Kyselen vähän samaa, mitä jo aikaisemmin tuolla anoreksia keskustelussa.
Jos lukisitte syömishäiriöstä kertovaa kirjaa, mitä haluaisitte sen erityisesti sisältävän. Entä mitä ei? Mikä koskettaisi juuri sinua?
Etsin ideoita niin yleisesti syömishäiriöistä, mutta saat tuoda esiin myös omakohtasia tuntemuksia esimerkiksi juuri bulimiasta tai anorksiasta.
Kyselen, kun olen tällainen kirjoittaja ja haaveilen tulevaisuudessa oman kirjan julkaisemisesta. Haluaisin kirjan koskettavan ja auttavan syömishäiriötä kärsiviä ihmisiä, mutta antavan myös ymmärrystä syömishäiriöstä kärsivien läheisille siitä, minkälaista on elää tuon sairauden kanssa. Sairastan itse bulimiaa.
Kiitos, jos viitsitte auttaa! =)
Jos lukisitte syömishäiriöstä kertovaa kirjaa, mitä haluaisitte sen erityisesti sisältävän. Entä mitä ei? Mikä koskettaisi juuri sinua?
Etsin ideoita niin yleisesti syömishäiriöistä, mutta saat tuoda esiin myös omakohtasia tuntemuksia esimerkiksi juuri bulimiasta tai anorksiasta.
Kyselen, kun olen tällainen kirjoittaja ja haaveilen tulevaisuudessa oman kirjan julkaisemisesta. Haluaisin kirjan koskettavan ja auttavan syömishäiriötä kärsiviä ihmisiä, mutta antavan myös ymmärrystä syömishäiriöstä kärsivien läheisille siitä, minkälaista on elää tuon sairauden kanssa. Sairastan itse bulimiaa.
Kiitos, jos viitsitte auttaa! =)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aiheesta on jo kirja, Laura Hakalan toimittama Siskonmakkarat.
Ei se tarkoita sitä, ettei siitä voisi toista kirjaa kirjoittaa!!
aiheesta on tehty muitakin kirjoja kuin siskon makkarat ja monia, mutta aina uudet kirjat on tervetulleita!
itse vaan en osaa sanoa että mitä sen olisi hyvä sisältää.. =(
Olisi hyvä jos se sisältäis jotain mikä voisi auttaa bulimikkojen oloa... Ku tuntuu että ei se olo tästä parane mitenkään ja päivä päivältä kaikki tuntuu vaa vaikeemmalta... Mutta jos et ole itse sairastanut sitä ja käynyt läpi näitä samoja tuntemuksia on sitä vaikea ymmärtää...
Hei!
Olen ex-anorektikko (vastaus tulee varmaan nyt väärälle palstalle, mutta en löytänyt sitä tuolta anoreksia-keskustelusta), mutta anoreksian paranemisvaiheessa oli myös aika lailla ahmimisongelmia, vaikka koskaan en ole oksentanutkaan. Syömishäiriöt on siis tuttuja, vaikka niistä onkin jo noin 10 vuotta ja olen nyt terve ja hyväkumtoinen, vaikka lievää huonoa suhtautumista ruokaan ja syömiseen varmaan aina on ja tulee olemaan, vaikka kuinka yrittää parantua.
Mutta siis siihen kirjaan. Oon lukenut paljon juttuja syömishäiriöistä ja lähes aina ne saa mut ärtymään.
Kaikki syömishäiriöiset ei ole samanlaisia! Juttujen mukaan syömishäiriöiset/anorektikot on kaikki täydellisyyden tavoittelijoita, koulussa keskiarvo 10 ja muutenkin kaiken pitää olla just eikä melkein. Mun keskiarvo oli noin 8 eikä yhtään 10 todistuksessa!
Kaikki syömishäiriöiset ei harrasta sairaalloisesti liikuntaa! Itse opin liikunnan harrastamisen ja siitä nauttimisen vasta terveenä. Yritin kyllä käydä kerran viikossa aerobicissa, mutta aina oli joku syy jättää tunti väliin ja koko homma lopahti alkuunsa.
Kaikki syömishäiriöiset ei valehtele, oksenna, ja piilota ruokaa! Kävin pari kertaa nuorisopsykiatrin luona, mutta homma karahti siihen, että psykiatri ei uskonu mun puheita. Enhän mä voi puhua ihmiselle, joka kuvittelee, että valehtelen kaikesta!
Kaikki syömishäiriöiset eivät pelkää aikuisuutta ja muuttuvia muotoja ja laihduta säilyttääkseen lapsen vartalon! Voi kuinka mielelläni olisin ottanut isommat tissit, pyöreämmän lantion ja aikuisen naisen muodot silloinkin kun olin pahasti sairas ja luurangoksi laihtunut. Myös menkkojen poisjäänti harmitti, ei todellakaan ilahduttanut!
Nykypäivän kauneusihannettakaan ei saa syyttää kaikkien ongelmista! Syömishäiriöiden syitä on loputtomasti ja usein ne ovat kaiken lisäksi niin epämääräisiä ettei edes syömishäiriöinen osaa sitä tarkkaan kertoa. Miksi minä sairastuin? En osaa sanoa, kai se oli monen tekijän summa.
Totta on, että ruoka ja syöminen täyttää syömishäiriöisen mielen enemmän tai vähemmän ja pahimmassa tapauksessa muuta sinne ei mahdukaan. Itse rakastin ruokaa, vaikka toisaalta se oli myös pahin vihollinen. Mietin sitä loputtomasti, vaikka yritin häivyttää sen mielestäni, jotta ei tarvitsisi syödä.
Ärsyttää myös suuresti, jos joku syömishäiriöistä kärsimätön tulee sanomaan, että hän tietää miltä musta tuntuu. Tosiasiassa sen miltä syömishäiriö tuntuu, tietää vain syömishäiriöinen. Kyllähän sairaus näkyy päällepäin selvästi, mutta sen mitä tuskaa syömishäiriöä aiheuttaa ja mitä syömishäiriöisen päässä liikkuu, tietää vain toinen saman sairauden kanssa painiskeleva. Eivätkä syömishäiriöisetkään ajattele ja koe sairauttaan samalla tavalla ja toisella se on pahempaa ja toisella lievempää, mutta aina se se on vakavaa ja aiheuttaa suurta tuskaa. Omastakin mielestä syömishäiriöt oli ihan käsittämättömiä. Kuinka joku voi temppuilla syömisen kanssa niin, että terveys tai jopa henki menee? Miksi ei vaan rupea syömään sen sijaan, että kuihduttaa itsensä kuoliaaksi? En mä vieläkään syömishäiriöitä käsitä, mutta jotain kuitenkin tiedän. En olis silloin joskus aikaisemmin arvannu, että itsekin tähän sairauteen sairastun.
Meni varmaan sekavaksi, mutta varmaan jotain jäi käteenkin. Toivottavasti. En halua lukea enää yhtään juttua, jossa kaikki syömishäiriöiset on tungettu samaan muottiin. Kaikki ihmiset on erilaisia, myös kaikki syömishäiriöitä sairastavat ihmiset on siksi erilaisia!