Nyt näen

mutta kauan aikaa sitten, tähän samaan vuoden aikaan, en nähnyt missään kauneutta. Väritkin muuttuivat silmissäni synkiksi. Olin onneton ja toivoton. Minulla ei ollut mitään hyvää ajateltavaa, vaikka olin ihanan perheen jäsen. Ymmärsin kyllä, että perheeni oli ihana, mutta silti tunteeni olivat synkät.

Kummallisinta oli se, että elämässäni ei silloin ollut tapahtunut mitään maatakaatavaa, kun tämä synkeys yllätti.
Mutta, kaiken aikani sitä ennen olin ollut turhan murehtija ja huolten kantaja. Aviopuolisollani olikin tapana sanoa, että jos sinulla ei ole todellista huolta, niin sinä kyllä keksit sitä.

Mistä se johtui. Se johtui siitä, että olin saanut perinnöksi tavan ajatella murehtien ja peljäten.
Voi kuinka paljon turhaa murhetta ja pelkoa.

Tuossa synkeydessä, jouduin olemaan määrätyn ajan ja kun siitä selvisin, olin oppinut suuren asia, en enää koskaan ole sen jälkeen kannellut murheita enkä peljännyt. Mitä ihmettä se ketään hyödyttää, mitä hyödyttää aivoissaan pyöritellä pelkoja ja huolia. Vaikka lopetin tuollaisen elämän, ei se ole missään tapauksessa huonontunut, ei todellakaan, vaan parantunut huimasti. Ihanaa elää vapaudessa.
Jos en olisi tuota opetusta aikanaan saanut, niin minä olisin elänyt kaikki aikani turhuuden palvelijana, siis huolten ja pelkojen ja elämän intoni olisi ollut laimeaa.


Sanonpa teille, joilla on tuota samaa, että puhukaa siitä jollekin lähimmäisellenne tai terapeutillenne ja kertokaa itsellenne, että on aivan turha pelätä ja huolehtia, sillä elämässä tapahtuu asioita ja niitä ei pidä edeltäpäin pelätä ja koska sellainen ihminen, joka ei ole pelkuri kestää elämän hyvin kaikkine tapahtumineen.
Minun elämässäni ei ole tapahtunut muita kuin hyviä asioita, sen jälkeen, kun paranin ja olisin saattanut pilata elämääni koko kulkuni ajan, jos ei viisaus astunut elämääni. Olen toki joutunut monenlaisia asioita kokemaan, mutta aina on ollut voima mukanan kaikkea kokea ja siksi ne ovat hyviksi muuttuneet.

Perusturvattomuuteni oli yksi tuollaisen ajatustavan salliva. Jos olisin ollut turvallinen perustaltani, en ikinä olisi ottanut sitä huonoa perintöä vastaan, jossa huolet ja murheet oli.

Minä sain perusturvallisuuden Jumalalta.
2237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kirjoitit kauniisti,ja viisaasti...itselläni "pitäisi" kaikki olla hyvin.Mutta se synkkä pimeys asuu vain sydämessä,terapiassa käynyt jo kauan,mutta ei taida mitään auttaa,kun saisi edes joskus vielä nähdä että tulisi "valoisa"aika eikä aina murehtisi tai pelkäisi (elämää)löytäisi tasapainon itsensä kanssa...sitä toivon.

Äänestä
  • Turvaatko sinä Jumalaan. Kannattaa turvata ja jos ei voi vielä Häneen uskoa, niin on lupa kolkutella ovelle, Jeesus on luvannut avata sen.

    Minä en pärjäisi puolta tuntia ilman Jeesusta, niin Hän on minulle kaikki kaikessa, koska saan Häneltä kaiken hyvän, ilon, vapauden, rakkauden ja kaiken mikä on valoisaa ja hyvää.

    Toimiiko terapiasuhteesi. Onko terapeuttisi sen koulukunnan kasvatti, joka uskaltaa ottaa kantaa ja sanoa omia mielipiteitään, vai onko hän vain kuunteleva osapuoli.
    Terapeutin tulee ottaa kantaa ja sanoa omia mielipiteitään, jotta saat mallia ajatella eritavalla, koska nykyinen ajatustapasi ei ole hyvä.

    Koska olet terapiasuhteessa, niin varmasti sinulle on tehty jo terveystarkastus, jossa elimilliset syyt masennukseesi on poissuljettu.

    Elämä on hyvää ja mitään huonoa ei ole, jos luotat Jumalaan ja tunnistat huonot ajatustottumukset ja pyydät, että ylilääkäri oikaisee ajatusmaailmasi.

    Toivon sydämmestäni ja vieläpä uskon, että jonakin päivänä kirjoitat tänne ja kerrot, että synkeyden selkä on taittunut ja valo on jo paistamassa elämääsi ja kerrot edelleen siitä hyvästä kehityksestä, mikä kohdallasi on alkanut ja jatkuu lopputtomiin.

    Oikein paljon rakkautta elämääsi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauneuden kirjoitti:

mutta kauan aikaa sitten, tähän samaan vuoden aikaan, en nähnyt missään kauneutta. Väritkin muuttuivat silmissäni synkiksi. Olin onneton ja toivoton. Minulla ei ollut mitään hyvää ajateltavaa, vaikka olin ihanan perheen jäsen. Ymmärsin kyllä, että perheeni oli ihana, mutta silti tunteeni olivat synkät.

Kummallisinta oli se, että elämässäni ei silloin ollut tapahtunut mitään maatakaatavaa, kun tämä synkeys yllätti.
Mutta, kaiken aikani sitä ennen olin ollut turhan murehtija ja huolten kantaja. Aviopuolisollani olikin tapana sanoa, että jos sinulla ei ole todellista huolta, niin sinä kyllä keksit sitä.

Mistä se johtui. Se johtui siitä, että olin saanut perinnöksi tavan ajatella murehtien ja peljäten.
Voi kuinka paljon turhaa murhetta ja pelkoa.

Tuossa synkeydessä, jouduin olemaan määrätyn ajan ja kun siitä selvisin, olin oppinut suuren asia, en enää koskaan ole sen jälkeen kannellut murheita enkä peljännyt. Mitä ihmettä se ketään hyödyttää, mitä hyödyttää aivoissaan pyöritellä pelkoja ja huolia. Vaikka lopetin tuollaisen elämän, ei se ole missään tapauksessa huonontunut, ei todellakaan, vaan parantunut huimasti. Ihanaa elää vapaudessa.
Jos en olisi tuota opetusta aikanaan saanut, niin minä olisin elänyt kaikki aikani turhuuden palvelijana, siis huolten ja pelkojen ja elämän intoni olisi ollut laimeaa.


Sanonpa teille, joilla on tuota samaa, että puhukaa siitä jollekin lähimmäisellenne tai terapeutillenne ja kertokaa itsellenne, että on aivan turha pelätä ja huolehtia, sillä elämässä tapahtuu asioita ja niitä ei pidä edeltäpäin pelätä ja koska sellainen ihminen, joka ei ole pelkuri kestää elämän hyvin kaikkine tapahtumineen.
Minun elämässäni ei ole tapahtunut muita kuin hyviä asioita, sen jälkeen, kun paranin ja olisin saattanut pilata elämääni koko kulkuni ajan, jos ei viisaus astunut elämääni. Olen toki joutunut monenlaisia asioita kokemaan, mutta aina on ollut voima mukanan kaikkea kokea ja siksi ne ovat hyviksi muuttuneet.

Perusturvattomuuteni oli yksi tuollaisen ajatustavan salliva. Jos olisin ollut turvallinen perustaltani, en ikinä olisi ottanut sitä huonoa perintöä vastaan, jossa huolet ja murheet oli.

Minä sain perusturvallisuuden Jumalalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu