miksi

Vuonna 2005 tehtiin 10 785 aborttia. Hurja luku, myönnän, mutta mitä kaikkea tämä luku mahtaa pitää sisällään:

Puolella abortin tehneistä oli lapsia jo ennestään. Noin 5000 naista kamppaili siis perheessään isojen kysymysten äärellä ja kysyä vain saattaa, monessako tapauksessa viimeisen sanan asiaan on sanonut mies. Jos tosiaan näin on, että edes osassa tapauksista naiset ovat jääneet katumapäälle, kannattaako vastustajien enää heitellä tällä palstalla suolaa haavoihin ja avoimesti haukkua heitä? Missä on miehen vastuu?!

Kaikista keskeytyksistä 6443 tehtiin, kun raskausviikkoja oli 7 tai alle. Pidemmällä kuin viikoilla 12 olevia abortoitiin 753 krt. Eli toisin sanoen alle 7 vkoisia abortoitiin 59,7%, yli 12 vkoisia 7% kaikista aborteista.
Tämä tahtoo sanoa sitä, että suurin osa, eli reippaasti yli puolet keskeytyksen tehneistä ovat reagoineet raskauteensa nopeasti eivätkä jääneet tuleen makaamaan.
Viime vuonna raskauksia, joissa joko äiti tai sikiö tai molemmat olivat vaarassa, keskeytettiin 332krt. Suurin osa sikiövaurioista tulee kuitenkin ilmi vasta 12 rvkon jlk, jolloin päästään karkeasti olettamalla siihen tulokseen, että muusta kuin lääketieteellisistä syistä myöhäisiä abortteja on tehty 3%:ssa tapauksissa. Nämä 3% saattavat vielä sisältää tapauksia, joissa syynä on äidin yli 40v- tai alle 17v-ikä. Ns. sosiaalisia abortteja tehdään siis hyvin hyvin harvoin enää yli 12-viikkoiselle sikiölle.
Älkää siis, vastustajat, perustelko kantaanne niillä sormilla ja varpailla, koska niitä on abortoitu maassamme kaikenkaikkiaan vähän ja tällä palstalla kävijöiltä vielä vähemmän. Tuomitseminen kaikuu siis tässäkin suhteessa kuuroille korville.

Ja koska usein luemme tekstiä, joissa paheksutaan huolimattomuutta ehkäisyn kanssa toimimisessa, lienee paikallaan kertoa tilastoja myös niistä. E-pilleri on ollut ehkäisykeinona 9,3% kaavintaan tulleista. Kondomin kanssa vahinko on sattunut 46,6% tapauksista. Tämä vain muistutukseksi tai tiedoksiannoksi kaikille, että vahinkoja todellakin voi sattua ehkäisystä huolimatta.

Eiköhän siis yhteistuumin yritetä pitää tämän palstan ilmapiiri avoimena ja varsinkin tukikanavana niille, jotka näiden asioiden parissa yöunensa menettävät. Jaksetaan olla asiallisia. Ne "abortti on murha"-mielipiteet kun eivät auta ketään, eivät muuta kenenkään mielipidettä, eivätkä oikeasti edes ahdista ketään -suututtavat vaan kun vievät hyvää palstatilaa.

Aurinkoista kevään jatkoa kaikille, niin vastustajille kuin puolestapuhujillekin. Jokainen taaplaa tyylillään! :)
1347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vielä kun olisit lähteen laittanut loppuun niin jokainen vastustaja voi mennä itsekkin tutkimaan ettei ala hutkimaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuomitsemaan? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu