehistä seksuaali-identiteettiäni biseksuaalisena pakkomielteenä päästä rakastelemaan tyttöjen kanssa, tai sitten vaan parisuhteen sisällä olevaksi seksi-elämän ongelmaksi (kun en pysty kiihottumaan yrittäessäni harrastaa seksiä naisena.)
Olisi tosi mukava keskustella muiden kanssa, joille oma sukupuoli ei ole "missään rajoissa". minulle voi myös mailata ankka84(at)suomi24.fi
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oma totuus on monelle se ainoa totuus jota ei välttämättä voi kukaan muu ymmärtää
Miten käytännössä toteutat miehistä seksuaalisuuttasi suhteessa miehen kanssa? Eli siis, mikä on käsityksesi miehisestä seksuaalisuudestasi?
Fyysinen sukupuoleni ahdistaa minua vain silloin, kun koen seksuaalisia tunteita. Tässä on vielä vähän prosessi menossa sen kanssa, että pitää oppia kanavoimaan se, mitä olen, tähän kehoon. Toisin sanoen, oppia tulemaan toimeen ja harrastamaan seksiä tämän kehon kanssa.
Toistaiseksi siis konkreettiset hommat on minun puoleltani vähän jäissä. Menee ihan hyvin jos hyväilen poikaystävääni, mutta toistaiseksi en esimerkiksi halua hänen koskevan ollenkaan rintoihini jne.
Toivottavasti jonain päivänä pystyn ilmaisemaan miehistä seksuaalisuuttani tämänkin kehon kautta. en tiedä. Tämä seksijuttu ahdistaa mua vielä aika paljon, vaikka muuten olen aika jees asian kanssa. Pelottaa, että pystymmekö selviytymään yhdessä tästä asiasta, jos toinen (tai siis kummatkin)meistä joutuu luopumaan niin monista asioista seksielämässään.
Ainakin siltäosin että joskus vaan on hieman vaikeaa päättää että onko lintu vai kala, (ja missään ei muuten sanota että edes tarvitsee !)
Seksuaalisuus ilmenee ihmisissä muutenkin mitä moninaisemmilla tavoilla (eli joku tykkää enemmän samasta sukupuolesta, ja joku toinen enemmän vastakkaisesta -ja joskus jopa ihan eri rooleissakin )
Usein on tuon rajankin (vaikkapa asteikolla heterompi, hetero, bi, homo, homompi) vetäminen aika vaikeaa.
Itse tykkään naisista todella paljon ja musta on hauskaa olla mies -välillä jopa hyvinkin rajusti ja "machosti" ottaa nainen, -joskus taas on hauskaa asettua naisen rooliin ja vaikkapa pukea jotain tosi seksyä asustetta päälle ja heittäytyä ihan "nartuksi"..
Jotenkin tuntuu nykyisin olevan tuo "moninaisuus" olevan ainakin itselleni ainoa selvä yhtälö ja siitä voikin sitten jo siirtyä seuraavaan ja pikkasen vaikeampaan yhtälöön niinkun esimerkiksi sopivan kumppanin löytämiseen jolle tämäkin asia olisi sitten yhtä selvä =/
Yksi keskustelu mihin muuten myös samastuin oli :
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000019&conference=4500000000000861&posting=22000000013723720
Hyvää kevättä kaikille transuille, heteroille, homoille, biille ja ennekaikkea IHMISILLE T. Carina
kuulostipa tutulta tuokin keskustelu, jonka linkitit:) kiitos siitä.
Tajuan tuon roolittelun tosi hyvin. Tällä hetkellä mulla on -ehkä juuri tämän asian lopullisen tajuamisen myötä- menossa "äijempi" kausi, tai sitten tämä on sitä, mitä olen. Aiemmin minulla oli monesti vahva tarve "larpata" naista -jonkinlaisen tyttöroolin ottaminen välillä tuntui ihan hyvältä ja hauskalta, mutta ei silloinkaan siltä, mitä olen. tuntui, että pukeudun naiseksi samalla tavalla kuin transutkin. Normaalisti löllään villapaidoissa ja farkuissa, en meikkaa ja pidän tukkaa lähinnä niin ettei pahemmin roiku silmillä. Silloin tällöin tuntui kivalta laittaa itseään kauheasti ja pistää kivat vaatteet päälle. Nyt tuntuu, etten haluaisi edes pistää hametta päälleni, että oloni hameessa olisi yhtä luonteva kuin keskiverrolla heteromiehellä;)
mutta ehkä sekin päivä tulee taas joskus, jos ei, niin en siitä aio mitään paineita ottaa. Meikkaamista, jota tosin harvoin harrastan(silloinkin lähinnä mustakajal ja ripsivärilinjalla), en koe mitenkään "naiselliseksi" piirteeksi itsessäni. Meikkaahan Michael Monroekin;)
Tuo roolittelu on tietenkin henkilökohtainen kysymys ja siihen vaikuttaa oma ajatusmaailma. Transvestiitti voi mielestäni ehkä helpommin heittäytyä kumpaan rooliin tahansa (mies/nainen). Minäkin irroittelen joskus jossain tapahtumassa tms. mutta rooli pysyy kuitenkin siellä naisen puolella.
Moi!
Olen biologinen nainen 35v. Sun koko kertomus tässä viestiketjussa kuullosti juuri samalta kuin omat kokemukseni, paitsi etten meikkaile. Eipä olla yksin tämän asian kanssa.
Itse olen "löytänyt rauhan" näissä sukupuolipohdinnoissa siitä, että olen ajatellut ettei tarvitse olla mies tai nainen, olen vain minä! Ja kyllä olen löytänyt kumppaneita jotka ovat pitäneet minusta ihan sellaisena kuin olen. Se on kyllä kausittaista, kuinka paljon siedän naisellista pukeutumista yms. Ei kannata ruveta tyttöilemään puolisoa mielyttääkseen jos itseä ei huvita!
Se on niin jännä asia tuo itsensä hyväksyminen. Se kuulostaa niin helpolta, "Ajattele vain, että olet oma itsesi ja se riittää" mutta jokaisen meidän -ei pelkästään "gendervammaisten" :) pitää se itse oppia. Hienoa, että sinä olet tämän asian löytänyt! Minusta tuntuu, että aika sinut olen itsekin jo tämän asian kanssa, sen suhteen ainakin, ettei minua tipan vertaa haluttaisi tässäkään asiassa olla yhtään minkään muunlainen kuin mitä olen.
Tuntuu, että minulla on maailman paras pohja tämän asian käsittelemiseen: poikaystävä ja ystävät jotka ymmärtävät ja hyväksyvät, ja joille ei tosiaan tarvitse mitään muuta olla kuin sitä mitä on.
Onpas hauska lukea täältä tällaista. Itse olen trans-jotain, alunperin nainen, en tunne tarvetta mihinkään anatomisiin leikkauksiin ja usein "naislarpistakin"(uus sana mun tyttöilylle JEE!!) innostun. Ihmissuhteissa mieheyspuoli on ollut ongelma, erityisesti miesten kanssa. Ja miehistä ite kuitenkin oon innostunut taas viime vuosina enemmän. Ite yritän selviytyä tekeytymällä koko-naiseksi, jotta saisin ees jonkun (muun ku kaveri)kontaktin miehiin. Homot ei tietty musta kiinnostu, kun en oo mies. Bi-miehiä ei tapaa juuri missään. Heteromiehet yleensä kaikkoaa siinä vaiheessa kun tuntuu, että on pakko kertoa jotain omasta miespuolestakin.
Vähäks siistii, että Hämärän Kohteen poikaystävän kaltaisia miehiäkin on! Yhtäaikaa kyllä kadehdittaa ja surettaa. Ite tunnen itteni vähän vammaseks, kun en oo luotu erakon elämään, mutta oma multisukupuolisuuteni tuntuu aina ihan mahottomalta esteeltä intiimimmän suhteen toteutumiselle. Ja tämä kevätkin, perkele!!!
Huippua, että meitä "transilmiöitä" -niinkuin yhden ystäväni kanssa tätä pikku sukupuolivammaani:)- nimitämme on enemmänkin.
On totta, että poikaystäväni on maailman paras poikaystävä:) ainakin omasta mielestäni. Välillä sitä ei niin hyvin muista, sitten taas tajuaa, että läheskään kaikille ihmisille -sukupuolesta riippumatta- ei olisi ollut näin helppoa ymmärtää ja hyväksyä sukupuolisuuttani. Minun sukupuolisuutenihan on toki ollut koko seurustelumme ajan olemassa, nyt se vaan juoksee rytisten ulos kaapista:)
Olen menossa transilmiöilemään oulussa järjestettävälle HomoPohjola-leirille parin viikon päästä. Se tuntuu hyvältä, aiemmin olen ajatellut esim. Setankin toiminnasta, etten varmaan voi mennä sinne kun olen tällainen "hetero." (sillonkin siis tiesin olevani biseksuaali, mutta tuntui, että ne tuijottavat mut ulos sieltä jos kerron seurustelevani miehen kanssa.) Nyt olen tajunnut, että mun pitää olla ylpeä siitä, mitä olen, ja siitä, kenen kanssa olen.
Toivon hirveästi särmä hohde, että löydät itsellesi ihmisen joka sua ymmärtää ja hyväksyy ja rakastaa sellasena kun olet. Miehet kavereinakaan ei ole huono asia, varsinkaan, jos ne on äärettömän hyviä tyyppejä -minun ja poikaystäväni suhde on alkanut nimenomaan kaveripohjalta, ja hänen kanssa seksuaali&sukupuoliasioista puhuttiin jo kaverivaiheessa.
Sitä aina uskoo, ettei elämällä ole itselle enää ihmisiä tarjottavana, mutta sitten sitä yllättäen törmää johonkin hyvään tyyppiin -itse olen tänä vuonna löytänyt yhden hyvän ystävän aivan "puun takaa". Olin jotenkin kuvitellut, ettei uusia ystäviä voi enää saada kun on jo niin "vanha ja kokenut" ;) ja kaikki vanhat ystävät on ystäviä jo monen vuoden takaa.
Niin että särmä hohde, uskon, että sinunkin kohdalle vielä hyvä tyyppi osuu. Välillä tuntuu, että maailmassa on olemassa vain tyhmiä ja rajoittuneita ihmisiä jotka ei tajua mitään, ja sitten taas löytyy joukosta joku helmi.
Jos haluat mailitse keskustella lisää, mailaa toki, osoitteeni on tuolla alkupäässä. Kuulostat vähän samanhenkiseltä ihmiseltä kun itsekin olen:)