Jotenkin on semmonen tunne että monet PK: pienet kylät, kuten Tutju, ovat häviämässä kokonaan pois. Siis ne ikäänkuin lakkaavat olemasta ja ovat korkeintaan jonkun isomman paikkakunnan syrjäkolkka. Ajatelkaa hyvät ihmiset miten monta nuorta ihmistä Tutjukin on aikoinaan tuottanut yhteiskuntaa rakentamaan. Ihan pitäis patsas pystyttää !
Tutju
Tapu
4971
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Missä on Tutju. En ole ikinä kuullut. Ei ole ainakaan minun veronkantopiirissä.
Kuuluu minun veronkantopiiriin ja sinä, Ahlekkin juoppo ja huorimus et tule näillen apajillen.
Piä ihan mielessäs.
Tahikka minä tulen ja vien sulta sen Mantsin tyttären.
Sittäpä se voissi olla Mantsi aeka laella ilonen.
Se kun ei tykkee sinusta rahtuvakkaa.
Kun ei immeiset ennee ies tiijä koko paikkoo.. No se on Liperistä Riäkkyllään päin 17 km, viimenen kylä ennen Arvinsalamen lossii. Siinä on mäen piällä se vanha iso koulu, nykyjään jonniilainen hoitolaitos. Kauppa män vissiin jo 80-luvulla. Vaikka ennen oli sitten vielä se Hyvärisen kauppa. Niitä oli muuten siinä Riäkkylän ja Liperin välillä 60-luvulla kauppoja: Päivisen kauppa, Hyvärisen, Tutjun ossuuskauppa, sitten oli Rautiinen, Mononen ja Roukalahen osula, Lammminniemellä vielä Juntusen kauppa. Unohtuko joku ?
Ajjaako siellä Arvi Tikka?