Vahataanko

Tossa kylkiä vahatessa tuli mieleeni seuraava tyhmä kysymys: Vahaatteko te kansien karhennetut osat?

Itse olen aina luistanut siitä sillä verukkeella, että kannesta tulee liukas (oikeasti laiskuus iskee aina kylkien jälkeen). Järkevintä tietenkin olisi jokin "pesuvahatyyppinen" helposti tehtävä vaha. Ideoita?
3967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse laiskuuttani lohduttaudun ajatuksella, että kannen pesen kunnolla vasta veneen ollessa meressä ja vahaan sitten.
Kylkiä vahatessani tuli myös mieleen, miksei venettä voisi pestä ja vahata liuotin-vahapesuaineella. Minä käytän auton pesussa aina ko. tuotetta ja se toimii. Veneeseen en ole sitä kokeillut, miksiköhän. Meillä kulkee koira aina mukana merellä ja siksi karhennettuja pintoja ei vahata. Onkohan kyseesä logiikka, jonka pohjana on kärsimysten (työn) kautta voittoon.

Äänestä

Kantta ei missään nimessä pidä vahata, ei karhennetuilta eikä sileiltä osiltaan. Vaha tekee pinnasta liukkaan, ja sitähän ei kukaan halua.

Äänestä

Kannesta tulee puhtaampi, ja se on helpommin pestävissä.
Ei siitä liukasta saa tekemälläkään..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stupido kirjoitti:

Tossa kylkiä vahatessa tuli mieleeni seuraava tyhmä kysymys: Vahaatteko te kansien karhennetut osat?

Itse olen aina luistanut siitä sillä verukkeella, että kannesta tulee liukas (oikeasti laiskuus iskee aina kylkien jälkeen). Järkevintä tietenkin olisi jokin "pesuvahatyyppinen" helposti tehtävä vaha. Ideoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu