Hei,
Jos olette muuttaneet pois kasvuinympäristöstänne niin kaipaatteko samanlaista seutua koskaan?
Minä muutin lakeudelta mäkisiin maisemiin 1974 ja vasta viimeiset 10 vuotta olen kaivannut takaisin lakeudelle. En missään nimessä kotipaikkakunnalleni vaan seudulle, jossa näkee kauas.
Täällä on mäkiä mäkien jälkeen enkä näe kuin kaukaa siintävät kaupungin valot. Se on jo kauan minua ahdistanut.
En ikinä osannut arvata, että kaipaisin lakeutta, jossa voin nähdä jopa 3 kilometrin päähän.
Tällainen hupsu ajatus tuli kun äsken olin parvekkeella ja kaupungin valot peittivät taivaan tummuuuden.
Jos olette muuttaneet pois kasvuinympäristöstänne niin kaipaatteko samanlaista seutua koskaan?
Minä muutin lakeudelta mäkisiin maisemiin 1974 ja vasta viimeiset 10 vuotta olen kaivannut takaisin lakeudelle. En missään nimessä kotipaikkakunnalleni vaan seudulle, jossa näkee kauas.
Täällä on mäkiä mäkien jälkeen enkä näe kuin kaukaa siintävät kaupungin valot. Se on jo kauan minua ahdistanut.
En ikinä osannut arvata, että kaipaisin lakeutta, jossa voin nähdä jopa 3 kilometrin päähän.
Tällainen hupsu ajatus tuli kun äsken olin parvekkeella ja kaupungin valot peittivät taivaan tummuuuden.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itsekin ihmetellyt kun tekisi mieli takaisin kotipuoleen tasamaalle, mutta kotikylä lestadiolaisineen ja sukurutsaisine ihmisineen nimenomaan ei ole kovin etusijalla.
Kyläläisiin tai sukulaisiin ei juurikaan ole enää siteitä mutta sitkeästi on tullut kotitilan jämiä pidettyä kesäpaikkana.
Ja siinä hommassa on kaikenlaisten rajariitojen ja tappeluksien ansiosta selkeästi tullut mielipide että isolle kirkolle voisi muuttaa asumaan, eläminen kaupungissa on aina selkeämpää. Kotosalla olisi hyvä käydä tyyntymässä ja halkoja hakkaamassa. Pienessä kylässä ihmisillä on omat käsityksensä jopa laeista ja hehtaareilla useastikkin mitataan ihmisarvot. Siksi kait paikallisiin ei ole yhteyttä tullut juuri pidettyäkään.
Kävin viime talvena ekaa kertaa kolmeenkymmeneen vuoteen serkulla ihan siinä naapurissa. Oli omituinen tunne. Kaikki näytti ja tuntui kovin tutulta mutta ihmisiä en tuntenut lainkaan. Ovenkin avasi parimetrinen nuori-isäntä jonka olemassa olosta en edes tiennyt:D
Olen aina sanonut jotta koti on siellä missä kirjat ja stereot ovat. Sydän on kotiseudulla. Ei ihmisten tykönä vaan siinä aakeella laakeella :D
Pitää juhannukseksi laittaa mökille lipputanko jo senkin kunniaksi kun paikallinen pottukeisari vedätti muutaman sata metriä veto-ojaa mun puolelle. Se lippu nimittäin näkyy melkoisen kauas >;p
=DW=
niin pääsi käymään, olen minä kuullut, että metsää on kaadettu vahingossa naapurin puolelta, mutta että ojaakin..oliko rajat raivaamatta..
Kiipeä hyvä immeinen sinne vaaran laelle niin näet paljon paljon pitemmälle kuin 3 km:n päähän.
Minä taasen melkein 40v:tta olen vaan kaivannut takaisin sinne vaaramaisemiin.
Kannattaa ottaa muuten kiikarit mukaan sinne vaaran laelle.
Näkymät on sitten vielä mahtavammat.
Lapsuus muistoja kaipaa jokainen jollakin tavalla ja joku ulkoinen muistikuva kuten sun laajanäkymä on varmaankin juuri tuo kuva. Useimmiten kun on ollut kauan muualla niin se koti kuitenkin on tullut sinne muualle ja samanlaisia kivoja muistikuvia on syntynyt nykyiseen kotipaikkaan jos niitä joutuisi muualta muisteemaan.
Tämä oli taas aloituksia tyhmimmästä päästä kun ei saanut "kannatusta". Onneksi te kaksi-kolme kerroitte mielipiteenne!
En kommentoinut, koska viesti oli jo toisella sivulla. En käy läheskään joka päivä palstalla, en muillakaan.