Minna mökillä

elviira

Minna oli tuona kesänä 17-vuotias. Vanhemmat olivat lähteneet Keski-Eurooppaan häämatkalle ja Minna oli saanut luvan lähteä viikonlopuksi mökille ystävänsä Riikan kanssa. Vanhemmat edellisenä päivänä hyvästeltyään Minnan ja Riikan oli tarkoitus lähteä perjantaina matkaan, mutta samaisena aamuna Riikka oli soittanut ettei kohonneen kuumeen vuoksi voikaan lähteä. Minna päätti lähteä mökille yksin, sillä ruoat ja laukut olivat jo pakattuina eikä viikonloppu kuuman pölyisessä kaupungissa yksin kiehtonut.
Juna- ja bussimatkan jälkeen Minna käveli pitkin mökkitietä laukku olallaan. Kuinka hän odottikaan rauhallista viikonloppua keskellä ei-mitään: ei vanhempia, ei rajoituksia. Minnan rytmikäs kävely näkyi hänen kiinteissä pakaroissaan ja reisissään sekä isoissa, pyöreissä rinnoissa, jotka tasaisesti pompahtelivat Minnan valkoisen topin alla. Pitkä vaalea tukka liehui tuulessa eikä Minna voinut olla hymyilemättä miettiessään mitä tuleman piti.
Riikan poisjäänti oli loppujen lopuksi Minnalle suuri helpotus. Nimittäin nyt Minna oli päättänyt toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja vierailla veneellä soutaen viereisen mökin Erkin luo. Reilu 60-vuotinen Erkki-setä oli ollut Minnan perheen mökkinaapurina niin kauan kuin Minna muisti ja yhtä monen vuoden ajalta hän muisti myös äidin varoitukset hieman kyseenalaisesta sedästä, jolle ei saanut puhua. Erkki-setä joka kesä, muutamien paukkujen jälkeen, tykkäsi touhuta pihallaan ilman rihman kiertämää ja vilkutella perheen vanhempien silmän välttäessä pikku-Minnalle omalta laituriltaan – samalla aina heilutellen valtavaa kyrpäänsä myös. Minnaa setä oli sattuneesta syystä aina kiinnostanut ja kiihottanut, ja vanhennuttuaan Minna oli päättänyt vielä jonain päivänä toteuttaa fantasiansa vanhemmasta miehestä juuri Erkki-sedän kanssa.
Laskiessaan laukut mökin terassille Minna ei voinut olla hipaisematta pilluaan kesäshortsiensa läpi. Ajatus Erkistä panetti nyt kuumemmin kuin koskaan. Illan hämärtyessä samassa tahdissa kuin Minnan tasapainoaisti, hän tiesi että oli aika valmistautua yllätysvierailua varten. Minna kumosi muutamalla huikalla jälleen kerran paukun, jonka oli itselleen mittaillut isän viinakaapista. Monta pulloa ja tölkkiä oli jo tyhjillään pöydillä. Suihkussa Minna ajeli häpykarvoituksensa kokonaan pois paljastaen Erkki-sedälle kaiken kauniin nähtäväksi. Ihonsa rasvattuaan ja kasvonsa kauniiksi meikattuaan Minna puki päälleen pelkän valkoisen kireän topin ja mustan trikoisen minihameen. Terassilta sandaalit jalkaan ja ämpäristä kossupullo mukaan tuliaisiksi Erkille. Veneeseen hypätessään Minna tunsi pillunsa tykyttävänä kovaa vaatien isoa kyrpää vihdoin sisäänsä.
Niemen ympäri kiemurrellen ja hihitellen soudettuaan avautui pikkuhiljaa näkymä Erkin mökille. Mökistä paistoi valo ja rantasaunan piipusta kohosi savu. Minna ohjasi veneen rantaan samalla kun rantasaunan ovi aukesi ja Erkki astui pyyhe lanteillaan ulos. ”Mitäs, mitäs, täällähän pikkuneiti on tullut kaupungista käymään”, Erkki naurahti ja kouraisi suurieleisesti etumustaan. Iho höyrysi saunan jäljiltä ja silmät seisoivat jo aavistuksen. Muutama saunaolut oli tullut täälläkin otettua. Erkki käveli laiturille auttamaan Minnaa vedestä eikä voinut olla kiihottumatta näystä: nuori, erittäin muodokas ja kaunis tyttö oli perjantai-iltana soutanut hänen luokseen selvästi humaltuneena, selvästi vailla alusvaatteita. Sen verran päällekäyvästi ja huomiota vaativasti tököttivät Minnan nännit ulos suurista puskureista eikä Erkki voinut juuri muualle enää tuijottaakaan. Minna huomasi sen ja kohensi ryhtiään. Minna huomasi myös valtavan kohouman Erkin pyyhkeen etumuksessa ja lipaisi kevyesti huuliaan. ”Joo, mun vanhemmat on poissa niin en halunnut yksin tuolla istua. Eikai haittaa jos liityn sun seuraan” Minna kysyi mahdollisimman viekoittelevasti ja kissamaisesti. ”Ei tietenkään” Erkki vastasi. ”Sauna on yhä päällä jos haluat mennä?” ”
”Joo voishan sitä käydä saippuoimassa…” Minna sanoi silmää iskien ja ojensi kossupullon Erkille. ”Aloittele sä vaikka tosta sillä välin.”
Minna käveli persettään pyörittäen polkua pitkin saunalle ja tunsi vanhan miehen kiimaisen katseen takanaan. Saunan eteisessä Minnan silmiin osui läjä vanhoja pornolehtiä puisen penkin alta. Vaatteita riisuessaan Minna silmäili sivuja ja tunsi kuinka tuttu polte levisi jalkoihin ja selkään. Voimakkaasti isoja rintojaan puristellen Minna astui saunan puolelle. Jo ovensuussa Minna huomasi ikkunan toiselta puolen kossua siemailevan Erkin, joka yritti pysyä piilossa karmin takana. Hymyillen Minna päätti esittää tyhmää, joka ei huomannut ikkunasta kuolaavaa vanhaa miestä.
Ylälauteille kivuttuaan Minna kasteli pesusienen vesisankoon ja tiputti saippuaa sienelle. Minna nosti molemmat jalkansa haralleen kaiteelle ja tarjosi esteettömän näkymän Erkille omaan turvonneeseen ja paljaaksi ajeltuun pikkupilluunsa. Haarat auki istuen Minna aloitti rintojensa saippuoimisen ja keinutteli samalla hitaasti lantiotaan. Erkki kuulisi varmasti huonojen seinärakenteiden läpi Minnan humaltuneet voihinnat ja ininän. Mahaa pitkin Minna liutti sientä alaspäin ja levitti reisiään vielä enemmän auki. Erkki ei enää yrittänytkään peitellä itseään vaan tuijotti lamaantuneena tuota kaunista näkyä Hänen unelmiensa pikkutyttö kerjäsi kuin likainen huora tätä vanhaa ukkoa tulemaan sisäänsä!
Minnan toinen käsi hieroi yhä vasenta tissiä ja oikea leikitteli turvonneella, saippuaisella ja omasta eritteestään kostuneella klitalla. Minna katsoi nyt Erkkiä suoraan silmiin. ”Erkki…..aah… Mua panettaa niin kauheesti..tuu hoitelee sun pikkunarttusi vihdoin jookooh…aaah…ei mun vahemmat suuttuis….” Päätään taakse roikottaen Minna vatkasi kahta sormeaan vitussaan minkä ranteista irtosi. Samassa hetkessä saunaan tulvahti viileää ilmaa kun Erkki riuhtaisi oven auki.
”Jumalauta Minna, sä olet niin panettavan ihana!! Mä en oo mittään niin toivonukkaan ku että pääsisin tollasta kiimavittua vielä kerran nussimaan!”
Leveässä haara-asennossa, ovenkarmeista kiinni pitäen Erkin kalu pääsi todellakin oikeuksiinsa eikä Minna voinut muuta kuin tuijottaa tuota mahtavaa metvurstitankoa, joka sisään saunaan työntyi. Erkin paksu ja pitkä kalu oli suonikas, hiukan kaareva ja seisoi niin pystyssä että Erkki luuli pyörtyvänsä.
”Nyt tulet herkkutussu tonne ulos ni setä näyttää vähän mitä kaikkea täällä mökillä voikaan tahdä” Erkki murahti ja riuhtaisi Minnan kädestä alas lauteilta ja pihalle. Erkki talutti Minnan vahvasti hoiperrellen puiselle ulkopöydälle minkä vieressä oli tuoleja. Erkki lässähti tuoliin ja repi Minnan syliinsä. Minna huohotti ja voihki koko matkan, sillä tämä oli jo enemmän kuin hänen fantasioissaan. Hän kiipesi nopeasti sedän syliin istumaan hajareisin vasten sedän kasvoja jättäen mahtavan kyrvän seisomaan mahojen väliin. Minna alkoi kihnuttamaan kuumaa ihoaan ja peppuaan Erkin syliä vasten samalla kun tämä raskaasti huohottaen ja suuta auki pitäen leipoi molemmilla käsillään Minnan meloneja. Vaikka Erkin kädet olivat suuret ja karheat eivät ne siltä ylettäneet kokonaan Minna isojen tissien ympärille. Erkin suu lutkutti kuin vauva imien Minnan pulleita nännejä ja imu oli niin voimakasta että Minnan teki jo miltei mieli huutaa kivusta. Kiehnääminen oli muuttunut jo raivosaksi nytkyttämiseksi ja Minnasta valuvat eritteet tekivät Erkin sylin liukkaaksi. Äkkiä Erkin kädet tarttuivat Minnaa vyötäisiltä ja nostivat tytön parikymmentä senttiä ilmaan. Minna otti tukea tuolin selkänojasta ja dippaili turpeita häpyhuuliaan Erkin mahtavan paisunutta ja punaista terskaa vasten. Erkki survaisi pikkutytön suoraan alas, aina parrunsa tappiin asti ja Minnan kiljaus kaikui kaukana metsissä. Erkki aloitti aivan tolkuttoman nainnin ja keinunnan eikä Minnalla ollut mitään mistä pitää kiinni. Minna luuli vittunsa räjähtävän ennen kuin tottui Erkin isoon kaluun. Hyppyyttelyjen välissä Erkki painoi aina välillä Minnan niin syvälle syliinsä että kalu tuntui uppoavan ikuisiksi ajoiksi tuon jumalaisen huoran onkaloon.
”Aah…ei saatana vittu pikkupillu minkä sedälle teet…just noin.aah…rynkytä rynkytä nyt… heiluta sedälle niitä isoja tissejäs…hyvääääh…noin teet sitten isälleskin jatkossa….aah…….!”
Minna puristeli hinkkejään ja upotti Erkin naaman niiden väliin, hikiseen syleilyyn. ”Mmm…” Erkki mumisi rintojen välistä.. ”Pikkupillu nai nyt..nai naapurin setää…”
Minna ponkaisi itsensä nopeasti pois tästä rynkytyksestä ja kipusi nopeasti selälleen viereisen pöydän päälle.
”Tuu tänne Erkki-setä nussimaan….. haluun että nait mua tässä, nai mua niin kovaa ku haluat setä…..”
Erkki nousi kiimasta kankeana tuolista ja haparoi tiensä pöydän viereen. Hän riuhtaisi Minnan lantion pöydän reunalle ja nosti tytön reidet olkapäilleen. Iso, karvainen maha haittasi näkyvyyttä Minnan turpeaan vittuun, mutta melonit onneksi kohosivat esteettä Erkin edessä. Yhdellä survaisulla Erkki painautui taas tuohon tiukkaan reikään ja aloitti voimakkaat työnnöt. Minna nytkähteli puupöydällä työntöjen tahdissa ja piteli käsillään tissejään koholla. Hän katsoi silmiin tuota kaljupäistä vanhaa, lihavaa ja harmaantunutta ukkoa, joka pani niin helvetin lujaa. Kalju kiiltäen Erkki murahteli: ”Nyt pikkuhuora puhut sedälle vähän tuhmia…anna tulla”
”Voi Erkki-setä, nussi mua!! Nussi setä, pane, pane!!!!!! AAAH……Mä oon sun oma pikku tuhma vitunreikäsi….sulla on setä oma teinihuorasi…aah..Erkkiiih!!!”
Erkin suu vääntyi irstaaseen hymyn ja irvistyksen välimuotoon kun orkku alkoi olla tuloillaan.
”Saatana ihan samanlainen ihana huoranvittusi olet kuin äitiskin…” ”AAAHHHH!!!!”
Ja sitten lihava naapurin setä laukesi Minnan sisään synnyttäen samalla Minnallekin orgasmin Täristen Erkki rojahti hikisen, saippuaisen ja nyt yltä päältä spermaisen Minnan päälle ja huohotti viinanhajuisesti Minnan korvaan.
”Siis mitä sä sanoit mun äidistä”, Minna sammalsi puoli tainnuksissa yhä äskeisestä suorituksestaan.
”Että ihan yhtä irstaasti sä levittelet haarojas mulle kun oma äitiskin.. Tosin sulla on paremmat tissit” Erkki hymyili lempeästi.
”Olinko mä parempi kuin mutsi?” Minna kysyi alistuvalla pikkutyttö-äänellään. Tätä kysymystä hän oli monena kertana kysynyt isältään tyydyttäessään tämän erikoisia isä-tytär-leikkejä aina silloin kun äiti oli työmatkoilla.
Hitaasti toista kättään Minnan haaroihin ujuttaen Erkki vastasi:
”No olit, pikku-Minna. Olit ihan mahtava pikkuhuora! Just tollaisista sedät tykkää.”
Samalla setä tökkäsi kolme sormeaan Minnan uupuneeseen reikään ja hörähti:
”Mitäs Erkki-setä sitten pääruuaksi saa??!”

12

22750

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zzzzzzzzzzzzzzzzzzz

      hohhoijjaa...älä jatka vaan tuota paskaa

      • Minnasaunassa

        Minnan karvainen maha näkyi valkoisen topin alla, kädet olivat suuret roikottaen mahtavaa metvurstitankoa. Minna kumosi muutamalla huikalla kossupullon pääruuaksi. Päätään taakse roikottaen Minna dippaili metvurstitankoa vesisankoon ja rojahti selvästi humaltuneena alas lauteilta selälleen. Minnan teki jo miltei mieli huutaa kivusta. Monta pulloa ja tölkkiä oli jo tyhjillään pöydillä. Iso, karvainen maha haittasi näkyvyyttä alas. Kalju kiiltäen Minna nousi kivusta kankeana ja haparoi ämpäristä kossupullon, jonka kumosi muutamalla huikalla jälleen kerran. Samassa hetkessä Minnan eritteet laukesi kesäshortsien sisään. Minna alkoi hihitellen kihnuttamaan persettään. Reilu 60-vuotinen Minna sammalsi tainnuksissa, ”Aah…ei saatana vittu!"


      • Anonyymi
        Minnasaunassa kirjoitti:

        Minnan karvainen maha näkyi valkoisen topin alla, kädet olivat suuret roikottaen mahtavaa metvurstitankoa. Minna kumosi muutamalla huikalla kossupullon pääruuaksi. Päätään taakse roikottaen Minna dippaili metvurstitankoa vesisankoon ja rojahti selvästi humaltuneena alas lauteilta selälleen. Minnan teki jo miltei mieli huutaa kivusta. Monta pulloa ja tölkkiä oli jo tyhjillään pöydillä. Iso, karvainen maha haittasi näkyvyyttä alas. Kalju kiiltäen Minna nousi kivusta kankeana ja haparoi ämpäristä kossupullon, jonka kumosi muutamalla huikalla jälleen kerran. Samassa hetkessä Minnan eritteet laukesi kesäshortsien sisään. Minna alkoi hihitellen kihnuttamaan persettään. Reilu 60-vuotinen Minna sammalsi tainnuksissa, ”Aah…ei saatana vittu!"

        Tää jatko-osa olikin jo täyttä rautaa. Paljon parempi kuin ensimmäinen.


    • paltsi

      Sano muut mitä vaan, niin tää oli hyvä.

    • Sussu

      Todella hyvä tarina! Jotkut kirjoitusvirheet vähän häiritsivät mutta muuten tykkäsin ja jatkoa toivon:)

    • kadi

      kiitos tästä tarinasta.minulta ei nauru loppunut.

    • TÄNNE PALSTALLE

      Tajuaakohan kaikki tänne kirjoittajat mitä KINKY tarkoittaa. Noista tarinoista päätellen ei tajua. Ei pelkkä naiminen ole kinkyä!!!!!!!!!1

    • naksu

      Kukahan kertois näille amistuuningeille minkähän takia peruskoulussa kerrottiin myös hiukan kappalejaosta.. Tosta pötköstä paskaa sais pokemonepilepsiakohtauksen alta aikayksikön.. Kyllähän kirjoitusvirheet sallitaan, mut.. perkele..

    • ragestar666

      Hyvä tarina jatka ihmeessä

    • Pillupoliisi

      Annan kolme tähteä kymmenestä, jos et enää kirjoittele tänne. Muuten et saa yhtään, jooko?

    • Anonyymi

      LUULIN mun fantasia, se alkoi kun kuulin että setä oli ollut vissiin äitini kanssa ja isä löi välit poikki. Olin 22v menin setäni luo kesällä asui yksin järven rannalla kesämökissään johon oli muuttanut kun erosi. Kaarlo oli yllättävän ystävällinen ja sillai mukava heti alusta. Kysäisin päivällä miksi teidän välit meni poikki äidin kanssa, kertoi sattui kaikenlaista. Join sedän tekemää viiniä joka oli kyllä hyvää, kävin uimassa ja loikoilin terassilla oli sovittu että aurinkoinen päivä on lomaa. Iltapäivällä kun tulin uimasta katselin kiikarilla lintuja, Kaarlo nousi vedestä , sävähdin kiikarista näkyi iso kalu märkien housujen läpi varsi oli valtava ja terska iso pallo, Kaarlo meni saunaan kuivaamaan. Mietin oliko äitikin himoinnut noin valtavaa kalua, mietin jo sopisko se edes suuhun. Soitin äidille kerroin olen täällä otetaan aurinkoa ja vähän viiniä äiti kyseli vähän oudosti kaikkea, minäpä annan Kaarlolle, no moi puhelivat vähän normi asioita, Kaarlo meni sisälle kuulin kun sanoi, ei ei toistu, no usko nyt.
      Illalla kun katseltiin televisiota menin laverille Kaarlon eteen ja katseltiin hyvää filmiä. Kysyin Kaarlolta voitko kertoa miksi vielä olette vihoissanne, Kaarlo puristi ja sanoi siitä on pitkä aika kannattaako sitä penkoa. Äisi oli vihoissaan kerran isällesi en tiedä mistä ja oli täällä kesällä viikon päivät, läksi sitten kotiinsa ja sopivat asiansa, sinä synnyit keväällä. Mutta nyt olisi sauna lämmin, vaikka on kova ukonilma on hyvä että ei ole saunassa sähköjä ei ukkonen lyö sinne. Jyrähteli komiasti, Kaarlo meni saunaan, juoksin pukuhuoneeseen huusin en uskaltanut yksin olla. Kaarlo tuli pukuhuoneeseen otti viiniä ja antoi minullekkin, istui penkille. Katsoin kun kalu roikkui vähän vinossa ja terska kiilteli, tulin hurjan kiimaan kun ajattelin ei kai äiti ole.
      Tules saunaan vaikka äitis varotti että olet nuori ja nätti. Istuimme lauteilla huomasin että vilkuilee minua menin pitkälleen sedän jalanpäälle pää heilautin tukan taakse samalla hipaisin kalua. Kaarlo sanoi pitkän tovin jälkeen sinulla on kauniit rinnat kuten äidilläsikin. Nousin ylös ja peseydyin, Kaarlo jäi pesemään. Mökillä laitoin vain hänen T-paidan ja valkoiset pikkarit. Olimme nukahtaneet tv: katsomiseen yöllä heräsin paksu kalu painoi pyllyn vakoon alkoi mielettömästi tykyttää tunsin paljaan kalun kokeilin vähän pillua oli lopetettava aloin täriseen, mietin mitä nyt.
      Käännyin sievästi laskeuduin alas oli pakko nähdä koko kalu se oli silmieni edessä valtavana sievästi laitoin käden ympärille sormet ei yltänyt ympäri katsoin ja haistoin sen, mietin nyt tai ei koskaan, annoin sievän suukon nuolin sievästi alapuolelta panin vähän suuhun ja sitten vähän rohkeammin, MITÄ SINÄ kuului otin niin suuhun kun pystyin olin aivan kiimassa tuntui että laukean, nousin Kaarlon päälle ja laskeuduin aivan että kalu hankasi huulia, ei sais ei sais kuului hiljaa käänsin kalua huulille olin aivan märkä työnnyin pikkuhiljaa, äitis kielti älä työnnyin lisää olin tulessa kuiskasin jos äitikin miksen minä silloin Kaarlo otti pyllystä kiinni kiljuin kun hullu, tärisin sain orgasmin halusin lisää halusin lisää kun sain toista tunsin pissaa lentää halusin vain lisää lisää tunsin nyt nyt kalu paisui ja tuli kuumaa kuumaa huusin.
      Olin pitkään setäni rinnan päällä, kysyin oliko äidin kanssa kivaa, oli rakastelimme kolme päivää, sitten päätettiin nyt loppuu ja äitisi läksi. Olin ollut pitkään jo kotona kun halusin tehdä dna-testin, tulos tuli olen isän tyttö, näytin testiä isälle katsoi sitä pitkään, tietysti rakas olet meidän. Äti katsoi paperia pitkään kysyi miksi teit, no huvikseen.
      Myöhemmin setä kuoli, testamentissa oli mökki ja tontti annettu minulle ja kirjekuori. Aukaisin kuoren siellä oli setelirahaa ja viesti kun luet tätä olen poissa maksa näillä verot pois älä kerro kellekkään. Sedän kuva ilmestyi kirjahyllyyn monesti näin äidin katsovan sitä, kerran häneltä valui kyyneleet oikein kunnolla, halattiin. Miksi Miksi kuului, ei voitu olla kavereita. Äiti minä tiedän, mitä tiedät. Se DNA-testi oli siskosta näyte älä pelkää te olette minun vanhempia Kaarlo on aina mun setä. Epäilin jo silloin mökillä kun edellisenä päivänä kun lähdin Kaarlo itki pitkään ei kertonut miksi, sanoi vaan odota odota.
      Mökillä säästettiin paljon Kaarlon tavaroita, sydän kaulakoru oli myöhemmin äidin kaulassa tiesin oli rakastanut Kaarloa koko ajan omalla tyylillään, minun tyttö istui äidin sylissä kysy keneltä olet tämän saanut, kyyneleet valui kun sanoi sinun äidin isältä.

    • Nautinnollinen juttu

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      49
      1857
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1658
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1388
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      211
      1252
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1147
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1096
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1067
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe