Masennus

Olen juuri tuossa yhdestä ketjusta päätellyt että
kolestrolilääke simvastatiini aiheuttaa masennusta aiheuttamalla alhaisen verensokerin.Itselläni ilmenee runsaan alkoholin nauttimisen tai runsaan liikunnan jälkeen.Ennen lääkitystä ei näitä oireita ollut.Onkohan sitä muita statiineja mitkä eivät tällaista aiheuta.
154382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Siis että kolesterolilääke simvastatiini laskisi verensokeria ja nimenomaan se aiheuttaisi masennusta.

Onhan noita kolesterolilääkkeitä toki muitakin, mutta kait jokaisella on omat lieveilmiötkin.

Mutta siis itse ykköstyypin diabeetikkona totean oireellisia matalia sokereita viikottain, mutta koskaan en ole niiden huomannut aiheuttavan minkäänlaista masennusta.

Tosin masennuksenkin käsite meillä ihmisillä on melko erilainen :)

Nyt kuitenkin aurinko paistaa... joten mieli kattoon ja ulos (jos ei satu istumaan töissä neljän seinän sisällä).

Äänestä

Itse olen käyttänyt simvastatinia jo parisen vuotta. En ole osannut yhdistää matalia sokereita sen enempää kuin masennustakaan tuohon lääkkeeseen.
Diabeetikoilla on tutkimustenkin mukaan taipumusta masennukseen. Ja ihmekös tuo kun kysymys on kuitenkin kroonisesta sairaudesta. Ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna. Alkoholin käytön jälkeen on usein masis ja sekin on mielestäni vain krapulan aiheuttamaa ja menee ohi hyvin pian sen jälkeen kun olokin paranee.

Mutta minua kyllä kiinnostaisi kovasti faktatieto noista kolesterolilääkkeistä. Onko olemassa linkkejä tms. mistä niistä voisi lukea? Ko.lääkettä kun kovin herkästi nykyisin määrätään.

Äänestä
  • Hyvinmenee kirjoitti:

    Simvastatiini vähentää veressä omega-3-rasvahappoja, erityisesti EPAa, ja nostaa omega-6- rasvahappoa arakidonihappoa (AA). Tämän ovat raportoineet suomalaiset, ranskalaiset ja amerikkalaiset tutkijat. Tällaiset muutokset altistavat masennukselle. Siksi monet psykiatrit suosittavat nykyisin ottamaan kalaöljyä ruoan lisänä. Tehokkainta aivoille näyttää olevan E-EPA, koska se läpäisee parhaiten veriaivoesteen. E-EPAn eduista masennukseen on kirjoitettu hiljan suomeksi Lääkelaitoksen Tabu-lehdessä, Duodecimissa ja Suomen Lääkärilehdessä. E-EPAsta löytyy paljon tietoa hakukoneista, esim. googlesta.

    Äänestä

  • Lopetin atorvastatiinilääkkeen käytön aika pian erilaisten haitoiksi kokemieni uusien ilmiöiden takia. Tämä nyt ei sinällään ole faktatietoa, mutta tulin lukeneeksi Jyrki Penttisen kirjan Arginiini. Siinä käsitellään aika laajasti kolesterolin pudottamisen vaikutuksia (haitallisiakin)oireettomilla henkilöillä.Minä olin nimenomaan oireeton, onnellinenkin. Nyt terveyden- ja mielentilaa voi sanoa aika epävakaaksi.

    Äänestä

  • Lumimies kirjoitti:

    Lopetin atorvastatiinilääkkeen käytön aika pian erilaisten haitoiksi kokemieni uusien ilmiöiden takia. Tämä nyt ei sinällään ole faktatietoa, mutta tulin lukeneeksi Jyrki Penttisen kirjan Arginiini. Siinä käsitellään aika laajasti kolesterolin pudottamisen vaikutuksia (haitallisiakin)oireettomilla henkilöillä.Minä olin nimenomaan oireeton, onnellinenkin. Nyt terveyden- ja mielentilaa voi sanoa aika epävakaaksi.

    muutoksia on tullut ja ovatko jääneet pysyvksi vaikka lääkityksen lopetit

    Äänestä

  • alenee kirjoitti:

    Simvastatiini vähentää veressä omega-3-rasvahappoja, erityisesti EPAa, ja nostaa omega-6- rasvahappoa arakidonihappoa (AA). Tämän ovat raportoineet suomalaiset, ranskalaiset ja amerikkalaiset tutkijat. Tällaiset muutokset altistavat masennukselle. Siksi monet psykiatrit suosittavat nykyisin ottamaan kalaöljyä ruoan lisänä. Tehokkainta aivoille näyttää olevan E-EPA, koska se läpäisee parhaiten veriaivoesteen. E-EPAn eduista masennukseen on kirjoitettu hiljan suomeksi Lääkelaitoksen Tabu-lehdessä, Duodecimissa ja Suomen Lääkärilehdessä. E-EPAsta löytyy paljon tietoa hakukoneista, esim. googlesta.

    Mitenkäs, eikös tuo epa ohenna verta. Jos jo syö asperinia, disperiniä tai asaa, voiko sitä ottaa yhtaikaa tuon EPAn kanssa?

    Äänestä

  • Hyvinmenee kirjoitti:

    muutoksia on tullut ja ovatko jääneet pysyvksi vaikka lääkityksen lopetit

    Verenpaineen pysyvä alentuminen. Ennen 120(yläp) Nyt noin 100. lääkärin mukaan ennustaisi pitkää ikää, ainakin erektio vaikeampi ylläpitää.
    Seksihalut heikentyivät aika tarkasti lääkitykseen liittyen ja palautumista ei juuri tapahtunut.
    Syke vaihtelee paljon. Nopealyöntisyys uutta minulle ja usein toistuvaa. Muljahdukset jatkuivat lopetuksen jälkeen pari vuotta, nyt rauhoittuneet.
    Lihasjännityksiä vartalossa ja jaloissa. Vaihtelee paljon, ennen ei mitään tämäntapaista.Ajoittaisia lihaskipuja.
    Ahdistuneisuus ja paniikkituntemukset etenkin aamuisin. Liitän tämän jonkinlaiseen verensokerin säätelyhäiriöön.Mittausarvot kertovat normaalista sokeritasosta, tuntemukset puhuvat toista.
    Kokeilin punariisiä statiinilääkkeen lopetuksen jälkeen. Välitön väsyminen ja hyvin nopea painon putoaminen (nestehukkaa? paino putosi 3,5 kg/vrk).
    Pidän itseäni oireettomana kolesterolin pudottajana. Olen kutakuinkin raitiskin joten tämäkin riski oli poissa. Elämänlaatu huononi ratkaisevasti.

    pitäis varmaan hommata helvetinmoinen kolestroli että sais suonet tukkeen ja veren paineen ylös(120)

    :)

    Hyviä vointeja kaikesta huolimatta.

    Äänestä

  • ÄmmÄ kirjoitti:

    Mitenkäs, eikös tuo epa ohenna verta. Jos jo syö asperinia, disperiniä tai asaa, voiko sitä ottaa yhtaikaa tuon EPAn kanssa?

    ei Ämmä, löysin vastauksen kysymykseesi. Kalaöljy voi alkaa ohentaa verta vasta yli 3,2 gramman päiväanoksella. E-EPAa ei yleensä oteta niin paljon; yhdessä kapselissa on 0,7 g kalaöljyä. Sitäisi siis syödä vähintään 5 kapselia päivässä, ennen kuin se edes teoreettisesti alkaisi vaikuttaa veren hyytymiseen.
    Toisaalta pieni päiväannos aspiriinia (n 100-200 mg) tehostaa EPAn muuttumista resolviini E:ksi, kertoo Harvardin yliopiston tutkimus. Toisin sanoen, E-EPA aspiriini näyttää olevan ihanteellinen yhdistelmä varsinkin jos haluaa suojata verisuoniaan kovettumiselta. Tässä on lisätietoa dokumentteineen
    http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/090305_01.html

    Äänestä

  • Lumimies kirjoitti:

    Verenpaineen pysyvä alentuminen. Ennen 120(yläp) Nyt noin 100. lääkärin mukaan ennustaisi pitkää ikää, ainakin erektio vaikeampi ylläpitää.
    Seksihalut heikentyivät aika tarkasti lääkitykseen liittyen ja palautumista ei juuri tapahtunut.
    Syke vaihtelee paljon. Nopealyöntisyys uutta minulle ja usein toistuvaa. Muljahdukset jatkuivat lopetuksen jälkeen pari vuotta, nyt rauhoittuneet.
    Lihasjännityksiä vartalossa ja jaloissa. Vaihtelee paljon, ennen ei mitään tämäntapaista.Ajoittaisia lihaskipuja.
    Ahdistuneisuus ja paniikkituntemukset etenkin aamuisin. Liitän tämän jonkinlaiseen verensokerin säätelyhäiriöön.Mittausarvot kertovat normaalista sokeritasosta, tuntemukset puhuvat toista.
    Kokeilin punariisiä statiinilääkkeen lopetuksen jälkeen. Välitön väsyminen ja hyvin nopea painon putoaminen (nestehukkaa? paino putosi 3,5 kg/vrk).
    Pidän itseäni oireettomana kolesterolin pudottajana. Olen kutakuinkin raitiskin joten tämäkin riski oli poissa. Elämänlaatu huononi ratkaisevasti.

    Olen nyt käyttänyt simvastatiinia yli puoli vuotta
    ja sydän sekosi täysin on ollut joka päivä kamalia muljahduksia jatkuvasti en tiedä uskallanko jatkaa. Kertokaa onko muilla vastaavia haittavaikutuksia.

    Äänestä

simvastatiinia kolme vuotta ja samalla on sokeri ollut tarkkailtavana kun kerran oli pitkäsokeri 6,5 Sokerissa ei ole havaittu heittoja.

Masennus on mielestäni herrojen ja laiskojen sairaus. Kyllähän meikäläistäkin on joskus vituttanut niin, että suussa on maistunut mutta en ole koskaan ajatellut sitä masennukseksi.

Äänestä
  • että herrat pystyy ryyppään kunnolla.Tarkoitin todella kunnon ryyppäämistä enkä mitään tissuttelua.Kai minulla tähän ikään on muutama tuhat krapulaa ollut mutta puh8un viimeisestä kolmesta kuukaudesta minkä olen simvasttiinia käyttänyt.Meneppäs neljän tunnin lenkille ja odottele mitä tulee.Ei ole laiskoille.

    Äänestä

  • Hyvinmenee kirjoitti:

    että herrat pystyy ryyppään kunnolla.Tarkoitin todella kunnon ryyppäämistä enkä mitään tissuttelua.Kai minulla tähän ikään on muutama tuhat krapulaa ollut mutta puh8un viimeisestä kolmesta kuukaudesta minkä olen simvasttiinia käyttänyt.Meneppäs neljän tunnin lenkille ja odottele mitä tulee.Ei ole laiskoille.

    kyllähän sitä lenkillä. Olen kyllä tuntenut muutaman hyväkuntoisen henkilön jotka ovat masennuksen vuoksi olleet sairauslomalla ja eräs pääsi jopa eläkkeelle. Moni väitti, että olipa hyvä näyttelijä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hyvinmenee kirjoitti:

Olen juuri tuossa yhdestä ketjusta päätellyt että
kolestrolilääke simvastatiini aiheuttaa masennusta aiheuttamalla alhaisen verensokerin.Itselläni ilmenee runsaan alkoholin nauttimisen tai runsaan liikunnan jälkeen.Ennen lääkitystä ei näitä oireita ollut.Onkohan sitä muita statiineja mitkä eivät tällaista aiheuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu