Tämä kirjoitus poistettiin HS sivuilta

...Mielipiteet-osastosta oltuaan siellä kokonaista pari tuntia. TÄLLAISTAKAAN EI SIIS SAA KIRJOITTAA JULKISESTI! Aihe liittyy median vaikenemiseen tietysti myös kielipoliittisessa keskustelussa. Tässäpä ajattelemista meille ja peiliin katsomisen paikka mm. HS:lle - niinkuin Ylelle, MTV3:lle ja muillekin.

"HS: Suomen media demokratiatestissä

HS sunnuntainumeron artikkelissa kerrotaan lyhyesti professori Hannu Niemisen ja tutkijoiden Mervi Pantti ja Minna Aslama tekemästä tutkimuksesta Media ja demokratia Suomessa. Artikkelin mukaan tutkimuksessa oli todettu, että ongelmiakin on: Päätöksiä tehdään ilman kunnollista edeltävää keskustelua, kansalaiset eivät pääse tasapuolisesti käsiksi tietoon, ja suhtautuvat epäilevästi median valtaan. Tekstisssä mainitaan suoraan yksi – entuudestaan varsin tunnettu ja kansainvälinen ilmiö: viestimien kaupallistuminen ja yleisöjen pirstoutuminen. Tässä ei ole mitään uutta. Entäpä muut tekijät? Muun yritysmaailman ja esim. rahastojen valta? Poliittisten intressipiirrien verkostovalta?

Artikkelissa kummastellaan, ettei tutkimusta ole käsitelty julkisuudessa. Tosiaan, aihe saattaisi kiinnostaa monia näin vaalien alla.

Ottaisiko HS tästä kopin ja edistäisi tutkimuksen ehdottamaa mediareformia, johon kuuluisi mm. mielipidejournalismin suurempi tuki?

Alkajaiksiksi olisi paikallaan nostaa vaikkapa netissä HS Kestoaiheiden puolella esiintyviä kirjoituksia Keskustelupalstan etusivulle, tai sallia ko aiheista kirjoittelu myös Kotimaa-, tai muissa osastoissa, joihin kirjoitukset liittyvät. Eikö aiheiden jatkuva suosio ole juuri merkki avoimen keskustelun tarpeesta saada näkyvämpää mediatilaa niin verkossa kuin muissa viestimissä?

Meidän kansalaisten puolesta kekustelu median demokratiasta ja sen parantamisesta voi alkaa."    
2398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

muuta kuin rahan valtaa ja oligarkiaa. Se on erkkomafian lehti ja sen päätoimittaja ja ainakin O Kivinen istuvat ns. Bildergerg-ryhmän kokouksissa ja nimet löytyvät - myös Erkon - listoilta.
Laitan liitteeksi linkin josta voit varmistaa asian.
Paras keino olisi saada kansa ymmärtämään ettei Hesari ole puolueeton eikä edistä demokratian asiaa.

http://www.taivaansusi.net/historia/nwo.html

http://777001.com/?q=node/385

Äänestä
  • Olli Kivinen ei ole enää ollut pitkiin aikoihin HS:n leivissä. On eläkeläinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sananvapauden puolesta kirjoitti:

...Mielipiteet-osastosta oltuaan siellä kokonaista pari tuntia. TÄLLAISTAKAAN EI SIIS SAA KIRJOITTAA JULKISESTI! Aihe liittyy median vaikenemiseen tietysti myös kielipoliittisessa keskustelussa. Tässäpä ajattelemista meille ja peiliin katsomisen paikka mm. HS:lle - niinkuin Ylelle, MTV3:lle ja muillekin.

"HS: Suomen media demokratiatestissä

HS sunnuntainumeron artikkelissa kerrotaan lyhyesti professori Hannu Niemisen ja tutkijoiden Mervi Pantti ja Minna Aslama tekemästä tutkimuksesta Media ja demokratia Suomessa. Artikkelin mukaan tutkimuksessa oli todettu, että ongelmiakin on: Päätöksiä tehdään ilman kunnollista edeltävää keskustelua, kansalaiset eivät pääse tasapuolisesti käsiksi tietoon, ja suhtautuvat epäilevästi median valtaan. Tekstisssä mainitaan suoraan yksi – entuudestaan varsin tunnettu ja kansainvälinen ilmiö: viestimien kaupallistuminen ja yleisöjen pirstoutuminen. Tässä ei ole mitään uutta. Entäpä muut tekijät? Muun yritysmaailman ja esim. rahastojen valta? Poliittisten intressipiirrien verkostovalta?

Artikkelissa kummastellaan, ettei tutkimusta ole käsitelty julkisuudessa. Tosiaan, aihe saattaisi kiinnostaa monia näin vaalien alla.

Ottaisiko HS tästä kopin ja edistäisi tutkimuksen ehdottamaa mediareformia, johon kuuluisi mm. mielipidejournalismin suurempi tuki?

Alkajaiksiksi olisi paikallaan nostaa vaikkapa netissä HS Kestoaiheiden puolella esiintyviä kirjoituksia Keskustelupalstan etusivulle, tai sallia ko aiheista kirjoittelu myös Kotimaa-, tai muissa osastoissa, joihin kirjoitukset liittyvät. Eikö aiheiden jatkuva suosio ole juuri merkki avoimen keskustelun tarpeesta saada näkyvämpää mediatilaa niin verkossa kuin muissa viestimissä?

Meidän kansalaisten puolesta kekustelu median demokratiasta ja sen parantamisesta voi alkaa."    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu