Mikäli näkee unta jostakin toisesta henkilöstä, onko mahdollista että tämä kyseinen henkilö näkee samaan aikaan unta sinusta?
Tuota aloin yksi ilta miettimään, ja siitä asti se on päätäni vaivannut. "Periaattessahan" tuo on melkein mahdollista, mutta käytännössä... :)
toinen ihminen unessa
11
16315
Vastaukset
- Irja
on kyllä mahdollista nähdä samaan aikaan samaa unta. Minulla on pari kokemusta. Ystäväni kanssa yhdessä samassa painajaisessa oli aika järkkyä. Seuraavana päivänä alettiin kertomaan kauhukokemuksistamme toisillemme, minusta se oli suorastaan uskomatonta.
- Nuljaska
Hyvinkin paljon mahdollista.
- RadonXX
Kyselen, että millaisia unet ovat? Minusta on mukava lukea ja ehkäpä yrittää tulkita ihmisten unia..
- mariza
kyllä kulki selkää pitkin, kun olin yöllä nähnyt unta, että minulla oli syrjähyppy oman lapseni jumppaohjaajan kanssa. Näin nimittäin seuraavana päivänä kyseisen henkilön kaupassa. Yritä siinä sitten puhua päivän säästä..
- Laura
..luulen ma.Sillä jonkunlaisia telepaattisia kokemuksia mullakin on ollut.Äitini kanssa olen silloin tällöin nähnyt pahaa unta jostakin, että jomman kumman lapsille tapahtuu jotakin - tosin heille ei ole tapahtunut, vaan se on varmaan jotakin yleistä pelkoa.
Ollessani umpirakastunut muinoin erääseen ihmiseen,joka tuntui olevan kuin veriveli konsanaan; hänestä näin unia,jossa kommunikoimme sanattomasti,mutta äärettömän selkeästi niistä asioista,joista ei voinut puhua (asuimme kaukana toisistamme ja olimme muutenkin alkamassa riitaantua).Unessa tämä henkilö pyysi minulta anteeksi, ja sitten oikeasti jonkin ajan kuluttua kirjeitse.
Voisiko vahva intuitio vaikuttaa siihen,että tunne jostakin toisesta ihmisestä tulee toisen luo? Siis eihän tässä ole mitään kovin yliluonnollista, kokeilkaapa joskus ajatella jotakuta ihmistä kovinkin intensiivisesti,vaikka sellaista,joka on lähellänne, ja katsokaa,miten hän sitten reagoi.Oletteko huomanneet,että jos katsotte jonkun perään,joka poistuu luotanne selkä edellä,hän saattaa aistia katseen selässään ja kääntyä?
Ollessani nuorenä flikkana erään teatterin jäsenenä,teimme harjoituksen,jossa rivi ihmisiä istutettiin selin näyttämölle, ja toinen ryhmä asettui heidän taakseen yleisöön.Yleisössä istuva ryhmä päätti salaa keskenään,ketä ihmistä rivissä istuvista ihmisistä alettaisiin ajatella,tuijottaa ja kutsua nimeltä - pään sisällä. Sitten yleisössä oleva ryhmä ajatteli summamutikassa näyttämöryhmästä summamutikassa valittua henkilöä, ja lähes aina henkilö kääntyi:"Olenko se minä?"
Eksyimpä aiheesta.Ajatukset vaan lähti vähän juoksemaan... :)
Mutta muutoin unimaailma kannattaa opetella tulkitsemaan ainakin itselleen,itse on paras omien uniensa tulkitsija.Itselläni jotkut unet ovat varsin eläviä,visuaalisia ja merkityksilliä ja ne sisältävät paljon yksityiskohtia, niinpä niitä onkin äärimmäisen raskasta alkaa pohtimaan.Toisinaan ne vaivaavat koko päivän päässä, ja silloin ne täytyy kirjoittaa muistiin.
(Kannattaa muuten kirjoittaa,se jo pelkästään harjoittaa kirjoitustaitoa,kun koettaa kuvailla tarkkaan jotain,jonka näki unessaan.)
Muutoin olen kyllä keskittynyt vain itseeni,mutta unissani esiintyneet henkilöt ja ystävät kertoilevat siellä välillä NIIN intensiivisiä asioita,että olisipa kumma,lisiä elleivät he olisi alitajuntaisesti edes joskus niin ajatelleet omissa pääkopissaan.Tiedä sitten.. - Voi viitata
Jos kokee telepaattiset kokemukset todellisina ja pelkää muiden pystyvän lukemaan omat ajatukset tai vaikuttamaan niihin, voi kyseessä olla skitsofrenian ensi oireet. Tai jos pohdiskelee kaiket päivät näitä kysymyksiä.
- ??
pelottele ihmisiä sch:lla. et kuitenkaan ole asiantuntija.
- psyka
eipä pidä paikkansa
- Nalletar
psyka kirjoitti:
eipä pidä paikkansa
Koin jännän kokemuksen, kun näin rakkaani unessa ennen kuin livenä. Olimme vasta puhuneet puhelimessa, mutta unessa sitten näin hänet. No, koen myös paljon deja vu- kokemuksia ja muuta.
- Voi viitata
?? kirjoitti:
pelottele ihmisiä sch:lla. et kuitenkaan ole asiantuntija.
On tullut siellä vietettyä yhteensä pari vuotta.
- kaksonen
Nalletar kirjoitti:
Koin jännän kokemuksen, kun näin rakkaani unessa ennen kuin livenä. Olimme vasta puhuneet puhelimessa, mutta unessa sitten näin hänet. No, koen myös paljon deja vu- kokemuksia ja muuta.
En oikein jaksa uskoa, että samaa unta voisi nähdä yht.aikaa. Muuten kyllä uskon telepatiaan ja ajatuksen voimaan. Maailma on muutakin mitä näemme.... jokainen kai tietää mitä sanotaan kun korvia tai poskia kuumottaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663362Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433157Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1202610- 432538
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271850- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851465- 391320
- 821179