Tietääkö mistä kannattaisi kysellä uusia ikkunalaseja tai muovia ne taitaa olla. Ovat sellaista tummennettua muovia, mutta halki molemmin puolin. Löytyykö pääkaupunkiseudulta edullisesti tietenkin mutta kestävää tiewtysti myös.
Mistä uudet ikkulasit?
perhepurkkari
61254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pleksiä/caboneksia
Asennus vaatii useimmiten ammattilaista
Top-Boat tekee hyvin mutta tuskin ehtii enää
tänä keväänä
http://www.etola.fi/
Siis tarkennuksena että teollisuus etolasta eikä mistä tahansa etolasta. Muitakin firmoja on pilvin pimein, mutten valitettavasti muista millä tarkalla nimikkeellä ne löytää keltaisilta sivuilta, sieltä löytyy kuitenkin. Se tavara mitä kannattaa käyttää on polykarbonaatti. Hyvä vaihtoehto on ottaa vanha ikkuna mukaan ja viedä se malliksi, jonka mukaan joku muovipaja leikkaa valmiiksi oikean muotoisen uuden. Asennukseen ei tarvita mitään ammattilaista, mutta ensikertalaisen kannattaa kyllä perehtyä asiaan perusteellisesti ennen homman aloittamista. Tarkempia neuvoja ei voi antaa ilman tietoa ikkunan rakenteesta.
pinkka viiskymppisiä mukaan!
...siksipä ne yleensä ovatkin halki, rikki, vuotavat ja mitä vain - uusiminen on sikakallista.
..elämä on!
kovapintaisesta polykarbonaatista niin Sinun ei tarvitse enään uusia ikkunoitasi ellei niitä joku tarkoituksella riko.
Hinta on tietysti kalliimpi kuin joku PVC. taikka akryyli mutta on kestävyyskin moninkertainen ja niitä voit työstääkin tarvittaessa itse tavallisilla puusepän ja metallin työstö välinein sekä taivuttaa kylmänä tai kuumana.
paksusti. Esim Sikaa metrin pituiseen saumaan tarvitaan min. 5mm paksu kerros. Jos sauma on liian ohut, lämpölaajeneminen rikkoo sauman enemmin tai myöhemmin.