MILLOIN TULEE SE HETKI JOLLOIN TOTUUDEN HENKI ON VÄÄRYYTTÄ VAHVEMPI.
Milloin joutuvat maton alle roskia lakaisseet pohtimaan sitä että oliko heillä oikeutta määrätä toista parannukseen, oliko heillä oikeutta herättää nuori rippikoululainen yöllisiin puhutteluihin, oliko heillä oikeutta tehdä päätös uskovan ihmisen pois-oksentamisesta seurakunnasta.
Lestadiolaisuus on kaunis asia - sen piirissä varmaan myös oikeasti ja raamatun mukaan uskovia. Ja on ilmeistä että vl-piireissä lapset ja nuoret kasvavat ns. yhteiskuntakelpoiseksi keskimääräistä paremmin (vrt koulutus, päihteet, harrastukset) mutta valitettavasti aika lailla materialismin tavoittelijaksikin.
Lestadiolaisuudessa on kuitenkin "pimeitä ja kipeitä" paikkoja ja mielivaltaan päätyneitä tilanteita joista vaietaan tabun lailla.
Kovuuttaan ovat saarnamiehet keskenään kaulaillen voineet pyytää toisiltaan anteeksi.
Mutta entä me? Kuka pyytää meiltä anteeksi? Meiltä joita kuritettiin sairaalla tavalla. Jos otamme asian esille alkaa pilkkaaminen katkeruudesta. Jos lähellä on niiden kovien aikojen saarnamies en uskalla edes vihjaista että tuo oli yksi niistä julmureista joka ei vieläkään ole nöyrtynyt parannukseen.
Mielivaltaiset hoitokokoukset, rippikoulujen yöherätykset, pakkoparannukset, itsellisen ajattelun tuomitseminen sielunvihollisen työksi jne jne ovat sellaine osa lestadolaista perinnettä että tuhannet uskovat ja uskomattomat kärsivät siitä joka ikinen päivä.
Lestadiolaisen liikkeen syylliset vielä joutuu Totuuden Hengen valossa puhkaisemaan paiseet - on viisastakin että mädännäisyydet todetaan ja pannaan pois.
Useimmat (ei kaikki) lestadiolaiset nokkamiehet ja saarnamiehet yrittävät vaientaa keskustelua pimeistä vuosista ja kristisllisyyden opetuksessa tehdystä pahuudesta.
He pelkäävät sanoa EI lestadiolaisuudessa tapahtuneisiin väärinkäytöksiin koska HE OLIVAT ITSE juuri niitä jotka koputtelivat uskovan perheen ovelle ja tulivat vaatimaan parannusta teosta jota toinen ei tiennyt koskaan tehneenkään.
Onneksi on netti. Uskon että internet-keskustelu ei vaimene. Vaan se laajenee rauhanyhdistysten kahvipöytiin vaikka pahoihin tekoihin osallistuneet vanhat lestadiolaiset yrittävät väittää keskustelua saatanan työksi.
Milloin joutuvat maton alle roskia lakaisseet pohtimaan sitä että oliko heillä oikeutta määrätä toista parannukseen, oliko heillä oikeutta herättää nuori rippikoululainen yöllisiin puhutteluihin, oliko heillä oikeutta tehdä päätös uskovan ihmisen pois-oksentamisesta seurakunnasta.
Lestadiolaisuus on kaunis asia - sen piirissä varmaan myös oikeasti ja raamatun mukaan uskovia. Ja on ilmeistä että vl-piireissä lapset ja nuoret kasvavat ns. yhteiskuntakelpoiseksi keskimääräistä paremmin (vrt koulutus, päihteet, harrastukset) mutta valitettavasti aika lailla materialismin tavoittelijaksikin.
Lestadiolaisuudessa on kuitenkin "pimeitä ja kipeitä" paikkoja ja mielivaltaan päätyneitä tilanteita joista vaietaan tabun lailla.
Kovuuttaan ovat saarnamiehet keskenään kaulaillen voineet pyytää toisiltaan anteeksi.
Mutta entä me? Kuka pyytää meiltä anteeksi? Meiltä joita kuritettiin sairaalla tavalla. Jos otamme asian esille alkaa pilkkaaminen katkeruudesta. Jos lähellä on niiden kovien aikojen saarnamies en uskalla edes vihjaista että tuo oli yksi niistä julmureista joka ei vieläkään ole nöyrtynyt parannukseen.
Mielivaltaiset hoitokokoukset, rippikoulujen yöherätykset, pakkoparannukset, itsellisen ajattelun tuomitseminen sielunvihollisen työksi jne jne ovat sellaine osa lestadolaista perinnettä että tuhannet uskovat ja uskomattomat kärsivät siitä joka ikinen päivä.
Lestadiolaisen liikkeen syylliset vielä joutuu Totuuden Hengen valossa puhkaisemaan paiseet - on viisastakin että mädännäisyydet todetaan ja pannaan pois.
Useimmat (ei kaikki) lestadiolaiset nokkamiehet ja saarnamiehet yrittävät vaientaa keskustelua pimeistä vuosista ja kristisllisyyden opetuksessa tehdystä pahuudesta.
He pelkäävät sanoa EI lestadiolaisuudessa tapahtuneisiin väärinkäytöksiin koska HE OLIVAT ITSE juuri niitä jotka koputtelivat uskovan perheen ovelle ja tulivat vaatimaan parannusta teosta jota toinen ei tiennyt koskaan tehneenkään.
Onneksi on netti. Uskon että internet-keskustelu ei vaimene. Vaan se laajenee rauhanyhdistysten kahvipöytiin vaikka pahoihin tekoihin osallistuneet vanhat lestadiolaiset yrittävät väittää keskustelua saatanan työksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ja pahanpuhuminen loppuu? Silloin kun saa tunnolleen rauhan. Jos sinulla on tunnonhätä, tiedät kyllä osoitteen. Monta vuotta täällä on jauhettu toisten synneistä, mutta yhtään kahvipöytäkeskustelua en henkilökohtaisesti ainakaan ole kuullut asioista, joita täällä jauhetaan.
"Mutta entä me? Kuka pyytää meiltä anteeksi? Meiltä joita kuritettiin sairaalla tavalla. Jos otamme asian esille alkaa pilkkaaminen katkeruudesta. Jos lähellä on niiden kovien aikojen saarnamies en uskalla edes vihjaista että tuo oli yksi niistä julmureista joka ei vieläkään ole nöyrtynyt parannukseen."
Tässä oli yksi esimerkki, vaatimalla vaaditaan anteeksipyyntöä, synnit on muissa ihmisissä ei itsessä mitään vikaa ole!
Jos todella halajaisit takaisin, et olisi vaatimassa toisilta anteeksipyyntöä, vaan olisit nöyrän paikalla anomassa anteeksiantoa!