teinkö virheen

Jokainen tuntee mustasukkaisuutta silloin tällöin ja niin teen minäkin. Ottaa niin päähän kun miesystäväni lähti iltaa viettämään ja laittoi viestin että myöhään menee.

Emme asu yhdessä ja mies sitten menee omaan kotiinsa yöksi (toivottavasti). Viestiteltiin alkuillasta eikä mies osannut sanoa miten myöhään sillä menee. En ruvennut häntä määräämään "kymmeneltä kotiin" ja nyt tuli mieleen, että josko siitä sitten innostui ajatuksesta että nyt saa olla poissa valvovan silmän alta...seikkailunhaluinen ihminen kun on.

Lisäksi meitä on vaivannut viime aikoina jonkinlainen henkinen kyllästyminen, vaikkei asiasta olla puhuttu. Ärsyttää ajatella pahinta, mutta kun se pelko siellä takaraivossa kuitenkin piilee. En voi tietää mitä tapahtuu tai ei tapahdu. Jos sillä on jokin entinen kuvio tai vakipano, jota voi vaihtelua ja virkistystä saadakseen käydä "moikkaamassa"...kun tilaisuus tulee.

Entisestä suhteestani jäänyt ehkä sellainen pelko että puhutaan kauniita mutta selän takana puuhataan ihan muuta kun tilaisuus tulee. Oikein taistelin etten pyytänyt miestä aikaisin kotiin mutta nyt sitten tuskailen...

Miten te ihmiset käsittelette näitä ehkä yleisempiä mustasukkaisuuden ja pelon (petetyksi tulemisesta) tunteita? Sitä pelkoa, että se yhteisen parisuhteen kunnioitus ja sitoutuminen ei ehkä olekaan molemminpuolista tai yhtä vahvaa?
81508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

itsensähän saa sekaisin jos luo kaikkia kauhukuvia toisen ollessa viihteellä.Se on vaan kylmästi työnnettävä pois mielestä, ja keksittävä itselle jotain mukavaa tekemistä illaksi jottei olisi luppoaikaa..Ja se teksiviestien lähettäminen;se ei auta, koska kuitenkaan toinen ei kertoisi jos jotain olisi tapahtumassa. Mieluummin niin että olet lähettämättä, sillä tavalla se toinen ehkä käy miettimään miksei sinusta kuulu mitään koko iltana..
Ja itsestäni olen huomannut sen että epäilen toisen rakkautta juuri eniten silloin kun itseäni kyllästyttää...(vaikka toinen saattaakin olla kovinkin ihastunut)..Toivottavasti näistä oli edes jotain apua..?

Äänestä

Poikaystäväni kysyy aina minun mielipidettäni tuollaisissa asioissa. Selittää tarkkaan, missä on ja ketä on mukana. Kysyy tavallaan lupaa, voiko lähteä. En tietenkään voi sanoa muuta kuin että mene vaan. Olen mustasukkainen, jos seurassa on muita naisia, useimmiten ei onneksi kuitenkaan ole. Puhu miehesi kanssa tuntemuksistasi, kerro hänelle, miltä sinusta tuntuu. Jospa hän ymmärtäisi...

Äänestä
  • minunkin poikaystävälläni oli tapana, mutta kun suhde eteni ja arki astui kuvaan niin se luvan kysyminen ja kertominen että ketä on mukana alkoikin häntä ahdistamaan ja mies alkoi kertomaan ihmisille kuinka sairaalloisen mustasukkainen olen.(vaikka ensin alussa tekikin sen vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan)

    Äänestä

  • exä... kirjoitti:

    minunkin poikaystävälläni oli tapana, mutta kun suhde eteni ja arki astui kuvaan niin se luvan kysyminen ja kertominen että ketä on mukana alkoikin häntä ahdistamaan ja mies alkoi kertomaan ihmisille kuinka sairaalloisen mustasukkainen olen.(vaikka ensin alussa tekikin sen vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan)

    astunut kuvaan, siitä ei ole kyse. Hän vain ei halua tehdä mitään sellaista, mikä häiritsee suhdettamme, koska hän tavannut elämänsä naisen. Ei se kaikilla aina mene niin kuin kirjoitit, ihmiset on erilaisia.

    Äänestä

Kyllä meillä molemmat saa mennä kavereiden kanssa välillä keskenäänkin, tosin syystä tai toisesta on alkaneet mennä pikkuhiljaa enemmän tai vähemmän pariskuntatapaamisiksi baarireissut. Kai se on sitä, kun kaikki jo melkein seurustelee ja toisaalta kaverien seurustelukumppanit tulee keskenään toimeen jne. Ei se niin justiinsa ole. Pitää vain luottaa. Ei meillä kuitenkaan KIELLETÄ baarireissuja, ei minua edes KIINNOSTAISI joku miesten "puhutaan autoista / juodaan olutta / katsellaan vormuloiden aika-ajoa" ilta ainoana naisena. Parempi, että menevät keskenään silloin, muuten "pääsisi" pian koko lössin kokiksi, juoman kaatajaksi, sotkujen siivoajaksi... :=)

Jos miehesi oikeasti haluaa pettää tai jättää, se tekee sen kuitenkin. Pettää kun voi melkein kenen tahansa kanssa, kaivaa vaan jonkun vanhan hoidon numeron esiin tai iskee työpaikan kesäsijaisen. Olen itse huomannut, että toisen kanssa on paljon kivempaa kun saa tehdä välillä omiakin juttuja.

Ja ihan oikeasti, kyllä miehet tekevät baarissa muutakin kun jututtavat naisia. Enkä usko, että kukaan nainen siellä miestäsi raiskaa tjsp.

Äänestä
  • Kyse ei ollut siitä että on baarissa ilman minua tai että sieltä joku tuntematon tarttuisi. Puhuin juuri niistä entisistä hoidoista.

    Baarissa saa toki käydä ilman minua. Ahdistaa vain se että mies menee sieltä sitten omaan kotiin yöksi (sanansa mukaan) ja nähdään joskus seuraavana päivänä. Eli ei asuta yhdessä, mies ei tule luokseni yöksi.

    Äänestä

  • baarissa kirjoitti:

    Kyse ei ollut siitä että on baarissa ilman minua tai että sieltä joku tuntematon tarttuisi. Puhuin juuri niistä entisistä hoidoista.

    Baarissa saa toki käydä ilman minua. Ahdistaa vain se että mies menee sieltä sitten omaan kotiin yöksi (sanansa mukaan) ja nähdään joskus seuraavana päivänä. Eli ei asuta yhdessä, mies ei tule luokseni yöksi.

    Kovasti on omat tunteeni ja epäilykseni samansuuntaisia.Tiedän että mies on varsin seurallinen hupiveikko ja seikkailija sellaisin syrjähypyin.Typerys olisin jos uskoisin että minun kohdallani hän tekisi jonkinlaisen poikkeuksen.
    Olen tehnyt tiettäväksi mustasukkaisuuteni häntä kohtaan, mutta silti saan kuulla juttuja entisistä tytsyköistä tai ohi kulkevan naisen avuista ja kauneudesta.Raivostuttavaa!
    Mekään emme asusta yhdessä.Olen yrittänyt aivopestä itseäni erinäisin totuuden sanoin, mutta yhtä kaikki
    en tule koskaan häneen luottamaan. Nautin nyt vain näistä huppuhetkistä jotka olen kohdalleni saanut.
    Todella häneen rakastuneena ymmärrän ettei kukaan ole täydellinen, en minäkään.

    Äänestä

Kirjoituksessasi oli aika paljon tuttua.. Jos entinen suhde on ollut petollinen, on hyvin, siis hyvin vaikea luottaa seuraavassakaan suhteessa. Epävarmuus ja mustasukkaisuus ovat luonnollisia asioita parisuhteen alkuvaiheessa muutenkin - oletan että ette ole vielä kovin vakiintuneita, koska asuttekin erillään. Tärkeää olisi pystyä juttelemaan kumppanin kanssa asioista, myös siitä miten hän itse kokee/määrittelee pettämisen ja mitä ajattelee parisuhteestanne ylipäätään. Mikäli siihen ei pysty, voi oikeasti mennä aika heikosti..Ja btw, olen nainen joka on suhteessa naisen kanssa, hänkin lähdössä baariin ja kyllä pelottaa (ex petti aikoinaan samassa tilanteessa useita kertoja. Tekstiviestit ja toisen painostaminen vain pahentavat asiaa - mitä jos viettäisit itse illan mad. mukavasti esim. ystävien seurassa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksen luota? kirjoitti:

Jokainen tuntee mustasukkaisuutta silloin tällöin ja niin teen minäkin. Ottaa niin päähän kun miesystäväni lähti iltaa viettämään ja laittoi viestin että myöhään menee.

Emme asu yhdessä ja mies sitten menee omaan kotiinsa yöksi (toivottavasti). Viestiteltiin alkuillasta eikä mies osannut sanoa miten myöhään sillä menee. En ruvennut häntä määräämään "kymmeneltä kotiin" ja nyt tuli mieleen, että josko siitä sitten innostui ajatuksesta että nyt saa olla poissa valvovan silmän alta...seikkailunhaluinen ihminen kun on.

Lisäksi meitä on vaivannut viime aikoina jonkinlainen henkinen kyllästyminen, vaikkei asiasta olla puhuttu. Ärsyttää ajatella pahinta, mutta kun se pelko siellä takaraivossa kuitenkin piilee. En voi tietää mitä tapahtuu tai ei tapahdu. Jos sillä on jokin entinen kuvio tai vakipano, jota voi vaihtelua ja virkistystä saadakseen käydä "moikkaamassa"...kun tilaisuus tulee.

Entisestä suhteestani jäänyt ehkä sellainen pelko että puhutaan kauniita mutta selän takana puuhataan ihan muuta kun tilaisuus tulee. Oikein taistelin etten pyytänyt miestä aikaisin kotiin mutta nyt sitten tuskailen...

Miten te ihmiset käsittelette näitä ehkä yleisempiä mustasukkaisuuden ja pelon (petetyksi tulemisesta) tunteita? Sitä pelkoa, että se yhteisen parisuhteen kunnioitus ja sitoutuminen ei ehkä olekaan molemminpuolista tai yhtä vahvaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu