olemme löytäneet kivan kämpän riihisäätiöltä mutta takuuvuokra asiat kummastuttavat. riihisäätiö vaatii takuuksi kahden kuun vuokran, kahden kuun vesimaksut ja kahden kuun autopaikka maksut. sinänsä kahden kuun vuokran ymmärtäisi mutta miksi vielä vesi ja autopaikkamaksut?
riihisäätiöllä on myös kummallisen kiire saada meidät panemaan nimemme paperiin.
onko kellään kokemuksia kyseisestä säätiöstä? ainaki itse olen kuullut negatiivistäki palautetta kyseisestä puljusta.
riihisäätiö
67
15731
Vastaukset
- olen huonoa
kuullut riihisäätiöstä.
Veroja kai oli maksamatta tai jotain muita epäselvyyksiä.
Itse kierrän/kiersin kyseisen vuokran-antajan aikanaan kun kuulin liikaa huonoa firmasta.- huonoa
pelkkää huonoa minäkin kuullut. Monet saavat tapella kynsin ja hampain jotta saavat kalliit takuuvuokrat takaisin vaikka kämppä paremmassa kunnossa kuin muuttaessa kun itse sitä laittanut!! Itse en sen firman asunoihin muuttaisi!
- erno
ihan roistofirma ja johtajat koijareita!!!!
- kannattaa varoa
Pysy erossa siitä firmasta, ei se toimitusjohtaja turhan takia linnassa istunut.
- ***
Itse olen asunut reilun vuoden riihisäätiön asunnossa, kaikki sujui vallan mainiosti.
Eikö se vesi ja autopaikka kuulu periaatteessa siihen vuokraan ? Jos ottavat kaksinkertasena sen kuukausittain maksettavan summan tai jotain.- anjuliini
Olen ollut tyytyväinen asuessani riihisäätiön asunnossa.Ei ole koskaan ollut mitään ongelmatilanteita.Asunto ja asukkaat ovat ihania.Pakkahuoneenkadulla :)
- kokemuksia...
Niin se vain ko.säätiö ilmoitti kun pois muutin, että yksi vuokra maksamatta..noh, elämäntilanne ja muuttohässäkät hiukka sekavat sillä hetkellä, niin mukisematta minä köyhä kaivelin vuokran heille, ihmetellen asiaa kylläkin.
Noin kahden vuoden kuluttua heillä liekö uusi kirjanpitäjä?, joka soitti että tilit ei täsmää, halusi palauttaa minulle yhden vuokran. Noh, mikäs siinä annoin tilinumeron. Mutta voi voi kun olisin jaksanutkin aloittaa heidän kanssaan asian selvittelyn aikanaa, tuli oltua liiankin köyhää aikaa tuolloin..
Ja tätä ennen jo olin vaihtanut ko. säätiön sisällä asuntoa, koska alkuperäisessä oli pahasti vikaa..jouduin sieltä muuttamaan lopulta terveydellisistä syistä. Tätä ennen oli tehty remonttia, jonka ajaksi piti muuttaa pois ja hyvitystä ei meinannut saada.
Paljon muutakin olisi sanottavaa, mm. isännöitsijästäkin, mutta eiköhän tässä jo valaistusta tarpeeksi...- taas ajankohtainen
Taas on säätiön toimet esillä oikeudessa, saas nähdä paljonko tuleeko kakkua.
- outoa???
Minäkin laitoin asuntohakemuksen riihisäätiölle tietyn varauksin kun itsekin kuullut negatiivista palautetta ks.olevasta firmasta.
minulle tarjottiin yhdestä kohteesta asunto hintaan 592 sähkölämmityskulut ( sähkölaitoksen mukaan 100-120e /kk), ilmoitin etten vuokrasopimusta tee niin huonokuntoiseen asuntoo. isännöitsijä ehdotti että yhdessä viat läpi käytäisiin vielä kun edelliset asukkaat /tavarat asunnossa ja jotenkin kiire tehdä sopimus alkavaksi kuun 15pv eli heti kun edelliset muuttanu pois, väitti että remontti alotetaan asuntoon ennen edellisten muuttoa pois. sanoin etten koskaan moista ole kuullut että remontti tehdää aina tyhjään asuntoon ja vuokrasopimukset sitten kun remontit tehty. samasta kohteesta tarjottiin pian toista asuntoa ja hinta oli 650e johon kuului sähkölämmitys ja erikseen vesi kulutussähkö, kysyinkin miten samassa kohteessa saman kokoisissa asunnoissa näin eroaa vuorka summat, sanottiin asiakaspalvelusta että asukas /vuokralainen voi päättää sisällytetäänkö vuokraan lämmityskulut vai maksaako erikseen..asunnon näytön yhteydessä tuli eräs asukas vastaan joka oli muutamassa kysyin minkäkokonen hänen asunto samanlainen mitä olin käyny katsoon, mutta vuokra olikin 720e...
kuukausien päästä vieläkin tarjottiin asuntoa eri sävelillä..kyllä haisee ja pahasti heidän touhut..ei reilua..kyllä samassa kohteessa vuokrat samansuuruiset ja yleensä korkeisiin vuokriin kuuluisi kuulua asunnon lämmityskulutkin...mutta ei kiskuri meininkiä..onneksi havahduin ennekuin sotkeennuin tähän...kuunnelkaa vaistojanne! - mullakin
outoa??? kirjoitti:
Minäkin laitoin asuntohakemuksen riihisäätiölle tietyn varauksin kun itsekin kuullut negatiivista palautetta ks.olevasta firmasta.
minulle tarjottiin yhdestä kohteesta asunto hintaan 592 sähkölämmityskulut ( sähkölaitoksen mukaan 100-120e /kk), ilmoitin etten vuokrasopimusta tee niin huonokuntoiseen asuntoo. isännöitsijä ehdotti että yhdessä viat läpi käytäisiin vielä kun edelliset asukkaat /tavarat asunnossa ja jotenkin kiire tehdä sopimus alkavaksi kuun 15pv eli heti kun edelliset muuttanu pois, väitti että remontti alotetaan asuntoon ennen edellisten muuttoa pois. sanoin etten koskaan moista ole kuullut että remontti tehdää aina tyhjään asuntoon ja vuokrasopimukset sitten kun remontit tehty. samasta kohteesta tarjottiin pian toista asuntoa ja hinta oli 650e johon kuului sähkölämmitys ja erikseen vesi kulutussähkö, kysyinkin miten samassa kohteessa saman kokoisissa asunnoissa näin eroaa vuorka summat, sanottiin asiakaspalvelusta että asukas /vuokralainen voi päättää sisällytetäänkö vuokraan lämmityskulut vai maksaako erikseen..asunnon näytön yhteydessä tuli eräs asukas vastaan joka oli muutamassa kysyin minkäkokonen hänen asunto samanlainen mitä olin käyny katsoon, mutta vuokra olikin 720e...
kuukausien päästä vieläkin tarjottiin asuntoa eri sävelillä..kyllä haisee ja pahasti heidän touhut..ei reilua..kyllä samassa kohteessa vuokrat samansuuruiset ja yleensä korkeisiin vuokriin kuuluisi kuulua asunnon lämmityskulutkin...mutta ei kiskuri meininkiä..onneksi havahduin ennekuin sotkeennuin tähän...kuunnelkaa vaistojanne!Juu, eräässäkin taloyhtiössä tuolla Kaijonharjussa eräällä alakerran asukkaalla oli vuokra reilut kuusisataa. Ja siinä yläpuolella asuvalla oli samankokoinen ja muutenkin samanlainen asunto, mutta vuokra oli huomattavasti halvempi. Ihmettelen kyllä todellakin.
- Katjuska
Minäkin erehdyin muuttamaan Riihisäätiölle, olin välillä kotoani poissa ja varsinkin vähän ennen muuttoani muualle asunnossa oli selkeästi käyty ilman lupaa. Eikös siihen tarvita asukkaalta lupa että saa näyttää asuntoa jollekin muulle? Joka tapauksessa muutin pois ja jälkikäteen minulle tuli korjaus- ja siivouslasku vaikka mitään ei ollut jäljiltäni rikki ja olin siivonnutkin asunnon putipuhtaaksi.. Outoa toimintaa! Jos toiste Oulusta asunnon hankin niin kierrän kyllä Riihisäätiön...ja kaukaa!!!
- homma
Eikö noi laskut mene takuuvuokrasta. Sehän on joka kattaa menot jos asunnossa on moitittavaa.Mutta sehän on selvää että jos olet riihisäätiölle maksanut kahen kuun takuuvuokrat niin et saa niitä takas. Tossa on useammat muuttaneet lähistöltä riihisäätiön kämpistä pois niin ovat takuuvuokrat ottaneet itelle. Selityksenä vaan että kämppä oli huonossa kunnossa ja piti siivota.Muuttaja oli käyttänyt siivoojia asunnon puhdistamiseen mutta se ei näköjään auta.Joten en ainakaan ite muuttaisi kyseisiin asuntoihin.=D
- jättää maksamatta
homma kirjoitti:

joo takuuvuokrat on jääneet maksamatta monelle vuokralaiselle ja osa porukoista on tehneet niin että ovat jättäneet 1-2 kk vuokrat maksamatta että on saaneet näin takuuvuokran pois kun ovat olleet muuttamassa pois konsti se on tuokin mutta voihan riihisäätiö sitten hakea niitä oikeusteitse pois kun on niin kiero firma mulla on monta kaveria jotka ei oo saaneet takuuvuokria pois riihisäätiöltä aina tulee jotain siivouslaskua yms minkä takia ei makseta vaikka asunto on ollut siivottuna viimeisen päälle
- kaikki vety
jättää maksamatta kirjoitti:

riihisäätölle pääsee asumaan kaikki juopot ja rosvot nejästi varasto jo tyhjenetty sosiaali maksaa niille takuu vuokrat ja vuokrat tietenki yöt sitten juodaan huudetaan ja rosvotaan.pitäis pikkuisen seulontaa olla kun asukkaita otetaan mutta mitä johto edellä sitä juopot perässä näillä jopoilla myös suuret edustus kulut
- kaikki viety
tähän säätiöön pääsee asumaan,kaikki juopot,rosvot sun muut pellet.mitä pahempi tausta niin aina parempi.sosiaali näille kahjoille sitten takuut maksaa ja vuokran tietenki pääle.jää sitten aikaa juoda yöt ja huutaa ja rosvota toisten tavaroita varastosta,vuoden aikana neljästi ja on lähtenyt hyvää tavaraa.osan olen hakenut itse niiltä narkkareilta pois vaikka on tultu leipä veitsen kanssa vastaan .riihisäätiö ei voi kuulema mitään
- riihirosvo
on se kumma kun juopot pystyy vaihtamaan asuntoa sisäisesti ei mitää irti sanomisia siitä vaan,isompaan vaan sähköt maksamatta ja vuokrat tietenki viime tipassa kirkko tai sosiaali tietenki maksaa on sitten tuet jääny juomiseen .siinä siten yöt huudetaanja rosvotaan.itse kokeilin samaa en juomista vaan asunnon vaihtoa eipä onnistunut.kun en juo enkä rällästä ,riihisäätiö pilaa näillä asioilla oman maineensa ei muuta kuin kaikki rosvot sinne asumaan nnin näkevät mikä on loppu tulos
- kokenut
Täys riistosäätiö ja tarkoitettu justiin pummeille ja muulle himmeleille.Tavarat siellä rikotaan ja jos ei rikota niin ainakin pöllitään.Asiakaspalvelua ei vois vähempää kiinnostaa jos niille ilmoittaa asiasta.Vuokrat aika hulppeat siihen nähden mitä saa vastineeksi.Jos haluaa päästä muualle asumaan ,niin ei kannata kertoa tulevalle vuokranantajalle mistä muutat koska luulee heti että oot joku pummi.Työn takia otin vastaan ko säätiön asunnon kun oli lähellä työpaikkaakin, mutta koko sen asumisajan etsin muualta asuntoa, jotta pääsee sieltä pöpilästä pois, ja onneksi sainkiin. Jos asutte kyseisellä firmalla,kuvatkaa asunto ennen muuttoa kun olette sen siivonneet niin voitte takuuvuokra-asiassa näyttää sitte jos riitaa tulee niin todistusaineistoa,että kaikki oli lähtiessä ok.Heille pitää maksaa,mutta he eivät kyllä maksa mitään takasin.
- ex-vuokralainen
kokenut kirjoitti:

Kyllä oli hyvä, että tuli Googletettua tästä säätiöstä vähän enemmän ennen, kuin lähdettiin irtisanomislaput viemään. Sen verran kaikkea scheisseä löytyi että luettiin tarkkaan kaikki mitä esim. kuluttajariitalautakunta on vastaavanlaisissa tapauksissa päättänyt, ja mitä vuokralainsäädäntö asiaan sanoo. Seuraavaa yrittivät kusettaa, kun pari päivää sitten irtisanomisilmoitus vietiin:
- Irtisanoimme kämpän helmikuun alusta lähtien, ts. irtisanomisaika alkaa 15.2. ja päättyy 15.3. Virkailija väitti, että meidän täytyy maksaa koko maaliskuun vuokra (paskapuhetta), JOS ASUNTOON EI SAADA MAALISKUUN ALUSTA TOISTA VUOKRALAISTA (anteeksi vain, mutta ei ole minun asiani.).
- Kämppä on oltava tyhjä muuttopäivänä, jolloin on asunnon tarkastus ja vesimittareiden luku. Katotaan vaan, niin loppulaskuun pitäisi SILTI maksaa esim. autopaikka ja vesiennakko.
- "Unohtivat" lisätä kaavakkeeseen allekirjoituksen - pitkin hampain virkailija lisäsi puumerkit paperin alalaitaan, olisivat selkeästi vasta 15. päivän jälkeen huomauttaneet että "sori, tämä ei nyt käy, tehkääpä uusi lappu."
Eniten kiehuttaa tuo, että aivan pokkana yrittivät väittää, että irtisanomisajan JÄLKEEN olisi vielä maksettava 2 viikon vuokra, vaikka asunto ei ole enää sen jälkeen meidän murheemme pätkääkään. Aivan selkeää kusetusta koko tämä "irtisanomisaika alkaa kuun 15. päivä" -sääntö; tällä saadaan normaalit ihmiset nalkkiin (tavallisestihan irtisanomisaika alkaa kuun alusta) ja maksamaan paljon ylimääräistä. Näkeehän sen jo pelkästään tästäkin keskustelusta, että säännöt ei ole samat kaikille - yhdelle sanotaan että pitää maksaa puolen kuun vuokra, minulle sanotaan että koko kuun vuokra. Just joo!
Tasan kyllä kuvataan jokainen huone neljästä kulmasta ja tehdään niin tarkka lopputarkastus Riihen edustajan kanssa, että sen jälkeen pyyhitään perseemme jälkikäteen tulevilla siivouslaskuilla. Jos lopputarkastuksessa todetaan asunnon olevan kunnossa ja vuokrauskelpoinen seuraavalle, niin siinä tekee Riihen edustaja virheen emmekä me jos jälkikäteen rikkeitä löytyy. Ei kuulu siinä vaiheessa enää meille, pistäkää siivouslaskua vaan tulemaan mutta asia viedään eteenpäin... - ex-vuokralainen
ex-vuokralainen kirjoitti:
Kyllä oli hyvä, että tuli Googletettua tästä säätiöstä vähän enemmän ennen, kuin lähdettiin irtisanomislaput viemään. Sen verran kaikkea scheisseä löytyi että luettiin tarkkaan kaikki mitä esim. kuluttajariitalautakunta on vastaavanlaisissa tapauksissa päättänyt, ja mitä vuokralainsäädäntö asiaan sanoo. Seuraavaa yrittivät kusettaa, kun pari päivää sitten irtisanomisilmoitus vietiin:
- Irtisanoimme kämpän helmikuun alusta lähtien, ts. irtisanomisaika alkaa 15.2. ja päättyy 15.3. Virkailija väitti, että meidän täytyy maksaa koko maaliskuun vuokra (paskapuhetta), JOS ASUNTOON EI SAADA MAALISKUUN ALUSTA TOISTA VUOKRALAISTA (anteeksi vain, mutta ei ole minun asiani.).
- Kämppä on oltava tyhjä muuttopäivänä, jolloin on asunnon tarkastus ja vesimittareiden luku. Katotaan vaan, niin loppulaskuun pitäisi SILTI maksaa esim. autopaikka ja vesiennakko.
- "Unohtivat" lisätä kaavakkeeseen allekirjoituksen - pitkin hampain virkailija lisäsi puumerkit paperin alalaitaan, olisivat selkeästi vasta 15. päivän jälkeen huomauttaneet että "sori, tämä ei nyt käy, tehkääpä uusi lappu."
Eniten kiehuttaa tuo, että aivan pokkana yrittivät väittää, että irtisanomisajan JÄLKEEN olisi vielä maksettava 2 viikon vuokra, vaikka asunto ei ole enää sen jälkeen meidän murheemme pätkääkään. Aivan selkeää kusetusta koko tämä "irtisanomisaika alkaa kuun 15. päivä" -sääntö; tällä saadaan normaalit ihmiset nalkkiin (tavallisestihan irtisanomisaika alkaa kuun alusta) ja maksamaan paljon ylimääräistä. Näkeehän sen jo pelkästään tästäkin keskustelusta, että säännöt ei ole samat kaikille - yhdelle sanotaan että pitää maksaa puolen kuun vuokra, minulle sanotaan että koko kuun vuokra. Just joo!
Tasan kyllä kuvataan jokainen huone neljästä kulmasta ja tehdään niin tarkka lopputarkastus Riihen edustajan kanssa, että sen jälkeen pyyhitään perseemme jälkikäteen tulevilla siivouslaskuilla. Jos lopputarkastuksessa todetaan asunnon olevan kunnossa ja vuokrauskelpoinen seuraavalle, niin siinä tekee Riihen edustaja virheen emmekä me jos jälkikäteen rikkeitä löytyy. Ei kuulu siinä vaiheessa enää meille, pistäkää siivouslaskua vaan tulemaan mutta asia viedään eteenpäin...Juu, elikkä nyt alkoikin oikeustoimet tätä lafkaa kohtaan. Firma vaatii maksettavaksi koko maaliskuun vuokran (sisältäen VESIENNAKON KAHDELLE sekä AUTOPAIKKAMAKSUN) sekä tähän "tietysti" mätkymaksut 5e - edelleenkin siis asuntomme irtisanomisaika oli 15.2-15.3. jonka ajalta meillä on vuokravastuu. Maaliskuun vuokra on tällä hetkellä kokonaan maksamatta, koska avaimia helmikuun lopussa palauttaessamme tiskillä ollut tyttö sekoitti pakkaa jotenkin niin, että jos he saavat maaliskuun alusta uuden vuokralaisen niin maaliskuun vuokraa ei tarvitsisi maksaa...
Jos katsotaan Finlexistä, niin siellähän tuumataan asuntoasioissa seuraavaa:
7 luku - Vuokrasopimuksen irtisanominen
§51: "Jos toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus irtisanotaan, se päättyy irtisanomisajan kuluttua, jollei toisin sovita taikka tästä tai muusta laista muuta johdu."
§52: "Vuokrasopimuksen irtisanomisaika lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivästä, jonka aikana irtisanominen on suoritettu, jollei toisin sovita taikka tästä tai muusta laista muuta johdu." (Riihi-säätiön vuokrapapereissa siis seisoo, että "Irtisanomisaika alkaa kuun 15. päivästä", joten se on selvää että asia on näin...)
§52, kohta 3:
"Vuokralaisen irtisanoessa vuokrasopimuksen irtisanomisaika on YKSI KUUKAUSI (vuokralaisen irtisanomisaika).
Ehto, jolla vuokranantajan irtisanomisaikaa lyhennetään tai vuokralaisen irtisanomisaikaa pidennetään, ON MITÄTÖN."
Aivan pelkkää PASKAA koko säätiöltä väittää, että meidän irtisanomisaikamme (ts. vuokranmaksuvelvollisuus) olisi siis maaliskuun loppuun saakka. Kissanvillat, minä riitautan tämän asian. Vuokratakuuasioista vastaava virkailija käskee soittamaan isännöitsijälle, isännöitsijä käskee soittamaan vuokratakuuvastaavalle ja kukaan ei suostu ottamaan MISTÄÄN vastuuta. "Minun pomoni nyt vain on käskenyt että asia on nyt näin..."
Röyhkeyden huippu oli kyllä sisällyttää vesiennakko 24e /2hlö/kk sekä autopaikkamaksu 9e /kk tuohon mätkyvuokraan. Kiehuttaa oikein tämmöinen ihmisten RIISTÄMINEN ja KUSETUS.
Tarina tulee jatkumaan tulevaisuudessa. On tämä niin ihmeellistä touhua, että sanon teille kaikille:
ÄLKÄÄ IKINÄ, IKINÄ, IKINÄ SUOSTUKO RIIHI-SÄÄTIÖLLE VUOKRALLE. KERTOKAA KAIKILLE TUTUILLENNE SAMA. - pepeko
ex-vuokralainen kirjoitti:
Juu, elikkä nyt alkoikin oikeustoimet tätä lafkaa kohtaan. Firma vaatii maksettavaksi koko maaliskuun vuokran (sisältäen VESIENNAKON KAHDELLE sekä AUTOPAIKKAMAKSUN) sekä tähän "tietysti" mätkymaksut 5e - edelleenkin siis asuntomme irtisanomisaika oli 15.2-15.3. jonka ajalta meillä on vuokravastuu. Maaliskuun vuokra on tällä hetkellä kokonaan maksamatta, koska avaimia helmikuun lopussa palauttaessamme tiskillä ollut tyttö sekoitti pakkaa jotenkin niin, että jos he saavat maaliskuun alusta uuden vuokralaisen niin maaliskuun vuokraa ei tarvitsisi maksaa...
Jos katsotaan Finlexistä, niin siellähän tuumataan asuntoasioissa seuraavaa:
7 luku - Vuokrasopimuksen irtisanominen
§51: "Jos toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus irtisanotaan, se päättyy irtisanomisajan kuluttua, jollei toisin sovita taikka tästä tai muusta laista muuta johdu."
§52: "Vuokrasopimuksen irtisanomisaika lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivästä, jonka aikana irtisanominen on suoritettu, jollei toisin sovita taikka tästä tai muusta laista muuta johdu." (Riihi-säätiön vuokrapapereissa siis seisoo, että "Irtisanomisaika alkaa kuun 15. päivästä", joten se on selvää että asia on näin...)
§52, kohta 3:
"Vuokralaisen irtisanoessa vuokrasopimuksen irtisanomisaika on YKSI KUUKAUSI (vuokralaisen irtisanomisaika).
Ehto, jolla vuokranantajan irtisanomisaikaa lyhennetään tai vuokralaisen irtisanomisaikaa pidennetään, ON MITÄTÖN."
Aivan pelkkää PASKAA koko säätiöltä väittää, että meidän irtisanomisaikamme (ts. vuokranmaksuvelvollisuus) olisi siis maaliskuun loppuun saakka. Kissanvillat, minä riitautan tämän asian. Vuokratakuuasioista vastaava virkailija käskee soittamaan isännöitsijälle, isännöitsijä käskee soittamaan vuokratakuuvastaavalle ja kukaan ei suostu ottamaan MISTÄÄN vastuuta. "Minun pomoni nyt vain on käskenyt että asia on nyt näin..."
Röyhkeyden huippu oli kyllä sisällyttää vesiennakko 24e /2hlö/kk sekä autopaikkamaksu 9e /kk tuohon mätkyvuokraan. Kiehuttaa oikein tämmöinen ihmisten RIISTÄMINEN ja KUSETUS.
Tarina tulee jatkumaan tulevaisuudessa. On tämä niin ihmeellistä touhua, että sanon teille kaikille:
ÄLKÄÄ IKINÄ, IKINÄ, IKINÄ SUOSTUKO RIIHI-SÄÄTIÖLLE VUOKRALLE. KERTOKAA KAIKILLE TUTUILLENNE SAMA.Eiköhän tämän palstan jutut jo mene vähän överiksi mitä ihmeellistä tuossa irtisanomisajassakin on niinhän toimitaan muissakin vuokrayhtiöissä oulussa eli kuukauden irtisanomisaika jos sanot irti asunnon vaikka 1.3 niin maksat vuokran vielä huhtikuustakin vaikka et asuisi siellä enää maaliskuusta alkaen päivääkään koska irtisanomisaika aletaan laskea vasta seuraavan kuun alusta näin myös sivakalla jota joku tuolla mainosti omakohtaisia kokemuksia on ja sähkölaskuenakko on ennakko maksua kaikki ilmeisesti ei ymmärrä mitä se tarkoittaa ja eikö ole hyvä että joku ymmärtää asuttaa näitä syrjäytyneitä vähän suvaitsevaisuutta hyvät ihmiset vai minne ajattelitte sijoittaa näitä ns pummeja ja juoppoja jne..kaatopaikalle suoraan vai mikä se teidän idea olisi??
ja taitaa siivouksestakin olla kaikilla vähän omanlaisia mielipiteitä kuten itsekkin olen vaihtanut vuokra-asuntoa ja toisinaan ns siivottu kämppä on ollut täysi sikolätti vaikka edellinen asukas on väittänyt että on siivottu kaikki ja en puhu tämän kyseisen säätiön vuokra-asunnosta olkaa hyvät ihmiset yhteydessä vuokranantajaan siinä vaiheessa kun muutatte että yhdessä toteatte onko siivous ja kunto ok kuten minäkin olen tehnyt, kyllä minun mielestäni tämän palstan jutut on vetänyt överit minulla ei ainakaan ole aikoinaan ollut mitään huonoa sanomista vuokra-asumisestani heillä.
- uneton
Olemme perheemme kanssa asuneet 9 kk riihisäätiön talossa, ja onneksi pääsemme muuttamaan pois.Riihisäätiöllä on velvoite ottaa ihmisiä sosiaalisin perustein asukkaaksi ja sen olemme huomanneet!Talolla on erittäin huono maine, linnakundit ja rantojen miehet majoitetaan taloomme, ja kun olimme asuntoa hakemassa, varta vasten kysyimme ettei vain sattuisi olemaan levoton talo, kun sellaisesta olimme joutuneet muuttamaan pois, meille valehdeltiin että ei ole mitään häiriöitä ollut, asuessamme olemme saaneet kuulla toista, poliisit käy joka viikko, parvekkeelta on lentänyt kuukausien aikana ties mitä roskapusseista kaapistoihin, ikkunamme alla tapellaan harva se yö, porraskäytävissä syljeskellään, virtsaillaan rikotaan pulloja ym.Ulko-ovi on aina lukossa, mutta sitten kulkijat hakkaavat ovea ja ikkunoita yöllä ja rikkovat niitä myös.Pelkästään asukkaat eivät häiriköi, vaan heidän paikalle vetämät tyypit, eli valitus riihisäätiölle ei auta.Tietenkin talossa asuu ns.normaaliväkeä, mutta he yleensä lähtevät muutaman kk kuluttua pois.Riihisäätiö aikoo maksattaa meillä myös ensikuun vuokrasta puolet, koska sanoimme asunnon irti syyskuun viimeisenä päivänä ja muutamme lokakuun viimeinen vkl pois, elleivät saa uutta asukasta 1.11.tilalle, mikä se sellainen 15. päivän irtisanomispäiväys on, en ole ikinä törmännyt moiseen vaikka asuntoja on ollut useita!Sanonpa vaan että kannattaa miettiä pari kertaa ennen kuin tähän puljuun muuttaa vuokralle!
- fordies
Riihisäätiö tekee näkyy jokaiselle sen , jota tyhmäksi luulee, että koittaa maksattaa vuokraa seuraavalta kuulta,, jos ei saa muka asukasta, jos on kuukauden irtisanomisaika, mikä helevetin velvollisuus muuttavalla asukkaalla on maksaa tyhjää asuntoa yhteensä 2 kk?? ei se ole asukkaan ongelma jos riihirosvo ei saa asukasta entisen lähdettyä pois, missään sopimuksessa ei tälläistä mainita, koittavat vaan rahastaa ettei kuluja tuu itelle, herätkää ihmiset ja viekää nämä asiat eteenpäin viranomaisille!!!
- kaa-kaa
Todellakin rosvofirma tuo Riihisäätiö. Avomiehen kanssa muutimme asumuseroon ja mies haki asuntoa Riihisäätiöltä. Teki selväksi että on rahaton kun asioi Riihisäätiöllä joulukuun 5. päivä 2007. No hänet tietenkin houkuteltiin, itse jopa sanoisimme painostettiin, kirjoittamaan sopimus ja sanottiin että rupeaa vasta sitten miettimään rahoitusta ja että kyllä ne rahat varmasti järjestyvät jostakin. No kun rahaa ei sitten saanut soskustakaan takuuta (2 kk:n vuokra vesi a-paikka) ja 1. kuun vuokraa varten, mieheni päätti purkaa sopimuksen. Vielä saman päivän aikana hän kävi Riihisäätiöllä ja hänet suurinpiirtein käännytettiin ovelta ja kehotettiin vain vielä hommaamaan rahat jostakin tyyliin "Lainaa vaikka vanhemmiltasi!" Mieheni kävi kuitenkin lopulta purkamassa sopimuksen 17.12.07, kun rahoja ei todellakaan saanut kasaan mistään. Sopimuksen purkua haluttiin näin vain pitkittää yli 15. päivän, jotta säätiö voisi lähettää laskun, joka tulikin sitten myöhemmin... Yli 1600 euroa, vain siitä että miehelläni oli nimi sopimuksessa, joka oli voimassa alle kaksi viikkoa! Ja joka oli suostuteltu kirjoittamaan, vaikka tiedettiin mieheni rahattomuus ja irtisanomista vielä pitkitettiin... Todella törkeää kiskontaa ja toimintaa. Luulisi voivan luottaa tuollaiseen tahoon, joka sentään vuokraa koteja ihmisille, mutta ei... Missään muualla ei olla näin törkeään toimintaan törmätty. No sitten kun taas muutimme takaisin yhteen, otin säätiöön laskun takia yhteyttä. Minulle sanottiin vain, että nimi on paperissa, että maksaa pitää. No sovittiin sitten, että erissä saadaan maksaa.. Myöhemmin otettiin oikeusaputoimistoon yhteyttä ja asia on nyt alkuvaiheissaan.. Saa nähdä miten käy kun Riihisäätiöllä ei kuulemma ole ollut ennenkään halua tulla tällaisissa jutuissa sopimukseen. Ei kauheasti uskaltaisi näin rahattomana lähteä oikeuteen yrittämään.. Ja on kuultu ettei moni muukaan ole sitten uskaltanut lähteä viemään juttua loppuun asti. Ja törkeä kiskontafirma Riihisäätiö sen varmasti tietää. Ajattelin että olisi kiva tietää ja saada vähän taustatukea, jos olisi joku joka on taistellut Riihisäätiön kanssa maksuista vaikka jopa oikeudessa asti??? Mutta me on nyt kuitenkin päätetty ettei luovuteta helposti ja tekisi todella mieli nostaa tästä iso halo, kun juttuun on tullut joku päätös, että kaikki kuulisivat sen firman kierosta pelistä!!! Ja vielä viimeiseksi.. Miksi joku haluaa jo valmiiksi rahattomalta ihmiseltä/perheeltä viedä viimeisetkin sentit?? Meillä on kaksi pientä lasta ja eletään opintotuella ja opintolainalla.. Että katsois Riihisäätiön Kanninen ynnä muut konnat peiliin ja tekis vähän itsetutkiskelua, että mihinhän ne omatunto ja moraali oiken on kadonneet??
- kaa-kaa
Niin ei siis ollut edes avaimia siihen asuntoon koko aikana ja kolmen kuukauden laskun ne lähetti... Tosi naurettavaakin toimintaa oikeastaan.. Mut taistellaan ja katotaan miten käy.
- Jästi75
kaa-kaa kirjoitti:
Niin ei siis ollut edes avaimia siihen asuntoon koko aikana ja kolmen kuukauden laskun ne lähetti... Tosi naurettavaakin toimintaa oikeastaan.. Mut taistellaan ja katotaan miten käy.
Taistelkaa ihan totta tätä roistofirmaa vastaan, mikäli asiat annetaan vaan olla ja kiltisti maksetaan , niin homma jatkuu loputtomin asti. Ja alun perin säätiö oli tarkoitettu vähävaraisille kansalaiseille, miten tämä toteutuu kun vuokrat ovat kalliita ko asunnoissa ja maksatetaan olemattomia maksuja asukkailla ja varsinkin asunnosta pois lähtiessä koitellaan vejättää tyhmää nenästä.Oikeuteen kaikki humpuukilaskut vaan , ite kanssa justiin aloittamassa tyhjästä nyhjästyä laskua vastaan oikeustoimia. maksattavat remonttia vaikka asunto on loistokunnossa, kuvat ovat yhä todisteena.lyökööt laastia seinään missä ei ole jäljen jälkeä ja uusikoot lattiaa missä on kahdenkymmenen vuoden takaisia jälkiä useilta eri perheiltä, me emme niitä aio maksaa.Tämä firma pitää saada oikeuden eteen , joten älkää olko nöyriä.
- COPPOLA
Jästi75 kirjoitti:

HÄVETTÄS OLLA KO FIRMASSA TÖISSÄ, IHAN KUNNOLLA HÄVETTÄS. EI KYLLÄ KEHTAIS SANOO MISSÄ ON TÖISSÄ JA HAKISIN SAMALLA MUUALTA TÖITÄ. NAURETTAVA PELLEFIRMA HÄPÄISEE OULUN MAINEEN
- riihirassu
COPPOLA kirjoitti:
HÄVETTÄS OLLA KO FIRMASSA TÖISSÄ, IHAN KUNNOLLA HÄVETTÄS. EI KYLLÄ KEHTAIS SANOO MISSÄ ON TÖISSÄ JA HAKISIN SAMALLA MUUALTA TÖITÄ. NAURETTAVA PELLEFIRMA HÄPÄISEE OULUN MAINEEN
ottakaapa yhteyttä vuokralaisten keskusliittoon ja muihin tukipalveluihin , saatte oikedenmukaista palvelua ja tietoa ja hyvän alun jatkaa taistelua ko firman kanssa
- ike
Hei, olen miettimässä asunnon vuokraamista Riihisäätiöltä Oulusta Pakkahuoneenkadulta. Satuin kuitenkin eksymään tälle keskustelupalstalle ja hämmästyin suuresti negatiivisista kommenteista kys. säätiön asunnoista ja toiminnasta, pistää miettimään uudelleen...Onko kellään kokemusta nimenomaan Pakkahuoneen kadun asunnoista, asukkaista? Onko rauhatonta, millaisia asunnot ovat, onko ongelmia takuuvuokrien takaisinsaannissa ollut? Olisin kovin kiitollinen tiedoista.
- kohta ex-vuokralainen
Oispa pitäny nämä tulla lukemaan ennen kuin vuokrattiin kyseiseltä firmalta kämppä. Sillon saivat meidät jo ylipuhuttua muuttamaan puolessa kuussa. No nyt kun kävin sanomassa kämpän irti 26.3. sanoivat että irtisanominen alkaa seuraavan kuun 15 pvä eli meidän pitää maksaa myös toukokuun vuokra kokonaan! Siis tulee yhteenä yli 2kk irtisanomisaika! Ihan ryöstöä! No ehto oli tietty, että jos vuokraaja löytyy ennen sitä ni sit ei tarvi maksaa, mutta kappas vaan tänään 17.4 kävi pariskunta katsomassa kämppää ja kun kysyin millon muuttavat niin vasta kesäkuun alusta! Ihan paskaa hommaa tuo riihisätiön kynytys!
- ike
kohta ex-vuokralainen kirjoitti:

Kiitos viestistä, taidanpa etsiä asuntoa muualta...
- Ehkä muuttamassa
kohta ex-vuokralainen kirjoitti:
Oispa pitäny nämä tulla lukemaan ennen kuin vuokrattiin kyseiseltä firmalta kämppä. Sillon saivat meidät jo ylipuhuttua muuttamaan puolessa kuussa. No nyt kun kävin sanomassa kämpän irti 26.3. sanoivat että irtisanominen alkaa seuraavan kuun 15 pvä eli meidän pitää maksaa myös toukokuun vuokra kokonaan! Siis tulee yhteenä yli 2kk irtisanomisaika! Ihan ryöstöä! No ehto oli tietty, että jos vuokraaja löytyy ennen sitä ni sit ei tarvi maksaa, mutta kappas vaan tänään 17.4 kävi pariskunta katsomassa kämppää ja kun kysyin millon muuttavat niin vasta kesäkuun alusta! Ihan paskaa hommaa tuo riihisätiön kynytys!
Hei! Tarjottiin kaksiota tuolta puulinnanmaalta Oulusta kys. firmalta. Onko tietoa minkälaisia asuntoja tuolla on? Vuokrasopparia jo tarjosivat ilman suurempia kyselyitä..
- ----
Ehkä muuttamassa kirjoitti:

Hei, Puulinnanmaa on hyvää aluetta. itse kuitenkin olemme juuri muuttamassa pois rihisäätiön asunnosta ja siksi eksyin tälle palstalle. Saapa nähdä kun huomenna irtisanon asuntomme, että pistävätkö he meidät maksamaan sekä kesä, että heinäkuun vuokrat! Ota asunto mielummin puulinnanmaalta avaralta...
- ex-vuokralainen
---- kirjoitti:

S. Kanniselle suoraan soittamalla ja pistämällä kovan kovaa vastaan saa haluamansa tuloksen. Se Kalajanniska siellä toimistossa ei takuulla tule antamaan mistään periksi, mutta Kannisen kanssa vängättyäni sain hänet myöntämään, ettei minun tarvitse sille firmalle enää maksaa mitään - ja lupasi vielä tarkistaa paljonko saan maksamastani vesiennakosta palautusta. Takuuvuokrasta vähennettiin siis se puolen kuun vuokra, ja lisäksi sain muutaman kympin vesiennakosta takaisin.
Summa summarum: Irtisanomisaika on kuun 15. päivästä seuraavan kuun 15. päivään asti. Loppukuun vuokraa ei kenenkään tarvitse missään nimessä maksaa. Mikäli asunnosta muuttaa pois esim. irtisanomisajan puolivälissä, vaikkapa 31.8., ei seuraavan kuun vuokraan tarvitse maksaa vesiennakkoa. Autopaikkamaksu kuitenkin tulee maksaa, sillä se on yhdenveroinen sopimus samoilla irtisanomisajoilla.
Mikäli tilanne menee niin vääräksi että todellakin joku joutuu maksamaan koko kuun vuokran, niin kuluttaja-asiamiehelle soitettuani voin neuvoa muitakin: maksakaa se summa. Tämän jälkeen viekää asia Kuluttajariitalautakuntaan ja vaatikaa rahoillenne hyvitystä (huom:) KORKOINEEN. Yhteystietoja löytää netistä ja voin suositella, siellä ovat todella päteviä ja neuvovat kuluttajaa kaikessa. Esim. kaavakkeen täyttämällä ja yhteystietonsa antamalla pääsee jo alkuun. - huijari koko firma
ex-vuokralainen kirjoitti:
S. Kanniselle suoraan soittamalla ja pistämällä kovan kovaa vastaan saa haluamansa tuloksen. Se Kalajanniska siellä toimistossa ei takuulla tule antamaan mistään periksi, mutta Kannisen kanssa vängättyäni sain hänet myöntämään, ettei minun tarvitse sille firmalle enää maksaa mitään - ja lupasi vielä tarkistaa paljonko saan maksamastani vesiennakosta palautusta. Takuuvuokrasta vähennettiin siis se puolen kuun vuokra, ja lisäksi sain muutaman kympin vesiennakosta takaisin.
Summa summarum: Irtisanomisaika on kuun 15. päivästä seuraavan kuun 15. päivään asti. Loppukuun vuokraa ei kenenkään tarvitse missään nimessä maksaa. Mikäli asunnosta muuttaa pois esim. irtisanomisajan puolivälissä, vaikkapa 31.8., ei seuraavan kuun vuokraan tarvitse maksaa vesiennakkoa. Autopaikkamaksu kuitenkin tulee maksaa, sillä se on yhdenveroinen sopimus samoilla irtisanomisajoilla.
Mikäli tilanne menee niin vääräksi että todellakin joku joutuu maksamaan koko kuun vuokran, niin kuluttaja-asiamiehelle soitettuani voin neuvoa muitakin: maksakaa se summa. Tämän jälkeen viekää asia Kuluttajariitalautakuntaan ja vaatikaa rahoillenne hyvitystä (huom:) KORKOINEEN. Yhteystietoja löytää netistä ja voin suositella, siellä ovat todella päteviä ja neuvovat kuluttajaa kaikessa. Esim. kaavakkeen täyttämällä ja yhteystietonsa antamalla pääsee jo alkuun.milloin sukulaisten suosimisesta (firman rahoilla maksettu opiskeluja, matkoja jne) milloin vuokralaisen huijaamisesta jne. Säätiöhän on JATKUVASTI poliisin tutkimuksen alla - ettekö muka ole huomanneet. ÄLKÄÄ IKINÄ SEKAANTUKO KYSEISEEN FIRMAAN. Ja jos joudutte muuttamaan sinne, ottakaa kuvia asunnosta muuttamishetkellä säätiön edustajan kanssa ja muuttaessa, niin eivät pysty huijaamaan olemattomilla siivouslaskuilla/korjauslaskuilla.
- irtisanomaisajasta
huijari koko firma kirjoitti:
milloin sukulaisten suosimisesta (firman rahoilla maksettu opiskeluja, matkoja jne) milloin vuokralaisen huijaamisesta jne. Säätiöhän on JATKUVASTI poliisin tutkimuksen alla - ettekö muka ole huomanneet. ÄLKÄÄ IKINÄ SEKAANTUKO KYSEISEEN FIRMAAN. Ja jos joudutte muuttamaan sinne, ottakaa kuvia asunnosta muuttamishetkellä säätiön edustajan kanssa ja muuttaessa, niin eivät pysty huijaamaan olemattomilla siivouslaskuilla/korjauslaskuilla.
että irtisanomísaika alkaa aina kuun 15. päivä ? Jos ei lue, siihen ei tarvitse suostua
- keijo_
irtisanomaisajasta kirjoitti:
että irtisanomísaika alkaa aina kuun 15. päivä ? Jos ei lue, siihen ei tarvitse suostua
miten on jos lukee et alkaa irtisanominen 15 päivä?olen viemässä nyt irtisanomis lappua ennen tuota 15 päivä, niin mihin asti pitää vuokraa maksaa? 15.9 vai koko syyskuu?
- ex-asukki
keijo_ kirjoitti:

Et tietenkään ole velvollinen maksamaan kuin 15.9. asti jos irtisanot ennen 15.8. Millään sopimuksella ei voida pidentää vuokralaisen irtisanomisaikaa, joka on siis kuukausi, ja vain yksi kuukausi, näin sanoo laki. Sen ajan sinä olet velvollinen maksamaan vuokraa. Sen ne kyllä riihisäätiössä tietää aivan varmasti, muut puheet on heidän kusetusta että saisivat vain enemmän rahaa.
Sopimuksella voi määrätä irtisanomisajan alkamispäivän, esim. just tässä riihisäätiön tapauksessa se on joka kuun 15pv. Tämänkin ovat muuten ottaneet käyttöön ihan vaan hämätäkseen asukkaita, monetkaan ei katso tuota kohtaa vuokrasopimuksesta kun olettavat, että irtisanomisaika alkaa joka kuun viimeinen/ensimmäinen päivä.
Itse asuin riihisäätiön asunnossa noin 4kk. Ja oli muuten hirveä virhe! Heti alussa oli ongelmia takuuvuokran kanssa, sovittiin isännöitsijän kanssa, että se on yhden kuun vuokra. No mullehan tuli sitten kahden kuun takuuvuokralasku, soitin tietenkin sinne, että en ole muuttamassa jos joudun maksamaan 2kk takuuvuokran, ottivat pois sitten sen toisen laskun. Vasta myöhemmin huomasin, että yrittivät tälläkin tavalla huijata, sopimuksessa nimittäin luki, että takuuvuokra on yhden kuun vuokra, en olisi ikinä saanut toisen kuun takuuvuokraa pois jos sen olisin maksanut.
Isännöitsijän kanssa puhuimme talon asukkaista, kysyin, että onhan varmasti rauhallista, koska en halua rauhattomaan taloon kun edellisestä sellaisesta pääsimme eroon. Isännöitsijä vakuutti talon olevan rauhallinen, ja niinhän se olikin, ensimmäisen kuukauden kun koko talossa ei asunut muita kun me! Mutta sitten, kun tuli toisia asukkaita, alkoi tapahtua. Musiikki soi, möykätään ja huudetaan, milloin palo autot pihalla, milloin kävi naapurissa poliisit.. Tein monesti valituksen asiakaspalveluun mutta ei siellä otettu kuuleviin korviinkaan nuita asioita, soittivat ko. naapurille, naapuri sanoi heille ettei ole möykännyt, se jäi sitten siihen, tosin me kuuntelimme melua edelleen.
Asuntoon muuttaessamme jouduimme itse siivoamaan koko asunnon, asuntoa ei ollut siivottu ollenkaan. Varmaan velkoivat edelliseltä asukkaalta siivoojan käynnin vaikka todellisuudessa mitään siivoojaa ei ollut käynyt. Itsehän olin onnekseni niin viisas, että kirjoitin asunnontarkastuslappuun kaikki viat ja puutteet kämpästä, myös sen mitä ei ollut siivottu. Pyysin myös vuokrahyvitystä siivoamattomasta asunnosta, vastaukseksi sain, että vuokrahyvitystä ei voida antaa. Muuttopäivänä sitten sain puhelun, että meinaatko mennä vielä siivoamaan vai kutsutaanko siivooja josta mulle olis koitunut 300e lasku. Sanoin, että katsokaa niitä lappuja, kämppää ei oltu siivottu silloin kun minä siihen muutin enkä minäkään aio sitä siivota lähtiessäni. Se asiakaspalvelija soitti isännöitsijälle joka sitten myönsi että näinhän se asia oli.
Toinen selkkaus oli vuokrasopimuksen irtisanominen. Irtisanomisaikeista kuullessaan, meinasivat alkaa vääntämän vastaan että irtisanomisaika alkaa sitten ens kuun 15 pv, eli olisin joutunut asumaan asunnossa seuraavat 2kk. Olin kyllä tietoinen tuosta kuukauden irtisanomisajasta minkä laki määrää, joten heillä oli turha alkaa tappelemaan minun kanssa asiasta. Sain tahtoni läpi.
Se mikä johti irtisanomiseen, oli sähkölasku. Isännöitsijä sanoi asuntoa esitellessään, että noin 50e/kk on sähkölasku. Yllätys olikin suuri kun postista tupsahti melkein 500e lasku kahdelta kuukaudelta. Energiankulutus oli huikeaa, isojen omakotitalojen luokkaa. Ajattelin silloin, että varmaan riihisäätiö vetää jotain omia piuhoja asuntojen mittareihin, veloittavat sitten asukkailta kaikki pihavalojen yms yhteisten juttujen sähköt..
Lisäksi asunnossa veti ovista ja ikkunoista, useaan otteeseen valitin asiasta mutta mitään ei tapahtunut.
Päästiin kuitenkin riihisäätiön kämpästä pois eikä enää ikinä muuteta. Varoitettiin myös seuraavaa asukasta, joka jäi taistelemaan riihisäätiön kanssa samoin kuin kirjoittaja "kaa-kaa", eli asunnossa ei ehtinyt asua mutta riihisäätiö velkoi 2kk vuokria.. Takuuvuokran sain pois niin, että jätin viimeisen kuun vuokran maksamatta. Tästä kaikesta viisastuneena säilytän edelleen kaikkia s-posteja ja lappuja mitä olemme tuon firman kanssa käsitelleet, ihan vain siitä syystä etten aio maksaa heille enää penniäkään, vaikka kuin karhuaisivat tulevaisuudessa. Irtisanomislapustakin otin kopion itselleni, lapussa oli kahden henkilön allekirjoitukset jotka todistivat irtisanomispäivämäärän ja toimivat muutenkin tässä jutussa todistajina jos on tarpeen.
Poliisin/kaupungin olisi kyllä jo aihetta pistää tälle jutulle loppu, selvästi vedättävät asukkaita ja erityisesti kaupunkia. Kaupunki joutuu maksamaan pummien huikeat vuokrat jotka menee riihhisäätiön isännöitsijän taskuun. Todella törkeetä tämän säätiön toiminta, kehoitankin kaikkia pysymään erossa tästä säätiöstä!! - juma* mitä toimintaa !!!
ex-asukki kirjoitti:

Poliisin/kaupungin olisi kyllä jo aihetta pistää tälle jutulle loppu, selvästi vedättävät asukkaita ja erityisesti kaupunkia. Kaupunki joutuu maksamaan pummien huikeat vuokrat jotka menee riihhisäätiön isännöitsijän taskuun. Todella törkeetä tämän säätiön toiminta, kehoitankin kaikkia pysymään erossa tästä säätiöstä!!sinä joka sait 500 euron sähkölaskun, etkö ollenkaan riitauttanut sitä. EI voi mitenkään olla mahdollista että kerrostalokämpässä on tällainen lasku. Vaikka olisi talvi ja pakkanen. Olitko minnekään yhteydessä
- ex-asukki
juma* mitä toimintaa !!! kirjoitti:
sinä joka sait 500 euron sähkölaskun, etkö ollenkaan riitauttanut sitä. EI voi mitenkään olla mahdollista että kerrostalokämpässä on tällainen lasku. Vaikka olisi talvi ja pakkanen. Olitko minnekään yhteydessä
Kyllähän minä yritin asiasta taistella, tuloksetta. Riihisäätiöstä sanottiin vain, että nyt on talvi, sähkölämmitys vie enemmän. Oulun energialta lukivat mittarit uudestaan, totesivat lukujen pitävän paikkaansa. Ei kai siinä auttanut kuin maksaa lasku. Tässä jutussa en saanut kummaltakaan hyvää asiakaspalvelua, ihan ku olisivat vain vit***** että haa haa, siinähän maksa lasku, odotattivat oulun energiallakin, kahden puhelinsoiton ja s-postin jälkeen vasta sain vastauksen. Vaihdoin muuten samantien myös sähköyhtiötä.
- piuku
juma* mitä toimintaa !!! kirjoitti:
sinä joka sait 500 euron sähkölaskun, etkö ollenkaan riitauttanut sitä. EI voi mitenkään olla mahdollista että kerrostalokämpässä on tällainen lasku. Vaikka olisi talvi ja pakkanen. Olitko minnekään yhteydessä
NO mulla on ollut riihisäätiön kans sanaharkkaa 300 e vesimaksusta n. neljältä kuukaudelta! Sanoin että tuollaista ei lue vuokrasopimuksessa mutta toimistosta sanottiin että kyllähän se olisi mun pitäny tajuta. Asun siis yksin ja maksan sekä vesiennakkoa ETTÄ vesimaksua 25e kuussa.
Kävin tänään kyselemässä tuossa alakerran toimistossa että mitenkä teillä nuo irtisanomiset hoituu, kun olen kuullu kaikenlaista paskaa mitä ootta yrittäny kusettaa. Sanoivat ihan pokerinaamalla että tottakai asut kuun viimeseen päivään siinä! :o Mää kipasin sit vaan yläkertaan ja tulostin huoneenvuokralain pykälän 52 ja vein niille ihan vaan muistutukseksi.
Huomena käyn irtisanomassa tämän asunnon ja mitenkä mun kannataisi tehdä että saisin takuuvuokran takas? Olla maksamatta ens kuun puolta vuokraa? Mulla on edelleen tuo kohtuuton vesilasku rästissä kun en tiedä mitä sille tekisin. Ottavatkohan ne sen takuuvuokrasta?
Onko järkevintä vaatia joku riihisäätiön työntekijä tarkastamaan asunto ennen muuttoa? Voinko yleensäkään vaatia sellaista? - ex-vuokralainen
piuku kirjoitti:
NO mulla on ollut riihisäätiön kans sanaharkkaa 300 e vesimaksusta n. neljältä kuukaudelta! Sanoin että tuollaista ei lue vuokrasopimuksessa mutta toimistosta sanottiin että kyllähän se olisi mun pitäny tajuta. Asun siis yksin ja maksan sekä vesiennakkoa ETTÄ vesimaksua 25e kuussa.
Kävin tänään kyselemässä tuossa alakerran toimistossa että mitenkä teillä nuo irtisanomiset hoituu, kun olen kuullu kaikenlaista paskaa mitä ootta yrittäny kusettaa. Sanoivat ihan pokerinaamalla että tottakai asut kuun viimeseen päivään siinä! :o Mää kipasin sit vaan yläkertaan ja tulostin huoneenvuokralain pykälän 52 ja vein niille ihan vaan muistutukseksi.
Huomena käyn irtisanomassa tämän asunnon ja mitenkä mun kannataisi tehdä että saisin takuuvuokran takas? Olla maksamatta ens kuun puolta vuokraa? Mulla on edelleen tuo kohtuuton vesilasku rästissä kun en tiedä mitä sille tekisin. Ottavatkohan ne sen takuuvuokrasta?
Onko järkevintä vaatia joku riihisäätiön työntekijä tarkastamaan asunto ennen muuttoa? Voinko yleensäkään vaatia sellaista?Maksa kaikki laskut mitä Riihestä sinulle laittavat, mikäli et onnistu asiaa suoraan (!!) Kannisen kanssa sopimaan. Toimiston väki on erittäin penseää ja uppiniskaista ja tekevät vain sen, minkä pomo (siis Kanninen) määrää.
Pyydä saada nähtäväksesi edellisen asukkaan muuttotarkastuksen lomake, siinä kaavakkeessa pitäisi näkyä kylmä- ja lämminvesimittareiden lukemat. Tämä siis, josset itse merkinnyt noita lukemia ylös asuntoon muuttaessasi (ei mekään muistettu...). Tuo 300e vesilasku on niin naurettavan iso summa jo. Koska kyseessä on vesiENNAKKO, siitä summasta pitää sinulle toimittaa hyvitys sitten kun muutat pois. Tai vaihtoehtoisesti lisälasku, jos olet vettä käyttänyt yli lasketun määrän. MUTTA, tästä laskusta pitää näkyä siis se dokumentti että mihin nuo laskut perustuu.
Sanon, että maksa kaikki laskut. Näillä eväillä pystyt lähtemään asiaa riitauttamaan. Jos et maksa, mutta olet asian riitauttanut, pystyy Riihi-Säätiö laittamaan velkasi ulosottoon ja tätä kautta sinun riitautuksesi kaatuu. (Anteeksi, ihan tarkkaan näitä asioita en muista, mutta näillä raiteilla se meni... Peruskysymys on kuitenkin se, että sinun ETUSI mukaista on maksaa kaikki laskut ja sen JÄLKEEN riitauttaa ne.)
Ole yhteydessä kuluttajaneuvojaan, suosittelen lämpimästi. He ovat nimen omaan sinun asiallasi ja sinun puolellasi. Ota pöydälle eteen kaikki mahdolliset dokumentit mitä Riihestä olet saanut; vuokrasopimus, laskuja jne... Voit niistä sitten pyydettäessä tarkistaa sananmukaiset sitaatit, mitä Riihi sanoo.
http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/kuluttajaneuvoja/
Voit halutessasi täyttää myös tuon sähköisen yhteydenotto-kaavakkeen, sitä kautta minä etenin ja soittivat sieltä sitten minulle. Voi ehkä mainita kaavakkeessa senkin, että kysyy jos joku on Riihi-Säätiön asioissa jo aiemmin ollut kuluttajiin yhteydessä.
Kuluttajaneuvojaan oltuasi yhteydessä pääset varmasti jo eteenpäin, se suurin askel on viedä asiasi Kuluttajariitalautakuntaan. Tätä ennen tietysti kannattaa vielä kerran yrittää sopia asia RS:n kanssa.
http://www.kuluttajariita.fi/
Ja viimeiseen kysymykseen; EHDOTTOMASTI on järkevää vaatia työntekijä tarkistamaan asunto yhdessä (!!) sinun kanssasi. Saat työntekijältä nimittäin kopion asunnon tarkastuksesta, jossa todetaan asunnon kunto ja johon merkitään myös vesimittarin lukemat. - .
juma* mitä toimintaa !!! kirjoitti:
sinä joka sait 500 euron sähkölaskun, etkö ollenkaan riitauttanut sitä. EI voi mitenkään olla mahdollista että kerrostalokämpässä on tällainen lasku. Vaikka olisi talvi ja pakkanen. Olitko minnekään yhteydessä
www.kuluttajariita.fi
500e sähkölasku ei vaan voi olla mitenkään oikea kerrostaloasunnossa. Riitauta tuo lasku nyt heti, ei ole mitään väliä vaikka olet sen jo maksanut (on itse asiassa parempi niin), vaadit hyvitystä korkoineen. - ..vastaa sähkölaitos
ex-asukki kirjoitti:
Et tietenkään ole velvollinen maksamaan kuin 15.9. asti jos irtisanot ennen 15.8. Millään sopimuksella ei voida pidentää vuokralaisen irtisanomisaikaa, joka on siis kuukausi, ja vain yksi kuukausi, näin sanoo laki. Sen ajan sinä olet velvollinen maksamaan vuokraa. Sen ne kyllä riihisäätiössä tietää aivan varmasti, muut puheet on heidän kusetusta että saisivat vain enemmän rahaa.
Sopimuksella voi määrätä irtisanomisajan alkamispäivän, esim. just tässä riihisäätiön tapauksessa se on joka kuun 15pv. Tämänkin ovat muuten ottaneet käyttöön ihan vaan hämätäkseen asukkaita, monetkaan ei katso tuota kohtaa vuokrasopimuksesta kun olettavat, että irtisanomisaika alkaa joka kuun viimeinen/ensimmäinen päivä.
Itse asuin riihisäätiön asunnossa noin 4kk. Ja oli muuten hirveä virhe! Heti alussa oli ongelmia takuuvuokran kanssa, sovittiin isännöitsijän kanssa, että se on yhden kuun vuokra. No mullehan tuli sitten kahden kuun takuuvuokralasku, soitin tietenkin sinne, että en ole muuttamassa jos joudun maksamaan 2kk takuuvuokran, ottivat pois sitten sen toisen laskun. Vasta myöhemmin huomasin, että yrittivät tälläkin tavalla huijata, sopimuksessa nimittäin luki, että takuuvuokra on yhden kuun vuokra, en olisi ikinä saanut toisen kuun takuuvuokraa pois jos sen olisin maksanut.
Isännöitsijän kanssa puhuimme talon asukkaista, kysyin, että onhan varmasti rauhallista, koska en halua rauhattomaan taloon kun edellisestä sellaisesta pääsimme eroon. Isännöitsijä vakuutti talon olevan rauhallinen, ja niinhän se olikin, ensimmäisen kuukauden kun koko talossa ei asunut muita kun me! Mutta sitten, kun tuli toisia asukkaita, alkoi tapahtua. Musiikki soi, möykätään ja huudetaan, milloin palo autot pihalla, milloin kävi naapurissa poliisit.. Tein monesti valituksen asiakaspalveluun mutta ei siellä otettu kuuleviin korviinkaan nuita asioita, soittivat ko. naapurille, naapuri sanoi heille ettei ole möykännyt, se jäi sitten siihen, tosin me kuuntelimme melua edelleen.
Asuntoon muuttaessamme jouduimme itse siivoamaan koko asunnon, asuntoa ei ollut siivottu ollenkaan. Varmaan velkoivat edelliseltä asukkaalta siivoojan käynnin vaikka todellisuudessa mitään siivoojaa ei ollut käynyt. Itsehän olin onnekseni niin viisas, että kirjoitin asunnontarkastuslappuun kaikki viat ja puutteet kämpästä, myös sen mitä ei ollut siivottu. Pyysin myös vuokrahyvitystä siivoamattomasta asunnosta, vastaukseksi sain, että vuokrahyvitystä ei voida antaa. Muuttopäivänä sitten sain puhelun, että meinaatko mennä vielä siivoamaan vai kutsutaanko siivooja josta mulle olis koitunut 300e lasku. Sanoin, että katsokaa niitä lappuja, kämppää ei oltu siivottu silloin kun minä siihen muutin enkä minäkään aio sitä siivota lähtiessäni. Se asiakaspalvelija soitti isännöitsijälle joka sitten myönsi että näinhän se asia oli.
Toinen selkkaus oli vuokrasopimuksen irtisanominen. Irtisanomisaikeista kuullessaan, meinasivat alkaa vääntämän vastaan että irtisanomisaika alkaa sitten ens kuun 15 pv, eli olisin joutunut asumaan asunnossa seuraavat 2kk. Olin kyllä tietoinen tuosta kuukauden irtisanomisajasta minkä laki määrää, joten heillä oli turha alkaa tappelemaan minun kanssa asiasta. Sain tahtoni läpi.
Se mikä johti irtisanomiseen, oli sähkölasku. Isännöitsijä sanoi asuntoa esitellessään, että noin 50e/kk on sähkölasku. Yllätys olikin suuri kun postista tupsahti melkein 500e lasku kahdelta kuukaudelta. Energiankulutus oli huikeaa, isojen omakotitalojen luokkaa. Ajattelin silloin, että varmaan riihisäätiö vetää jotain omia piuhoja asuntojen mittareihin, veloittavat sitten asukkailta kaikki pihavalojen yms yhteisten juttujen sähköt..
Lisäksi asunnossa veti ovista ja ikkunoista, useaan otteeseen valitin asiasta mutta mitään ei tapahtunut.
Päästiin kuitenkin riihisäätiön kämpästä pois eikä enää ikinä muuteta. Varoitettiin myös seuraavaa asukasta, joka jäi taistelemaan riihisäätiön kanssa samoin kuin kirjoittaja "kaa-kaa", eli asunnossa ei ehtinyt asua mutta riihisäätiö velkoi 2kk vuokria.. Takuuvuokran sain pois niin, että jätin viimeisen kuun vuokran maksamatta. Tästä kaikesta viisastuneena säilytän edelleen kaikkia s-posteja ja lappuja mitä olemme tuon firman kanssa käsitelleet, ihan vain siitä syystä etten aio maksaa heille enää penniäkään, vaikka kuin karhuaisivat tulevaisuudessa. Irtisanomislapustakin otin kopion itselleni, lapussa oli kahden henkilön allekirjoitukset jotka todistivat irtisanomispäivämäärän ja toimivat muutenkin tässä jutussa todistajina jos on tarpeen.
Poliisin/kaupungin olisi kyllä jo aihetta pistää tälle jutulle loppu, selvästi vedättävät asukkaita ja erityisesti kaupunkia. Kaupunki joutuu maksamaan pummien huikeat vuokrat jotka menee riihhisäätiön isännöitsijän taskuun. Todella törkeetä tämän säätiön toiminta, kehoitankin kaikkia pysymään erossa tästä säätiöstä!!Eihän vuokranantaja ole sähköstä vastuussa, vaan sähkölaitos! Itse olet sähköäsi käyttänyt.
- ..niin saat takuuvuokran
piuku kirjoitti:
NO mulla on ollut riihisäätiön kans sanaharkkaa 300 e vesimaksusta n. neljältä kuukaudelta! Sanoin että tuollaista ei lue vuokrasopimuksessa mutta toimistosta sanottiin että kyllähän se olisi mun pitäny tajuta. Asun siis yksin ja maksan sekä vesiennakkoa ETTÄ vesimaksua 25e kuussa.
Kävin tänään kyselemässä tuossa alakerran toimistossa että mitenkä teillä nuo irtisanomiset hoituu, kun olen kuullu kaikenlaista paskaa mitä ootta yrittäny kusettaa. Sanoivat ihan pokerinaamalla että tottakai asut kuun viimeseen päivään siinä! :o Mää kipasin sit vaan yläkertaan ja tulostin huoneenvuokralain pykälän 52 ja vein niille ihan vaan muistutukseksi.
Huomena käyn irtisanomassa tämän asunnon ja mitenkä mun kannataisi tehdä että saisin takuuvuokran takas? Olla maksamatta ens kuun puolta vuokraa? Mulla on edelleen tuo kohtuuton vesilasku rästissä kun en tiedä mitä sille tekisin. Ottavatkohan ne sen takuuvuokrasta?
Onko järkevintä vaatia joku riihisäätiön työntekijä tarkastamaan asunto ennen muuttoa? Voinko yleensäkään vaatia sellaista?Jos maksat vesiennakkoa, niin eikö maalaisjärkikin jo sano, että se on ennakkoa - lopullinen lasku seuraa. Vettä tuhlaa helposti, varsinkin jos asuu ensimmäistä kertaa asunnossa, jossa on vesimittarit.
Itse olen asunut Riihi säätiön asunnossa, eikä minulla ollut mitään ongelmia. Vuokrani maksoin ajallaan, siivosin asunnon, enkä hajottanut mitään, niin sain takuuvuokrankin pois.
Olen asunut aika paljon eri vuokra-asunnoissa. Jos asut yksityisellä, saatat joutua maksamaan kolmenkin kuukauden vuokravakuuden. Esim. Rovaniemellä ja Helsingissä joutuu tekemään ensin vuoden määräaikaisen sopimuksen, ennen kuin voi edes asuntoaan irtisanoa! Aika usein sitä saa omaan napaansa katsoa, jos asiat ei suju.
Ja noin yleensä, jos olet ikinä ollut pidempään kuin koeajan töissä, teet mitä työnantaja käskee. - vuokralainen myös
ex-vuokralainen kirjoitti:
S. Kanniselle suoraan soittamalla ja pistämällä kovan kovaa vastaan saa haluamansa tuloksen. Se Kalajanniska siellä toimistossa ei takuulla tule antamaan mistään periksi, mutta Kannisen kanssa vängättyäni sain hänet myöntämään, ettei minun tarvitse sille firmalle enää maksaa mitään - ja lupasi vielä tarkistaa paljonko saan maksamastani vesiennakosta palautusta. Takuuvuokrasta vähennettiin siis se puolen kuun vuokra, ja lisäksi sain muutaman kympin vesiennakosta takaisin.
Summa summarum: Irtisanomisaika on kuun 15. päivästä seuraavan kuun 15. päivään asti. Loppukuun vuokraa ei kenenkään tarvitse missään nimessä maksaa. Mikäli asunnosta muuttaa pois esim. irtisanomisajan puolivälissä, vaikkapa 31.8., ei seuraavan kuun vuokraan tarvitse maksaa vesiennakkoa. Autopaikkamaksu kuitenkin tulee maksaa, sillä se on yhdenveroinen sopimus samoilla irtisanomisajoilla.
Mikäli tilanne menee niin vääräksi että todellakin joku joutuu maksamaan koko kuun vuokran, niin kuluttaja-asiamiehelle soitettuani voin neuvoa muitakin: maksakaa se summa. Tämän jälkeen viekää asia Kuluttajariitalautakuntaan ja vaatikaa rahoillenne hyvitystä (huom:) KORKOINEEN. Yhteystietoja löytää netistä ja voin suositella, siellä ovat todella päteviä ja neuvovat kuluttajaa kaikessa. Esim. kaavakkeen täyttämällä ja yhteystietonsa antamalla pääsee jo alkuun.Onko sanottu jossain että jos vuokrasopimuksessa lukee että irtisanomisajan alkamispäivä on joka kuukauden 15 ensimmäinen päivä niin päättymispäivä on sitten seuraavan kukkauden 15 päivä
- vuokralainen myös
vuokralainen myös kirjoitti:
Onko sanottu jossain että jos vuokrasopimuksessa lukee että irtisanomisajan alkamispäivä on joka kuukauden 15 ensimmäinen päivä niin päättymispäivä on sitten seuraavan kukkauden 15 päivä
Onko sanottu jossain että jos vuokrasopimuksessa lukee että irtisanomisajan alkamispäivä on joka kuukauden 15 päivä niin päättymispäivä on sitten seuraavan kukkauden 15 päivä
- ex-vuokralainen
vuokralainen myös kirjoitti:
Onko sanottu jossain että jos vuokrasopimuksessa lukee että irtisanomisajan alkamispäivä on joka kuukauden 15 päivä niin päättymispäivä on sitten seuraavan kukkauden 15 päivä
Vuokralainsäädännön mukaan irtisanomisaika (asukkaan irtisanoessa) on AINA yksi kuukausi. Ehto, jolla irtisanomisaikaa pidennetään, on MITÄTÖN. Toisin sanoen asunnon irtisanomisaika alkaessaan 15. päivä, päättyy seuraavan kuukauden 15. päivä. Tätä ehtoa voidaan toki vuokralaisen HYVÄKSI muuttaa (esim. irtisanomisaika alkaa 15. päivä ja päättyy saman kuun lopussa), mutta missään olosuhteissa sitä EI voida PIDENTÄÄ.
Riihi-Säätiössä tietävät tämän lain ERINOMAISESTI, mutta koska ihmiset eivät tätä niin välttämättä tiedä, saattaa moniin upota se höttö mitä ne toimistolla tyrkyttävät. "Jos me saadaan nyt syyskuun alusta tähän uusi vuokralainen niin sun ei tarvitse sitä maksaa, muuten maksat koko ensi kuun vuokran myös." Just joo - tämä on laitonta eikä mikään laki pakota sitä lopun puolen kuun vuokraa maksamaan. Tämä on fakta, josta ei kukaan voi lipsua. - entinen asukas
huijari koko firma kirjoitti:
milloin sukulaisten suosimisesta (firman rahoilla maksettu opiskeluja, matkoja jne) milloin vuokralaisen huijaamisesta jne. Säätiöhän on JATKUVASTI poliisin tutkimuksen alla - ettekö muka ole huomanneet. ÄLKÄÄ IKINÄ SEKAANTUKO KYSEISEEN FIRMAAN. Ja jos joudutte muuttamaan sinne, ottakaa kuvia asunnosta muuttamishetkellä säätiön edustajan kanssa ja muuttaessa, niin eivät pysty huijaamaan olemattomilla siivouslaskuilla/korjauslaskuilla.
Muutin pois Syynimaalta eräästä kaksiosta. Muuttaessani asunnosta asunto oli ihan normaalissa kunnossa ja siivottu, eli siis siistiä oli ja paikat olivat kaikinpuolin ehjinä. Olin vielä itse käynyt asunnon läpi ja katsonut, että kaikki on varmasti ok.
Muutin sitten erääseen toiseen asuntoon Riihisäätiön sisällä. Kävelylenkkini kulkivat tiettyjä reittejä, aika monesti tuli mentyä sen Syynimaalla olevan entisen asunnon ohi... Pari kuuta muutostani asunnon ikkunoihin olivat ilmestyneet jonkinlaiset verhoviritykset, siis sinne ikkunoihin oli ripustettu pyyhkeitä, ilmiselviä petivaatteita, yms... Mietin siinä sitten, että kuka ihme tuollaisiakin ikkunassaan pitää, vaikka eihän asia toki minulle kuulukaan.. Älkää vielä, tämä liityy olennaisesti asiaani.
No, meni vielä pari viikkoa eteenpäin, niin postiluukustani kolahti yli tuhannen euron lasku. Asuntoon oli kuulemma jouduttu vaihtamaan väliovi. Muuta laskussa ei sitten mainittukaan, mutta olin tyrmistynyt. Asunto kun todellakin oli aivan kunnossa minun sieltä pois muuttaessani, ja eihän noin kallista väliovea muutenkaan ole olemassakaan...
Otin tietysti välittömästi Riihisäätiöön yhteyttä, itse S. Kannista en valitettavasti sillä hetkellä tavoittanut... Kerroin, että asunnosta pois muuttaessani paikat olivat todellakin täysin kunnossa ovia myöten, että mitä sitten lie seuraava asukas siellä duunaillut. Riihisäätiöltä kuitenkin vastattiin hieman hämmentyneinä, ettei kyseisessä asunnossa ole ollut asukasta minun sieltä muutettuani. Totesin sitten, ettei asia toki minulle kuulu, mutta aivan selvästi olen jonkinlaiset "verhot" nähnyt sen entisen asunnon ikkunoissa, ja että niin on moni muukin siitä ohi kulkenut.
Konttorista luvattiin sitten soittaa Kanniselle, ja selvittää asiaa. Laskusta en sittemmin kuullut enää mitään, eikä sitä ole poiskaan alettu perimään... Sanonpahan vain, että todella omituista hommaa. - ,hgfsdg
Ehkä muuttamassa kirjoitti:
Hei! Tarjottiin kaksiota tuolta puulinnanmaalta Oulusta kys. firmalta. Onko tietoa minkälaisia asuntoja tuolla on? Vuokrasopparia jo tarjosivat ilman suurempia kyselyitä..
Puulinnanmaa on kyllä ihan hyvää aluetta. Siellä on melko rauhallista, mielestäni... Normaalit asumisen äänet kuuluvat. Tietysti joka paikassa varmaan on omat häirikkönsä, ehkäpä, mutta heille saa luun kurkkuun menemällä ihan sinne Riihisäätiöön ja puhumalla asiasta. Voi ottaa yhteyttä suoraan vaikka Kanniseen.
Jos Riihisäätiön asuntoihin muuttaisin, niin ehkäpä juuri Puulinnanmaalle.
Puulinnanmaalla olevat asunnot on puu-luhtitaloissa. Isoihin marketteihin ei ole kovinkaan pitkä matka, että hyvä siinäkin mielessä... :) - Iirmeli
Pakkahuoneenkatu on huippu paikka.Asukkaat tosi mukavia ja sosiaalisia.Rauhallista on ollut.Ei ainakaan meidän asuntoon kuulu mitään ääniä.Riihisäätiön kans ei oo ollu meillä mitään ongelmia.Suosittelen!
- tehdä jutun
Olisi kyllä ainesta kouhahduttavaan lehtijuttuun! Haastattelisivat entisiä asukkaita ja tietenkin myös riihisäätiötä, sais varmasti kunnon naurut Kannisen selittelyistä, tai sen asiakaspalvelun.. Ehkäpä tuo herättäisi poliisin penkomaan vähän enemmänkin tätä riihisäätiön toimintaa. Olisi kyllä aihetta!
- PaskaSäätiö
Huomenna ajattelin soittaa Kalevaan ja pyytää tekemään jutun ko. kusetus firmasta. Kokemusta on nyt useista perättömistä laskuista ja muista maksuista.
- ja luettu
Onhan tuosta jo vuosia kirjoitettu lehdissä ja herra isokenkäkin on ollu hiirisäätiön asioiden takia oulun lääninvankilassa miettimässä. lisäksi yhtiö menetti yleishyödyllisen yhteisön statuksen ja aravalainat meni maksuun hep heti. suosittelen lämpimästi ettet edes kuse siihen firmaan päin ellet halua itsellesi ongelmia. sopimus tuon firman kans on kuin kusisi vastatuuleen...
- piuku
Tietääkö kukaan millä keinoin saisi yhteyden "isä Kanniseen" (niinko alakerran mummo sitä rakastaen nimitää8/)? Haluan selvittää ton vesilaskujupakan, eip oo taskunpohjalla ylimääräsiä roposia riihisäätiölle jaeltavaks..
- isä känninen

Tuskinpa haluaa keskustella sun kans sellaisesta asiasta jossa sinä olet saamassa rahaa takaisin. Ei muuta kuin asia käräjille, vaikka eipä sitä tähänkään asti ole oikeussalit ja vankilat pelottaneet...
- ex-vuokralainen
piuku kirjoitti:
Tietääkö kukaan millä keinoin saisi yhteyden "isä Kanniseen" (niinko alakerran mummo sitä rakastaen nimitää8/)? Haluan selvittää ton vesilaskujupakan, eip oo taskunpohjalla ylimääräsiä roposia riihisäätiölle jaeltavaks..
www.riihi.fi/yhteystiedot.html löytyy myös isännöitsijät lankanumero, mutta gsm-numerosta sen tavoittaa paremmin. On se minullakin ylhäällä, mutta koska en kehtaa netissä sitä levitellä niin kehotan pyytämään tämän kännykkänumeron toimistolta.
- kenellekään
Itse asuimme viimevuonna riihi säätiön asunnoissa ja muutettuamme pois, tuli yllättäen siivouslasku, vaikka olimme siivonneet asunnon paremmaksi kuin muttaessamme siihen... Onneksi otimme kuvia asunnosta muuttaessamme pois joilla jokusen kinan jälkeen saimme laskun peruttua.. Muka 6 tuntia siivonneet 40 m2 puhdasta asuntoa..
- .,.,..,,,.,...
Ota nyt huomioon, että takuuvuokrat maksettuasi joudut maksamaan vielä sen yhden kuun vuokran, eli yhteensä kolmen kuukauden vuokran.
Riihisäätiö on kyllä kallis vuokraaja.
Asuntoja Riihisäätiössä on monessa paikassa, monen kokoisia ja muutenkin monenlaisia. Asunnot on kyllä yleensä hyväkuntoisia, siistitty niitä ei välttämättä ole juuri ollenkaan.
Tervakukkatiellä Rajakylässä kuulemma oli parissakin taloyhtiössä russakoita - tai no, kuulemma ja kuulemma... Itse asiassa eräällä tuttavallani kyläillessäni ja pyykkejä yhdessä viedessä pyykkitupaan näimme näitä kyseisiä elikoita siellä pyykkituvassa... Ne käytiin kyllä sitten myrkyttämässä pois. En tiedä, mistä olivat peräisin. - usko pois
riihisäätiö on huijari /kiskontalafka, ja olet taatusti kusessa. et saa takuuvuokriasi takaisin ja lähettävät perään huiman siivouslaskun. Linnakundit ja pulet asuu niissä koska fatta maksaa niiden vuokrat. muitakin vuokrakämppäfirmoja kyllä on. googlaa vuokra-asunnot oulu, sieltä tulee pitkä lista muita välittäjiä.
- nähnyt
Joo, tää firma koittaa maksattaa jumaliste siitä että jos eivät saa seuraavalle kuulle tai seuraavalle kuulle asukasta!1 herrajumala, mikä saamarin velvollisuus se on vuokralaisen maksaa heidän ongelmaa.syytönhän se asukas siihe on jos asunto pysyy tyhjä'nä muuton jälkee. mikään laki ei puolla moista rosvousta ja viekää asia eteenpäin, muuten tämä lahko saa jatkaa toimiaan. Rauhatonta on asunnoissa asua, johtuu siitä että sijoittavat kaikki pummit ja kannisen pummikaverit sinne asumaan.
- puudeliih
Oon asunu Jäälissä Riihi säätiön asunnossa marraskuusta. Takuuvuokra oli mulla 200€. Kämppä on ihan kiva (vihreät keittiönkaapit on kyllä aivan hirveät, mutta voi voi :D) takka on tosi kiva ja näinpoispäin. Asuminen on aika kallista loppujenlopuksi ku vuokra on semmoset 500 ja siihen satasen sähkölasku päälle.
Sitä ihmettelen, etten ole saanut pyykitupaan ja varastoon avaimia ja oma kotiavainei passaa niihin. Asiasta olen soittanut ja sanoivat, että toimittavat, mutta ei oo näkyny. Ja saunasta puuttuu jakkara. Huoltomies kävi joskus joulukuussa ja lupasi toimittaa jakkaran, mutta sen käynnin jälkeen en ole huoltomiestä enää nähnyt.
Kerran jäi avaimet kämppään. Pihalla ei ollu mitään numeroa mistä vois tavoittaa jonkusortin päivystäjän. Numerotiedustelusta sain jonkun matkapuhelinnumeron johon soitin. Ei vastattu. Aloin olla jo pikkusen paniikissa. Olin soittamassa lukkosepälle, kunnes muistin että porukoille oli jääny yks avain. Jos siellä ei ois ollu avainta ni ei mitään hajua mite oisin sisälle päässy...- TALOUSRIKOLLINEN EX.
TÄSSÄPÄ TULLAAN TILANTEESEEN ETTÄ KUSETA MUITA NIIN MUUT KUSETTAVAT SINUA TÄYDELLÄ KYMPILLÄ. ARA.HALUAA LOPETTAA KOKO SÄÄTIÖN JA KELLOJEN ALLA OVAT OLLEET JA TALOUSRIKOKSIA ON TOTEENNÄYTETTY MONELTA TAHOLTA MUTTA JÄTKÄT JA MUIJAT VAIN HETKUTTAA RIIHISÄÄTIÖTÄ ETEENPÄIN HYVÄLLÄ TULOKSELLA..!!!KS.KATSO.TILIN PÄÄTÖS....HYVIN MENEE MUTTA MENKÖÖN..!!!
- Virkamies.
Riihisäätiön epäselvyydet jne. eivät ole tekemisissä säätiön omistamien vuokra-asuntojen kanssa. Riihisäätiön asunnot ovat aivan normiasuntoja. Niissä on ainoastaan se ero että, nekin ihmiset joilla on taloudellisa ongelmia ja luottotiedot menneet saavat Riihisäätiöltä asunnon. Kokemukseni mukaan muut vuokra-asuntojen välittäjät eivät anna asuntoa luottotietonsa erityisesti vuokrarästien vuoksi menettäneelle henkilölle. Riihisäätiöllä kohdellaan asiakasta asiakkaana ja asiallisesti. Ohjataan niitä joilla ei ole oikein ote hanskassa ja tuetaan niitä joilla tökkii. Takuvuokran ja muiden maksujen määrä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä että osa vuokralaisista ei kykene hoitamaan asioitaan ja näin Riihisäätiö saa lisää aikaa asukkaan tilanteen selvittämäksi. Ei tarvitse heti antaa häätöä. Minä arvostan Riihisäätiötä ja sen vuokranvälittäjiä. Siellä ymmärretään se että köyhyys ei ole rikos ja rikollinenkin voi olla hyvä vuokralainen ja useimmiten onkin sitä.
- stöppäri
Minä olen samaa mieltä, itse olen aina saanut asiallista ja hyvää palvelua, asuminen sujunut kitkatta, kaikki velvoitteet myös vuokran antajalta hoituneet, Ei valittamista. Taitavat olla ilmanaikuisia valittajia, jotka itse eivät ole kykeneet hoitamaan omia vastuitaaan, pitää sitten purkaa pahaaoloaan näillä palstoilla.
- Ryöstösäätiö
stöppäri kirjoitti:
Minä olen samaa mieltä, itse olen aina saanut asiallista ja hyvää palvelua, asuminen sujunut kitkatta, kaikki velvoitteet myös vuokran antajalta hoituneet, Ei valittamista. Taitavat olla ilmanaikuisia valittajia, jotka itse eivät ole kykeneet hoitamaan omia vastuitaaan, pitää sitten purkaa pahaaoloaan näillä palstoilla.
Täysi ryöstöfirma. Tällä hetkellä tilanne on se että ovat lähettäneet aiheettomia laskuja olemattomista siivouksista suurelle joukolle vanhoja vuokralaisia, lasku on saapunut jopa monta kuukautta jälkikäteen. Itselle kävi näin, konsultoin lakimiestä ja hänen kantansa oli että riihisäätiö on tällä tavalla yrittänyt vedättää niin montaa ihmistä että aiheettomia laskuja ei kannata maksaa. Säätiöllä on niin huono maine että heidät naurettaisiin oikeustuvasta ulos jos yrittäisivät vetää näitä imäginäärisiä laskujaan oikeuteen.
- räyhä
Riihisäätiö eliminoi normaali vierailut asukkaidensa kanssa, parkkipaikat ulkoistettu mafia firmalle, parkkiaika pari tuntia jne.... tyhjää täynnä olevalla parkkipaikalla on normaalisti vain muutama asukkaan auto, mutta kymmeniä parkkikiekoin merkattuja.
parit sakot jo maksettuani vierailuaika ystävien luona meni ensimmäisellä kerralla 15min yli sallitun, toisella 5min yli sallitun parkkeerausajan. Parkkipartio joka valvontaa parkkipaikalla hoitaa ,tuulilasissa on ensimmäisenä ns uhkauskirje perinnän varalta,jos et maksa jne..... voi v...ttu jos saan sanoa.
Toivoisin Riihisäätiön ja sen hallituksien menevän Siperiaan haittaamasta normaalien ihmisten kanssakäymistä. Muutenkin taitaa olla paskaa täynnä koko riihisäätiö.
Ystäväni ovat muuttaneet muualle, joten vierailut ystävien kanssa jatkuvat.- asukas..
täh?eihän riihisäätiötä ole enää olemassa!asuntoja vuokraa mm.kiinteistötahkola,ei enää riihisäätiö!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6516933Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414644HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972647- 1351928
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321559Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3961512- 151409
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101293Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki191075mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k91022