On harmi, että edes täällä ei voi puhua(kirjoittaa) uskostaan ja epäilyksistään avoimessa ja ystävällisessä ilmapiirissä.
Heti, kun yrittää ottaa esille kristillisyyden maton alle lakaistuja syntejä niin joku uskovainen tai uskossaan eksynyt tekee pohdinnan ja tapahtuneet häikäilemättömyydet tyhjäksi.
Jos yritän kertoa siitä että siion on peitellyt 1970-80-luvun syntejään ja lakaissut ne maton alle, heti hyökkäävät nälvijät esiin ja vääntävät kaiken kieroon. He eivät edes halua ajatella että samat "väärän rakkauden" osallistujat ovat liikkeemme keulilla.
Jeesus kyllä sanoi "Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä." (Matt.7:6). Silti aion jatkaa - toivon ja uskon että voin lopettaa kun Päikkäri tekee irtioton valheelliseen peittelyyn.
Yritän rakkaudessa ottaa näitä pahennuksen tekoja esille. Synti on pantava pois. Siitä ei saa edes SRK:n hiljaisella hyväksynnällä vaieta. Siitä on tehtävä tiliä jokaisen mukana olleen tai sille vähäisenkin hyväksynnän antaneen. Moni nuori järkyttyi rippilerillä henkiseen sairauteen, moni lapsi sai traumoja kun vanhempia vietiin pakkoparannukseen kaikkien eteen seurojen edessä, huoraksi väitettiin jos oli halannut syntymäpäivillä onnitellakseen jne jne.
Jotenkin yhä vaan kristillisyydessä halutaan pilkata ja väittää katkeriksi ihmisiä jotka ovat kärsineet hengellisestä mielivallasta kohtuuttomasti.
Muistakoon peittelijät torjunnan ja tuomitsemisen sijaan että "Minä tahdon rauhaa, mutta jos sanankin sanon, he ryhtyvät sotaan." (Psalmi 120)

Vastaukset 2
Vanhimmat
On ihan oikein, että haluaa nostaa esille omaa mieltään painavat kysymykset.
Tämä palsta on kuitenkin mielestäni sikäli huono paikka siihen, että täällä "kuka tahansa voi esiintyä minä tahansa ja väittää mitä tahansa". Haluan uskoa niin, että suurin osa täällä esiintyvistä keskustelijoista ovat rehellisiä, mutta olen huomannut, että runsaasti on myös niitä, joiden "hoitokokouskokemukset" on sävelletty viimeisen kahden tunnin aikana.
Täällä pitäisi olla myös tilaa kertoa omista myönteisistä kokemuksistaan ilman, että tulee leimatuksi aivopestyksi vl-fraasien pyörittäjäksi. Muuten tästä palstasta tulee pelkkä haukkumapalsta, joksi se on mielestäni pelottavaa vauhtia muuttumassa.
Rakkain terveisin: ensimmäisen "Parempaa ilmapiiriä!" -aloituksen tekijä
"Täällä pitäisi olla myös tilaa kertoa omista myönteisistä kokemuksistaan ilman, että tulee leimatuksi aivopestyksi vl-fraasien pyörittäjäksi".
Nimenomaan täällä saa kertoa kaikesta, mikä liittyy vanhoillislestadoilausuuteen, myös myönteisistä. Niitä vaan jostakin syystä näkyy kovin vähän.
Kukaan ei toisaalta voi luvata minkään mielipiteen osalta, millaisia kommenteja saa osakseen. Senkin uhalla, rohkeasti vaan kertomaan.