Huoh...

Miksi voikin sydämen asiat olla näin hankalia?? Olen nyt seurustellut 4 vuotta, viimeiset kaksi vuotta ollaan asuttu yhdessä. Rakastan avokkiani, tosin en ole aina enää varma onko se "todellista" rakkautta siis sellaista mitä puolisoiden välillä tulee olla vai jonkinlaista kiintymysrakkautta, sillä kyllä 4 vuoden aikana toiseen kiintyy aika kovasti ja rakastaa -ainakin jotain rakkautta.

Olen nyt ihastunut toiseen mieheen aika kovastikin ja en enää tiedä mitä ajatella tai tehdä. Toisaalta olen niin ihastunut, että haluaisin katsoa että voisiko jotain tulla meidän välille ja treffailla, mutta toisaalta taas en tiedä onko se vain jokin ohimenevä pikku ihastus ja olenko valmis heittämään pitkän suhteen sen vuoksi.
Mutta sitten taas en ole varma rakastanko avokkiani enää "oikeasti". Tuntuu että rakastan, mutta en ole rakastunut. Olen myös seurustellut aika nuoresta asti ja tämä on ensimmäinen vakava suhteeni, ettei minulla ole sitten muita vakavia suhteita ollutkaan.

Ääh, vaikea selittää, kun on itsekin niin sekaisin sen kanssa mitä tuntee ja mitä pitäisi tehdä, että on vaikea yrittää selitää mitä haen tässä takaa.
Kun en tiedä, että jos tämä on vain kiintymysrakkautta ja tottumusta kannattaako jäädä sen takia suhteeseen tai sitten jos se onkin vain ohimenevä ihastus kannattaako ´pitkä suhde uhrata sen takia. Eniten pelkään sitä, että teen vääriä valintoja, joten en sitten uskalla tehdä mitään...
Pöh... Onko muilla ollut samanlaista tilannetta?
112026
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

aivan käsittämätöntä, miten voi olla noin samanlainen tilanne. Itse tosin olen ollut ihastunut toiseen mieheen jo kaksi vuotta! SILTI: Rakastan omaa miestäni. En voisi edes kuvitella paremapaa mahdollista miestä/ja tulevaisuuden tulevaa isää. Tämä on oikeastaan ensimmäinen SUHDE, jossa olen, vaikka ikääkin jo on. Joskus olen "livennyt" ja asiasta ihastukselleni yrittänyt jollain lailla kertoa(en ihan suoraan) ja hän on tunnustanut hieman myös takaisinkin.

Mukava tunne, että niitä tunteita on/oli molemminpuolin, mutta sen jälkeen alkaa ihan tyhmä, kamala pikkutyttö-olo, josta loppua ei vaan näy. Iskee siis ihan hirvittävä syyllisyys..Ei tiedä miten päin olisi kun kohtaamme. Mieheni tosin tietää ihastumisestani ja hyväksyy sen, mikä ei nyt aina oloa edes helpotakaan.

Tällä ihastuksellani oli vielä tosin itsellään tyttöystävä, josta en tiennyt mitään. Tyttö sai tietää minun tunteistani miestään kohtaan ja siitäkös tuli vielä sangollinen kuraa minun niskaani..

Mieti kunnolla siis ennenkuin teet mitään. Saattaa olla aika raskas taakka kannettavaksi, jos miehesi kanssa aiot jatkaa. Minulle se välillä ainakin on.

Äänestä

Heips..
täällä myöskin samantyyppinen tilanne. Ollaan pian oltu yhdessä se 4 vuotta. Alkuhuumat on kadonneet ja nyt eletään sitä arkea..kunnes pamahti! Ihastuin kuin salama toiseen mieheen ja se laittoi pohtimaan elämääni perinpohjin. Olenko enää onnellinen tässä (meillä on ollut pahoja vaikeuksia.) vai haluanko jotakin muuta.
Mietin juuri itsekin samaa, että toisaalta ei haluaisi pitkästä suhteesta lähteä, mutta toisaalta , jos ei ole onnellinen, niin mitä tehdä sitten..vaikeaa.
Haluaisitko vaihtaa enemmän ajatuksia kanssani?

Äänestä

että yksi teistä kertoi tuossa ennen kirjoitustani että rakastaa kumpaakin..mutta mutta itse en sellaiseen usko. Miten ihminen voi kahta rakastaa samanaikasesti, ehkä välittää kyllä.

Tilanne oli minullakin kerran samanlainen, ja minusta ainakin suora vastaus näin "jälki" viisaana voisin sanoa että tehkää NOPEASTI päätöksiä jos oikeesti meinaatte kotoa lähteä toisen ihastuksen takia. Itse tein virheen ja oltiin pitkään yhdessä, "salaa" ja se on kyllä tuhoon tuomittu kaava.

Joten nopeasti vain uusi elämä alulle ettei tule kaikesta hel..iä kuten minulla.

Tsemppiä, ja muistakaa nyt tuntuu kaiken jälkeen ettei enään edes osaa rakastua.

Äänestä
  • Kun voikin olla vaikeeta.En todellakaan tiedä mitä tekisin. Juuri kuten joku sanoi, en tiedä haluanko lähte, mutta en ole varma olenko enää onnellinen. Kiva kuulla, että on muitakin samanlaisessa tilanteessa.
    Mielelläni vaihtaisin ajatuksia enemmänkin jonkun kohtalotoverin kanssa.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Kun voikin olla vaikeeta.En todellakaan tiedä mitä tekisin. Juuri kuten joku sanoi, en tiedä haluanko lähte, mutta en ole varma olenko enää onnellinen. Kiva kuulla, että on muitakin samanlaisessa tilanteessa.
    Mielelläni vaihtaisin ajatuksia enemmänkin jonkun kohtalotoverin kanssa.

    [email protected] kuuntelee ja keskustelee aiheesta jos siihen tarvetta on.
    On ne vaikeita asioita, mutta edelleen sitä mieltä että nopeat syövät hitaat, ja tunteissa se on samoin..tai jotain sinnepäin.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Kun voikin olla vaikeeta.En todellakaan tiedä mitä tekisin. Juuri kuten joku sanoi, en tiedä haluanko lähte, mutta en ole varma olenko enää onnellinen. Kiva kuulla, että on muitakin samanlaisessa tilanteessa.
    Mielelläni vaihtaisin ajatuksia enemmänkin jonkun kohtalotoverin kanssa.

    Jos haluat, voit mailailla osoitteeseen: [email protected] :)

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Kun voikin olla vaikeeta.En todellakaan tiedä mitä tekisin. Juuri kuten joku sanoi, en tiedä haluanko lähte, mutta en ole varma olenko enää onnellinen. Kiva kuulla, että on muitakin samanlaisessa tilanteessa.
    Mielelläni vaihtaisin ajatuksia enemmänkin jonkun kohtalotoverin kanssa.

    niin ja vielä että tottakai sitä kaipaa sitä sihteen alkuhuumaa... sehän on hirmu ihanaa aikaa, ja silloin se arki voi tuntua vaikealle jos olisi tarjolla uusi alkuhuuma.. mitäs sitten kun vaihtaa toiseen ja se alkuhuuma katoaa taas?? kuka haluaa jäädä etsimään aina uutta alkuhuuman tunnetta??

    Äänestä

älä missään nimessä pilaa pitkää suhdettasi ihastumisen takia, silloin kun ihastuu johonkin toiseen tuntuu siltä ettei sitä omaa miestään enää rakasta "oikeasti", mutta nyt jos jätät omasi ja vaihdat uuteen tulet huomaamaan että kyllä sinä ihan oikeasti rakastit tätä nykyistäsi... pitkissä suhteissa tulee aina vaikeuksia ja on normaalia jos ihastuu,muttei sille ihastukselle saa antaa valtaa. minä annoin sille vallan ja huomasin virheen tehtyäni että oikeasti rakastin omaa miestäni, onneksi kävi niin hyvin että asiat saatiin sovittua ja sain mieheni takaisin ja nyt elämme onnellisena yhdessä. ei kuitenkaan kannata rueta yrittämään että olisiko itsellään niin hyvä tuuri.

Äänestä
  • Ihminen joka yleensä katkaisee tai eroaa silloin kun löytää "ihastuksen" tai sen johdosta on aina seuraavissakin tapaamisissa ja suhteissa "ns: epäluotettava" kohde /valinta joten sekin leima seuraa aina.
    Entinen tulisi aina olla täysin selvä ennenkuin alkaa tekemään ja edes miettimään mitään. Se taiteilu kuumalla narulla ei tue mihinkään suuntaan vaan sekoittaa itsensä ja vielä usein muitakin.

    Myös tosiaan tulet huomaan että sama arki ja vastuu sekä asioiden ja elämän rakentaminen niistä arjen palikoista on edessä aina olitpa kuinka "nytrakastunut" tahansa. Tulevaisuus on meneestä rakentuvaa.

    Äänestä

tutun kuuloista! minä tosin olen ollut parisuhteessa jo 15 vuotta ja rakastan miestäni ja meillä on lapsia. Rakkaus vain muuttuu jollain lailla kaveruudeksi vuosien saatossa, ja olen aivan rakastunut itseäni huomattavasti vanhempaan mieheen, ollaan joskus tavattu ja tekstailtu, tästä on jo kulunut ainakin neljä vuotta ja pidän hänestä edelleen , ja paljon!! Mutta täytyy tietysti elää "jalat maassa". Tämän ihastuksen suhteen tuskin muuta tulee... mutta kyllä elämänsä aikana ihastuu toisiinkin , ei sille mitään mahda, tuskin sellaista suhdetta on jossa koskaan ei olisi mitään liiton ulkopuolisia juttuja ollut jommalla kummallla.

Äänestä

Se on neljän vuoden kriisi! Itse olin samassa tilanteessa ja kun siitä selvisin, tuli toinen seitsemän vuoden jälkeen ja viimeinen niitti yhdeksännessä. Jälkeenpäin monesti miettinyt, et olisi kannattanut lähteä silloin neljän vuodenjälkeen. Se on nuoruus ja uudet asiat, ihmissuhteet jotka houkuttaa.varmasti jokainen nuorena sitoutunut painii samojen asioiden kanssa. Eikä se ole muuta kuin vielä epäkypsää itsetuntoa ja epävarmuutta elämästä, jos uskoo että hukkaa hyvän suhteen jos maistaa hieman toista. Suhde ei silloin ole hyvä jos moisia asioita miettii yhtään pitempään..eikä silloin edes välttämättä ole ihastunut siihen toiseen osapuoleenkaan, vaan itse ihastumisen ja oman haluttavuuden tunteeseen. Nuorena täytyy kokea jotta vanhempana osaisi sitten rakastaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meeri. kirjoitti:

Miksi voikin sydämen asiat olla näin hankalia?? Olen nyt seurustellut 4 vuotta, viimeiset kaksi vuotta ollaan asuttu yhdessä. Rakastan avokkiani, tosin en ole aina enää varma onko se "todellista" rakkautta siis sellaista mitä puolisoiden välillä tulee olla vai jonkinlaista kiintymysrakkautta, sillä kyllä 4 vuoden aikana toiseen kiintyy aika kovasti ja rakastaa -ainakin jotain rakkautta.

Olen nyt ihastunut toiseen mieheen aika kovastikin ja en enää tiedä mitä ajatella tai tehdä. Toisaalta olen niin ihastunut, että haluaisin katsoa että voisiko jotain tulla meidän välille ja treffailla, mutta toisaalta taas en tiedä onko se vain jokin ohimenevä pikku ihastus ja olenko valmis heittämään pitkän suhteen sen vuoksi.
Mutta sitten taas en ole varma rakastanko avokkiani enää "oikeasti". Tuntuu että rakastan, mutta en ole rakastunut. Olen myös seurustellut aika nuoresta asti ja tämä on ensimmäinen vakava suhteeni, ettei minulla ole sitten muita vakavia suhteita ollutkaan.

Ääh, vaikea selittää, kun on itsekin niin sekaisin sen kanssa mitä tuntee ja mitä pitäisi tehdä, että on vaikea yrittää selitää mitä haen tässä takaa.
Kun en tiedä, että jos tämä on vain kiintymysrakkautta ja tottumusta kannattaako jäädä sen takia suhteeseen tai sitten jos se onkin vain ohimenevä ihastus kannattaako ´pitkä suhde uhrata sen takia. Eniten pelkään sitä, että teen vääriä valintoja, joten en sitten uskalla tehdä mitään...
Pöh... Onko muilla ollut samanlaista tilannetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu